Vasta viime sunnuntaina saimme pientä helpotusta elämään, kun lapsille annettiin mahdollisuus ulkoiluun kodin ulkopuolella. Tämä tapahtuu rajoitetusti eli yhden aikuisen seurassa, kerran päivässä ja enintään tunnin verran sekä max. kilometrin päähän kotoa. Mutta ensimmäistä kertaa pääsimme kodin ulkopuolelle kuuteen viikkoon!
Nyt tästä päivittäisestä ulkoilusta on tullut jo mukava rutiini. Ensimmäisenä päivänä kävimme kävelemässä kahdestaan pikkuneidin kanssa, eilen hän oli liikkeellä pyörällä ja itse pääsin juoksemaan (yes!!) ja tänään oli puolestaan vuorossa ulkoilua papin kanssa potkulaudan kera.
Tulevana viikonloppuna on todennäköisesti luvassa lisää helpotuksia ja ilmeisesti myös aikuiset saavat luvan päivittäiseen ulkoiluhetkeen. Miten se tulee tapahtumaan, sitä ei ole vielä sen tarkemmin ohjeistettu.
Meidän eristäytymisemme on toki ollut sinänsä astetta helpompi, että meillä on terassi. Olemme siis voineet ulkoilla koko tämän 6 viikon ajan. Vaikka tila ei ole iso niin olemme käyttäneet tilan todella hyvin hyödyksi.
Meidän "pelastus"

Terassilla on vietetty paljon aikaa, on kuntoiltu, on rentouduttu, otettu aurinkoa ja jopa uitu! Meillä on nimittäin terassin kulmassa pari vuotta sitten ostettu ilmatäytteinen poreallas ja sille on ollut ihan mielettömästi käyttöä tänä aikana. Olen niin onnellinen, että emme myyneet sitä talvella pois kuten jo suunnittelimme.
Mutta voin vain kuvitella, että minkälaista olisi elämä ollut näiden 1.5 kk aikana jossakin kerrostaloasunnossa ja vielä ilman parveketta. Ilman mahdollisuutta olla ulkona, hengittää raikasta ilmaa, nauttia auringosta ja valosta. Espanjassahan iso osa ihmisistä asuu kerrostaloasunnoissa vailla parveketta ja usein asuinneliöt ovat todella pienet. Kun asuinkustannukset ovat isot ja palkkataso pieni, niin ihmiset eivät ole halukkaita maksamaan "turhista" ulkotiloista. Täällä kun ei ole totuttu viettämään kauheasti aikaa kotona vaan sosiaalinen elämä on perinteisesti tapahtunut aina kodin ulkopuolella. Voin siis kuvitella, että monissa perheissä on varmasti vietetty haastavia aikoja lasten kanssa.
Eikä pelkästään sen takia, että on joutunut viettämään pitkän aikaa neljän seinän sisällä mutta monissa perheissä on kärsitty muistakin ongelmista. Valtavasti ihmisiä on menettänyt työnsä ja Espanjassa sosiaaliturva ei ole kovinkaan kummoinen. Ja valtavasti ihmisiä on tehnyt töitä vailla työsopimuksia eli heillä ei ole nyt töiden loputtua oikeuksia mihinkään korvauksiin. Eli korona-virus ei välttämättä ole ollut edes se isoin murhe vaan se, että mistä saada ruokaa ja miten selvitä laskuista.
Tai minkälaista on elämä ollut niissä perheissä, joissa vanhempi/vanhemmat ovat joutuneet esim. sairaalahoitoon eikä ole ollut mahdollista nähdä perheenjäseniä viikkoihin. Tai minkälaista on lapsiperheissä, joissa esim. vanhempi / vanhemmat ovat töissä hoitoalalla, jossa on tehty monissa paikoissa lähes ympäripyöreitä päiviä. Tai perheissä, joissa vanhemmat ovat muuten vain joutuneet käymään töissä koska muuta mahdollisuutta ei ole ollut. Tai perheissä, joissa on esim. väkivaltaa. Näissä perheissä on elämä on varmasti ollut lasten silmin aika erilaista kuin mitä meillä.
Eli meillä on oikeasti asiat olleet todella hyvin. Meillä on viihtyisä koti ja viihdymme siellä todella hyvin, puolisolla on edelleen töitä, meidän perhe on tiivis yksikkö ja tulemme hyvin toimeen keskenämme. Olemme myös tottuneet viettämään paljon aikaa kotona. Eli tämä 1.5 kk kotona olo ei ole oikeastaan tuntunut kovinkaan erikoiselta. Ja on kyllä aika uskomatonta, että miten nopeasti sitä sopeutuu tällaisenkiin elämään.
Mutta miltä tämä kotona vietetty korona-karanteeni on tuntunut meidän 9-vuotiaan mielestä?
Yleisesti ottaen meidän neiti on ottanut tämän tilanteen todella loistavasti. Oikeastaan kertaakaan hän ei ole valittanut asiasta. Toki ystäviä on ikävä ja Suomen reissun peruuntuminen harmitti mutta muuten hän on sopeutunut tähän uuteen elämään vähän liiankin hyvin. Toisaalta - mikä hänellä on hätänä, kun saa olla kotona, ei ole kiirettä minnekään ja vanhemmat toimivat vähän väliä leikkiseurana. On leikitty, pelattu, liikuttu, touhuttu, askarreltu, leivottu jne enemmän kuin yleensä koko vuoden aikana. Elämä on siis ollut varsin onnellista eikä tästä ajasta hänelle jää varmastikaan mitään traumoja.
Parasta tässä ajassa on kuulemma ollut juuri se, että on ehtinyt leikkiä ja olla kotona.
Etäopiskelu - kivaa vai kamalaa?
Etäopiskelu lähti käyntiin nopeasti ja täysin ongelmitta. Neiti otti asian vastaan ilman sen kummempia protestointeja ja on ollut ihan tyytyväinen tähän kotikoulun käyntiin. Äiti-opettajaa ei ole vielä irtisanottu tehtävästä :-)
Kotona opiskelu on neidin mielestä kivaa mutta ei liian kivaa. Päivät ovat lyhyempiä kuin mitä olisi oikeassa koulussa (nyt koulua 9-13:30, normaalisti 8:45-15:45) ja kaiken lisäksi olemme ottaneet suomalaisen tyylin eli olemme pitäneet välitunnin jokaisen oppitunnin välissä ja ulkoilleet. Tästä neiti on tykännyt valtavasti!
Tylsintä on kuulemma ollut matematiikka ja UCMAS eli päässälaskutaito, jota harjoitetaan kiinalaisen helmitaulun avulla. Nämä tosin olivat tylsimpiä aineita myös koulussa. Eli tuskinpa voimme tästä syyttää papia, joka on toiminut näiden aineiden opettajana pääasiassa. Helpointa ja kivointa on kuulemma ollut englanti, yhteiskuntaoppi ja luonnontiede - aineet, jotka koulussa opetetaan englanniksi ja ovat aina olleet neidille luontaisesti helppoja. Näissä olenkin joutunut etsimään aika paljon materiaalia myös omatoimisesti koska koulun tarjoamat jutut ovat vieneet ehkä 15 min. Muut aineet (espanja, saksa, kiina, musiikki, kuvaamataito, tunnetaidot ja liikunta) on vedetty läpi aika heittämällä eli niiden sisällöt eivät yleensä vie puoltakaan siitä ajasta, jota niihin on varattu.
Etäopiskelua jatkettaneen lukuvuoden loppuun asti eli kesäkuun 19.päivään asti - silloin alkaa sitten kesäloma.
Onko pelottanut, onko ahdistanut?
Alussa neiti oli vähän ahdistunut tästä tilanteesta - kaikki oli vähän uutta, outoa. Mutta tosi nopeasti pääsimme meidän päivärutiineihin kiinni ja tämä selvästi helpotti. Kun on tietyt jutut, jotka toistuvat joka päivä tiettyyn aikaan niin se luo turvallisuudentunnetta. Missään vaiheessa neiti ei ole sanonut, että häntä esim. pelottaisi tai ahdistaisi tämä tilanne vaikka luonnollisesti hän tietääkin, että mitä maailmalla tapahtuu. Olemme hänen antaneet katsoa uutisia silloin kun meillä on tv sattunut auki olemaan ja sieltä sellaisia on tullut. Emme ole peitelleet mitenkään tätä tilannetta. Hän on mm. seurannut aktiivisesti, että millä sijalla Espanja on esim. tartuntanumeroiden osalta verrattuna muihin maihin.
Toki alussa neidistä huomasi, että hän kaipasi selvästi enemmän meidän vanhempien seuraa. Ja hän pyysi, että joku nukkuisi hänen kanssaan. Tätä olemme kunnioittaneet. Mutta oikeastaan mitenkään muuten hän ei ole tilanteeseen reagoinut. Yhdessä vaiheessa teltasta tuli sellainen turvapaikka, jossa hän nukkui ehkä pari viikkoa putkeen mutta nyt sekin on jo kasattu takaisin varastoon. Yhden yhtä painajaista ei ole tullut uniin.

Ystävät...
Yksi asia, jota neiti kaipaa kovasti, on ystävien seura. Vaikka päivittäin hän on videopuheluiden avulla yhteydessä luokkakavereihin niin eihän se tietysti fyysistä läsnäoloa korvaa. Eli ystäviä on ikävä. Mutta tähänkin neiti on sopeutunut - leikkikavereina toimivat nyt tarvittaessa mami ja papi.


Myös yksin leikkiminen / touhuaminen on onnistunut. Paljon "seuraa" on myös ollut nukeista ja karvaleluista. Esim. Lucy -niminen kissalelu on ollut seurana alusta lähtien joka päivä.

Ja etäkoulussa luokkakaverien virkaa toimittavat nuket, jotka tuovat myös omat tehtävänsä tarkistettaviksi joka päivä ja toimivat kavereina välitunnin aikana. Hyvä mielikuvitus on ollut iso apuväline näinä aikoina ja sitä meidän neidillä riittää!
"kavereiden" kanssa, kuvissa Clodette ja Tina


Tämän kaverin nimi on Villi

Eniten harmittaa...
Ystävien lisäksi on harmittanut se, että keväinen Suomi-reissu jäi väliin. Sitä neiti oli odottanut niin valtavasti - Suomea, ystäviä & perhettä & sukulaisia siellä on kova ikävä. Mutta neiti on hyvin varma siitä, että kesällä päästään kyllä Suomeen! Pahimpaan ikävään on leivottu Suomi-herkkuja, heitetty tikkaa ja pelattu mölkkyä.
Meidän "pelastus"
Terassilla on vietetty paljon aikaa, on kuntoiltu, on rentouduttu, otettu aurinkoa ja jopa uitu! Meillä on nimittäin terassin kulmassa pari vuotta sitten ostettu ilmatäytteinen poreallas ja sille on ollut ihan mielettömästi käyttöä tänä aikana. Olen niin onnellinen, että emme myyneet sitä talvella pois kuten jo suunnittelimme.
Mutta voin vain kuvitella, että minkälaista olisi elämä ollut näiden 1.5 kk aikana jossakin kerrostaloasunnossa ja vielä ilman parveketta. Ilman mahdollisuutta olla ulkona, hengittää raikasta ilmaa, nauttia auringosta ja valosta. Espanjassahan iso osa ihmisistä asuu kerrostaloasunnoissa vailla parveketta ja usein asuinneliöt ovat todella pienet. Kun asuinkustannukset ovat isot ja palkkataso pieni, niin ihmiset eivät ole halukkaita maksamaan "turhista" ulkotiloista. Täällä kun ei ole totuttu viettämään kauheasti aikaa kotona vaan sosiaalinen elämä on perinteisesti tapahtunut aina kodin ulkopuolella. Voin siis kuvitella, että monissa perheissä on varmasti vietetty haastavia aikoja lasten kanssa.
Eikä pelkästään sen takia, että on joutunut viettämään pitkän aikaa neljän seinän sisällä mutta monissa perheissä on kärsitty muistakin ongelmista. Valtavasti ihmisiä on menettänyt työnsä ja Espanjassa sosiaaliturva ei ole kovinkaan kummoinen. Ja valtavasti ihmisiä on tehnyt töitä vailla työsopimuksia eli heillä ei ole nyt töiden loputtua oikeuksia mihinkään korvauksiin. Eli korona-virus ei välttämättä ole ollut edes se isoin murhe vaan se, että mistä saada ruokaa ja miten selvitä laskuista.
Eli meillä on oikeasti asiat olleet todella hyvin. Meillä on viihtyisä koti ja viihdymme siellä todella hyvin, puolisolla on edelleen töitä, meidän perhe on tiivis yksikkö ja tulemme hyvin toimeen keskenämme. Olemme myös tottuneet viettämään paljon aikaa kotona. Eli tämä 1.5 kk kotona olo ei ole oikeastaan tuntunut kovinkaan erikoiselta. Ja on kyllä aika uskomatonta, että miten nopeasti sitä sopeutuu tällaisenkiin elämään.
Mutta miltä tämä kotona vietetty korona-karanteeni on tuntunut meidän 9-vuotiaan mielestä?
Parasta tässä ajassa on kuulemma ollut juuri se, että on ehtinyt leikkiä ja olla kotona.
Etäopiskelu - kivaa vai kamalaa?
Etäopiskelu lähti käyntiin nopeasti ja täysin ongelmitta. Neiti otti asian vastaan ilman sen kummempia protestointeja ja on ollut ihan tyytyväinen tähän kotikoulun käyntiin. Äiti-opettajaa ei ole vielä irtisanottu tehtävästä :-)
Kotona opiskelu on neidin mielestä kivaa mutta ei liian kivaa. Päivät ovat lyhyempiä kuin mitä olisi oikeassa koulussa (nyt koulua 9-13:30, normaalisti 8:45-15:45) ja kaiken lisäksi olemme ottaneet suomalaisen tyylin eli olemme pitäneet välitunnin jokaisen oppitunnin välissä ja ulkoilleet. Tästä neiti on tykännyt valtavasti!
Tylsintä on kuulemma ollut matematiikka ja UCMAS eli päässälaskutaito, jota harjoitetaan kiinalaisen helmitaulun avulla. Nämä tosin olivat tylsimpiä aineita myös koulussa. Eli tuskinpa voimme tästä syyttää papia, joka on toiminut näiden aineiden opettajana pääasiassa. Helpointa ja kivointa on kuulemma ollut englanti, yhteiskuntaoppi ja luonnontiede - aineet, jotka koulussa opetetaan englanniksi ja ovat aina olleet neidille luontaisesti helppoja. Näissä olenkin joutunut etsimään aika paljon materiaalia myös omatoimisesti koska koulun tarjoamat jutut ovat vieneet ehkä 15 min. Muut aineet (espanja, saksa, kiina, musiikki, kuvaamataito, tunnetaidot ja liikunta) on vedetty läpi aika heittämällä eli niiden sisällöt eivät yleensä vie puoltakaan siitä ajasta, jota niihin on varattu.
Etäopiskelua jatkettaneen lukuvuoden loppuun asti eli kesäkuun 19.päivään asti - silloin alkaa sitten kesäloma.
Onko pelottanut, onko ahdistanut?
Alussa neiti oli vähän ahdistunut tästä tilanteesta - kaikki oli vähän uutta, outoa. Mutta tosi nopeasti pääsimme meidän päivärutiineihin kiinni ja tämä selvästi helpotti. Kun on tietyt jutut, jotka toistuvat joka päivä tiettyyn aikaan niin se luo turvallisuudentunnetta. Missään vaiheessa neiti ei ole sanonut, että häntä esim. pelottaisi tai ahdistaisi tämä tilanne vaikka luonnollisesti hän tietääkin, että mitä maailmalla tapahtuu. Olemme hänen antaneet katsoa uutisia silloin kun meillä on tv sattunut auki olemaan ja sieltä sellaisia on tullut. Emme ole peitelleet mitenkään tätä tilannetta. Hän on mm. seurannut aktiivisesti, että millä sijalla Espanja on esim. tartuntanumeroiden osalta verrattuna muihin maihin.
Toki alussa neidistä huomasi, että hän kaipasi selvästi enemmän meidän vanhempien seuraa. Ja hän pyysi, että joku nukkuisi hänen kanssaan. Tätä olemme kunnioittaneet. Mutta oikeastaan mitenkään muuten hän ei ole tilanteeseen reagoinut. Yhdessä vaiheessa teltasta tuli sellainen turvapaikka, jossa hän nukkui ehkä pari viikkoa putkeen mutta nyt sekin on jo kasattu takaisin varastoon. Yhden yhtä painajaista ei ole tullut uniin.
Ystävät...
Yksi asia, jota neiti kaipaa kovasti, on ystävien seura. Vaikka päivittäin hän on videopuheluiden avulla yhteydessä luokkakavereihin niin eihän se tietysti fyysistä läsnäoloa korvaa. Eli ystäviä on ikävä. Mutta tähänkin neiti on sopeutunut - leikkikavereina toimivat nyt tarvittaessa mami ja papi.
Myös yksin leikkiminen / touhuaminen on onnistunut. Paljon "seuraa" on myös ollut nukeista ja karvaleluista. Esim. Lucy -niminen kissalelu on ollut seurana alusta lähtien joka päivä.
Ja etäkoulussa luokkakaverien virkaa toimittavat nuket, jotka tuovat myös omat tehtävänsä tarkistettaviksi joka päivä ja toimivat kavereina välitunnin aikana. Hyvä mielikuvitus on ollut iso apuväline näinä aikoina ja sitä meidän neidillä riittää!
"kavereiden" kanssa, kuvissa Clodette ja Tina
Tämän kaverin nimi on Villi
Eniten harmittaa...
Ystävien lisäksi on harmittanut se, että keväinen Suomi-reissu jäi väliin. Sitä neiti oli odottanut niin valtavasti - Suomea, ystäviä & perhettä & sukulaisia siellä on kova ikävä. Mutta neiti on hyvin varma siitä, että kesällä päästään kyllä Suomeen! Pahimpaan ikävään on leivottu Suomi-herkkuja, heitetty tikkaa ja pelattu mölkkyä.
Neitiä on harmittanut myös se, että hevostallille ei olla päästy tänä aikana. Ikävä on kova myös karvakorvia. Mutta veikkaisin, että kun näitä rajoituksia aletaan purkamaan niin ehkäpä se on niitä ensimmäisiä harrastuksia, joiden pariin voidaan taas palata. Ollaanhan siellä koko ajan ulkona eikä kontakteja ole juurikaan muihin ihmisiin. Siihen asti käydään vain täällä omalla tallilla hoitamassa keppihevosia.
Neitiä harmittaa myös se, että synttärit jäävät ehkä tältä vuodelta juhlimatta. Hän oli odottanut niitä todella kovasti. Täällähän on tapana, että juhlat järjestetään aika isosti ja viime vuonna synttäreitä oli juhlimassa15 luokkakaveria vanhempineen. Tänä vuonna isot ryhmätapaamiset eivät taida olla sallittuja.. tai ainakaan suositeltuja..
Toki jossain muodossa yritämme synttärit järjestää. Neiti on jo sopeutunut siihen ajatukseen, että juhlat pidetään ehkä kotona tai jossain ulkotilassa, esim. puistossa. Eikä juhliin kutsuta kuin maksimissaan pari lähintä ystävää. Mutta korvataan tilanne sitten ensi vuonna, jos elämä olisi silloin jo vähän toisenlaista. Ja sitä paitsi, ensi vuonna tulee 10 vuotta täyteen joten se onkin hyvä syy juhlia oikein kunnolla.
Mitä toiveissa kunhan tilanne "normalisoituu"
Ensimmäisenä neiti haluaisi nähdä ystäviään. Seuraavana toiveena on päästä tallille - jos ei ratsastamaan niin edes hoitamaan ja hellimään poneja. Kolmantena toiveena olisi päästä uima-altaalle. Ja kesällä tietysti Suomeen.
Täytyy kyllä sanoa, että neiti on hoitanut tämän tilanteen ihan mielettömän hyvin. Olen ihan älyttömän ylpeä hänestä ja kyvystä sopeutua. Seuraavaksi on sitten edessä sopeutuminen uuteen "normaaliin". Poikkeustila kestää vielä ensi viikon loppuun asti ja sitten vähitellen alkaa sopetumisjakso, jonka pitäisi päättyä kesäkuun lopussa. Eli silloin sitten näemme, että mitä on uusi normaali.