torstai 10. toukokuuta 2018

Suomalaisia perinteitä jälkikasvulle

Meissä ulkosuomalaisissa on yleensä vahva kaksinjako - on niitä, joita ei kiinnosta pätkääkään viedä suomalaisia perinteitä eteenpäin lapsilleen ja sitten on meitä, jotka haluavat opettaa myös lapsilleen, että mitä on suomalaisuus. Ei pelkästään kieli vaan se kaikki muu, mikä on siinä takana. Jokainen tehkööt, niin kuin parhaaksi näkee - totta kai. 


 



Itse kuulun siis tuohon jälkimmäiseen ryhmään. Meillä on esim. pikkuneiti ollut Suomi-koulussa 3-vuotiaasta lähtien ja itse olen toiminut saman ajan myös koulussa opettajana. Näin on "väkisinkin" tullut suomalaisia perinteitä, tapoja ja juhlia kunnioitettua. Mutta myös kotona yritän lapselle opettaa niitä sitä, että mitä on suomalaisuus. Sitä sisua, peräänantamattomuutta, itsenäisyyttä ja vapautta. Ne ovat valitettavasti asioita, joihin ei täällä Espanjassa ei lapseni pääse tutustumaan. Fakta on se, että se vapaus mitä lapsilla on Suomessa on täysin mahdoton yhtälö täällä Espanjassa. Jos lähettäisin 1-luokkalaisen yksin kouluun niin todennäköisesti saisin poliisit perääni. Mutta toivon, että Suomen lomilla lapseni pääsisi joskus kokemaan tätä suomalaista vapautta. 

Täällä Kanarialla on myös huomattavissa monilla se asenne, että elämän pitäisi olla ns. helppoa. Mitäpä sitä opiskelemaan kun jotain töitä löytyy varmasti matkailun parista... Esim. tyttären 10-vuotias ystävä totesi, että eihän hän nyt voi opettajaksi opiskella koska sitä varten pitäisi käydä koulua ihan kauhean kauan. Helpommalla pääsee kun rupeaa tarjoilijaksi. Ei siinä, että tarjoilijan ammatissa olisi mitään vikaa mutta jotenkin sääli, että 10-vuotias fiksu nuori neiti jo ajattelee tuolla tavalla.  Haluaisin siis opettaa lapselleni, että sisulla, peräänantamattomuudella ja ahkeruudella voi saavuttaa mitä vain. 




Miten tätä sitten yritän tuoda esille? No, näyttämällä itse esimerkkiä. Opettelemalla itse jatkuvasti uusia, ehkä vähän hankaliakin asioita. Näyttämällä, että kaikkea ei voi heti osata vaan asoiden oppimiseksi pitää tehdä paljon työtä. Jos tulee haasteita eteen niin en heti heitä pyyhettä kehään vaan istun alan, mietin että miten tästä eteenpäin, kokeilen ehkä jotain toisenlaista keinoa / ratkaisua jne. Kuten aikoinaan käymässäni Montessori-koulutuksessa todettiin - hyvä tapa oppia on tekemällä virheitä. Eli tätä myös yritän toteuttaa pikkuneidin kanssa - ei haittaa, jos tekee virheen. Siitä en suutu, koska kyseessä on ollut vahinko. Mutta sitten yritämme miettiä, että miten asian saisi korjattua. Tämä on ehkä enemmänkin sellaista ongelmanratkaisukykyä mutta koen tämän myös osaksi suomalaisuutta. 

Toki nuo piirteet ovat sellaisia, joita on varmasti myös monissa muissakin kulttuureissa kuin suomalaisuudessa. Nämä ns. luonteen ominaisuudet ovat tietysti osaksi synnynnäisiä ja valtava merkitys on ympärisöllä mutta onneksi niihin on mahdollista myös vaikuttaa. Olemme siitä onnellisessa asemassa, että pikkuneiti kävi 4 vuotta Montessori-esikoulua. Siellä monet aikaisemmin mainitsemani "suomalaiset" arvot ovat myös arkipäivää. Lapsia opetetaan itsenäisiksi & omatoimisiksi. He oppivat kärsivällisyyttä ja peräänantamatto- muutta. Mutta lapsilla on myös vapaus valita että minkä asian parissa he haluavat puuhata. Toivon, että nuo neljä koulussa vietettyä tärkeää lapsuusvuotta ovat luoneet vahvan perustan niin että lapsestani voisi kasvaa itsenäinen, sisukas ja omilla avoillaan ajatteleva nuori ja aikuinen. Täällä kun näkee ihan liikaa kasvatusta, jossa toistetaan: älä tee sitä, älä tee tätä, älä juokse ettet kaadu, älä kiipeä ettet putoa... 




Mitä muita suomalaisia perinteitä, tapoja tai asenteita haluan lapselleni opettaa? 

Koen esim. tärkeäksi sen, että lapseni osaisi arvostaa luontoa. Ja että hän oppisi liikkumaan siellä ja kokemaan sen rauhoittavaksi ympäristöksi. Nykypäivän kiireisessä elämässä on tärkeää oppia myös hiljentymään ja pysähtymään - itselleni tämä onnistuu ainakin parhaiten luonnossa. Metsän hiljaisuus on jotain uskomatonta. Omassa lapsessani huomaan jo onneksi sen, että myös hän kaipaa myös aika ajoin fyysistä kosketusta luontoon. Siis ihan niin, että pääsee käsin ja paljain jaloin koskettelemaan. Tämän jälkeen hän on taas paljon rauhallisempi ja jotenkin tasapainoisempi. Kanarialaisille luonto ei välttämättä ole mikään rauhoittumispaikka vaan monet lähtevät sinne vaikkapa koko suvun kera ja mukaan pakataan pöydät, tuolit, katos, grilli, kylmälaukkuja täynnä eväitä jne. Toki kanarialaisista ja espanjalaisista löytyy myös niitä, jotka nauttivat ihan kävelystä ja vaeltamisesta luonnon keskellä mutta vähemmistössä on kuitenkin se porukka. 


 

Haluaisin myös, että lapseni oppisi tekemään itse asioita, fiksaamaan ja korjaamaan. Niin, että hän osaisi itse porata reiät seinään, koota Ikean kaapin, ommella verhot, korjata roikkuvan oven, parsia sukat, vaihtaa autoon renkaat jne. En oleta, että hän oppisi kutomaan tai virkkaamaan. Olisihan se hienoa, jos nekin taidot olisi hallussa mutta nykypäivänä on valitettavasti niin paljon muitakin taitoja että kaikkea ei välttämättä voi oppia. Kunhan ei nyt ihan peukalo keskellä kämmentä kasvaisi vaan tosiaan selviäisi arjen pikkujutuista omin voimin ja toimin. Puoliso aina jaksaa mainostaa sitä, että miten monet suomalaiset rakentavat itse talonsa - siis ihan itse vaikka eivät olisi saaneet mitään alan koulutusta :-) Hän ei voi sitä ymmärtää... 



Saunaa meiltä ei vielä löydy mutta puoliso sellaisesta haaveilee kovasti. Ja en itsekään vastaan laittaisi jos sellainen tuonne pihalle joskus ilmestyisi. Meillä pikkuneiti innostui saunomisesta oikeastaan vasta vuosi sitten. Ei hän vieläkään kauhean pitkään jaksa lauteilla kerrallaan istua eikä kovin kuumassa mutta saunomisesta kuitenkin nauttii kovasti. Harmitteli jo tuossa pari päivää sitten että kun täällä suomalainen sauna on mennyt jo kiinni ja pitää syksyyn odottaa että pääsee saunomaan. Mutta kerroin että olemmehan me menossa Suomeen kesällä joten eiköhän kolmessa viikossa ehditä saunomaankin. Sehän sai lapsen kasvot kirkastumaan! En tiedä, että miksi tuo saunakulttuuri on niin tärkeä vaikka itse en edes ole kauhea saunomaan mutta kaipa se on vain osa sitä suomalaisuutta. Etenkin mökkisauna järven/meren äärellä - eihän sellaista voi vastustaa... 

Suomalaisista juhlista tietysti joulu on sellainen, jossa meillä jo nyt noudatetaan pääasiassa suomalaisia perinteitä. Meillä on joulukuusi, meillä lahjat tuo joulupukki ja aattona syödään suomalaisia jouluruokia. Onneksi se sopii myös puolisolle :-) Pikkuneiti on siis kasvanut jo suomalaiseen jouluun ja vielä vuosi sitten hän ei edes oikein tiennyt että keitä ovat itämaan tietäjät. Uskoisin siis, että suomalainen joulu on pikkuneidille se "oikea" joulu. Muita suomalaisia juhlia vietetään vähän satunnaisesti - vappuna tehdään munkkeja ja koristellaan koti ilmapalloilla ja serpentiinillä, jos olemme kotona. Vappupiknikillä emme ole käyneet vaikka sekin kiva perinne olisi vietettäväksi. Varsinkin kun sää täällä yleensä suosii vähän paremmin kuin vaikkapa Suomessa. Juhannusta emme ole koskaan oikein kunnolla päässeet viettämään Suomessa koska yleensä emme ole tuohon aikaan paikalla. Eikä täällä Juhannus oikein tunnu samanlaiselta vaikka esim. väki rannoille kerääntyy ja nuotioitakin poltellaan jossakin paikoissa. Mutta kaipa se vaatisi sen kesäasunnon, että pääsisi kunnon juhannusfiilikseen. Koivujakaan ei täällä Kanarialla kasva joten niitäkään ei voi edes raahata tuonne oven viereen. 



Suomalainen kahvittelukulttuuri ja ystävien kutsuminen kotiin on myös tapa, johon tyttäreni varmasti tulee kasvamaan. Me tapaamme ystäviä pääsääntöisesti kotosalla ja Suomessa käydessämme käymme kavereilla "kahvilla". Se vain on niin suomalaista. Täällä Kanarialla en ole koskaan käynyt ystävien tai ystäväperheiden luona kahvittelemassa.j Toki kahvilassa kyllä on ystäviä tullut nähtyä :-) Mutta kotiin eivät ihmiset toisiaan kutsu kahvittelemaan - ainakaan omassa ystäväpiirissä.  Lounasta toki ajoittain syömme yhdessä jonkun ystäväperheen kotona ja aika usein myös meillä - ihan siitä syystä, että suurin osa ystävistä asuu Gran Canarian pohjoisosassa, josta he mielellään tulevat viikonlopuksi tänne etelän aurinkoon :-)  Ja toki itse tykkään myös järjestään näitä lounastapaamisia... 




Kotona meillä on tietysti aika skandinaavinen sisustusmaailma. Suomalaista designia ei nyt välttämättä löydy kauheasti mutta kyllä ne pakolliset Marimekot, Arabiat, Iittalat, Hackmanit jne. löytyy.  Pikkuneiti niitä tuskin vielä arvostaa kauheasti mutta kyllä Suomessa käydessämme kierrämme aina esim. kauppojen astiahyllyt ja tutkailemme että mitä kauniita juttuja on tarjolla. Ehkäpä näin vähitellen rakkaus noita suomalaisia design-juttuja kohtaa syntyy jossain vaiheessa. Muumi-mukeja löytyy myös mutta pikkuneiti ei koskaan innostunut Muumeista joten mukitkaan eivät ole saaneet suurta suosiota. Enemmänkin pikkuneiti rakastaa Iittalan kastehelmi-astioita -niitä todennäköisesti pitää siis alkaa seuraavaksi keräilemään :-)  Ja ovathan ne jälkiruokakulhot ja pienet lautaset ihan kivan näköisiä. 

Suomalaista kulttuuria meillä tietysti opitaan paitsi Suomen reissuilla niin myös television kautta. Pikkuneiti tykkää (onneksi) seurata suomalaisia lasten- ja nuorten ohjelmia eli Galaxin kautta katsellaan paljon kaikenlaisia. Myös MTV Katsomon kautta on katsottu putousta, Suomen ihanimpia häitä jne. Ja tietysti suomalaisia elokuvia meiltä löytyy valtava valikoima sekä kirjoja. Etenkin monet uudet kirjasarjat ja elokuvat ovat tosi hyviä koska niissä käytetään paljon nykypuhekieltä joten näin mukaan tarttuu myös sellaisia sanoja, joita ei täällä välttämättä minun kanssa puhuessani oppisi. Ja tietysti Suomessa olevat ystävät ovat tärkeitä "kulttuurin lähettejä" - mikään ei ole parempaa Suomi-kulttuuurin oppimista kuin ajan viettäminen samanikäisen Suomi-kaverin kanssa. Ei siis mikään ihme, että pikkuneidin mielestä yksi parhaimpia suomi-juttuja on ehdottomasti hänen ystävänsä Niilo. 




Suomi-koulussa tietysti tutuiksi tulevat monet suomalaiset jutut - luonto, eläimet, vuodenajat, leikit, laulut, maantieto, historia ja muut tärkeät jutut. Joka vuosi kun mainitaan Kalevala, Elias Lönnrot, Aleksis Kivi, Seitsemän veljestä, Runeberg, Snellman, Maamme-laulu, Finlandia, Sibelius jne. niin kyllähän nekin vähitellen jäävät jonnekin mielen uumeniin. 

Jotenkin sitä vain on tärkeää, että pikkuneiti ymmärtää tietyt suomalaisuuden jutut. Mikä on mato-onki, linnunpönttö tai potkukelkka, mitä on virpominen, mikä on pulla, munkkipossu ja mämmi, miten paistetaan nuotiomakkaraa, miksi Ässät on yhtä tärkeä joukkue kuin Real Madrid, mitä eroa on mustikalla, vadelmalla ja viinimarjoilla jne. 





Joku voi kokea, että moiset jutut ovat ihan naurettavia mutta itselle ne ovat osa suomalaisuutta ja toivon todella, että tyttäreni kokisi olevansa yhtä lailla suomalainen kuin espanjalainen.  Tähän asti homma on sujunut hyvin - sen lisäksi että neiti puhuu sujuvaa suomea niin hän rakastaa esim. suomalaisia kirjoja, tv-sarjoja ja elokuvia, tykkää suomalaisesta ruoasta (uudet perunat, jälkiuunileipä, karjalanpiirakka ja salmiakki maistuvat yhtä hyvin kuin minulle) jne. Eli hän on juuri niin suomalainen kuin Kanarialla syntynyt puoliksi suomalainen voi olla. Ja ehkä vähän enemmänkin :-) 


                                
Toki tässä espanjalaisessa kulttuurissa on myös paljon hyvää ja luonnollisesti haluaisin, että tyttäreni onnistuisi ottamaan ne parhaat palat. Niin että hänestä kasvaisi vahva, kahden kulttuurin kasvatti. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti