torstai 29. maaliskuuta 2018

Huomioita keväisestä Suomesta

Takana on pikainen visiitti Suomeen pääsiäisloman merkeissä. Tai itse pääsiäistähän vietetään juuri parhaillaan mutta Espanjassa koululaisilla on ollut lomaa koko viikko joten hyödynsimme tämän mahdollisuuden ja kävimme keväisessä Suomessa.



Tai keväästä ei nyt vielä kauheasti ollut merkkejä. Aurinko sentään paistoi lähes joka päivä siniseltä taivaalta ja päivisin lämpötilat olivat plussan puolella niin silti fiilis oli enemmän talvinen kuin keväinen.  Ja puuhat sen mukaiset. Kävimme luistelemassa, laskemassa pulkkamäkeä, laskettelemassa ja jääkiekko-otteluunkin ehdin. Ihan kiva reissu siis. 










Miltä keväinen Suomi sitten vaikutti? No, ennen kaikkea länsi-Suomi oli ainakin aika harmaa ja kauhean likainen. Kun se vähäinen lumi alkaa sulamaan niin paljastuu talven aikana kerääntyneet roskat sekä liikenteen? tuoma musta ja harmaa lika. Tämä aika ei todellakaan ole sitä aikaa, että kannattaisi tuoda ulkomaalaisia ihailemaan Suomea ;-)  Tai ehkäpä Lapissa ja itä-Suomessa olot olisivat vähän toisenlaiset. Toisella puolella Suomea taitaa olla vielä ihan täystalvi!



Myös teiden kunto näin talven jälkeen on surkea. Kuoppia, kuoppia, kuoppia - ihan joka puolella ja kaikenkokoisilla teillä. Ja pahin aika taitaa olla vasta edessäpäin kunhan tuo maa alkaa vähitellen sulamaan. Tokihan talvi vaikuttaa tuohon paljon mutta luulisi silti Suomen kaltaisella "hyvinvointi" valtiolla olevan varaa pitää tiet vähän paremmassa kunnossa. 



Yöpakkaset olivat vielä ihan yleisiä. Päivällä oli monesti tosi kaunista ja suojaisessa&aurinkoisessa paikassa jopa ihan lämmintä mutta heti auringon laskiessa oli sitten aika kylmää ja yöllä tosiaan ihan reilusti pakkastakin. Mutta juuri yöpakkasten ansiosta tuo vähäinen lumi on säilynyt hyvin ja tosiaan eteläisessäkin Suomessa kaikki laskettelukeskukset olivat vielä avoinna. Aika huikeeta!

Me kävimme vain Ellivuorella, josta löytyy 4 rinnettä + lastenrinne mutta hyvä puoli on se, että alle 7- vuotiaat eivät joudu ostamaan hissilippua ja lastenrinteessä aikuisetkin saavat laskea maksutta. Eli opetteluun sopii loistavasti. Eikä väkeä ollut Kiirastorstaina kuin ehkä yhteensä 20 henkilöä joten eipä ollut jonojakaan. Meille juuri hyvä pikavisiitti - reilu tunti ajomatkaa eli lapset jaksoivat istua ja perillä riitti laskettavaa kolmeksi tunniksi. Kiva päiväreissu ja sää mitä parhain.


Myös pulkkamäki tuli testattua!




Kelit olivat tosiaan aika erilaisia kuin vuosi sitten, jolloin oli jo tosi lämmintä ja keväistä. 

 Vuosi 2017


Vuosi 2018






Nyt sentään pyörätiet ja jalkakäytävät alkoivat jo olla ihan kuivia kun uutta lunta länsi- Suomessa ei ole enää hetkeen saatu. Mutta menneet viikot ovat olleet tosi vaarallisia jalankulkijoille. Tai koko talvi ilmeisesti. Nastakengät ovat talven hittituote eteläisessä Suomessa.
Itsekin todennäköisesti hankkisin moiset vempaimet jos Suomessa asuisin tai edes pidempiä aikoja talvella viettäisin. Enää ei riitä, että autossa on nastarenkaat vaan jalassakin pitää olla nastat 😂 Äitini olisi tuollaiset tossut tarvinut sillä kaatui jäällä ja olkapäästä murtui luu. Pikkuneidin leikit mummun kanssa jäivät siis normaalia vähemmälle. No, kesällä sitten senkin edestä!


Mutta muuten sää ei ole meidän lomanvietto haitannut. Päinvastoin. Olemme ottaneet talven jämistä kaiken mahdollisen irti. Harmi vain, että kunnon lumisadetta emme saaneet kokea. Sitä on ilmeisesti luvassa vasta pääsiäismaanantaille. Suomalaiset ystävät&sukulaiset eivät olleet kovin innoissaan siitä, että huhtikuussa vielä tupruttaisi lunta. Kuulemma saisi kevät jo tulla...



 


Kevät on muuten hyvä hetki hankkia uudet talvivaatteet ensi vuodelle. Viimeisiä myytiin jopa 70% alennuksella ja meilläkin mukaan lähti uudet lasketteluhousut itselle ja uusi takki pikkuneidille. Laadukkaita, lämpimiä ja vedenkestäviä - hinta 30€/ kpl.



Vaikka kovin keväistä ei vielä ollutkaan niin pääsiäisen läsnäoloa ei voinut olla huomaamatta. Suomalaiset tykkäävät selvästi suklaamunista, pääsiäiskarkeista, koristeista ja erilaisista pääsiäisruokaerikoisuuksista. Mämmia, pashaa, pääsiäispullia, lammasta eri muodossa, pääsiäisleivoksia jne. Tämän kevään mämmihitti on maustettu mämmi - oli sitruunaista, vaniljaista ja kahvinmakuista. Itse testasin salmiakkijäätelön kera ja oli muuten yllättävän hyvä makupari!










Myös pakolliset sisäaktiviteetit eli kirjasto, pari sisäleikkipaikkaa, yleisurheiluhalli ja Heureka tiedekeskus tuli käytyä. Toivelistalla ollut Satakunnan museo tosin jouduttiin jättämään kesälle, siihen ei enää aika riittänyt.





 



Poriin oli avattu myös uus Leo’s leikkimaa sisäleikkipuisto, jossa pikkuneiti ja hänen ystävänsä viettivät neljä tuntia. Sinne ehdottomasti uudelleen kesällä! 16 eurolla saa touhuta vaikka koko päivän.







Nämä erilaiset sisäleikkipaikat ja sisäaktiviteettipaikat ovat ilmeisesti tosi suosittuja tällä hetkellä. Tämä on kyllä tosi mahtava juttu-tekemistä riittää vaikka sää olisi vähän huonompikin. Meilläkin jäi pari uutta paikkaa vielä testaamatta eli kesällä pitää ainakin suunnata sisäkiipeilypaikkaan sekä myös Huikee-seikkailupuistoon, joka tosin kesällä toimii ulkotiloissa Yyterissä. Mutta näin talvella heillä oli myös sisäversio porilaisessa ostoskeskuksessa.

Aika paljon siis ehdimme reilussa viikossa. Vain se museoreissu jäi tekemättä sekä toinen luistelukerta. Sitä neiti harmitteli tosi paljon! Mutta valitettavasti Porissa ei ollut enää ulkojäitä tarjolla, tekojää oli suljettu jo maaliskuun alussa eikä jäähalleissakaan ole yleisövuoroja. Tosi tylsää! Kelit kuitenkin olisivat olleet ihan kohdillaan eli jääkenttien ylläpito olisi ollut vain viitsimiskysymys. No, onneksi sentään naapurikunnasta löytyy jäähalli jossa on ilmaisia yleisövuoroja monta kertaa viikossa. Pisteet pienelle Luvialle!



Hauskaa olisi ollut myös potkukelkkailu ja se olisi onnistunut Köyliönjärven jäällä. Siellä on nimittäin hieno useita kilometrejä pitkä rata potkukelkkailua ja luistelua varten ja kelkkoja saa jopa lainata! 



Mutta kaikkea ei aina vain ehdi koska sukulaisia ja ystäviäkin pitää tavata.
Paljon emme ehtineet aloillamme olla mutta mitäpä sitä nyt Suomeen asti lähtisi sohvalla makaamaan... Meidän tyylinen aktivitettiloma siis takana ja seuraavaa Suomi-reissua jo kovasti odotellaan. Kesäisessä Porissa onkin sitten monenlaisia juttuja tarjolla: olisi Pori Jazz kids, Pori Jazz, asuntomessut ja vielä päälle Porispere festarit. Ei siis todennäköisesti tule aika käymään pitkäksi kesälläkään. Ja mielenkiintoista taas nähdä että miten erilainen on kesäinen Pori kun ihmisiä&tapahtumia riittää. Kyllä se aurinko, lämpö ja valo vaan saa ihmeitä aikaan suomalaisissa. 

Nyt pikku hiljaa kohti kotia. Ensin junalla Helsinkiin, yö kentän Hiltonissa ja huomenna matka jatkuu kohti Gran Canariaa.

Ja lapsiperheet-muistakaa leikkivaunut junassa! Sujuu matkanteko vähän mukavammin pikkuväen kanssa. Ja vielä mukavammin, jos olisi leikkiseuraa 😂

Adios, kesällä nähdään! 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti