perjantai 27. huhtikuuta 2018

Ensimmäinen Michelin-ravintola kokemukseni

Monta vuotta olemme unelmoineet että jonain päivänä pääsisimme syömään jossakin Michelin-ravintolassa. Mielellään kolmen tähden mutta kaksikin kelpaisi. Ja vihdoin tämä toive toteutui.

Pari kuukautta sitten varasimme pöydän Dstage-ravintolasta, Madridista. Olimme onnekkaita että näihin meidän viiteen päivään Madridissa osui vapaa pöytä ja pääsimme toiveen toteuttamaan. Paikkoja ravintolassa on n. 40 ja paikka oli aivan täynnä. Alunperin meidän piti mennä Espanjan isovanhempien ja pikkuneidin kera mutta abuelot eivät olleet siinä kunnossa, että olisivat jaksaneet lähteä mutta mielellään lupautuivat pitämään huolta pikkuneidistä, jotta saisimme syödä rauhassa. Niinpä tämä pariskunta suuntasi mielenkiinnollla kohti uusia makuelämyksiä.

Ravintolan omistaa ja pääkokkina toimii Diego Guerrero, joka ennen oman ravintolan avaamista työskenteli El Club Allard-ravintolassa. Neljä vuotta sitten hän avasi DSTAgE-ravintolan, joka sijaitsee Chuecan alueella, noin 5 min päässä metroasemalta. Ravintola on hyvin pelkistetty, tehdasmainen ja edes ulkopuolella ei ole mitään nimikylttiä.

Tarjolla on kolme tasting menu-vaihtoehtoa, me nautimme 14 ruokalajin version.



Ensimmäisenä astutaan baariin, jossa on tarkoitus nauttia aperitiivi - tämä ei kuitenkaan sisälly hintaan. 


Alkuruoka oli nimeltään boqueron presumido, tarjoilijan sanojen mukaan heidän versionss espanjalaisesta ”pescaito frito” annoksesta eli friteerattua pikkukalaa.Ihan mielenkiintoinen annos, kaunis ja selvästi erilaisia tekniikoita oli käytetty valmistellessa mutta valitettavasti maultaan ei mikään tajuntaa räjäyttävä aloitus.



Tämän jälkeen siirryttiin tiskille jossa päästiin livenä seuraamaan toisen alkupalan valmistusta. Kyseessä oli ravintolan versio perulaisesta perinneruoasta cevichestä, annoksen nimi cebiche de carabinero en roca de sal y coral de rocoto. Eli carabinero-katkarapu pääraaka-aineena, katkarapujen päästä tehtyä emulsiota, friteerattua sipulia, Australian sormilimettiä jne ja valmistus tapahtui suolakiven päällä. Vaikutti mielenkiintoiselta valmistusvaiheessa ja mielenkiinnolla odotin, että miltä maistuu koska ceviche on yksi lempiruokiani.  Maku oli ihan ok mutta ei vielä mikään valtaisa makuelämys. Jäi hieman tunkkainen maku suuhun, odotin enemmän limen tuomaa hapokkuutta joka kuuluu mielestäni cevicheen. Myös makeus puuttuu joka yleensä tulee bataatista. 



Tämän jälkeen pääsimme vihdoin pöytään. Tässä vaiheessa tilasimme vasta jotain ruokajuoma eli vettä ja viiniä. Viinilista oli todella laaja mutta otimme varman päälle ja tilasimme pullon kuivaa albariñoa. Emme ole mitään viiniasiantuntijoita mutta yleensä albariñot ovat kohtuuhintaisia ja hyviä. Tämä pullo maksoi 25€ ja oli listan edullisemmasta päästä.



Kolmas alkuruoka oli ravintolan versio japanilaisesta mochista, riisikakusta. Pehmeä, tahmea leivonnainen. Annos oli nimeltään mochi de mole dulce, maiz y tuba. Mielestäni maku muistutti raakaa pullataikinaa. Edelleenkään ei mikään mieleen jäävä makuelämys. 


Tämän jälkeen pöytään kannettiin kylmä, jääkylmä alkuruoka, annos nimeltä tomate gurum. Tässä oli pohjalla garum-kalakastikkeesta tehty jäädyke, päällä jäisiä tomaatteja ja jotain muuta. Ilmeisesti jotain merilevää tmv mutta makua en kyllä kauheasti löytänyt koska tuo garum oli niin voimakkaan makuista. Naapuripöydässä olivat aivan haltioissaan tästä annoksesta mutta meidän mieltä se ei lämmittänyt.


Viides alkuruoka oli lämmin, pimiento piquillo eli punaista paprikaa. Paprika oli tässä versiossa hyvin paahdettu ”ruusu”, joka tarjoiltiin paprikakastikkeessa ja lisänä pari palaa croissanttia, joka oli saanut hieman savuista lisämakua. Ihan ok mutta ei vieläkään mitään wau-elämystä.

                                     

Kuudes alkuruoka oli myös lämmin, nimeltään cigala, ajo y kombu. Eli cigala-rapua, päällä kombu-merilevästä tehty kuorrute. Ihan ok edelleen mutta ei kuitenkaan mikään elämää suurempi elämys.
                                          

Tämän jälkeen tuli annos nimeltä Re-pollo & morrillo de salmon. Rapeata lohennahkaa ja kaaliin käärittyä kanaa? Tai en ole ihan varma oliko kyseessä kana vai mikä proteiini sillä tässä vaiheessa kaikki alkoi jo maistua aika lailla samalta. Sama makumaailma toistui joka annoksessa ja ehkä itsellä tökki eniten vastaan. Kaikki oli hyvin voimakkaita, suolaisia, maanläheisiä makuja. Kaipasin välillä jotain hedelmäistä, raikasta, kirpeää. Jotain vaihtelua.
                

Ja jälleen sama makumaailma toistui seuraavassakin ruokalajissa nimeltään Morcilla de Beasain, puerro joven y ceniza. Eli mustaa makkaraa, purjoa ja tuhkaa nestemäisessä muodossa. Puoliso tykkäsi koska maistui morcilla-makkaralle mutta itse en saanut kuin puolet lautasesta alas. Alkoi jo tökkiä.


Seuraavana oli vuorossa suolaisista oma suosikkini eli Oreja de salmon y esparrago eli lohta ja parsaa. Varsin maistuvaa - vaikkakin jälleen toistui sama makumaailma. Päällä oli parsankeitinvedestä tehtyä vaahtoa ?


Viimeinen ruoka sai minut hetkeksi toivon valtaan - chiliä? Ehkäpä jotain uutta makuvivahdetta vihdoinkin. Vaan eipä ollut - näytti chililtä mutta maistui ihan tavalliselta paahdetulta paprikalta, vaikkakin oli rapea sellainen. Mutta jälleen kerran kaikki taas maistui jotenkin samalta ja en saanut kuin pienen lihapalan syötyä. Annoksen nimi oli Pichon y sichuan waffle eli kyyhkyä ja vohvelia.



Suolaisten jälkeen tuli suun raikastaja joka oli punajuurella värjättyä ja maustettua melonia. Ihan kiva. Ja kaunis. Ja vihdoinkin jotain raikasta!


Ensimmäinen jälkiruoka oli koko aterian suosikki. Nimeltään simppelisti maiz eli maissi. Piti sisällään hieman popcornin makuista jäätelöä, marenkia, mangososetta, paahdettua maissia rouheena ja koko koreus käärittiin hattaralla rullalle. Makeaa mutta maistui!


Toinen jälkiruoka oli Pantxineta de zanahoria. Pantxineta on baskimaalainen voitaikinaleivonnainen ja tässä versiossa se maistui vähän porkkanakakulta. Hieman liian tunkkainen jälkiruoaksi mutta söin kuitenkin kokonaan. Sillä aika huono pitäisi jälkiruoan olla että se jäisi minulta syömättä...


Viimeisen jälkiruoan kanssa tilasimme kahvin, joka ei kuulunut tietenkään hintaan. Jälkiruoka oli ajo morado nimeltään ei näytti valkosipulilta. Mutta kyseessä oli marenki, jonka sisällä oli tahnaa. Mielestäni se maistui kastanjalle mutta oli kuulemma mustasta valkosipulista ja johanneksenleipäpuusta tehtyä. Ei mitään ihmellistä...



Kaksi ja puoli tuntia tuohon kokemukseen kului. Palvelu oli ihan hyvää vaikkakin vähän mielestäni persoonatonta. Litanjat oli selvästi opeteltu ulkoa ja ne ladattiin menemään hyvällä ammattitaidolla.
Kiitos ja näkemiin!

Ravintolasta lähti onnellinen pariskunta. Yksi kokemus rikkaampana ja 300 € köyhempänä. Mutta tulipahan koettua...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti