lauantai 15. huhtikuuta 2017

Huomioita Suomesta

En ole varmasti ainoa ulkosuomalainen, joka Suomessa käydessään kiinnittää huomiota asioihin. Asioihin, jotka kummastuttavat, hymyilyttävät, ihmetyttävät, naurattavat. Suomi ja suomalaiset ovat muuttuneet paljon siitä kun 16 vuotta sitten lähdin maasta ja vaikka säännöllisesti on Suomessa tullut käytyä joka vuosi niin siitä huolimatta moniin juttuihin kiinnittää huomiota eri tavalla. Johtuen tietysti paljon myös siitä, että nykyisessä asuinmaassa monet asiat ovat niin eri tavalla.

Tällä reissulla huomio kiinnittyi esim. näihin juttuihin:

- erikoisruokavaliot ja niiden huomioiminen
Nykyään tuntuu siltä, että suurin osa suomalaisista on allergisia jollekin ruoka-aineelle tai noudattaa muuten jotain erityisruokavalioita. Niinpä kauppojen hyllyt pursuavat laktoositonta, gluteenitonta, vegeä, vegaanista, maidotonta jne. Myös ravintoloissa nämä on huomioitu. En tiedä, että ovatko kaikki oikeasti noin allergisia vai onko näiden tuotteiden käytöstä tullut enemmänkin muotitrendi.

Joka tapauksessa hieno homma. Meillä Espanjassa tullaan valovuoden verran jäljessä.

-einekset
Suomalaisssa ruokakaupoissa hyllyt pursuavat myös erilaisista eineksistä. Tämä ei ole pelkästään negatiivinen juttu sillä huomio kiinnittyi siihen, että näiden tuotteiden kehittelyssä on alettu kiinnittää huomiota myös terveellisyyteen. Moni tuotteista on esim. lisäaineeton ja myös valmistusaineissa on panostettu jo enemmän laatuun. Paljon löytyy myös ihan terveellisiä vaihtoehtoja sekä erilaisia kasvisruokia sekä kasvispohjaisia juttuja. Esim. nyhtökauraa, härkistä (härkäpapu) ja mustapapupihvejö tuli testattua ja kaikki olivat mielestäni hyviä. Ostaisin, jos kotipuolessakin olisi tarjolla!





-keksi/karkki/sipsihyllyjen valikoima
No, terveysjuttujen vastapainona valitettavasti nuo vähemmän terveelliset hyllytkin pursusivat valikoimaa. On varmasti satoja erilaisia keksejä, karkkeja ja sipsejä. Ja pakkaukset kokoa XXL. Ja ne kauppojen metrien mittaiset irtokarkkilaarit- ihan oikeasti! Onneksi kotipuolessa ei moista valikoimaa ole tarjolla karkkien & sipsien suhteen joten niiden kulutus on vuosien mittaan itsellä vähentynyt todella radikaalisesti. Ja Suomessakin pystyn nykyään nuo hyllyt ohittamaan ongelmitta. 

-ruokakauppojen valikoima
Ja yleensäkin ruokakauppojen valikoima on Suomessa jotain uskomatonta. On hyllykaupalla erilaisia jogurtteja, leipiä, juustoja, maitotuotteita, mehuja, mausteita, jauhoja, hiutaleita ja kaikkea mahdollista. Jopa normaalien lähikauppojen valikoima on huikea. Tuntuu,että esim. Lidlissä on täällä Suomessa paljon paremmat valikoimat kuin meillä Espanjassa. Ja Prisman kaltaista kauppaa ei meiltä Gran Canarialta edes löydy vaikka isot ketjut Carrefour, Hipercor ja Al Campo saarelta löytyykin. Mutta ne valikoimat... Kateeksi käy kun vertaa Suomen tarjontaan. No, onneksi meillä kotipuolessa on sentään hinnat vähän inhimillisemmät. Ja meiltä saa viiniä ruokakaupasta 😂

-ruokakaupoissa näkee myös nuoria
Espanjassa on hyvin yleistä, että vielä 3-kymppiset asuvat kotonaan. Taloudelliset resurssit ovat tähän syynä sillä nuorisotyöttömyys on erittäin korkealla, vakituista työtä vaikea saada, palkat alhaiset ja asunnot kalliita.  Tästä syystä nuoria ei kauheasti ruokakaupoissa näe. Suomessa nuoret itsenäistyvät paljon, paljon nuorempina.

- astiat
Suomalaisessa kodissa astioiden pitää olla joko Iittalaa tai Arabiaa. Ovathan ne persoonallisia mutta niin mielettömän kalliita. Meillä on arkikäytössä pari lahjaksi saatua Arabian kuppia ja muutama lahjaksi saatu Muumi-muki. Syön ja juon ihan hyvällä halulla ihan Ikean astioista. Eikä harmita niin paljon, jos menee rikki 😂 Tosin viinilaseina on sitten jotain suomalaista keräilysarjaa - tosin nimeä en edes muista... mutta kauniita ne toki ovat! Espanjasta en tiedä yhtään vastaavaa astiabrändiä!  Täällä ei myöskään kerätä mitään tiettyjä astioita eikä nuoret ainakaan toivo sellaisia lahjaksi. Ehkä sitten häälahjalistalta saattaa astioita löytyä 😂 Moni kun muuttaa vasta siinä vaiheessa ensimmäistä kertaa pois vanhempiensa luota...

- suomalaiset ulkoilevat kelissä kuin kelissä. 
Ei haittaa pieni pakkanen, sade eikä pohjoistuuli. Tuulipuku on ehdottomasti Suomen kansallispuku! Mutta ihan mahtavaa että väki ulkoilee ja liikkuu. Lapset ja myös ikäihmiset. Ja joka säässä. Tätä ei kotipuolessa näe. Espanjassa ihmiset eivät juurikaan harrasta hyötyliikuntaa saatikka tee kävelylenkkejä. 


-yksin liikkuvat lapset
Meinasin soittaa poliisit kun eräänä päivänä ohitseni pikkuiselle fillarilla paineli noin 5-6 vuotias pikkutyttö. Ensin ajattelin, että joku aikuinen tulee perässä mutta ei. Tyttö oli tosiaan yksin liikenteessä. Paineli pyörätietä pitkin yrlittäen monta varsin vilkasta risteystä pysähtymättä tai edes katsomatta, että tuleeko autoja. Valitettavasti en ehtinyt perään ennen kuin oli jo myöhäistä. Muuten olisin kyllä pysäyttänyt lapsen. Vaikka Suomi on ollut melkoinen "lintukoto" ja ihmiset luottavat siihe, että täällä ei mitään tapahdu niin mielestäni joku raja pitäisi olla. Sekin tuntuu hurjalta, että 7-vuotiaat kulkevat yksin kouluun. Espanjassa tällainen ei olisi mahdollista sillä monissa kouluissa edellytetään, että lapset viedään koululle ja haetaan sieltä aikuisen toimesta.

En ole rasisti mutta paljon olen viime reissuilla kiinnittänyt huomiota siihen, että miten suomalaiset alaikäiset tytöt viettävät aikaansa maahanmuuttajien seurassa. Esim. Porin Puuvilla-ostoskeskus täyttyy näistä seurueista aina iltapäivisin. Ja veikkaisin, että nämä aikuisiän ylittäneet miespuoliset maahanmuuttajat eivät ole jutteluseuran puutteessa.. Mahtavatko vanhemmat edes tietää, että missä jälkikasvu viettää aikansa ja kenen seurassa. Ja sitten ihmetellään ja kauhistellaan kun jotain sattuu...

- Grillikausi
Suomalaisen grillikausi alkaa huhtikuussa. Ei haittaa, että onko pakkasta ja lunta maassa. 



- ruokarytmi
Siinä vaiheessa kun lentokoneessa matkalla Suomeen eteesi heitetään lämmin ateria klo 9.30 aamulla niin tietää olevansa matkalla Suomeen. Suomalainen syö lounasta pääasiassa ennen puolta päivää. Espanjalaiset syövät silloin vasta aamupalaa. Meillä noudatetaan ruokailujen suhteen "omaa" aikataulua eli lounasta syödään yleensä noin klo 13-14, välipalaa joskus klo 17 ja illallista klo 19-20. 


Tällaisia huomioita siis tällä kertaa. Seuraavan kerran Suomeen sitten joskus kesällä...


4 kommenttia:

  1. On se jännä, että meidän ulkosuomalaisten huomiot Suomesta on hyvin paljon samanlaisia. Nuo kaiken maailman allergiat ovat jo vuosia ihmetyttäneet minua. On kai sattuma, kun ei Saksasa ole ympärillä yhtä ainutta ruokarajoitteista, Suomessa useita.
    Olisiko se yletön maidon juonti ehkä syynä niin monien laktoosi-intoleranssiin? Mahtaako olla yhtään muuta maata, jossa joka aterialla juodaan maitoa? En tunne minä.
    Ja Sokoksen maitohyllyn edessä seisoin pitkään, kun en ihan vaan tavallista 1,5 maitoa meinannut löytyä. Liikaa sortteja, yksinkertaisesti. Elämys on aina kalatiskillä. Siellä ihailen sitä valinnanvaraa.
    Syön Suomessa paljon useammin kalaa kuin Saksaasa.
    Hyviä havaintoja, Miia

    VastaaPoista
  2. Ulkosuomalaisena sitä on varmasti tottunut olemaan vähän kuin vieras omalla maallaan ja tästä syystä tulee ehkä huomioitua asioita normaalia enemmän ja vähän eri kantilta. Täällä Kanarialla oli vielä 10 vuotta sitten melkeinpä mahdotonta löytää mitään gluteenitonta tai laktoositonta mutta nyt näitä tuotteita on tullut jo enemmän markkinoille. Laktoositonta maitoa löytyy ja nykyään paljon kasvipohjaisia maitoja myös ihan peruskaupoista. Jotain jogurtteja myös. Mutta tarjolla on ehkä 5 % Suomen valikoimasta :-)

    Meillä kalatiskin tarjonta on onneksi parempi ja monipuolisempi kuin mitä yleensä Suomessa. Suomessa tulee syötyä yleensä kalaa aika harvakseltaan vaikka kotona sitä syömme useasti.

    VastaaPoista
  3. Minä olen taas Barcelonassa kiinnittänyt huomiota kofeiinittomaan ja gluteenittomaan ruokavalioon. Todella monet ruuat ovat "sin gluten" ja kofeiiniton kahvi on monta kertaa epähuomiossa päätynyt ostoskoriin

    VastaaPoista
  4. Täällä Espanjassa taidetaan isommissa kaupungeissa olla vähän pidemmällä näitten asioitten suhteen kuin täällä Kanarialla. Useampaan kertaan ovat isovanhemmat ostaneet meitä varten vahingossa kofeiinitonta coca-colaa zeroa kun eivät ole huomanneet tarkemmin katsoa. Ja kofeiinitonta kahvia tosiaan monet juovat jo täällä Kanariallakin. Sitä en oiken ymmärrä :-) Kyllä itse juon kahvia ja cokista melkeinpä pelkästään sen kofeiinin takia...

    VastaaPoista