sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Kahvittelua

Suomessa kahvikulttuuri on kehittynyt melkoisesti niistä ajoista, jolloin vielä itse asuin Suomessa 2000-luvun alussa. Silloin ei ollut kahviloissa tarjolla kuin sitä perus suodatinkahvia, joka oli todennäköisesti seissyt pannussa jo pidemmän aikaa. Mutta nykyään kaikista vähänkään aikaansa seuraavista kahviloista löytyy jo erikoiskahveja ja myös eväiden suhteen tarjonta on yleensä varsin monipuolista ja tasokasta. 





Toki niitäkin kahviloita vielä löytyy, joissa seissyt suodatinkahvi on se ainoa vaihtoehto ja kastettavaksi on tarjolla kahta lajia. Mutta onneksi nämä ovat vähemmistöä. Toki Suomessa hinnat ovat aika "suolaiset" ja peruskahvistakin saa helposti pulittaa 3 euroa mutta eipä se taida suomalaista kahvittelukulttuuria haitata. Ihmiset viihtyvät kahviloissa ja muutenkin kahvittelu on se laji, jota harrastetaan esim. ystävien ja vieraiden kanssa. 

                               

                                
                  
Täällä Kanarialla on vähän toista. Kahviloita on lähes joka nurkassa mutta aika harvoin ne ovat mitään viihtyisiä paikkoja, joissa tekisi mieli ystäviä tavata. 


Tai toki sellaisiakin varmasti löytyy, etenkin isommista kaupungeista, mutta kyllä niitä täällä Kanarialla saa ainakin ihan etsimällä etsiä. Las Palmasissa on muutamia ihan kivoja mutta täällä saaren eteläosassa ne ovat kyllä aika lailla kiven alla. Etenkin jos vielä pitäisi olla sellainen, jonne olisi helppo pysäköidä järkevän kävelymatkan päähän. 


Ja tarjottavat ovat yleensä hyvin pelkistettyjä - kamalia tehdasvalmisteisia lisäaine-donitseja, perunamunakasta kuivan vaalean sämpylän välissä, valmiita kinkku-juusto kolmioleipiä jne. Eli ei kovin houkuttelevaa ja mielenkiintoista - ainakaan omasta mielestä. Mutta kahvi ei ole koskaan pannussa seisonutta vaan se valmistetaan jokaiselle asiakkaalle aina erikseen. Ja suodatinkahvia ei edes löydä muuta kuin turisteille suunnatuista paikoista. 

                                   


                              
Tosin viime vuosien aikana eurooppalainen kahvilakulttuuri on yrittänyt saada jalansijaa ja uusia, viihtyisiä paikkoja on avattu vähitellen. Näissä sisustukseen on panostettu vähän enemmän kuin perinteisissä muovituolipaikoissa. Kahvin laatuun on kiinnitetty huomiota ja jossain on jopa luomu-kahvia tarjolla. Ja tarjottavat ovat itsetehtyjä kakkuja, mielenkiintoisia sämpylöitä erilaisilla täytteillä kuten munakoiso, vuohenjuusto, hunaja tai muut mielenkiintoiset yhdistelmät.  Mutta edelleen  tällaisia paikkoja on ihan liian vähän ja niitä pitää hakemalla hakea. 

                           

                               

Toisaalta myös erilaisia halpaleipomo-kahviloita on noussut kuin sieniä sateella. Näissä tarjottavat tulevat pakasteina tehtaalta ja hinta on tärkein valittikortti. Kahvi ja sämpylä 2.50€.  Näissä väkeä riittää. 


Monille paikallisille on loppujen lopuksi aivan sama, että onko kahvilassa pehmeät sohvat ja 20 eri teelajia tarjolla sillä valtaosa nauttii kahvinsa yhtä tyytyväisenä vaatimattomassakin paikassa. Moni on kahvinsa suhteen tarkka vain hinnan suhteen eli laadulla ei ole niin väliä. Eli käytännössä kahvi (espresso / cortado) ei saisi maksaa paljoa euroa enempää. 


Espanjalaiset ovat tottuneet täysin erilaisiin paahtoihin kuin mitä esim. Suomessa juodaan. Täällä monet pitävät siitä, että paahto on erittäin tummaa ja maku voimakas. Suomalainen suodatinkahvi on taas paikallisille kuin kuravettä. 

Täällä käytetään edelleen paljon myös ns. mezcla-kahvia, joka on valmistettu sekoittamalla natural-paahtoa ja halvemmista kahvipavuista sokeripaahtamisella tehtyä torrefacto-paahtoa.  Näin kahvissa on valmiina jo n.15% sokeria. Tämä on tietysti edullisempaa kuin puhdas natural-paahto. 

Kahveja täällä on myös tarjolla melkonen valikoima ja Suomesta tuttu suodatinkahvi, Café filtro, on ehkä se vähiten tunnettu. Täällä kahvi tehdään espresso-keittimellä ja jos kahvilassa pyytää vain cafe eli kahvi niin saa eteensä pienen kupin tai lasin mustaa vahvaa cafe soloa eli espressoa. Jos haluaa sitten ison kupin mustaa kahvia, on tilattava cafe americano. Se on käytännössä espresso, johon on lisätty vettä. Yleensä kuumaa mutta sen voi pyytää myös kylmällä vedellä. Kesällä voi pyytää taas cafe con hielo eli espresso jääpaloilla. Maitokahvi on taas cafe con leche, jossa maito on kuumennettua. Jos haluaa kahvinsa kylmällä maidolla, se pitää tietysti mainita erikseen. 

Lisäksi on sitten monia muitakin versioita kuten pieni  maitokahvi eli cortado, pieni tuplamaitokahvi eli cortado leche y leche, jossa on tavallisen maidon lisäksi sokeripitoista maitotiivistettä eli leche condensada. Espresso vahvistettuna on carajillo eli kahviin lisätään loraus brandyä. Myös kafeiinitonta kahvia, descafeinado, on aina tarjolla. Ja sitä nautitaan myös verrattain paljon. 


                           

Kahvi useimmiten tarjotaan lasista, ei kupeista. Tosin cafe con leche tarjoillaan kupeista.

Oma lukunsa ovat sitten churreriat eli churro-baarit. Nämä "kahvila" ovat erikoistuneet tarjoilemaan espanjalaisia "munkkeja" eli churroja, jotka yleensä nautitaan kuuman suklaan eli chocolate calienten kera. Kyseessä ei ole kaakao vaan paljon paksumpi ja suklaisempi juoma. 



Mutta ainakin omaan makuun suomalaiset munkit ovat kyllä paljon, paljon parempia. Ja muutenkin kahviloiden ja kahvittelun suhteen Suomi vie tällä kertaa voiton. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti