perjantai 29. syyskuuta 2017

Lasten harrastukset

Syksy on saatu jo hyvää vauhtiin vaikka syksyisistä keleistä ei ole vielä tietoakaan. Edelleen Gran Canarian eteläosassa helle hellii ja päivisin lämpötilat nousevat tuonne 30 asteen tuntumaan. Pikkuneidin koulustakin tuli juuri viesti, että lapset saavat jatkaa vielä urheilupukujen (shortsit / shortsimekko + t-paita) käyttöä vaikka  normaalisti lokakuussa siirrytään viralliseen uniformuun. 

Koulua on takana nyt kolmisen viikkoa ja tässä ajassa perheissä ja luokissa on päästy jo rutiineiden pariin. Ekalla luokallakin ns. tutustumisaika on ohitse ja tästä eteenpäin käynnistyy homma sitten kunnolla. Lukuläksyjä on ainakin luvassa ensi viikosta lähtien. 

Myös harrastukset käynnistyvät ensi viikolla. Täällä Espanjassahan on hyvin yleistä se, että koulut tarjoavat paljon erilaisia harrastusmahdollisuuksia lapsille. Yleensä ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että täällä aikuisten työpäivät venyvät kovin pitkiksi ja näin ollen lapsille on kehitettävä joku hoitopaikka taikka sitten jotain muuta ohjelmaa normaalin koulupäivän jälkeiseksi ajaksi. Mutta osittain tämä on myös ihan logistinen kysymys eli ei tarvitse ajella lapsia edestakaisin eri harrastuksiin, etenkin jos perheessä on useampia eri lajeja harrastavia lapsia. 


                                   

Koulut tarjoavat siis mahdollisuuden osallistua tällaisiin vapaaehtoisiin "extra escolar" -harrastuksiin, joita on tarjolla heti koulun jälkeen koulun tiloissa. Harrastusmahdollisuudet riippuvat aina sitten koulusta ja sen mahdollisuuksista mutta lähes kaikissa kouluissa on esim. tarjolla koripalloa, jalkapalloa, judoa, lentopalloa, voimistelua, kitara/huilu tmv. tunteja, taidetta jne. Eli aika laidasta laitaan ja tietysti koulun resurssien mukaan.  Osa harrastuksista on maksuttomia, osa maksullisia - vähän koulusta riippuen. 

Meidän pikkuneidin koulussa on tarjolla esim. seuraavanlaisia aktiviteetteja alakouluikäisille:
maanantai: uinti 
                   karate (3-6.luokka)
                   koripallo 
                   jalkapallo 
                   rytminen kilpavoimistelu 
                   musiikki

tiistai:          uinti 
                   liikuntakerho (2-6.luokka)
                   draama ja teatteri (3-6.luokka)
                   jalkapallo
                   musiikki (1-2.luokka) 

keskiviikko: karate (3-6.luokka)
                   koripallo 
                   uinti (3-6.luokka)
                   jalkapallo
                   rytminen kilpavoimistleu
                   perinnepelit ja -leikit (1-2.luokk) 

torstai:        liikuntakerho (2-6.luokka)
                   tiedekerho (1-5.luokka)
                   jalkapallo
                   uinti 

perjantai:    shakki (1-6.luokka)
                   jalkapallo
                   uinti 
                   robotiikka (3-6.luokka)
                   taidekerho (5-6.luokka)
                   padel (4-6.luokka) 
                   
Näistä jalkapallo, koripallo, uinti ja teatteriryhmä ovat maksullisia, muut maksuttomia. Esim. 1-2 luokkalaisille jalkapallo maksaa 215 € / vuosi + 80 € varustemaksu. Uinti maksaa  100 € / kolme kuukautta, sisältäen tunnit neljä kertaa viikossa. Koripallo maksaa 35 €/ kuukausi + 55 euron varustemaksu. Teatteriryhmä maksaa 30 € / kolme kuukautta. Varsin kohtuullisia kustannuksia siis. No, yleensäkin täällä harrastusmaksut ovat aika kohtuullisia ja esim. meidän pikkuneidin  tanssitunnit maksoivat viime vuonna 25 € kuukaudessa, sisältäen kaksi tuntia viikossa. 

Meidän pikkuneidin koulussa harrastukset ovat aika perinteisiä mutta esim. Las Palmasin amerikkalaisessa koulussa on tarjolla mm. baseballia, judoa, surffausta ja cheerleadingia. 



Täällä on hyvin yleistä se, että lapsilla on joka arki-ilta koulunjälkeisiä aktiviteetteja. Sen lisäksi, että lapsilla on muutenkin ihan hurjan pitkät koulupäivät (8.45-15.45) ja usein myös valtavasti kotiläksyjä. Mutta ongelma tulee yhteiskunnasta ja sen tavoita. Kun vanhemmilla työpäivät kestävät monesti ainakin klo 19 asti, osalla jopa myöhempään, niin on normaalia tarjota lapsille jotain tekemistä iltapäivän / illan tunneiksi. Täällä ei lapsia haluta jättää yksin kotiin, ei edes vanhempia lapsia. 

Itse monesti mietin sitä, että milloin nämä lapset saavat olla "lapsia". Kun koulu alkaa jo 3-vuotiaana ja koulupäivät kestävät harrastuksien kanssa jopa  klo 17.30 asti. Sen päälle sitten vielä  kotiläksyt. Eipä sitä viikolla enää vietetä aikaa erikseen ystävien kanssa tai leikitä. No, onneksi on sentään viikonloput.  




Toki sitä voisi jättää harrastukset pois ja viettää vain aikaa kotosalla leikkien. Mutta sitäkään emme halua koska liikunnan harrastaminen on äärimmäisen tärkeää terveydelle ja lapsen kehitykselle. Suositusten mukaanhan lasten tulisi harrastaa liikuntaa vähintään tunnin päivässä. Ja mielellään mahdollisimman monipuolista liikuntaa niin että luusto ja lihakset pääsevät kehittymään mahdollisemman monipuolisesti. Valitettavasti koulupäivän aikana täällä ei tuota liikunta-aikaa kauheasti kerry sillä valitunteja on vain kaksi päivässä ja niistäkin iso osa kuluu syöden - ensin välipala ja sitten lounas. Eikä liikuntaakaan ole kuin kaksi tuntia viikossa ja nekin tällä hetkellä samana päivänä eli keskiviikkona - ensin tunti uintia ja sitten myöhemmin tunti liikuntaa. Toivottavasti tämä muuttuu sitten kun uimakausi loppuu ja näin liikunta jakaantuisi edes vähän tasaisemmin viikolle. 

Omat harrastukset ovat siis aika lailla "pakollisia" jos liikuntaa haluaa harrastaa aktiivisesti. Meidän pikkuneiti aloitti jo neljä vuotta sitten tanssiharrastuksen edellisessä koulussaan ja jatkoi sitä pari vuotta sitten ihan tanssikoulussa. Tunteja oli molemmissa paikoissa kaksi viikossa. Tänä vuonna tanssi vaihtuu nyt sitten balettiin ja sitäkin on luvassa kaksi kertaa viikossa, tiistaisin ja torstaisin. Nämä tunnit ovat tosin vähän huonoon aikaan sillä alkavat heti koulupäivän jälkeen klo 16 eli suoraan koulusta pitää mennä. Eli ajatus siitä, että saisi hetken olla kotona ja kerätä energiaa ei tänä vuonna toteudu. Mutta kaikkea ei voi saada...
Kia on nauttinut  tanssiharrastuskestaan ihan valtavasti. Lajin valinta oli aikoinaan hänen oma valintansa. Tosin hän halusi aloittaa baletin ja kävikin sitä kokeilemassa mutta touhu oli aika totista eikä neiti oikein viihtynyt siellä joten aika nopeasti vaihdoimme sitten alkeistanssiin ja se olikin hyvä valinta. 

 

Tähän asti  neiti on siis käynyt alkeistanssissa, jossa ei ole erikoistuttu vielä mihinkään tanssilajiin mutta tästä eteenpäin pitää valinta sitten jo tehdä. Iso osa ryhmän tytöistä jatkoi urban dance- ryhmään mutta me emme halunneet sitä. Joten vaihdoimme tanssiryhmää ja nyt neiti aloittaa sitten klassisen tanssin eli baletin. 

Lisäksi haluamme jotain vähän aktiivisempaa ja ehkä neiti lähtee kokeilemaan erityisesti lapsille suunnattua muay thai -tyylistä kamppailutreeniä. Nämä tunnit tulevat olemaan crossfit-salilla, jossa käyn itsekin treenamassa eli monipuolista treeniä koko vartalolle on varmasti luvassa. Uskoisin tämän olevan hyvä lisä neidin harrastuksiin. 

Jooga olisi kerran viikossa ehkä ihan hyvä lisä meidän aktiiviselle ja vilkkaalle neidille mutta toistaiseksi emme ole sitä vielä aloittaneet. Tarkoituksena olisi etsiä joogaopettaja, joka voisi tulla tänne kotiin tuntia vetämään ja myös naapurin pojat ovat kiinnostuneita tulemaan tunnille. Eli jos vain löydämme sopivan opettajan niin ehkäpä vielä joogallekin pitää löytää tilaa jostain välistä. Neidin entisessä koulussa harrastivat joogaa ihan koulupäivien aikana pari kertaa viikossa ja neiti kovasti tykkää lajista. 


Tai ehkäpä pitää itse kouluttautua lapsijoogaohjaajaksi... mikä ei itse asiassa ole ollenkaan huono idea :-) 


Itse olen ollut siinä suhteessa onnekas, että olen lapsena & nuorena saanut kokeilla ja harrastaa mitä erilaisempia lajeja - balettia, voimistelua, taitoluistelua, kilpatanssia, ratsastusta, ringetteä, kaukalopalloa, salibandyä ja monta muuta lajia. Näin on luotu hyvä ja monipuolinen pohja aikuisiän liikunnalle. Olen koko elämäni harrastanut liikuntaa enkä voisi kuvitellakaan elämääni ilman sitä. Ja kun tietää, että miten tärkeää liikunta on myös aikuisiässä niin luustolle, lihaksille kuin koko elimistölle niin toivon pystyväni harrastaa sitä myös tulevaisuudessa. Ja tästä syystä haluan myös lapseni harrastavan - onneksi hän on saanut sporttigeenit vanhemmiltaan :-) 








lauantai 23. syyskuuta 2017

Suomi-koulussa tänään: kesän kuulumiset ja tutustumisleikit

Niin se on kesäloma takana myös Suomi-koulussa ja uusi lukuvuosi alkamassa. Itselläni on nyt alkamassa neljäs vuosi opettajana ja tänä vuonna opetusvuorossa on isompien ryhmä. 

Ihan tarkkaa lapsimäärää meillä ei ole vielä tiedossa sillä syksyn aikana tulee ilmeisesti vielä jotain lapsia lisää mutta tällä hetkellä lapsukaisia on vajaa 30 kpl, joista nuorimmat hieman alle 3-vuotiaita ja vanhin 13- vuotias. Tosin tuo vanhin toimii ainakin tämän syksyn ajan avustajana pienten ryhmässä.  Viime vuoden isojen ryhmästä jäi pois aika monta lasta koska muut harrastukset alkavat viedä aikaa. Mutta onneksi uusia lapsia on myös tullut joukkoon - ainakin viisi uutta lasta on tulossa mukaan. Tämä on sitä luontaista kiertoa. 

Tämän vuoden aloitamme kahdella ryhmällä mutta tarvittaessa voimme jakaa pienten ryhmän kahtia.. On nimittäin aika haastavaa keksiä sopivaa tekemistä lapsille, joista nuorimmat ovat alle 3-vuotiaita eivätkä edes välttämättä puhu vielä kunnolla ja muutenkin kaipaavat paljon apua monissa askareissa. Kun taas 6-vuotiaat ovat jo aloittaneet täällä koulussa ja heidän oletetaan  osaavan jo lukea ja kirjoittaa. Ja muutenkin lasten kielellinen osaaminen on tosi vaihtelevaa. Mutta tämähän on ihan normijuttu Suomi-kouluissa. 

Omassa ryhmässäni on tällä hetkellä 10 lasta, joista tosin yksi on syyskauden poissa vaihto-oppilasvuoden takia ja kaksi poikaa tulevat vain silloin kun jalkapallopelit eivät osu samalle päivälle. Kaikki onneksi ymmärtävät ja puhuvat suomea sujuvasti ja pääasiassa myös lukevat ja kirjoittavat. Ja oli tosi mahtavaa huomata, että miten muutaman lapsen kielitaito oli kehittynyt ihan valtavasti kesän aikana kun olivat saaneet viettää pitkiä aikoja Suomessa. Ihan huippua! Muutama lapsista oli viettänyt peräti koko kesän Suomessa isovanhempien luona, serkkujen seurassa jne. Se jos jokin on parasta mahdollista kielikylpyä lapselle! 


Koska kyseessä oli lukuvuoden ensimmäinen koulupäivä niin halusimme aloittaa koulupäivän erilaisilla tutumisleikeillä ja näitä teimme yhteisinä molempien ryhmien kanssa. Näitä jatketaan varmasti myös seuraavilla kerroilla koska uusia lapsia tulee varmasti vielä parina kertana lisää. 

Alussa heittelimme palloa ja jokainen pääsi esittelemään itsensä kun pallo tuli kohdalle. Sitten pelasimme niin, että ennen kuin heitti toiselle niin piti kertoa sen henkilön nimi, jolle heittää. 


Lasten suosikki on aina "kuka piilossa" leikki eli lapset kulkevat vapaasti ympäri luokkaa (esim. musiikin tahdissa) ja kun opettaja sanoo stop, niin kaikki menevät sykkyrälle ja silmät kiinni. Sitten yksi lapsista peitetään peiton alle ja kun opettaja antaa luvan, niin lapset saavat arvuutella että kuka on peiton alla. 


 

Lisäksi päivän ohjelmaan kuului tietysti kesäloman kuulumiset. Jokainen sai kertoa vuorollaan omasta kesästään. Kuulimme mm. hyvin perusteellisen selostuksen yhden pojan kesälomareissusta Suomeen - hän kertoi tasan päivälleen, että montako päivää vietti missäkin kaupungissa ja kenet hän siellä tapasi. Kaikilla riitti juttua ja tänään mukana olleesta kuudesta lapsesta neljä oli päässyt Suomeen kesän aikana. Muuten kesän highlight-juttuja olivat olleet mm. mökkiloma Suomessa serkun kanssa, kalastus, oman majan rakentaminen, reissu Ranskaan ja rajaton pleikkarin pelaaminen....  

Lapset pääsivät täyttämään itsestään "jos olisin" -sivun ja sitten ne esiteltiin muille ryhmäläisille. Aika hauskoja juttuja tuli ja hyvät naurut saimme aikaiseksi. Yksi mm. kirjoitti, että jos olisi ruoka niin olisi Rafael Nadalin banaani. Ja toinen taas kirjoitti, että jos olisi vaate niin olisi Fröbelin palikat t-paita. 


Kuuntelimme myös kesäisen Riippumatto -kappaleen (Mikael Gabriel) - ensin silmät kiinni, sitten katselimme musiikkivideon kera ja lopuksi paperin kera, jossa oli sanat. Tosin niin, että osa sanoista puuttui ja lapset joutuivat kuuntelemalla selvittämään puuttuvat sanat. Tosin hyvin jaksoivat kuunnella ja saivat sanat selville. 


Ja lopuksi teimme hauskan sanaleikin, jossa taululla oli sanoja "suomeksi" ja sitten piposta sai nostaa lappusia, joista löytyi sana jollakin murteella tai muuten synonyymi kyseiselle sanalle. Eli lasten piti sitten tunnistaa, että mitkä kuuluvat yhteen. Tyyliin: kesä - suvi, juhannus - jussi, polkupyörä - fillari, jäätelö - jätski, saunavihta - vasta, alaston - naku, hyttynen - sääski, sateenvarjo - sontikka, peruna - pottu. Tästä tykkäsivät tosi paljon! 


Lopuksi sitten halukkaat saivat askarrella joutsen-aiheisen askartelun. Nämä ja kaikki syksyn askartelut tulevat olemaan osa meidän itsenäisyyspäiväjuhlan "taidenäyttelyä". 

 


Lopuksi juttelimme äitien kanssa vähän Suomi 100-teemasta ja tulevasta itsenäisyyspäivänjuhlasta. Tänä vuonna jätämme perinteisen joulujuhlan väliin ja juhlimme Itsenäisyyspäivänjuhlaa Suomi 100-tunnelmissa. Toivottavasti saamme hienon ja ikimuistoisen juhlan aikaiseksi! 








perjantai 22. syyskuuta 2017

Syksy tulee - oletko valmis?

Syksy on virallisesti täällä! Tänään nimittäin siirrytään täällä päin maapalloa virallisesti syksyyn. Ja etenkin monille espanjalaisille tämä on hyvin rakas vuodenaika. Kesä helteineen alkaa vihdoin helpottaa mutta etenkin näin syyskuussa lämpötilat ovat usein vielä mukavan lämpimät joka puolella Espanjaa.

                                                  Marraskuun alku viime vuonna vuorilla 
 
  

Täällä Kanarialla ei syksyn saapumista vielä kauheasti huomaa. Ainakaan täällä Gran Canarian eteläosassa, jossa päivälämpötilat kohoavat edelleen lähes 30 asteeseen. Tosin auringon laskettua lämpö helpottaa ja yöllä lämpötilat laskevat tuonne 23 asteen tuntumaan. Lämpimien kesäöiden jälkeen tämä on jo ihan mukavaa vaihtelua eikä enää tarvitse edes nukkua ikkuna auki. Ja jopa ohut peitto (meillä pelkkä pussilakana peittona) on yöllä mukava vetää päälle. Tosin täälläkin säät ovat aika erilaiset saaren toisella puolella ja pohjoisessa on ollut jo pilvistä ja sateitakin saatu. 

Juuri julkaistujen tilastojen mukaan kulunut kesä on ollut kuumin 30 vuoteen täällä Gran Canarialla. Ja siltä se on kyllä tuntunutkin. Välillä oli muutama ihan "normaali" päivä mutta sitten taas iskivät Afrikan tuulet ja lämpötilat ovatkin lähes koko kesän 35 asteen molemmin puolin. Tilastollisesti lämpötilat olivat 1.5 astetta keskimääräistä korkeammat ja tämä on vaikuttanut myös meriveden lämpötilaan, jotka ovat olleet poikkeuksellisen lämpimät tänä kesänä. 

Varjopaikka on kesällä paras paikka! 


Onni on tänä kesänä ollut taloyhtiön uima-allas. Ilman sitä olisi kesä ollut aika paljon tukalampi. Ja vesi on itse asiassa vieläkin ihan uimalämpöistä ja pysyvät sellaisina kunhan yölämpötilat pysyvät 20 asteen paremmalla puolen. Mutta varmaankin tuossa joulukuussa alkavat uimakelit olla lopullisesti ohitse. 


Kuuma ja kuiva kesä ei ole paikallisten mielestä kovin mukavaa. Tärkeät vedenkeruualtaat ovat minimilukemissa eikä kasteluvettä ole enää riittänyt kaikille viljelyksille. Ja sitten se pahin. Maastopalot. Pari päivää sitten roihahti ja pahasti onkin saaren sisäosa palanut. Tällä hetkelläkin ylhäällä vielä roihuaa ja metsää on tuhoutunut ainakin 2700 hehtaarin edestä. Myös rakennukset ovat kärsineet jonkin verran vaurioita ja tärkeä Parador -hotelli sai myös osansa - allasalue, terassit ja 14 huonetta kärsi pahoja vaurioita. Myös yksi kuolonuhri on löydetty - ruotsalainen eläkeläisrouva, joka ei noudattanut evakuointikäskyä vaan jäi kotiinsa suojelemaan eläimiään. Surullista. Ja surullisia ovat myös kuvat vuorilta. 





(kuvat La Provincia -sanomalehti) 

Onni onnettomuudessa on ollut se, että syksy ja sateet saapuivat juuri tällä viikolla. Tämä helpotti kovasti sammutustöitä. Jos päivät olisivat olleet kuumia ja tuulisia niin tuhot olisivat olleet huomattavasti isommat. Palon syttymissyytä ei vielä tiedetä mutta eiköhän ihmisten huolimattomuus ole taas ollut syynä. 

Mitä syksyn saapuminen täällä sitten tarkoittaa? 
Lapsiperheissä syksy tietysti tarkoittaa koulujen ja harrastusten alkamista. Täällä yleensä koulut alkavat syyskuun alkupuolella ja harrastukset monesti lokakuun alussa. Näin perheet saavat vähän "tottumisaikaa" arkirutiineihin. Meilläkin pikkuneidin tanssitunnit alkavat lokakuun ekalla viikolla.

                              

Syksy tarkoittaa myös matkailukauden muuttumista kesäturisteista talvituristeiksi. Kesällähän täällä Kanarialla lomailee mm. paljon espanjalaisia ja italialaisia mutta talven tulleen katukuvaan ilmestyvät suomalaiset ja skandit. Tämän huomaa etenkin täällä Gran Canarian eteläosassa - huhtikuun jälkeen ei suomalaisia ole kauheasti tullut vastaan mutta lokakuun koittaessa pitää taas alkaa miettiä, että mitä suustaan päästää :-) Lokakuussa myös saaren suomiravintolat, -kahvilat ja -baarit avaavat taas ovensa. Vaikka eipä niissä kauheasti tule kyllä käytyä... Suomikauppa olisi kyllä ihan tervetullut tänne - sinne voisin lupautua vakioasiakkaaksi. Etenkin kun pikkuneiti rakastaa karjalanpiirakoita, ruisleipää, salmiakkia, lakritsia, xylitol-purkkaa ja muita suomijuttuja. 


Syksyn kohokohta lapsille on halloween, jota täällä vietetään nykyään ihan jopa kouluissa. Myös meillä on laitettu jo monster high-naamaispuku tilaukseen :-) Meidän pikkuneidin koulussa ei ole mitään virallista syyslomaa mutta yksi pitkä viikonloppu osuu lokakuun puoleen väliin ja silloin on koulusta pari päivää vapaata + viikonloppu. Meillä tosin puoliso on silloin töissä eli reissuja ei ole suunnitelmissa. Puolisolla lomaa olisi lokakuun lopussa mutta silloin taas pikkuneidillä on koulua. Mutta ehkäpä jonkun viikonloppureissun silloin teemme johonkin lähisaarelle. Joulukuun alussa on myös miniloma tiedossa sillä täällä 6. ja 8.12. ovat pyhäpäiviä joten koulu on järjestänyt siihen lapsille pitkän vapaan - viikonloppu mukaan lukien peräti kuusi päivää vapaata. Ja siihen sentään osuuu puolisonkin lomaviikko eli jotain lumilomaa on silloin suunnitelmissa. Paikasta ei vielä tietoa - riippuen siitä, että missä on paras lumitilanne ja minne on lentoja tarjolla sopivaan hintaan. Onneksi ei ole mikään high season-aika eli majoitusta tuolloin saa yleensä viime hetkelläkin vielä kohtuuhintaan. 

Jouluun on aikaa vielä kolme kuukautta mutta vähitellen alkavat ajatukset siirtyä sinnekin. Tänä vuonna joulua meillä vietetään ihan täällä kotosalla sillä puolisolla eivät lomat osuneet tuohon ajankohtaan. Onneksi saamme Suomesta mummun, papan ja isomummun tänne jouluksi eli sukujoulu suomalaisella twistillä on luvassa. Espanjan suvun joulunvietosta ei ole vielä tietoa - heillä kun suunnitelmia tehdään yleensä vasta pari viikkoa eteenpäin... 


Meillä ekat joulupiparit on jo leivottu (ja syöty) - pikkuneidin toiveesta. Myös kesäiset valkoviinit ovat vaihtuneet punaviineihin. Viime viikollahan vietettiin "viinintasauspäivää". 

Vaikka pidänkin kesästä ja lämmöstä niin täytyy myöntää, että odotan syksyn tuloa ja ilmojen viilentymistä. Sitä että voi vihdoin ja viimein laittaa päälle muutakin kuin toppia ja shortseja. Ja sitä, että voi illalla kääriytyä peiton alle nauttimaan lasillisen punaviiniä ja palan tummaa suklaata. Sitä kun elää täällä Kanarialla niin syksy ja talvi ovat vain ihan positiivisia asioita! 

Hyvää alkavaa syksyä kaikille - pitäkää mielet positiivisina! 














sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Arjesta kiinni

Niin se kesä sitten vierähti ja tuntuu, että vauhdilla menikin. Kaksi ja puoli kuukautta kesälomaa on kummasti kadonnut jonnekin.  No, toisaalta emme kauheasti ehtineet edes kotona olla joten ei kai mikään ihme, että kesä meni vauhdilla. 

Pikkuneiti lopetti koulussa juuri juhannuksen alla ja samana päivänä suuntasimme kesälomareissulle nro 1 eli entiselle kotisaarelle Fuerteventuralle, josta jatkoimme myöhemmin vielä Madridiin. Sieltä tulimme kotiin heinäkuun alussa. Siinä vaiheessa ehdimme sentään kolme viikkoa nauttia kesästä kotona ja kesärutiiniti menivät ihan mukavasti. Aamupäivät neiti oli kesäleirillä, itse kävin treenaamassa ja hoidin kotihommat ja iltapäivät sitten vietimme käytännössä uima-altaalla. 

Heinäkuun 24.päivä suuntasimme sitten pikkuneidin kanssa Suomeen ja siellä menikin mukavasti kolme viikkoa. Elokuussa ehdimme olla reilun viikon kotona kunnes alkoi kesälomareissu nro 3 eli suuntasimme kiertomatkalle Roomaan, Montenegroon ja Kroatiaan. Josta sitten saavuimme kotiin muutama päivä ennen koulun alkamista syyskuun alkupuolella. Niin, siinäpä se kesä sitten olikin... 

No, onneksi säiden puolestahan täällä kesä vielä jatkuu - hellettä pukkaa ja lämpötilat pysyvät edelleen 28-34 asteen välissä päiväsin. Yöllä sentään laskee tuonne 22-25 asteen välille eli siitä huomaa, että syksy on tulossa. Mutta ihan uima-allaskeleistä nautimme edelleen.



Koulut alkoivat vajaa pari viikkoa sitten. Tai ainakin meidän pikkuneidin koulu. Eri kouluissa ja eri luokka-asteilla koulut ovat alkaneet hieman eri aikoihin. Meillä rutiineihin on palattu aika vauhdilla sillä heti ensimmäinen päivä koulussa oli ihan normaalin pituinen - päivä alkoi klo 8.45 ja koulu loppui klo 15.45. Vanhemmat saivat saattaa ekaluokkalaiset jonoon asti mutta portilta eteenpäin ei ollut enää asiaa. Adios ja iltapäivällä nähdään! Sinne pikkuneiti lähti hieman surumielisenä itkua pidätellen mutta klo 15.45 minua oli vastassa iloinen ja tyytyväinen pikkuneiti. Päivä oli sujunut hyvin, opettajat olivat olleet mukavia, luokkakavereista oli jo löytynyt muutama suosikki ja mikä parasta, niin naapurinpoika pääsi samalle luokalle eli yksi ystävä oli jo valmiina. Ja hänen avullaan neiti varmasti pääsikin nopeasti kuvioihin mukaan.

Muutoshan oli melkoinen. Kolme esikouluvuotta neiti vietti pienessä Montessori-koulussa, joka oli kuin perhe. Kaikki tunsivat toisensa ja lapset saivat melko vapaasti työskennellä, liikkua ja leikkiä. Nyt koulu on valtava usean sadan oppilaan "tehdas", joista nuorimmat ovat vauvoja ja vanhimmat jo täysikäisiä. Käytössä on kirjat ja luokissa pääasiassa pitää ihan istua paikallaan ja "tehdä" hommia. Kaikki menee tietyn aikataulun mukaan ja homma mielestäni muistuttaa aikalailla tehtaan toimintaa. Klo 8.45 pitää lyödä kellokortti sisään, klo 10.20 tauolle ja saa syödä välipalan (itsetuodun), klo 13.40 lounastauolle ja kellokortin saa uloskirjata klo 15.45. Sama toistuu joka päivä - vain opettajat ja aineet vaihtuvat päivien aikana.

Mutta olen yrittänyt pitää positiivisen mielen vaikka itse olisin halunnut neidille vähän toisenlaisen koulun. Mutta sellaista nyt ei valitettavasti ollut tarjolla.. Mutta tärkeintä on, että neiti on itse tykännyt ja tuntuu viihtyvän ainakin tällä hetkellä hyvin. Lapsethan tunnetusti sopeutuvat todella nopeasti - itselle taitaa olla vaikeampi pala. Ja toisaalta hyvä juttu on se, että neiti on viettänyt esikouluvuodet aivan erilaisessa ympäristössä niin nyt koulu on jotain uutta ja erilaista. Eli homma on mielenkiintoista ja sopivan haasteellista. Koulua on nyt siis takana kaksi viikkoa ja pikku hiljaa alkavat koulussakin päästä arjen pariin. Saapa nähdä, että koska tulevat ensimmäiset kotiläksyt :-) 

Arki on pyörähtynyt siis varsin mukavasti käyntiin eivätkä 6.50 aamuherätykset tunnu mitenkään pahalta. Saan nauttia oman rauhallisen aamuhetkeni kahvin ja aamupalan parissa ennen kuin herätän pikkuneidin klo 7.20. Sitten neidin aamutoimet, aamupala ja kouluun lähdemme kotoa viimeistään klo 8.20 eli olemme koululla klo 8.30 aikaan. Lapset saatetaan koulun aidatulle piha-alueelle mutta sinne eivät vanhemmat pääse. Siellä he menevät oman luokkansa paikalle jonoon, josta opettajat noutavat heidät klo 8.45. 


Tämän jälkeen suuntaan itse treenaamaan eli crossfit-tunnille klo 9. Aikaisemmin on tullut treenattua helposti viisi kertaa viikossa 2 tuntia kerrallaan mutta nyt käytännössä aikaa on vain tunnin verran + venyttelyt. Eli kauheasti tavoitteita ei kehityksen suhteen ole tänä talvena mutta kunhan nyt tulee kuntoiltua ja pidettyä itsestä huolta.Treeneistä sitten kotiin joskus klo 10.30 aikaan. Suihku, välipala ja päivän "askareiden" pariin. 

Tällä hetkellä päiväni kuluvat varsin hyvin opiskelujen parissa. Aloitin syyskuun alussa liikuntalääketieteen opinnot Itä-Suomen yliopistoon verkko-opintoina ja päivittäin pitäisi ainakin 2-3 tuntia löytää aikaa opiskeluun. . Heti aluksi meinasi itseltä vähän uskoa loppua kun ensimmäisenä eteen hyppäsi fysiikan laskutehtäviä. Niitähän on tullut laskettua joskus lukiossa viimeksi eli sellaiset 20 vuotta sitten. Ja voin kertoa, että ihan takaraivosta eivät laskentakaavat mm. kiihtyvyyteen, keskinopeuteen, kiihdyttävään voimaan jne löytyneet. Mutta kun aiheeseen oli pakko perehtyä niin kyllähän ne oikeat vastauksetkin sieltä onneksi löytyivät. Tällä hetkellä menossa on siis liikuntafysiologian ja biomekaniikan perusteet ja tentti olisi edessä viikon päästä. Apua. 



Tekemisen puutetta ei siis tule tästä eteenpäin olemaan sillä opiskelujen lisäksi pitäisi myös ehtiä hoitamaan kaikki kotihommat - kaupassakäynnit, ruoanlaitot, siivoukset, pyykkihuolto jne. Ja tietysti ne pikkuneidin kuljetukset kouluun ja harrastuksiin. 

Kello 15.00  pitää nimittäin taas lähteä ajamaan koululle neitiä hakemaan sillä siellä on melkeinpä pakko olla klo 15.15 mennessä tai muuten ei saa enää parkkipaikkaa. Koulu on mäen huipulla ja lähes kaikki lapset viedään ja haetaan autolla. Jos ei sitten ole koulubussikuljestusta. Eli ruuhkat ovat melkoiset ja parkkipaikkoja vain kourallinen. Eli pakko olla ajoissa paikalla ja siellä parkkiksella sitten viettää puolisen tuntia odotellen. No, onneksi voi aina ottaa vaikka oppikirjan mukaan ja sitä lueskella siinä odotellessa. Ja klo 15.45 lapset sitten tuodaan takaisin pihalle, josta opettaja luovutta lapsen vanhemmalle / isovanhemmalle / tai muulle luvan saaneelle aikuiselle. Lapset eivät todellakaan pääse koulusta lähtemään ilman aikuisen seuraa.

Iltapäivät meillä on toistaiseksi olleet vapaita sillä harrastukset eivät ole vielä alkaneet. Tai itse asiassa vielä viime viikolla oli vähän epävarmaa, että mitä neiti tulee harrastamaan koska aikaisempien vuosien alkeistanssiryhmä on vain alle 6-vuotiaille. Vaihtoehtoina olivat saman paikan "street dance" tai sitten toisen paikan etsintä. Emme olleet kovin innokkaita tuosta street dance-vaihtoehdosta sillä mielestäni se ei ole paras mahdollinen tanssimuoto tuonikäisille. No, onneksi pienen etsinnän kautta löysimme alkeisbalettiryhmän, jossa neiti lähtee kokeilemaan. Moderni tanssi olisi ollut hänen ykkösvaihtoehtonsa mutta sellaista ei tällä hetkellä ole tarjolla. Mutta baletti on hyvä pohja. Tunnit tulevat olemaan 2-3 kertaa viikossa eli muita harrastuksia ei sitten todellakaan enää tarvita sillä kerran viikossa käyvät koulusta myös uimassa. Huono puoli näissä uusissa tanssitunneissa on se, että ne alkavat aina klo 16 eli pitäisi suoraan koulusta kiiruhtaa sinne. Mutta ehkäpä se on parempi - sitten voi loppupäivän rentoutua, levätä, leikkiä tai touhuta kotona. 



Koulupäivinä nautimme illallista yleensä klo 19.30 koska tuntia myöhemmin neidin pitäisi olla jo sängyssä. Tosin yleensä silloin luemme vielä iltasatuja. Mutta viimeistään klo 21 on oltava nukkumassa, joten neiti jaksaa herätä hyvällä tuulella taas aamulla klo 7.20. 

Illalla sitten on oma "lepohetkeni". Tai riippuen vähän päivästä - jos opiskelut ovat jääneet päivällä jostain syystä väliin niin sitten illalla on tartuttava kirjaan. Ja lisäksi pitäisi tätä blogiakin joskus päivitellä. Ja Suomi-koulun tunteja valmistella. Ja tietysti parisuhdettakin pitäisi hoitaa. No, onneksi meillä on puolison kanssa meidän "masterchef australia" hetkemme iltaisin - silloin kun puoliso ei ole töissä... Ja joskus pulahdamme illalla myös porealtaaseen, jonka hankimme tässä kesän aikana. Pieni arjen luksus ja hyvä hetki rauhoittua illalla puolison kanssa ja viettää hetki laatuaikaa rentoutuen ja jutellen. 


Viikonloput sitten vähän tuovat vaihtelua arkeen tosin niidenkin sisältö riippuu paljon puolison töistä. Vuorotöissä kun arkea ei kauheasti tunneta... Mutta jos vapaa viikonloppu löytyy eikä ohjelmassa ole Suomi-koulua niin silloin saatamme sitten suunnitella jonkun pikkuretken tai jopa lyhyen viikonloppuloman jollekin naapurisaarelle. 

Viime viikonloppuna kävimme Las Palmasissa - Museo Elderin tiedo- ja teknologiakeskusessa sekä ystävien luona viettämässä Egypti-aiheisia synttäreitä. Myös Holiday World-tivolissa piipahdimme.  Tänä viikonloppuna saimme puolestaan vieraita entiseltä kotisaarelta. 





 


Näin ne päivät, viikot ja kuukaudet sitten kuluvat. Mutta onneksi elämä tuntuu mukavalta ja mielekkäältä, jopa se arki. 












tiistai 12. syyskuuta 2017

Ahdistaako saarella asuminen?

Eikö saarella asuminen ahdista? Tähän kysymykseen olen vastannut aika monta kertaa elämäni aikana. Kun on 15 vuotta asunut n. 1600km2 kokoisella maapläntillä keskellä Atlanttia niin väkisinkin sitä on muutaman kerran miettinyt, että voisivatko asiat olla toisin. 

Moni varmasti ajattelee, etenkin Suomessa, että miten mahtavaa olisi asua vaikkakin juuri tääällä Kanarialla, jossa aurinko paistaa käytännössä ympäri vuoden ja lämpöä riittää kylmänäkin päivänä enemmän kuin keskimääräisenä suomalaisena kesäpäivänä. 

Toki elämä täällä Kanarian saarilla on aika mahtavaa. Olen onnellinen, että saan melkeinpä joka aamu herätä auringonpaisteeseen mutta harvemmin on kuitenkaan mitenkään tukahdutavan kuuma (paitsi silloin tällöin kesällä...). Lähimmälle rannalle pyöräilee alle 10 minuutissa ja taloyhtiön pihassa on valtava uima-allas. Sen puolesta ei voi kyllä valittaa.   Jokainen saarista on myös aika erilainen eli jos matkustaa naapurisaarelle niin pääsee varsin erilaisiin maisemiin. Ja jopa täällä Gran Canariallakin on hyvin erilaisia maisemia eri puolilla saarta - tätä kutsutaan jopa minimantereeksi. 



Mutta ei tämä paikka missään nimessä ole mikään paratiisi eikä elämä täällä todellakaan sovi kaikille. Toki saari on sen verran iso, että ihan heti elämä ei ala ahdistamaan mutta pidemmän päälle kyllä monet asiat saavat vähän väliä kiristelemään hampaita. Vielä ei ole ahdistanut niin paljoa että olisi muutto mantereelle tullut mieleen. Eikä se tosiasiassa ole edes mahdollista koska puolison työt pitävät meidät täällä ainakin toistaiseksi - halusimme tai emme. Mutta aina välillä tulee kyllä mieleen, että miten paljon helpompaa olisi elämä mantereella... 

Tässäpä muutamia juttuja, jotka saavat Kanarialla elävän välillä kiristelemään hampaitaan.

1. Liikenneruuhkat
Kun saarella on noin 800 autoa tuhatta asukasta kohden ja pinta-alaa vain 1560km ja siitäkin vain murto-osa asumiseen kelpaavaa niin on luonnollista, että ruuhkia syntyy. 
Saaren pääkaupunki on rakennettu "pahimpaan" mahdolliseen paikkaan, ahtaaseen nurkkaukseen saaren pohjoisrannikolla. Ja sinne kun on tungettu sellaiset 380 000 asukasta 100 km2 alueelle niin ruuhkia riittää. 

Ja kaiken lisäksi saaresta suuri osa vuoristoa joten käytännössä ainoa päätie kulkee etelästä pohjoiseen rannikkoa seuraten. Ja sitten kun tiellä sattuu joku onnettomuus (kuten aika usein käy) niin sittenhän koko tie on tukossa. Muita teitä kun ei ole... 




Google mapsin liikennekarttaa tuli aikaisemmin vilkaistua joka aamu - näyttääkö tie vihreätä, oranssia vai punaista. Siitä tiesi, että kestääkö matka Las Palmasiin 35 minuuttia vai pitkälti yli tunnin. 




2. Matkustaminen vie paljon aikaa ja rahaa
Täältä ei niin vain tehdä viikonloppumatkoja esim. Euroopan kaupunkeihin sillä lentoyhteydet ovat edelleen aika rajoitetut. Ja edes kaikille menner-Espanjan lentokentille ei ole täältä suoria lentoja. Madridiin ja Barcelonaan pääsee sentään joka päivä ja yleensä ainakin pari lentoa on päivässä. Mutta eivät nekään yhteydet aivan loistavat ole - tämän saimme kokea juuri kun viime reissulta kotiin saavuimme. Myöhästyimme aamupäivän lennolta ja seuraava lento lähti vasta 9.5 tunnin päästä. Eli mukava lentokenttäpäivä tuli vietettyä... 

Ja lento kestää n. 3 tuntia, hyvillä myötätuulilla 2.5 tuntia. Eli tämä käytännössä tarkoittaa sitä että aina pitää varata pari ylimääräistä päivää matkoihin. Ja aika harvoin lentoyhteydet sopivat jatkolentoihin, ainakaan ne kaikista halvimmat,  joten hotelliyöpymiset ovat usein pakollisia. Eli aikaa ja rahaa menee turhaan. 

Onneksi sentään kilpailu on hieman laskenut lentolippujen hintoja joten lentäminen on nykään sentään ihan kohtuuhintaista. Ennen kaikkea koska saarten asukkaat saavat lento- ja laivalipuista noin 50 % alennusta. Tämä koskee siis Kanarian saarten sisäisiä lentoja / laivamatkoja sekä matkoja manner-Espanjaan. Eli jos haluat esim. ostaa lennon mantereen kautta jonnekin muualle niin sitten et saa lennosta enää alennusta tai joudut ostamaan lennot erikseen, jolloin on se riski että jos myöhästyt lennolta niin menetät rahat ja joudut ostamaan uudet liput omalla kustannuksella. 

Tässä käytännön esimerkki. Puolisolla oli tasan 10 päivää lomaa ja halusimme lentää Roomaan. Ensimmäisenä lomapäivänä ei ollut suoraa lentoa joten jouduimme lentämään Barcelonan kautta. Ensimmäinen mahdollinen lento lähti aamulla klo 11 ja maksoi meidän perheeltä vajaa 200 €. Lento Barcelonasta Roomaan lähti illalla klo 19.30 eli vietimme päivän kentällä ja yksi näin olimme jo menettäneet yhden lomapäivän. Sama paluumatkalla. Lähdimme Dubrovnikista aamulla klo 9 mutta lensimme Barcelonaan koska suoria lentoja ei ole Kanarialle. Lentomme oli myöhässä joten myöhästyimme aamupäivän lennolta. Tästä syystä menetimme aikaisemmin ostetut 200 € lennot ja jouduimme ostamaan uudet, joille tuli hintaa 150 €. Ja lisäksi vietimme kentällä mukavat 9.5 tuntia. Taas yksi lomapäivä meni hukkaan. 

Lentokoneet ovat tulleet pikkuneidille tutuiksi heti syntymästä lähtien. Ensimmäisenä vuonna jo pelkästään 20 lentomatkaa, 


3. Aduana eli tulli
Vaikka Kanarian saaret kuuluvat Espanjalle ja Espanja kuuluu Euroopan Unioniin niin siitä huolimatta täällä eivät päde samat verot. Kanarialla ei tunneta arvonlisäveroa vaan saarilla on oma IGIC -veronsa ja lisäksi omat tullisäädökset. Näistä syistä esim. monet nettikaupat eivät suostu toimittamaan tuotteita tänne Kanarialle. Ja jos toimittavat niin sitten saattaa tulli lisätä omat kulunsa päälle. Esim. ystävälle kävi niin, että tilasi nettikaupasta tuotteen, jonka arvo oli 29 € ja kun se toimitettiin ovelle, niin tulli oli lätkäissyt saman verran kuluja päälle. Ei niin kivaa... 

Nyt viime vuonna sentään tilanne vähän helpotti kun yli 150 € arvoiset nettikauppojen tilaukset tulivat tullittomiksi. Mutta edelleen sitä pienemmistä summista pitää nuo tullikulut maksaa. Mutta edelleen ehkä yksi nettikauppa kymmenestä (tai ehkä jopa harvempi) suostuu toimittamaan tänne tuotteita. Ja jos jostain onnistut tilaamaan niin todennäköisesti tuotteiden toimitus kestää ainakin 2-4 viikkoon. 



4. Tuotteiden saatavuus
Nykyään valinnanvaraa on jo ihan mukavasti sillä laiva- ja lentoyhteydet ovat parantuneet eli nykyään saarille tulee paljon sellaista tavaraa, joista vielä 10 vuotta saattoi vain haaveilla. Esim. tuoreita marjoja sai vielä 5 vuotta sitten etsimällä etsiä ja jos niitä löytyi esim. Las Palmasin kauppahallin hedelmämyyjiltä niin hinta oli huikea (100g mustikoita saattoi maksaa 7 €). Pienemmiltä saarilta niitä oli edes turha etsiä. Nykyään mustikoita saa melkein kaupasta kuin kaupasta ja usein jopa vadelmia.

Sama ongelma on monien muiden tavaroiden ja elintarvikkeiden suhteen eli valikoima saman ketjun kaupassa mantereella on aika erilainen kuin täällä Kanarialla. Ja jos joku tuote loppuu niin voipi olla, että saa odottaa kuukauden päivät ennen kuin sitä taas löytyy kaupan hyllyltä. 

5. Elinkustannukset
Kun saarella on kokoa 1600km2, asukkaita vajaa 840 000 ja siihen vielä miljoonat turistit päälle niin on ymmärrettävää, että tilaa ei ole tarjolla "tuhlattavaksi". Varsinkin kun iso osa saaresta on vuoristoa ja sieltä vaikkapa töihin kulkeminen on aika haastava juttu. Maa on rannikkolla kallista ja kaiken lisäksi rakentamistakin rajoitetaan monissa paikoin. Eli mitään hyvää ja halpaa asuntoa on täältä lähes mahdotonta löytää. Ja kaiken lisäksi rakennusten laatu on monesti hyvinkin heikkoa eli on hyvin todennäköistä maksaa pienestä, homeisesta ja huonon äänieristyksen omaavasta asunnosta paljon enemmän kuin mantereella mutta koska jossain on asuttava niin minkäs teet. Ja etenkin matkailualueilla tilanne alkaa olla lähes katastrofaalinen airbnb ja muun yksityismajoituksen suosion seurauksena. Pidempiaikaisia vuokra-asuntoja normaaliin hintaan ei tahdo enää löytyä. Tästä taas on seurauksena se, että esim. opettajia, hoitohenkilökuntaa ym. on vaikea saada houkuteltua saarelle töihin koska järkevähintaisia asuntoja ei ole tarjolla.



6. Vesi
Mantereella hanavesi on monin paikoin juomakelpoista vaikkei välttämättä aina kovin hyvänmakuista. Mutta täällä Kanarialla juomavedet pitää kantaa kanistereissa kotiin. Tai pyytää vettä myyvää firmaa tuomaan ne kotiin. Ja lämpimän ilmaston takia sitä vettä kuluu etenkin näin kesällä varsin kiitettävät määrät.

7. Matkailijat 
Etenkin tällaisella suositulla matkailusaarella matkailijoita ei voi välttää. Niitä on aina ja kaikkialla. Toki ilman niitä ei täälläkään todennäköisesti olisi kauheasti elämää sillä talous perustuu pitkälti matkailulle mutta siitä huolimatta välillä matkailijoiden määrä hieman ärsyttää varsinkin kun niitä et pääse milloinkaan minnekään karkuun - täällä kun matkailukausi jatkuu tasaisen menestyksekkäänä ympäri vuoden. 


Tykkäsimme tai emme niin täältä emme todennäköisesti pääse pitkään aikaan lähtemään. Puolison työt tulevat pitämään meidät todennäköisesti tällä saarella vielä pitkään. Jos saisimme valita niin todennäköisesti asuinpaikkamme löytyisi mantereelta, Malagan lähistöltä. Se olisi meille se "unelmallisin" asuinkohde - puolison veli asuu siellä, olisi mahdollisuus leijasurffaukseen ja lumilautailuun suhteellisen pienellä ajomatkalla, olisi paremmat yhteydet ympäri maailmaa sekä mahdollisuus matkustella näppärästi ympäri Espanjaa ja Portugalia. Ja tietysti mantereella houkuttelee myös se, että koulumahdollisuudet ovat siellä toista luokkaa kuin täällä saarilla. Puoliso on kotoisin Madridista mutta sinne muutto ei meillä välttämättä ole ajatuksena mutta ei sekään tietenkään tulevaisuudessa ole mikään poissuljettu juttu. Mutta tällä hetkellä siis täällä, Kanarian saarilla. Onnellisten saarilla (islas afortunadas) kuten täällä näitä saaria joskus myös kutsutaan.