torstai 11. tammikuuta 2018

Kauneinta Kanariaa

Jokaisessa paikassa on aina niitä tiettyjä "must" -juttuja, joita pitää esitellä saapuville vieraille. Edellisessä asuinpaikassa Fuerteventuralla oli helppoa kertoa ja näyttää vieraille, että mitä pitää nähdä ja kokea. Saarella kun tuli työskenneltyä 10 vuoden ajan matkaoppaana niin voi sanoa, että tunsi paikan kuin omat taskunsa. 

Täällä nykyisellä asuinsaarella Gran Canarialla en ole oppaana toiminut ja muutenkin saaren kiertäminen ja paikkojen näkeminen on jäänyt vähän vähemmälle. Edelleen 5 vuoden asumisen jälkeen tältäkin pieneltä saarelta löytyy vielä paikkoja, joissa en ole käynyt. Eli vielä en koe olevani kovin hyvä "matkaopas" tällä saarella mutta toki ne tietyt "must" -jutut on tullut käytyä. 




Meillä aina aika ajoin käy vieraita - niin Suomesta kuin manner-Espanjasta. Täytyy myöntää, että meidän suomalaiset vieraat viihtyvät paremmin altaalla tai rannalla kuin autoilemassa (ymmärrettävää, koska Suomessa tuosta ei kauheasti pääse nauttimaan) mutta espanjalaiset vieraamme ovat yleensä aika lailla aktiviisia ja haluvat nähdä & kokea mahdollisimman paljon lomansa aikana. 

Tarkoitus olisi, että tekisimme vieraita varten ihan oman "matkaoppaan" eli kokoaisimme siihen suomeksi ja espanjaksi tietoa saaren nähtävyyksistä, mahdollisista ajoreiteistä, patikointimahdollisuuksista, harrastuksista, bussilinjoista, ravintoloista, lähialueiden tarjoamista mahdollisuuksista jne. Itse emme ehdi aina vieraiden kanssa kiertelemään joten siksi tällainen opas olisi ihan kiva olemassa. Eli heti kun aikaa riittää, niin pitää aloittaa tällaisen oppaan tekeminen :-) 

Mutta tässä siis oma top 10 lista - kauneinta Kanariaa. 

1. Maspalomasin dyynit
Tuossa aivan meidän kulmilla, vain 5 min pyörämatkan päässä, on yksi saaren tunnetuimmista nähtävyyksistä eli Maspalomasin dyynitalue - 400 hehtaarin kokoinen suojelualue. Ehdottomasti niitä asioita, joka pitää Gran Canarialla nähdä ja kokea. Ja mielellään vielä eri vuorokauden aikoina. Dyynit ovat aivan erilaiset esim. aamuvarhaisella auringon noustessa, keskipäivän auringonpaisteessa tai illalla auringonlaskun aikaan. 



Itse tykkään dyyneistä etenkin auringonlaskun aikaan ja silloin käymme usein pikkuneidin kanssa kiipeilemässä dyyneillä. Se onkin tosi hyvää kuntoilua!  Tosi harvoin dyynien rannalle tulee kuitenkaan suunnattua esim. rantapäivää viettämään - olemme tainneet tehdä niin tasan kaksi kertaa näiden kahden vuoden aikana, jonka olemme täällä asuneet. 






2. Anfin ranta
Yleensä kun suuntaamme viettämään rantapäivää, niin silloin ajamme Arguineguin kylän kupeessa sijaitsevalla Anfin rannalle. Kyseessä on pieni, rakennettu ranta jonne vaalea hiekka on tuotu muualta. 

Tänne pitää yleensä suunnata jo ajoissa sillä vilkkaimpina päivinä ranta täyttyy nopeasti. Vaikka kyseessä on ikään kuin "hotellin ranta"  niin se ei kuitenkaan ole hotellin oma eikä yksityinen. Hotelli on sen rakennuttanut mutta rannalle on ihan vapaa pääsy. 





Anfin rannasta ainutlaatuisen tekee juuri tuo vaalea hiekka - tämän saaren rannat kun ovat yleensä tummia tai mustia hiekkarantoja. Vaalea hiekka, kauniin sininen vesi - täydellinen yhdistelmä. 

Rannasta voi lukea paremmin täältä: http://mylifeingc.blogspot.com.es/2017/03/anfi-del-mar-ranta-gran-canaria.html

3. Puerto Mogan
Puerto Mogan saaren eteläosan "helmi" - pienestä kalastajakylästä alun perin kasvanut pieneksi matkailualueeksi. Mutta kylä on kuitenkin säilyttänyt oman ainutlaatuisen tunnelmansa. Onpa sitä kutsuttu jopa Gran Canarian Venetsiaksi. 




Puerto Mogan on suosittu päiväretkikohde mutta itse tykkään käydä siellä enemmän iltasella kun suurin osa matkailijoista on jo palannut isompiin lomakohteisiin. Sopiva hetki sinne on suunnata esim. auringonlaskun aikaan eli ehtii näkemään valoisaan aikaan vielä kauniin satama-alueen ja pienen kävelyretken jälkeen voi vaikkapa illallistaa jossakin alueen ravintolassa. 

                                        



4. Roque Nublo
Roque Nublo on yksi saaren tunnetuimpia luontonähtävyyksiä - 1800 m korkeudella sijaitseva tuliperäinen kivipaasi. Itse kivenlohkare on ollut saaren alkuperäisasuikkaille tärkeä mutta itse koen parhaimmaksi anniksi upeat maisemat, jotka tuolta ylhäältä avautuvat. 







Täältä voi lukea paremmin Roque Nublosta: 
http://mylifeingc.blogspot.com.es/2017/03/roque-nublo-gran-canarian-komea.html

5. Barranco de Guayadeque
Saaren itärannikon puolesta välistä löytyy Guayadequen rotko ja luolakylä. Tämä barranco eli rotko on yksi saaren suurimmista ja etenkin sateiden jälkeen alue on todella kaunis. Jylhät vuoret kohoavat rotkon pohjolta kohti sinistä taivasta. Rotkon perässä on sitten hyvä taukopaikka eli luolakylä. Täällä on asuttu luolissa jo alkuperäisasukkaiden aikana mutta nämä luola-asunnot ovat edelleen ihan käytössä olevia. Osa näistä on muutettu ravintoloiksi ja sellaisessa lounastaminen on ihan mielenkiintoinen kokemus. 





Täältä voi lukea lisää Guayadequen rotkosto ja luolista: 
http://mylifeingc.blogspot.com.es/2017/01/koti-luolassa-ja-elokuvia-tahtitaivaan.html

6. Caldera de Bandama
Caldera de Bandaman kraateri sijaitsee saaren pohjoisosassa, Telden, Santa Brigidan ja Las Palmasin välissä. Tämän upean kraaterin arvellaan syntyneen miljoonia vuosia sitten tuliperäisen toiminnan seurauksena. Kraaterin on noin 200 metriä syvä ja maisemat ovat upea kraaterin reunalta mutta pohjalle kulkee myös hieman hankalakulkuinen patikkapolku. Mutta hyväjalkaiselle reitti ei tuota ongelmia ja on ehdottomasti vaivan arvoinen. 




7. Teror
Sisämaan kylät ja kaupungit ovat täysin vastakohta rannikon lomakohteille ja suurkaupunki Las Palmasille. Näitä sisämaan kauniita kyliä voisi luetella monia mutta oma suosikkini on Terorin pikkukaupunki, joka sijaitsee saaren pohjoisosassa ja on yksi saaren vanhimmista kaupungeista. Siirtomaatyyliset talot ovat todella viehättäviä. 



8. Parque natural Tamadaba
Tamadaban luonnonsuojelualue sijaitsee kieltämättä hieman hankalan matkan päässä eli täältä saaren eteläosasta matka kestää lähes pari tuntia. Mutta ajomatka on vaivan arvoinen. Tämä 7500 hehtaarin alue kuuluu saaren koskemattomimpiin alueisiin ja maisemia hallinnoivat kanarianmäntymetsät ja länsirannikon jyrkät, vaikeakulkuiset kalliot. Täällä puissa kasvaa naavaa, ilma on raikasta ja tunnelma on ainutlaatuinen. 

 



9.  Mirador El Mulato 
Tämä paikka on suosikkini auringonlaskun ihailemiseen. Vuoren rinteellä, ympärillä vain hiljainen luonto. Itse asiassa kyseessä ei ole virallisesti El Mulaton näköalapaikka sillä se on hieman alempana rinteellä mutta tältä meidän paikalta on mielestäni paremmat näköalat. 




10. Las Palmas - Vegueta ja Triana 
Las Palmas ei itsessään ole mielestäni mikään kaunis kaupunki mutta toki sielläkin on muutama kaunis ja vierailun arvoinen paikka. Etenkin vanha osa eli ns. Veguetan ja Trianan alue on varsin hurmaava vanhoine rakennuksineen ja aukioineen. Veguetassa sijaitsee mm. kaupungin katedraali, jonka huipulta avautuvat hienot maisemat. Myös Veguetan kauppahalli on vierailun arvoinen. Ostoskatu Triana on tunnelmallinen kävelykatualue kauppoineen, kahviloineen, baareineen ja ravintoloineen. 

Veguetan alueesta voi lukea lisää täältä:
http://mylifeingc.blogspot.com.es/2015/11/plaza-santa-ana-eli-santa-anan-aukio.html



Täältä taas voi lukea ikivanhan jutun Las Palmasista - ajalta, jolloin olimme juuri muuttaneet kaupunkiin. http://mylifeingc.blogspot.com.es/2014/02/uusi-kotikaupunkimme-las-palmas.html

Paikat eivät ole missään suosikki- tai kauneusjärjestyksessä koska niitä on niin vaikea verrata keskenään. Eli olen ne kirjannut ihan siinä järjestyksessä, jossa ne mieleen juolahtivat. 

Yksi uusi suosikkijuttu on myös tähtien tarkkailu -retki, jolle osallistuimme joulukuussa. Aika ikimuistoinen kokemus! 


2 kommenttia:

  1. Kaikki kuulostaa kivoilta paikoilta varsinkin dyynit ja pikkukylät. Mä olen nähnyt paikasta vain uima-altaat ja turistirysät.

    VastaaPoista
  2. Niinhän monille käy, että jumiudutaan sinne hotellin altaalle koska aurinkoa ja lepoa täältä usein tullaan hakemaan. Mutta tosiasia on, että ei häävi kuva jää tästä saaresta jos näkee vain matkailualueet koska ne eivät todellakaan ole mitään kauniita :-)

    VastaaPoista