sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Oma lapsuus vs. hänen lapsuutensa

Helena kirjoitteli jokin aika sitten Chez Héléna -blogissaan  vertailua omasta lapsuudestaan ja hänen lastensa lapsuudesta. Jutun voi lukea täältä:  http://chezhelena.com/2017/09/21/oma-lapsuus-vs-hanen-lapsuutensa/

Minkälaista on sitten oma lapsuuteni  verrattuna tyttäreni lapsuuteen? Minä vietin lapsuuteni 70-80 luvun Suomessa kun taas tyttäreni viettää lapsuutaan 2010-luvun Espanjassa. Aika erilaiset lähtökohdat siis. 


Näitä asioita on tullut paljon pohdittua viime aikoina. Johtuen varmasti paljon siitä, että meillä pikkuneiti aloitti viime syksynä, 6-vuotiaana primarian eli espanjalaisen alakoulun 1.luokan. Koulun valitseminen ei ollut mikään nopea ja helppo prosessi vaan sitä tehtiin kuukausikaupalla ja vierailtiin useammassa koulussa ja osassa jopa useampaan kertaan. Mutta lopulta teimme valintamme ja olemme siihen olleet tyytyväisiä vaikka se ei tietenkään täysin vastaa niitä odotuksia ja ajatuksia, joita meillä on. Mutta jossain on vain joustettava. 

Aikaisemmin kirjoittelinkin jo siitä, että minkälaista on ekaluokkalaisen elämä täällä Kanarialla. Teksti löytyy täältä:  http://mylifeingc.blogspot.com.es/2017/09/ekalle-luokalle-espanjassa.html. Eli elämä on hyvinkin erilaista kuin mitä olisi ekaluokkalaisen elämä Suomessa ja tietenkin hyvin erilaista oli minun taipaleeni samanikäisenä. Ensinnäkin 6-vuotiaana olin vielä päiväkodissa, jossa taisimme pari kertaa viikossa osallistua muutaman tunnin ajan johonkin esikoulujuttuun. Ihan tarkkaan en kyllä muista enää...

Oma tyttäreni on ollut paikallisessa esikoulussa jo itse asiassa 3-vuotiaasta lähtien. Täällä Espanjassahan esikoulu, escuela infantil, kestää 3 vuotta. Se on täysin vapaaehtoinen mutta käytännössä kaikki laittavat lapsensa esikouluun 3-vuoden iässä. Päiväkoteja, guarderia, ei edes ole olemassa yli 3-vuotaille. Esikoulussa lapset oppivat jo lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan eli se ei ole missään nimessä pelkkää leikkiä. Mutta kuitenkin esikoulusta siirtyminen primariaan, alakouluun, on iso muutos. Lapsilta vaaditaan jo paljon enemmän ja esim. kokeet ja arvosanat otetaan heti käyttöön. Ja lasten tosiaan oletetaan jo osaavan lukea, kirjoittaa ja laskea 1.luokalle mentäessä. Suomessahan silloin vasta aletaan opettelemaan kirjaimia :-) 


Ekalle luokalle menin sitten lähikouluun, joka sijaitsi n. 5 minuutin kävelymatkan päässä kodistani. Sinne käveltiin leppoisasti ihan puistoalueen läpi eli ei tarvinut paljon kuskailla eikä kukaan saattanut koululle. Ihan itse kävelin, yksin tai samassa kerrostalossa asuneiden kavereiden kanssa. Toista on oma lapseni kulkeminen kouluun. Itse toimin tällä hetkellä (ja myös tulevaisuudessa) melkoisena "taksikuskina" sillä vastaan täysin pikkuneidin kuljetuksista kouluun ja harrastuksiin. Eli aamulla klo 8.20 koululle vienti (onneksi nykyään ajomatka on enää 10 min, ei 45 min. kuten viime vuosina) ja klo 15.45 koulusta haku. Tosin koululle joudun menemään jo klo 15.15 jotta sieltä saa parkkipaikan... Sen jälkeen sitten vielä pari kertaa viikossa balettitunnille, jotka alkavat klo 16 ja päättyvät klo 17. Tähän ei ole muuta vaihtoehtoa koska lapset pitää viedä ja hakea koululta aikuisen toimin. Ehkä joskus yläkoulussa saa kulkea itsenäisesti mutta silloinkaan se ei käytännössä ole mahdollista koska pikkuneidin koululle ei pysty esim. meiltä kävelemään tai ajamaan polkupyörällä. Tuntuu huvittavalta, että pitää jotain 16-vuotiasta vielä kuskailla kouluun mutta minkäs teet...



Nuo harrastukset ovat sentään aika lailla tuttu juttu omasta lapsuudesta. Olen ollut siinä mielessä onnellisessa asemassa, että olen koko lapsuuteni saanut harrastaa mitä erilaisempia lajeja - melkeinpä kaikkea, jota olen halunnut kokeilla. Eli rakas äitini on minua myös kuskannut harrastuksiin  ja vieläpä ihan siihen asti kunnes sain oman ajokortin. Parhaimmillaan hän on vienyt minut useamman kerran viikossa esim. naapurikaupunkiin 40 min ajomatkan päähän ringettetreeneihin. Olen siitä todella kiitollinen - itselleni urheilusta on tullut tärkeä osa elämää. Tästä syystä olen valmis myös kuskailemaan omaa lastani harrastuksiin. Itse asiassa veisin vaikka enemmänkin jos vain mieluisia harrastuksia olisi tarjolla. 

Mutta toistaiseksi hän ei ole innostunut muusta kuin baletista.  Käytännössä muita vaihtoehtoja ovat rytminen kilpavoimistelu, flamenco,  rullaluistelu (siis kuten taitoluistelu mutta rullaluistimilla), uinti, ratsastus, erilaiset taistelulajit ja koulun puolesta olisi ehkä tarjolla myös koripalloa. Mutta eihän tuota meidän miniä voi minnekään koripallotreeneihin viedä. Eikä se sinne haluaisikaan - se on sellainen pieni tanssikeiju. Pikkuneiti ei kuitenkaan noista muista lajeista ole oikein innostunut. Ehkä rullaluistelu voisi olla hänelle sopiva mutta sitä emme ole käyneet vielä edes katsomassa koska baletin lisäksi haluaisin jonkun täysin erilaisen harrastuksen, jotta liikunnasta tulisi mahdollisimman monipuolista. Esim. joku joukkuelaji tai taistelulaji voisi olla sopiva. Pikkuneiti kävi itse asiassa kokeilemassa crossfit-salillani muay thai -treenejä ja tykkäsi niistä mutta ne osuvat juuri samalle päivälle baletin kanssa. Kyllä harmittaa. Se olisi tosi hyvä juttu ja itse voisin samalla vetää omat treenit salilla. No, jospa ensi kaudelle saisivat ne järjestettyä eri päiville. 


 

Itse olen kovin huolissani pikkuneidin liikkumisesta. Missään nimessä suositeltava määrä liikuntaa ei tule täyteen päivän aikana koska koulussa ei kauheasti pääse liikkumaan ja se vie niin ison osan päivästä. Klo 8.45-15.45 kestävän koulupäivän aikana lapsilla on vain kaksi välintuntia, toinen 20 minuuttia ja toinen 40 min. Mutta molempiin taukoihin kuuluu myös ruokailua - ensimmäisellä välitunnissa syödään välipala ja toisella välitunnilla lounas. Ei siinä siis kauheasti jää enää liikkumiselle aikaa. Ja kun vielä koulumatkatkin kuljetaan autolla niin päivittäinen liikunta jää aika vähiin. Koulussa on toki liikuntaa 2 x 45 min viikossa mutta nekin on näppärästi sijoitettu samalle päivälle eli keskiviikolle. Omassa lapsuudessa tosiaan koulumatkat kuljettiin kävellen/pyörällä/potkukelkalla/hiihtäen ja lisäksi joka tunnin välissä oli se välitunti, jonka aikana liikuttiin ulkosalla. Ja vapaa-ajalla liikuttiin, pelailtiin ja touhuttiin ulkosalla. 


Tällä hetkellähän fyysisen aktiivisuuden suositus 7-18 -vuotiaille on 1-2 tuntia päivässä monipuolista ja ikään sopivaa liikuntaa. Myös yli 2 tunnin pituisia istumisjaksoja tulisi välttää.


Ihan vain muuten tiedoksi, että aikuisille suositus on vähintään 2.5 tuntia viikossa reipasta kestävyysliikuntaa tai vaihtoehtoisesti 1 tunti 15 minuuttia rasittavaa kestävyysliikuntaa. Ja lisäksi lihaskuntoa ja liikehallintaa kehittävää liikuntaa vähintään 2 kertaa viikossa. Tulekoo teidän perheissä suositukset täyteen?? 

No, miksi täällä lapset sitten kuljetetaan koululle? Miksi lapset eivät kulje pyörällä tai kävellen kun sääkin suosii ympäri vuoden. Kuten jokin aika sitten kirjoitin turvallisuuden uhista täällä Kanarialla http://mylifeingc.blogspot.com.es/2018/01/turvallisuusuhat-kanarialla.html niin lasten kaappaukset ovat yksi paikallisten suurimmista pelonaiheista. Ja tästä syystä lapset kuljetetaan kouluihin sekä harrastuksiin.Eikä tämä riipu vanhemmista vaan koulujen määräykset edellyttävät, että lapsi viedään ja haetaan koululta aikuisen toimesta. Eli vahtoehtoa ei ole. Toki jos koulu olisi sellaisessa paikassa, että sinne voisi kävellä tai pyöräillä niin varmasti tekisimme niin yhdessä mutta valitettavasti koulu sijaitsee paikassa, jonne ei voi kävellä tai pyöräillä eli eipä onnistu. Matkaa ei ole kuin reilut 6 km mutta perille johtaa melkoinen ylämäki. Mutta isoin ongelma on tietysti pyörätien puute. Yhdenkään lapsen en ole nähnyt kulkevan koululle polkupyörällä tai kävellen. 


Eikä täällä muutenkaan lasten anneta juuri koskaan kulkea omatoimisesti tai mennä esim. lähipuistoon vain kavereiden kanssa, ilman aikuista. Tämä on siis valtava ero Suomeen ja omaan lapsuuteen. Täällä lapset eivät saa kulkea vapaasti kaupungilla, eivät pääse leikkimään kavereiden kesken leikkipuistoon, eivät voi lähteä pyöräilemään keskemään eivätkä saa leikkiä vapaasti edes esim. kerrostalon pihalla. Elämä siis todella paljon rajoitetumpaa kuin mitä se oli omassa lapsuudessani tai mitä se olisi tälläkin hetkellä Suomessa.  

Leikit ovat sentään aika samanlaisia kuin mitä itse lapsuudessani leikin. Barbit ovat edelleen "in" ja kauppaleikit. Ainoa mikä puuttuu on kaikenlainen ulkona leikkiminen vapaasti ystävien kanssa. Me leikimme ystävien kanssa taloyhtiön pihalla pimeän tuloon asti kirkonrottaa, 10 tikkua laudalla ja muita vastaavia pelejä. Ulkona oltiin aina ja koko ajan. Sitä en pysty lapselleni pysty täällä tarjoamaan. Vaan eivät taida ne lapset Suomessakaan enää tällaisia pelejä pelailla - katoavaa kansanperinnettä. 


Toisaalta täällä lapset ovat "lapsia" pidempään ja esim. 10-vuotias espanjalainen tyttö on varmasti paljon lapsellisempi kuin ikäisensä suomalainen. Meillä esim. pikkuneidin kaveripiiriin kuuluu useitakin 8-10 vuotiaita ja leikit sujuvat sujuvasti heidän kanssaan. Suomessa näen jopa 10-vuotiaita tyttöjä hengailemassa keskenään kaupungin ostoskeskuksessa. En tiedä, että onko sekään niin hyvä. 

Toisaalta täällä saatetaan asua vanhempien kanssa jopa 3- tai 4-kymppiseksi asti. Kenelläkään ei ole kiire pois kotoa. Toista se oli itsellä kun jo rippilahjaksi keräsin astioita, että sitten olisi omia juttuja kun muuttaa omaan kotiin. Täällä ei todellakaan ole samanlaista tapaa. Eikä kukaan oikein suunnittele kotoa pois muuttoa 18-vuotiaana ellei ole pakko. Siis jos ei esim. lähde opiskelemaan toiseen kaupunkiin. Mutta yleensä mieluiten opiskelupaikka valitaan läheltä kotia jotta voi asua kotona. Voi olla, että jos me jäämme tänne Gran Canarialle asumaan pidemmäksi aikaa niin todennäköisesti meidänkin tyttö lähtee vain Las Palmasiin yliopistoon opiskelemaan. Siis jos sieltä löytyy mieluinen opiskelupaikka ja sinne pääsee, tietty. Vaikka itse toivoisin, että hän esim. haluaisi lähteä vaikkapa Suomeen tai edes jonnekin manner-Espanjaan. Saa nähdä. 



Tietysti hyvin erilaiset koulujärjestelmät vaikuttavat myös paljon lapseni elämään. Jos hän eläisi 6-vuotiaan elämää Suomessa niin se ei ehkä kauheasti poikkeaisi minun lapsuudestani. Koulua olisi muutama tunti päivässä ja se olisi aika leppoisaa.  Mutta täälläpä hän on jo 1-luokalla koulussa, jossa vaaditaan jo paljon. Pitää osata sujuvasti jo lukea ja kirjoittaa, kotitehtäviä tulee ja kaikki aineet arvioidaan sanallisesti ja numeroin hyvinkin tarkkaan. Kouluissa täällä vaaditaan paljon jo nyt ja tulevaisuudessa vielä enemmän. Itse en muista koskaan kokeneeni koulua mitenkään vaikeaksi, hankalaksi tai aikaa vieväksi, saatikka että olisin siitä joskus joutunut ottamaan stressiä tmv. Mutta esim. puoliso näkee vieläkin opiskeluajoista painajaisia. Se kertoo ehkä jotain paikallisesta koulujärjestelmästä... Toki on kouluja, joissa varmasti pääsisi paljonkin helpommalla mutta jos tulevaisuudessa täällä haluaa jonkun "kunnollisen" työpaikan niin se vaatii myös paljon panostusta. Tämän joutuu minunkin tyttäreni vielä huomaamaan. 

Suomalainen koulujärjestelmä tarjoaa muutenkin vähän erilaisia taitoja kuin mitä espanjalainen. Täällä kouluissa opiskelu on hirmuisen teoriapitoista ja esim. sellaisia hyötyaineita kuten käsityöt ja kotitalous ei täällä tunneta. Lapset ja nuoret eivät opi ompelemaan vaatteita, kutomaan, virkkamaan tai edes ompelemaan nappia saatikka korjaamaan rikkinäisiä housuja. Kukaan ei koulussa opeta laittamaan ruokaa, siivoamaan tai pesemään pyykkiä. Eikä kyseisiä taitoja välttämättä kotonakaan opita... Meillä onneksi pikkuneiti on itse kiinnostunut ruoan laitosta, leipomisesta ja jopa siivouksesta. Ja nappien ompelun hän oppi jo 5-vuotiaana Montessori esikoulussa. Ja onneksi Suomi-koulussa pääsee myös kokeilemaan myös erilaisia käsitöitä - on tehty ompelutöitä ja puutöitä. 



Mutta mitä tyttäreni elämässä sitten on sellaista, jota minun lapsuudessani ei ollut. No, ehkä selvin ero on digitaalisuus. Minun lapsuudessani 70-80 luvuilla ei ollut älypuhelimia, tabletteja, pelikonsoleita eikä edes kunnon tietokoneita. Joskus nuoruudessa omistin jonkun commodore 64-koneen, jolla sitten pelattiin joskus jotain yksinkertaisia pelejä joita ladattiin kaseteilta. Ja siihen pelin lataamiseen taisi kulua enemmän aikaa kuin itse pelin pelaamiseen.  Minun lapseni ei taida edes tietää, että mikä kasetti on :-) Hän käyttää tablettia ja älypuhelimia täysin luontevasti, katsoo youtubesta videoita ja hakee tietoa googlesta. Ja ihmettelee, kun sanon että minun aikanani tietoa etsittiin vain tietosanakirjoista. 

Koko maailma on nykyään avoinna. Minun lapsuudessani matkustettiin Ruotsiin. Tai korkeintaan Välimerelle tai Kanarialle etelän lomille. Ensi kertaa pääsin lentokoneeseen joskus 7-8 vuoden iässä kun matkustimme Rhodokselle. Meidän pikkuneiti matkusti lentokoneessa jo muutaman kuukauden ikäisenä ja on sen jälkeen nähnyt jo monta maata. Minä toivoin lapsuudessani kesälomareissua Puuhamaahan, minun tyttäreni haluaa matkustaa Roomaan ja New Yorkiin... 



Niin se vain maailma ja elämänmeno muuttuu eikä sille oikein mitään voi. Takaisin ei ole paluuta. Onko se hyvä vai huono asia, siitä en ole varma. Mutta aika erilaista on joka tapauksessa oman lapseni lapsuus verrattuna minun lapsuuteeni. 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti