sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

ulkosuomalaisen elämää, osa 2

Ulkomaille muuttaminen, edes lyhyeksi aikaa, on tälläkin hetkellä varmasti aika monen suomalaisen mielessä. Joku haaveilee talvesta Espanjassa, toinen reppureissusta Aasiassa, kolmas työskentelystä missä päin tahansa ja osa ihan vakituisesta elämisestä jossain muualla kuin Suomessa. Osa lähtee toteuttamaan unelmiaan mutta monella asia jää haaveeksi. Ja yhtenä syynä saattaa olla kielitaito. Etenkin vanhemmat ihmiset, joilla olisi ehkä varaa lähteä toteuttamaan unelmiaan, epäröivät usein omaa kielitaitoaan. Mutta minkälaista on kielipuolen elämä maailmalla? Pärjääkö Suomella, englannilla vai pitääkö hallita paikallinen kieli?



Varmasti riippuu paljon siitä, että missä aikoo asua ja miten pitkään. Lyhyempi ajanjakso sujuu varmasti maassa kuin maassa ilman kummempaa kielitaitoa mutta toki jos maahan haluaa muuttaa pysyvämmin asumaan niin kyllähän se kielitaito kummasti helpottaa asiointia. Vastaan nimittäin saattaa tulla mitä haastavampia tilanteita, joissa ei sanakirja-englannilla pärjää eikä aina voi luottaa edes siihen, että joka puolella puhuttaisiin englantia. 

Ja kaiken lisäksi esim. ihan täältä Espanjasta löytyy monia alueita, joissa ei välttämättä edes pärjää espanjalla. Esim. Kataloniassa on virallisena kielenä katalaani, joka toki muistuttaa espanjaa mutta ihan perus-espanjan taidoilla siitä ei kyllä kauheasti saa tottumatta selvää. Muutenkin murteet ovat hyvin erilaisia eripuolilla Espanjaa. Itsekin joudun ihan kunnolla kuuntelemaan, jos haluan saada selvää vaikkapa jonkun vanhemman gallegon (galicialainen) puheesta. Toisaalta taas itse olen oppinut espanjan täällä Kanarialla eli puheessa on paljon sellaisia sanoja ja sanontoja, joita ei muualla käytetä. Ja puheesta kyllä heti tietävät, että kanarialta ollaan kotoisin. Tosin täällä Gran Canarialla monet matkailualalla pitkään työskennelleet kuulevat puuhesta myös sen, että Suomesta ollaan kotoisin eli meillä suomalaisilla on monesti espanjaa puhuttaessa tietynlainen aksentti vaikka kielitaito olisi ihan loistava. 



Toki täältä Espanjasta löytyy myös alueita, joissa pärjää melko hyvin jopa ihan suomenkielellä. Esim. manner-Espanjan Fuengirolassa on oma suomalaisyhteisönsä, jossa monet asiat pystyy hoitamaan ihan suomenkielellä. Ehkäpä siksi alue on pysynyt suomalaisten suosiman vuosikymmenten ajan. On täysin ymmärrettävää, että jos ei ole ihan varmuutta omasta pärjäämisestä niin on helpompi muuttaa alueelle, jossa tarvittaessa pystyy hoitamaan asioita suomeksi. Eikä Fuengirolassa itse asiassa mitään vikaa ole - ihan kiva kaupunki kaikin puolin ja mielestäni paljon mainettaan parempi! Joten ymmärrän täysin, että Fuengirolan suomalainen kouluun jonotetaan oppilaspaikkoja. 

Mutta paljon on myös alueita, joissa ei englannilla pärjää. Jopa Gran Canarian kaltaisilla matkailualueilla on täysin normaalia, että asioita joutuu hoitamaan espanjaksi eikä englannilla pärjää. Vaikka on siis kyse saaresta, jossa matkailua on ollut vuosikymmenten ajan ja saari elää matkailusta. Esim. julkiset terveyskeskukset ja sairaalat (jonne pääset hoitoon sillä eurooppalaisella sairaanhoitokortilla) toimivat käytännössä vain espanjan kielellä. Yksityisissä toki on usein tulkkeja, täällä jopa suomenkielisiä, mutta sinne yksityiseen päästäkseen on omattava rahaa tai sopiva vakuutus. Myös kaikki viralliset asioinnit niin poliisilaitoksilla kuin virastoissa hoidetaan espanjaksi. Ellet sitten pysty palkkaamaan tulkkia avuksesi. Toki myös monissa ihan arkisissa asioissa tarvitaan paikallisen kielen hallintaa sillä aika harva kanarialainen puhuu englantia sujuvasti tai ei ainakaan halua sitä mielellään tehdä. Ennemmin kohautellaan vain olkia. Toki paljon on omasta asenteesta kiinni - jos vain haluaa selviytyä niin varmasti sitä selviytyy vaikka joskus vaikeaa saattaakin olla. 



Itse lähdin aikoinaan Espanjaan töihin vailla minkäänlaista espanjankielen taitoa. Kaiken lisäksi sellaiseen paikkaan, jossa 2000-luvun alussa englantia ei todellakaan puhuttu kovinkaan yleisesti. Joten aika nopeasti kävi selväksi, että kieltä on opeteltava. Etenkin kun asioita oli hoidettava niin henkilökohtaisesti kuin puhelimitse ja säännöllisesti töiden puitteissa tuli myös asioiutua niin poliisiasemalla kuin sairaalassa eikä kummassakaan puhuttu englantia käytännössä sanakaan. Mitään espanjankielen tunteja ei ollut mahdollista ottaa koska mitään kielikouluja ei ollut tarjolla eli käytännössä ainoa keino oppia oli, että otti omatoimisesti kielioppikirjat käteen, opetteli yleisimmät sanat ulkoa ja rohkeasti lähti vain käyttämään kieltä. Välillä keskustelu tapahtui hyvinkin pitkälle sanakirjan avustuksella. Mutta opettelemalla yleisimmät verbit ja sanat pääsi jo aika pitkälle vaikka lauseet olivat välillä hyvinkin yksinkertaisia tyyliin eli mitään sujuvia keskusteluja ei todellakaan vielä keskusteltu. Mutta kylllä sillä pärjäsi! Paikalliset ystävyydet olivat erittäin kehittävä tapa oppia eli kun toinen ei todellakaan puhu sanaakaan englantia niin espanjaa oli vain harjoiteltava. Joka päivä, joka paikassa. Mieleen ovat jääneet myös lukuisat tekstiviestit (tuohon aikaan ei ollut vielä whatsappeja eikä älypuhelimia...), joita tuli räpyteltyä sanakirja kädessä ja viestien sisältö oli lähinnä sanojen perusmuotoja vain peräkkäin :-)  Tyyliin: minä mennä eilen illallinen ravintola. Eli ihan alkuun ei todellakaan ollut aikaa verbien taivuttelun opettelemiseen vaan piti mennä ihan perusjutuilla. 


Itse asiassa espanjaa en ole koskaan opiskellut missään tunneilla tai kursseilla eli elämä on opettanut tässä vuosien aikana. Nykyään sitä taatusti selviää tilanteesta kuin tilanteesta vaikka toki mielelläni otan puolison mukaani esim. kaikkiin virastoihin. En kielitaidon takia vaan sen takia, että puoliso on luonteeltaan se rauhallisempi. Täällä kun asioiden hoitaminen ei aina suju niin sutjakkaasti ja järkevästi eikä itsellä taas kärsivällisyys ole niitä parhaita puolia. Eli yksin asioita hoitaessa saattaisi mennä vain hermot ja sillä täällä ei saa kyllä mitään aikaiseksi - pitää osata olla mielinkielin, ystävällinen, hymyillä tilanteessa kuin tilanteessa ja lausua monta por favoria.  Tähän siis tarvitaan sitä puolisoa :-) 

Mutta toki tässä 18 vuoden aikana on tullut vastaan myös niitä hankalia tilanteita.  Haastavimpia olivat tietysti kaikki ns. erikoistilanteet töissä, joilloin piti olla esim. tekemisissä poliisin, lääkärien / sairaanhoitajien tai muiden viranomaisten kanssa. Mutta aina niistäkin selvittiin. Yleensä ensimmäisinä vuosina sanakirja kulki aina mukana laukussa mutta eihän sitä nyt ihan aina tullut mukana kannettua ja niinpä kerrankin muistan selittäneeni poliisille, että nyt tarvittaisiin ruumisarkkua (asiakas kuoli) mutta kun en sanaa tietänyt niin selitin, että tarvitaan laatikko kuolleelle. Selväksi tuli.  Ehkä kaikista haastavimpia ovat olleet tilanteet sairaalassa kun on pitänyt asiakkaiden suomalaisia sairaskertomuksia kääntää espanjaksi, jotta lääkärit pystyisivät tietämään, että miten asiakasta hoitaa. Voin kertoa, että kun ei ole hoitoalan kokemusta niin monet termit ovat jopa suomeksi haastavia saatikka että niitä pitäisi kääntää täysin vieraalle kielelle ja vielä niin, että asiakkaan saama hoito riippuu sinun käännöksestäsi. Ei ole kivaa ei.  Ja voin kertoa, että esim. konsulaatin tehtäviin moiset jutut eivät kuulu eli sieltä on turha apua huudella. 

Ja kyllähän noita haastavia tilanteita on tullut vastaan myös muissa maissa työskennellessä. Mielenkiintoista oli, että esim. Kroatiassa ihmisillä oli todella hyvä kielitaito ja monet, etenkin matkailualalla työskentelevät, puhuivat sujuvasti monia kieliä. Siellä ei tainnut koskaan olla minkäänlaisia ongelmia kielitaidon kanssa - jopa poliisiasemalla ja sairaalassa pärjäsi loistavasti englannilla.  Mutta taas eteläisessä naapurimassa Montenegrossa tilanne oli ihan toinen ja siellä englantia puhuttiin todella heikosti. Siellä jopa hotellin omistajien ainoa kieli saattoi olla paikallinen kieli. Ja sama koski esim. bussikuskeja. Kyllähän siinä vähän piti henkeä vetää ja miettiä, että mitä tehdä ja miten asiat järjestää kun eräälläkin retkellä keskellä Montenegron vuoristoa yksi asiakkaista katkaisi jalkansa. Siihen hätään ei saatu ambulanssia paikalle joten ei auttanut kuin lähteä retkibussin kanssa ajamaan lähimpään sairaalaan, jossa ei tietenkään puhuttu sanaakaan mitään kansainvälisiä kieliä. Ja samalla autossa odotteli 50 asiakasta kielitaidottoman bussikuskin kanssa. Mutta kaikesta sielläkin aina selvittiin vaikka paikallisesta kielestä ei tarttunut parin kesän aikana mukaan kuin numerot, tervehdykset ja yleisimmät sanonnat. 

Ja ikuisesti puolestaan muistan kesäni Italiassa kun yllättäen jouduin hakemaan bussilastillisen asiakkaita Roomasta ja olin siellä ehtinyt viettää tasan kaksi päivää joskus pari kuukautta aikaisemmin. Bussikuskini ei ollut koskaan käynytkään Roomassa ja lisäksi kaupungissa oli puolet kaduista suljettu jonkin tapahtuman takia. Siellä sitten yritin selviytyä napolin-murretta puhuvan kuskini kanssa, joka ei tietenkään puhunut sanaakaan englantia ja kädessä paperikartta, josta yritin keksiä reittejä hotelleihin. Tuohon aikaan ei ollut vielä google mapsia keksitty eikä matkapuhelimilla voinut kuin soitella. Kuskilla ei ollut edes puhelinta. Pari tuntia harhailimme ympäri Roomaa yrittäen löytää oikeita hotelleja mutta lopulta kaikki löytyivät ja saimme asiakkaat perille kohteeseen. 



Nykyään toki näiden tilanteiden hoitaminen on sikäli helpompaa, että on whatsappit, google mapsit ja älypuhelimet käytössä. Ja kohta todennäköisesti on laitteita, joilla pystyt suoraan kääntämään puheesi vieraalle kielelle. Mutta jotain hyvää on myös siinä, että on joutunut selviytymään monenlaisista tilanteista ja pahimmillaan vailla minkäänlaista yhteistä kieltä. Voi sanoa, että noiden vuosien aikana tuli sellaista elämänkokemusta ja selviytymistaitoa että ei paremmasta väliä. Ja ihan vain Euroopassa - voin vain kuvitella, että minkälaisia haasteita olisi tullut eteen jos työskentelymaana olisi ollut vaikkapa Kiina. 









tiistai 23. huhtikuuta 2019

Matkustan ympäri Gran Canariaa

Eräänä huhtikuisena sunnuntaina päätimme lähteä pitkästä aikaa ajamaan ympäri koko Gran Canarian. Edellisestä ympäriajosta olikin kulunut jo viisi vuotta joten oli jo aikakin lähteä katsomaan, että mitä kaikkea täältä saarelta oikein löytyykään. 

Gran Canariahan on siitä jännä paikka, että kokoa ei ole 1560 km. Saari on pyöreä ja halkaisijaltaan n. 50 km eli tämän todellakin kiertäää ihan näppärästi päivässä vaikka länsirannikko onkin pääasiassa kapeata ja mutkaista pikkutietä. Mutta pohjoisesta etelään itärannikkoa seuraten pääsee nopeasti moottoritietä pitkin. Päivän aikana on mahdollisuus nähdä tämän saaren monen kasvot! 

Me aloitimme ajopäivän Maspalomasista, koska asumme täällä ja tämä nyt on muutenkin se vilkkain matkailukeskittymä tällä saarella. Ajoimme ensin kohti etelää, sitten länsirannikkoa seuraten kohti pohjoista ja Las Palmasin kautta takaisin etelään. 

Hyppää kyytiin, nyt ajellaan ympäri Gran Canariaa. 



Ensimmäiseksi pysähdyspaikaksi valikoitui Puerto Mogan, viehättävä rannikkokylä saaren eteläisimmässä kärjessä. Paikka on kasvanut viime vuosikymmenien aikana pienestä kalastajakylästä varsin vilkkaaksi matkailualueeksi. Vaikka kylä on nykyään matkailijoiden valtaama niin jotain erilaista charmia tässä paikassa on. Me kävimme tekemässä pienen kävelylenkin aamusella ennen kuin kylän kujat täyttyivät ihmisistä ja nautimme aamukahvit satamassa. Kylässä järjestetään perjantaisin varsin isot markkinat, jolloin kujat täyttyvät kaikenlaisista kauppiaista eli jos haluaa välttää krääsäkauppiaita ja markkinatungosta niin kannattaa paikalle saapua jonain muuna päivänä. 





Puerto Moganiin asti johtaa moottoritie mutta sen jälkeen matka jatkuu kohti sisämaata ja Moganin kylää pitkin kapeampaa tietä. Myös maisemat muuttuvat selvästi - ympärillä alkaa kohoamaan upeita vuorenrinteitä. 


Ennen Moganin kylää voi pysähtyä ihailemaan vanhaa kunnostettua tuulimyllyä, joita ennen täällä Kanarialla hyödynnettiin hyvinkin paljon. Enää näitä ei kauhean monia tule vastaan. Tuulimyllyn sisälle pääse kiipeämään ja tutustumaan omatoimisesti näiden vanhojen myllyjen toimintaan. Pihalla on myös hauskoja, jättikokoisia esineitä kuten kahvipannu, uuni sekä tuolit ja pöytä.

                                                 




Tällä kertaa emme pysänneet Moganin kylässä vaan jatkoimme matkaa kohti Cactualdea- kaktuspuistoa, jossa emme olleet käyneet aikaisemmin. Itse asiassa emme edes tienneet sen olemassaolosta ennen kuin näimme kyltin. Pakkohan se oli käydä katsastamassa! Tätä väitetään Euroopan suurimmaksi kaktuspuistoksi. Vaikea sanoa, koska en ole tainnut muissa koskaan käydä. Sisäänpääsymaksu oli meiltä aikuisilta 6.50 €, alle 8-vuotiaat pääsivät ilmaiseksi. Vähän hylätyltä tämä paikka vaikutti mutta kyllä siellä niitä kaktuksia riitti. Teimme n. 30 min kestävän kävelylenkin ympäri puistoa, katselimme kaktuksia, ihmettelimme vapaana juoksevia ja meitä seuraavia kanoja & kukkoja sekä riikinkukkoja ja lopuksi nautimme maistuvat kaktuksen hedelmistä tehdyt mehut. Suosittelen kokeilemaan! 






 

Matkamme jatkui kohti länsirannikkon pientä Aldea de San Nicolasin kylää. Myöskään tänne emme olleet koskaan aikaisemmin "eksyneet" vaikka ohi olimme ajaneet. Mutta koska kylä on aika tunnettu niin pakkohan se oli käydä katsastamassa. Ja ihan mukava paikkahan se oli - hienot, jylhät rannikkomaisemat avautuivat rannalta 


  



Paikka oli täynnä sunnuntaipäivää viettäviä kanarialaisia - osa oli piknikillä (rannan tuntumassa oli paljon valmiita piknik-pöytiä penkkeineen) ja paljon väkeä oli myös ravintoloissa. Mekin nautimme lounasta eräässä rantakuppilassa, joka näytti olevan täynnä paikallisia. Ajattelimme, että paikka olisi varmasti hyvä koska ravintola oli kanarialaisia täynnä. No, olihan ruoka halpaa mutta ei sitä kyllä millään muotoa kovin kummoiseksi voi sanoa. Saimme kuitenkin mahamme täyteen ja jatkoimme matkaa.

                                

Matka jatkuu ensin upeaa, uutta tietä pitkin 7 km verran, josta 3 km on vuorten sisälle rakennettua tunnelia. Tämä osuus avattiin muutama vuosi sitten ja emme olleet aikaisemmin ajaneet sitä pitkin vaan ennen mentiin vanhaa, todella mutkaista, kapeaa ja vaarallista rannikkotietä pitkin. Tämä uusi tie lyhentää nyt tätä Aldean ja Agaeten välistä ajomatkaa noin 15 min verran mutta toki sitä mutkaista, kapeaa ja melko vaarallista tietä on edelleenkin aika pitkä pätkä ajettava ennen kuin perille Agaeteen pääsee. Maisemat ovat kuitenkin upeat reitin varrella, jos niitä vain pystyy ihailemaan. Tätä tieosuutta on tarkoitus parantaa tulevaisuudessa mutta se projekti odottanee riittävää rahoitusta. 

                              

Agaeten kylä on saaren luoteiskulmassa ja myös sieltä löytyy vielä omanlaista viehättävää kalastajakylätunnelmaa vaikka matkailjat tännekin ovat toki löytäneet. Myös maisemat ympärillä ovat upeat sillä korkeat vuorenrinteet nousevat suoraan kylän takana ja koska täälläpäin sataa melko runsaasti niin maisemat ovat paljon vehreämmät kuin mitä saaren eteläosassa. Jos aikaa vain riittää niin ehdottomasti kannattaa pieni kävelylenkki käydä tekemässä ja nauttia kylän tunnelmasta ja upeista maisemista. 



Tämän jälkeen matka jatkuu pohjoisrannikkoa seuraten. Matkalla voi pysähtyä esim. Galdarissa ja vierailla yhdessä saaren merkittävimmistä arkeologisista kohteista eli Cueva pintada -museossa. Ja jos sää sallii niin voi pulahtaa uimaan vaikkapa Agujeron luonnon uima-altaissa. Täällä pohjoisrannikolla ei juurikaan ole kunnon uimarantoja mutta sen sijaan näitä merivesialtaita löytyy useampia. Ovat nekin ihan kokemisen arvoisia - tai ainakin valokuvaamisen.

Pohjoisrannikon tie vie Las Palmasiin, jossa kannattaa ehdottomasti piipahtaa. Ensimmäisenä saavutaan Las Canterasin puoleiselle rannalle, jossa auton voi näppärästi jättää rannan päässä sijaitsevan Las Arenas -ostoskeskuksen parkkipaikalle ja lähteä sitten kävelemään rantakatua pitkin. Sen varrella on lukuisia kahviloita, joissa voi nauttia vaikkapa iltapäiväkahvit ja seurailla samalla rantakadun elämää. Myös ravintoloita löytyy lukuisia, jos nälkä yllättää tässä vaiheessa. 

                              

Matkaa kannattaa kuitenkin jatkaa vielä Veguetan ja Trianan alueelle, joka on sitä Las Palmasin kauneinta aluetta arkkitehtuurin puolesta. Kapeilta kujilta löytyy paikallista elämää, kahviloita, pieniä ravintoloita, kauppoja jne. Hyvät ostosmahdollisuudet ovat tietysti Trianan ostoskadulla, josta löytyy kaikki tutut espanjalaiset vaatemerkit edustettuina. Myös ravintoloita löytyy Trianan ympäristöstä valtavat määrät eli samalla voi nauttia vaikkapa illallista. Kaupathan täällä ovat avoinna arkisin (ma-la) klo 21 tai 22 asti joten ei haittaa vaikka saapuisi paikalle vähän myöhempäänkin. 



Ja sitten voikin ajella takaisin kohti etelään itärannikkoa seuraavaa moottoritietä pitkin. Matka Las Palmasista takaisin Maspalomasiin kestää n. 45 min. Päivässä siis ehtii nähdä hyvinkin erilaisia maisemia ympäri Gran Canariaa! 





sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Kevätkuulumiset kuvapläjäyksenä

Viime kuukaudet ovat vierähtäneet sellaisella vauhdilla ettei mukana tahdo pysyä. Mutta tässäpä pikaiset kuulumiset viime kuukausilta näin kuvien muodossa! 

Maaliskuun alussa innostuin uudelleen vanhasta lapsuuden ja nuoruuden harrastuksesta eli ratsastuksesta. Pikkuneiti aloitti täällä syksyllä ratsastustunnit kerran viikossa joten ajattelin hyödyntää mahdollisuuden eli samalla kun hänellä on tunti niin käyn myös itse tunnilla. Onhan se aina parempi vaihtoehto kuin istua vain katsomassa. Aikoinani tämä harrastus jäi itseltä kun 18-vuotiaana tuli elämään muita kiinnostuksen aiheita mutta aika hyvin ovat ilmeisesti asiat jääneet jonnekin aivojen uumeniin koska pikkuhiljaa ovat taidot palanneet takaisin. On vedetty jo väistöjä kaikissa eri askellajeissa, laukanvaihtoja jne. Vielä odottelen sitä, että pääsisi jälleen hyppäämään esteitä. Toistaiseksi olemme käyneet vain kerran viikossa mutta pikkuneiti jo toivoi, että josko ensi syksynä voisi käydä pari kertaa viikossa... 

 

Talvikuukausina vietämme paljon aikaa kotosalla. Sitä helposti jämähtää harrastusten jälkeen aina tänne kotiin koska täällä on niin kivaa olla. Ja pikkuneiti viihtyy hyvin kotona koska naapurin tytöstä saa hyvää leikkiseuraa. Mutta maaliskuun koitteessa päätimme, että nyt pitää kyllä alkaa vähän "ulkoilemaan" ja nämä pienet muutokset rutiineissa piristävät kyllä kivasti! 

                                  Iltapäiväkävely Melonerasin rantakadulla 
 









Yksi kevään iloisimmista yllätyksistä oli suosikkiravintolamme Segundo Muellen paluu tänne saaren eteläosaan. Ja sinne piti mennä illalliselle heti avajaispäivänä, tottakai!

                          
 

Tänä vuonna Maspalomasin karnevaaleja vietettiin maaliskuussa mutta itse kulkue meiltä jäi näkemättä koska se osui samaan aikaan meidän Andorran hiihtoreissun kanssa. Mutta yhtenä iltana kävimme sentään karnevaaleja katsomassa ja pikkuneiti päätti pukeutua avaruusteeman mukaisesti avaruusenkeliksi :-) Otimme hyvät paikat ravintolan terassilta, joten nautimme samalla illallista kun seurasimme esityksiä. 

                                             


                                      



Karnevaalit täällä Kanarialla ovat yksi vuoden kohokohdista ja niitä vietetään pitkään ja suurella innolla. Myös pikkuneidin koulussa vietettiin karnevaalijuhlaa. Lapsille tämä on Halloweenin lisäksi yksi vuoden lempijuhlista. 

       

Muutenkin tämä kevät on ollut täynnä kaikenlaista juhlintaa. Puolison synttäreitä vietettiin maaliskuussa mutta ne osuivat tänä vuonna arkipäivälle ja kaiken lisäksi keskelle työkiireitä joten juhlimme niitä tällä kertaa ihan vain oman perheen kera. Ensin lounaan merkeissä kahdestaan puolison kanssa ja sitten iltapäivällä kotosalla. 

                                

 

Myös omia synttäreitäni vietettiin pari viikkoa sitten. Mutta koska nekin osuivat arkipäivälle niin kävimme ihan vain puolison kanssa lounaalla päivällä ja sitten iltapäivällä juhlimme kotona perheen kera. 

Myös pikkuneidin kaverisynttäreitä on osunut kohdalle. Ja yhdet on luvassa jälleen ensi viikolla. 

  

Moni kuvittelee, että kun asuu täällä Kanarialla niin elämä on yhtä rantaa ja aurinkoa. Tosi asiassa käymme rannalla todella harvoin. Nyt kävimme ensimmäistä kertaa sitten viime kesän! Uskaltauduin jopa uimaan vaikka olenkin melkoinen vilukissa yleensä... 

   


Kevään perinteinen lumireissu suuntautui jälleen kerran Andorraan ja Grandvaliran laskettelukeskukseen. Kiva reissu ja siitä voi lukea paremmin täältä: https://mylifeingc.blogspot.com/2019/03/kylpyla-ja-lumilomalle-andorraan.html


   

Kiireistä huolimatta olemme yrittäneet löytää aikaa myös pikkuneidin kaveritapaamisille. On leikitty tietysti naapurin tytön kanssa mutta myös entisten naapurinpoikien kanssa, joista vanhempi on myös pikkuneidin luokkakaveri. 



















Ja pitkästä aikaa olemme myös ehtineet järjestää tapaamisia ystäväperheiden kanssa. 


                                      

Pikkuneidin koulussa vietettiin perinteistä urheilu- ja tiedeviikkoa, joka huipentui ns. olympialaisiin. Tämä on vuoden ainoa juhla, jossa me vanhemmat pääsemme näkemään lasten esityksiä eli mitään perinteistä kevät- tai joulujuhlaa ei koulussa järjestetä. Joka toinen vuosi on joulunäytelmä mutta tänä vuonna se ei osunut kohdalle. Nämä olympialaiset ovatkin sitten aika huikea esitys sillä joka luokka-aste 3-vuotiaista esikoululaisista aina lukion viimeisen luokan oppilaisiin on valmistanut jonkinlaisen tanssiesityksen. On tosi uskomatonta, että miten viimeisen päälle hiottuja nämä esitykset ovat eli niitä harjoitellaan kuukausikaupalla. Tänä vuonna 2-luokkalaisten teemana oli "resistire" eli Duo Dinamicon resistire-kappaleen pohjalta tehty esitys. Eli mitä tahansa elämä heittää eteen, niin siitä selvitään. Oppilaat olivat pukeutuneet kirurgeiksi. Kyllä tuli äidillä tippa silmään esitystä katsellessa :-) 



Urheiluviikolla lapset kävivät myös juoksemassa hyväntekeväisyys-juoksun Parque sur-puistossa. Myös vanhemmat saivat osallistua ja totta kai sinne piti lähteä mukaan! 


Pääsimme myös pitkästä aikaa sunnuntai-retkelle koska puolisolle osui yksi vapaapäivä viikonloppuun -jee!! Teimme sitten oikein kunnon retken ja ajelimme koko saaren ympäri! Tästä reissusta on tulossa ihan oma kirjoitus tässä lähiaikoina. Taas tuli huomattua, että miten paljon erilaisia maisemia tämä pieni saari tarjoakaan. 








Pääsiäisen vietimme tuttuun tapaan Suomessa koska pikkuneidillä oli koulusta koko kulunut viikko lomaa. Puolison loma alkaa vasta huomenna joten lähdimme Suomeen ihan kaksistaan. Kun saavuimme oli Porissa vielä vähän talvista joten vähän lumestakin ehdimme nauttia. Mutta nopeasti ne sulivat ja saimme nauttia upeista keleistä. Aurinko paistoi joka päivä kirkkaalta taivaalta ja parhaimmillaan lämpötila nousi lähes 15 asteeseen. 

 

 








Reissu oli lyhyt - vain 8 päivää Suomessa - mutta mahtava. Näimme perhettä, sukulaisia ja kavereita.  Vaikka reissussa on kivaa niin kotiin on myös kiva palata! 

 
Suomeen menimme yhdellä käsimatkalaukulla ja takaisin tulimme kolmen laukun kanssa. Mukana tuli taas vaikka mitä. Tämä vuodenaika kun on ihan parasta aikaa ostaa kaikenlaisia talvivarusteita kun ne Suomessa myydään monesti jopa 70 % alennuksella. Niinpä tuli hankittua mm. talvikengät itselle ja pikkuneidille, uudet lasketteluhousut pikkuneidille, uudet laskettelualusasut (merino-villaiset) sekä itselle että pikkuneidille. Ja nämä kaikki tosiaan ihan naurettavaan hintaan ja todella laadukkaita. Myös ruisleipää, karjalanpiirakoita, jälkiuuniruislastuja, xylitol-purkkaa, suklaata, lakritsia, sinappia ja muuta tärkeää tuli ostettua laukullisen verran. Ja myös pala Suomen kotikaupunkia Poria lähti mukaan - mitäs pidätte uudesta Vallilan jazz-tyynyliinastani?


Nyt sitten edessä on paluu arkeen mutta veikkaisin, että eipä tämä tahti tästä hidastu myöskään toukokuussa. Joten ei muuta kuin ihanaa kesän odotusta kaikille!