maanantai 1. toukokuuta 2017

Helppoa leivontaa lasten kanssa: pikamunkit

Täällä Espanjassa vappua ei vietetä samaan tapaan kuin Suomessa vaikka tämä 1.5. on myös pyhäpäivä täällä. Mutta sitä ei sen kummemmin juhlita - ei simaa, ei munkkeja, ei koristeluita eikä piknikkejä. 



Yritän kuitenkin meidän pikkuneidille tuoda tutuksi myös suomalaisia perinteitä ja niinpä meillä huomioidaan nämä päivät suomalaisten perinteiden mukaan. On siis koti koristeltu serpentiinein ja ilmapalloin, vappuhuisku ja -viiri on hankittu sekä munkit leivottuna. Piknikille emme valitettavasti tällä kertaa ehdi koska olemme suuntaamassa ystäväperheiden kanssa lounaalle. 

Aamulla leivoimme pikkuneidin kanssa pikamunkkeja. Ne ovat näppäriä - nopeita tehdä eikä kerralla tarvitse tehdä isoa annosta. Eipähän ole sitten niin paljon syömistä... 

Tämä on siitä kiva resepti, että lapsetkin voivat olla valmistuksessa mukana. Ainekset vain sekoitetaan. Toki paistaminen on aikuisten hommia mutta sokerointi sitten sujuu taas lapsilta. 

Tällaisella reseptillä teimme ja 12 pikkumunkkia valmistui. 

PIKKUMUNKIT

2 munaa -> sekoita käsivatkaimella


vajaa dl sokeria
0.5 tl suolaa
2 tl kardemummaa -> lisää ja sekoita 

2.5 dl maitoa -> lisää ja sekoita


50 g sulatettua voita -> lisää ja sekoita

5 dl jauhoja
3 tl leivinjauhetta -> sekoita yhteen ja lisää taikinaan, sekoita 


Taikina on heti valmista paistettavaksi. Se on kuitenkin sen verran löysää että mitään munkkirinkeleitä siitä ei saa tehtyä vaan kahden lusikan avulla pallukoita. Ja ne paistetaan n. 180 asteisessa  öljyssä. 


Ja sitten sokeroidaan! 



Ei mitään malliyksilöitä mutta ajavat asiansa. Jos haluaa niin taikinaan voi lisätä hieman sitruunankuorta lisämakua antamaan. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti