maanantai 28. toukokuuta 2018

Päivä Sevillassa

Kävimme viime viikonloppuna pikavisiitillä Sevillassa. Lentomme saapui pe-iltana klo 23 aikaan ja takaisin lähdimme sunnuntaina klo 18. Eli todella pikainen visiitti siis! Ja tuostakin ajasta yksi päivä meni pikkuneidin serkun rippijuhlissa... Mutta kaikesta huolimatta ehdimme nauttia myös Sevillasta ja päivässä ehtii myös ihan pikaisesti tutustua tuohon upeaan Andalucian kaupunkiin. 


Majoituimme Novotel Sevilla- hotellissa, joka sijaitsi meidän kannaltamme hyvällä paikalla (lähellä lauantain rippikirkkoa) ja parasta oli, että vuokra-auton sai pysäköityä maksutta hotellin lähelle ilman mitään ongelmia. Hotelli oli muutenkin kivalla paikalla - vieressä Nervion plaza- ostoskeskus, lähellä paljon kahviloita ja keskusta parin metropysäkin päässä. Myös lentokenttäbussi hurauttaa aivan vierestä. Mikään halpa hotelli ei ole kyseessä sillä meidän perhehuone (2 aikuiselle + 2 lapselle) maksoi lähes 300 € kahdelta yöltä aamiaisen kera. Mutta huone oli uusi, tilava ja siisti. Aamiainen mielestäni vallan mainio ja lisäksi hotellista löytyi jopa katolla sijaitseva uima-allas mutta sitä emme ehtineet testata. Hintansa arvoinen hotelli ehdottomasti ja tuntui olevan etenkin lapsiperheiden suosiossa. Mutta kuitenkin erittäin rauhallinen ja hiljainen hotelli eikä ääniä kuulunut edes kadulta. 


Vieressä oli myös Ramón Sánchez Pizjuán -jalkapallostadion, jos sattuu paikalle liigakauden aikana ja pelit kiinnostavat. Meidän huoneemme ei ollut stadionin suuntaan mutta ehkäpä toisen puolen ikkunoista olisi jopa nähnyt stadionin sisälle :-) 



Julkiset kulkuyhteydet ovat Sevillassa todella toimivat - bussilla pääsee keskustaan nopeasti ja näppärästi, keskustassa voi liikkua metrolla tai raitiovaunulla bussien lisäksi. Tai kävellen. Kaupunki on nimittäin aika kompakti etenkin keskustan ja nähtävyyksien osalta. Kaupunki on helppo ottaa haltuun myös vaikkapa polkupyörällä sillä pyöräteitä on paljon ja kaupunki on tasainen. Pyöriä näkyi vuokralla monessakin paikassa. 



Lisäksi kaupunkia voi kiertää vaikka pyörätaksin kyydissä tai vähän tyylikkäämmin hevosvankkureilla. Ne ovatkin Sevillassa todella yleinen näky. Kierros kestää n. 30-40 minuuttia ja maksaa 45 €. Hinnat ovat kiinteät eli niistä ei voi tinkiä. 


Mekin testasimme kyydin sillä pikkuneiti on jo kauan pyytänyt mahdollisuutta päästä näiden kyytiin  - niin Las Palmasissa, Malagassa kuin nyt myös Sevillassa. Koska aikaa ei ollut tällä kertaa hukattavaksi, niin hyppäsimme kyytiin ja näimme näin näppärästi & jalkoja säästäen kaupunkia. Samalla kuski kertoi myös kaupungin nähtävyyksistä. 



Me vuokrasimme auton lentokentältä tullessamme ja palautimme lähtiessä. Henkilöauton olisi saanut vuokrattua naurettavalla 1.50 € hinnalla!! Me kuitenkin vuokrasimme 7 hengen tila-auton, josta maksoimme 30 € / 2 päivää. Varsin kohtuuhinta sekin... Jos siis suuntaa Sevillaan useammaksi päiväksi niin autonvuokraus on ihan hyvä vaihtoehto ja näin voi kierrellä myös lähialueen muita upeita kaupunkeja. Tai jos kesällä helle ahdistaa niin autolla pääsee näppärästi rannikolle pakoon. 

Meillä oli tuuria ja sää suosi meitä. Aurinko ei paistanut kirkkaalta taivaalta ja näin ollen lämpötilat pysyivät siedettävinä n. 22-25 asteen välillä. Mutta kesällä saa kyllä varautua siihen, että helle hellii.. Nimittäin heinä-elokuussa lämpötilat ovat tasaisesti 40 asteessa tai paremmalla puolella. Tämä kannattaa huomioida, jos Sevillaan on kesällä suuntaamassa. Itselle on nimittäin käynyt jo parikin kertaa niin, että olen ollut ajamassa kaupunkiin mutta auton ovet avattuamme olemme päättäneet jatkaa heti matkaa :-)  Kesällä on siis kuuma, todella kuuma... 


Sevilla on tosiaan aika näppärän kokoinen kaupunki ja käytännössä nähtävää riittää pariksi päiväksi. Varmasti myös kolmeksi. Meillä oli käytännössä aikaa yksi päivä ja sekin oli ihan riittävästi. Ehdimme kiertää kaikki tärkeimmät nähtävyydet (katedraali, torre de oro -torni, härkätaisteluareena, Plaza de España). 


Pikkuneiti oli vierailusta ihan tohkeissaan koska koulussa olivat juuri tutustuneet Espanjan mantereen tärkeimpiin kaupunkeihin ja nähtävyyksiin. Sevillasta oli tullut jo etukäteen siis tutuiksi katedraali ja torre de oro -torni eli nyt oli mielenkiintoista nähdä ne ihan oikeasti. Muutenkin neiti kulki jatkuvasti kartta kädessä ja sitä tutkittiin ahkerasti. 

  


Alcazarin, Sevillan kuninkaallisen palatsin, jätimme väliin koska juuri joulukuussa vierailimme Alhambran linnassa Granadassa. Kyseessä on hienoimmista Mudéjar-arkkitehtuurin esimerkeistä Espanjassa mutta Alhambralle se ei kuitenkaan vedä vertoja. Jos aikaa olisi ollut enemmän niin todennäköisesti olisimme vierailleet myös flamenco-museossa sekä illalla jossakin esityksessä, Parque de Maria Luisa -puistossa, Rio Guadalquivir- joella veneajelulla ja ehkä myös Isla Magica- huvipuistossa. 


Lapsiperheille löytyy myös akvaario sekä tiedemuseo, joista varmasti löytyy mielenkiintoista puuhaa jos haluaa välillä olla sisätiloissa. 



Mutta itselle kuitenkin parasta antia Sevillassa on ihan vain kävely.  Santa Cruzin kaupunginosa on todella viehettävä pikkukujineen ja siellä saisi vietettyä vaikka miten monta tuntia. Välillä voi istahtaa juomaan lasillisen, seurata elämää ja jatkaa taas matkaa. Upeita rakennuksia on joka puolella, kauppoja, kahviloita, ravintoloita, jäätelöbaareja - mitä ikinä sitä ihminen tarvitseekaan ollakseen tyytyväinen. 

 


Ravintoloita tuntui olevan ihan joka nurkalla ja jokaisessa ainakin sunnuntaina tuntui olevan ihan myös paikallisia. Toki varmasti parhaat ravintolat löytyvät jostain ihan muualta kuin keskustan turistialueelta mutta ihan kelpo ravintolan ainakin me sieltä löysimme. Raikas salmorejo-keitto oli juuri sitä jota kaipasin tuona päivänä. Hyvää oli! 


Lyhyestä vierailuajasta huolimatta ehdimme iltapäivällä tavata kahvin ja jäätelön parissa myös erään Sevillassa asuvan ystävämme eli varsin kompakti visiitti. Paluumatka meni sekin nopeasti sillä keskustasta ajaa kentälle noin vartissa eikä lento tänne Kanariallekaan kestänyt kuin vajaa pari tuntia. Ehkäpä pitää useamminkin lähteä tällaiselle pikaiselle viikonloppumatkalle eteläiseen Espanjaan sillä tuo lentomatka meni varsin nopeasti. Ja nähtäväähän tuolla seudulla riittää! 






sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Rippijuhla Espanjassa

Täällä Espanjassa rippikoulu ja -juhla ovat aika lailla erilaisia kuin Suomessa. Johtuen tietysti ennen kaikkea siitä, että täällä ollaan katolisia ja Suomessa luterilaisia. Eli eri uskonnot tuovat tähän juhlaan omat juttunsa. Tietysti unohtamatta maiden erilaisia kulttuureja ja tapoja. 

Itse kävin rippileirin 90-luvun alussa Suomessa ja kyseessä oli melko erikoinen leiri eli ratsastusrippileiri. Tuohon aikaan oli täysheppahullu ja vietin kaiken vapaa-aikani talleilla hevosten ja ratsastuksen parissa. Joten oli onni, että ikätoverini isä oli pappi ja alkoi järjestellä meidän tyttöjen toiveesta ratsastusrippileiriä. Joka sitten myös toteutui. Itse rippileiristä en muista kauhean tarkkoja yksityiskohtia mutta majoitumme seurakuntakodilla ja sieltä sitten kävimme joka päivä ratsastamassa vähintään kerran päivässä. Lisäksi meillä oli sitten papin ja isosten vetämiä tuokioita seurakuntatalolla ja myös luonnossa. Leiri taisi kestää viikon verran ja se päättyi konfirmaatioon, joka sekin toteutettiin vähän erikoisemmin eli ratsastimme albat liehuten talleilta kirkolle koko kylän halki. 



Itse tilaisuus kirkossa oli sitten ihan normaali ja myös juhlat sen jälkeen. Oma juhlani järjestettiin isovanhempieni kodissa ja tarjolla oli suomalaiseen tapaan jotain suolaista ja kakkukahvit. 
                                                       Rippijuhla tyyliä 90-luvun alun tyyliin

Täällä Espanjassa ei pääse ihan yhtä helpolla sillä rippikoulu kestää vuosia. Todellakin, vuosia. Ja sen käyminen aloitetaan huomattavasti nuorempana kuin Suomessa, keskimäärin 6-8 vuotiaana. Ja ripille päästään yleensä 9-10 vuoden iässä. Tosin myöhemmässäkin iässä se on mahdollista. Monesti kuitenkin käy niin, että rippikoulu aloitetaan samaan aikaan luokkatovereiden kanssa jotta juhlat olisivat myös samaan aikaan. 

Rippikoulun kesto vaihtelee eri alueilla mutta yleensä se kestää 2-4 vuotta. Vanhemmille on omat tuntinsa, lapsille omansa ja sitten vielä lapsi yhdessä vanhempien kanssa. Lisäksi on kai suotavaa, että rippikouluaikana käydään myös säännöllisesti koko perheen kera sunnuntaimessussa. Kun tarvittava määrä katekeesitunteja on täynnä, on rippijuhlan "primera comunion" aika. Nämä juhlat järjestetään aina keväällä, yleensä touko-kesäkuussa. Eikä kyseessä ole yleensä mikään pieni kahvittelutapahtuma vaan juhliin satsastaan paljon. Jo pelkästään lasten käyttämät asusteet saattavat maksaa satoja euroja - tytöt pukeutuvat valkoisiin, morsiusmekkoja muistuttaviin pukuihin ja pojat usein merimies-asuihin tai pukuihin. 

  

Itse juhla on luku sinänsä - niihin satsastaan pahimmillaan rahaa tuhansien eurojen edestä eli kilpavarustelu on paikoitellen aika huimaa. Näin kertoivat ainakin mantereella asuvat ystäväperheet Pahimmillaan nimittäin samalle päivälle voi osua useammat juhlat ja lapset sitten kilpailevat sillä, että kenen juhlat ovat mahtavimmat eli näin taataan se, että lapset valitsevat sitten tarjolla olevista juhlista juuri hänen juhlansa. Aika julmaa menoa, sanoihin. Itse en ole moisissa juhlissa kuitenkaan ollut mutta eräät ystävämme olivat juuri hiljattain ja naureskelivat, että juhliin oli kulunut todennäköisesti enemmän rahaa kuin heidän hääjuhliinsa :-)

Mekin pääsimme tässä kuussa juhlimaan kaksia rippijuhlia. Ensimmäiset täällä Gran Canarialla ja toiset Sevillassa. Ensimmäiset olivat pikkuneidin kaverin, naapurin tytön. Juhlat järjestettiin perheen mukaan ihan "pienesti" perhe- ja ystäväpiirissä, kodin lähellä olevassa tavallisessa ravintolassa. Tai sitä ennen oli tietysti kirkko mutta sinne me emme menneet koska perhe sanoi jo etukäteen, että ei ole pakko mennä. Menimme siis suoraan ravintolaan. Siellä ruokana oli erilaisia tapaksia ja paellaa, ruokajuomaksi sai tilata baarista mitä halusi - myös viiniä ja olutta oli tietysti tarjolla koska Espanjassa ollaan. Jälkiruokana oli kakku ja lisäksi oli karkkipöytä. Juhlat kestivät kolmisen tuntia, ruokailun taustalla soitti kuubalainen duo livemusiikkia ja lapsille oli pomppulinna ja kasvomaalausta. Väki oli pukeutunut hyvin arkisesti eikä juhla ollut muutenkaan mikään hienostelujuttu vaan selvästi läheisten ystävien ja sukulaisten kanssa vietetty hetki. Varmasti rahaa oli saatu kulumaan sillä vieraita oli yli 50 ja osa jätti tulematta vaikka olivat ilmoittaneet tulemisesta. Aika törkeää sillä perhe joutui heistäkin ruokailun maksamaan. 
                                                 
        Tapaksia lounaaksi (pöytään tarjoiltuna tietysti), jälkiruokana täytekakku 

                                             Ja lapsille karkkipöytä - sokeriöverit, jee!!
 

                                                                    Livemusaa

                                            Naapuriostarin ravintolassa vietettiin juhlat 

Ja tyyli oli hyvin rento. Itse sankari kävi jo puolen tunnin jälkeen vaihtamassa rennosti shortsit ja lenkkarit jalkaan. Myös vieraat olivat pukeutuneet hyvin vapaamuotoisesti. 



  

                                       Lapsille oli pomppulinna ja kasvomaalausta 

Kaikille lahjaksi etukäteen otettu kuva ja lisäksi pikkuinen lahja - naiset saivat pienen kynsienhoitosetin ja miehille pikkupullo viiniä.  Sankari itse sai lahjaksi pääasiassa vaatteita sekä  kolmen päivän miniloman Fuerteventuralla kummitätinsä kanssa. Me ostimme vaatteita (sankarin äidin toiveesta) n. 60 eurolla. 

Toinen juhla meillä oli siis Sevillassa ja juhlakaluna pikkuneidin serkkupoika. Kutsu oli tehty viimeisen päälle, paikallisen urheilulehden kantta kopioiden. 



Juhlat järjestettiin isän omistamassa, tyhjillään olevassa talossa. Paikka oli tähän tarkoitukseen täydellinen sillä iso puutarha toimi juhlatilana. Lapsilla riitti tilaa temmeltää, pöydät ja tuolit oli hankittu vuokrapalvelusta ja vieraina isän ja äidin puolen sukulaisista vain lähimmät sukulaiset (isovanhemmat, tädit + sedät puolisoineen) sekä muutama muu. Ja iso kasa luokkakavereita, niin tyttöjä kuin poikia. Juhlat olivatkin selvästi tehty lasten toiveiden, tai juhlakalun, mukaisesti. Pukukoodina shortsit ja uima-asu :-)  




Ennen juhlaa oli tietysti kirkko ja tällä kertaa emme päässeet pälkähästä vaan olimme mukana messussa. Sinne sentään mentiin vähän paremmissa vaatteissa - tai ihan samoissa me menimme kuin edellisiinkin rippijuhliin. Väki tuolla Sevillassa on kuitenkin yleisesti aika tyylitajuista joten tiesimme, että ihan missä tahansa vaatteissa ei parane paikalle mennä. 


Rippimessu alkoi vain 15 minuuttia myöhässä, mikä oli yllätttävää koska lapset vielä kuvattiin sekä yksin että sukulaisten kanssa ennen tilaisuuden alkua. Olin aika varma, että vähintään 30-45 min myöhässä alkaisi koko homma. Itse messu kesti mukavat 1.5 tuntia mutta onneksi oli ihan leppoisa ja selvästi ihan vain lapsille tehty. Pappi jutteli mukavia ja viralliset osuudet menivät siinä sivussa. Aplodit raikasivat ja jopa aaltoja tehtiin koko kirkkosalin voimin :-) 


Tässäpä päivän tyylinäytteitä: 


Pojilla päivän yleisin asu oli shortsit / polvihousut, monilla myös polvisukat 



 


 

Tytöillä pääasiassa mekkoja, hyvin kauniita (ja todennäköisesti kalliita sellaisia). 
Naisilla hameita sekä myös housupukuja. 
Miehillä pääasiassa puku tai ainakin suorat housut + kauluspaita. 
'
 

 

Rippikoulutytöillä oli puolestaan melko upeita luomuksia päällä
 

Pikkuneidin serkkupoika Pedro, joka siis pääsi ripille. Asuna amiraalin puku :-) 
                                          



Itse rippijuhla oli sikäli "mielenkiintoinen" että serkkupojan vanhemmat ovat eronneet ja ero ei aikanaan ollut mikään helppo eli rahasta ja muista jutuista tapeltiin pitkään. Mutta ilmeisesti nyt on pahimmat kirveet jo haudattu. Tosin iso osa päivästä taisi kyllä mennä niin, että isän puolen suku istui toisella puolella pihamaata ja äidin puolen suku toisella puolella. No, joka tapauksessa riidoilta selvittiin ja sankari itse oli tyytyväinen juhlaansa. 

Koska sankari on kova jalkapalloilija (kuten isänsäkin) ja ilmeisesti myös iso osa kaveriporukasta niin pääohjelma päivän aikana oli jalkapallo. Sitä pojat potkivat tuntikausia. 




Myös uima-altaassa lapset viihtyivät pitkään vaikka vesi ei mitään kauhean lämmintä ollutkaan sillä Sevillassa oli takana viileä ja sateinen viikko. Ei haitannut lapsia... 


Tytöillä oli puolestaan ohjelmassa meikkausta, saippuakuplia ja tanssimista

 

Sen kummempaa ohjelmaa ei siis ollut tarjolla. Ruokapuolesta oli huolehdittu hyvin - lapsille oli pizzaa ja herkkuja, aikuisille erilaisia alkuruokia (juustoja, ilmakuivattua kinkkua, leikkeleitä, salmorejo-soppaa) ja pääruoaksi tuotiin paellaa. Jälkiruokana oli täytekakkua. Lisäksi juomapuolesta pidettiin hyvää huolta eli tarjolla oli niin virvoitusjuomia, olutta, alkoholitonta olutta kuin viiniä jääkaappien täydeltä koko iltapäivän ajan.

Lahjoja sankari sai melkoisesti: uusi tabletti, pelikonsoli, pari peliä, vedenalainen kamera, polkupyörä, 300 euroa tilille talletettuna, hamsteri jne. Me osallistuimme pyörän kuluihin n. 100 eurolla. Ja lisäksi tuli tietysti maksettavaksi lennot, hotelli (2 yötä) ja autonvuokraus :-) Eli meidän osaltamme juhlille tuli hintaa ihan kiitettävästi.. mutta koska sukulaispoika kyseessä niin eihän sitä voi kuluja laskea. Mitään lahjoja ei näissä juhlissa vieraille kuitenkaan jaettu. Kuva tulee todennäköisesti joskus jälkikäteen... 

Juhlille saatiin sopiva loppu kun väki alkoi lähteä klo 20 aikoihin. Sattuneesta syystä kaikilla oli kiire kotiin tai baariin koska klo 20.45 alkoi Real Madridin ottelu. Ja ylimääräisenä lahjana kaupan päälle tuli vielä Real Madridin Mestarien liigan voitto....