lauantai 8. huhtikuuta 2017

41 vuotta - mitä mielessä

Takana on vuosi elämää nelikymppisenä ja miltä se elämä nyt tuntuu? No, yhtä hyvältä kuin ennenkin. Tai jopa paremmalta - kaikki on elämässä loistavasti. Enempää en voisi toivoa. Minulla on ihana perhe, olemme saaneet elää terveenä, parisuhde voi hyvin, meillä on ihana koti, elämässä on paljon iloa ja onnea, minulla on tasapainoinen & hyvä olo ja nautin jokaisesta päivästä.  

Vuosi sitten kirjoittelin tunnelmia siitä, että miltä tuntuu ylittää tuo 4-kympin  virstanpylväs.  http://mylifeingc.blogspot.com.es/2016/04/viela-40-vuotissynttareiden-tunnelmia.html Vielä muutama vuosi ennen täyden kympin rikkoutumista tuo neljänkymmenen ikä tuntui jotenkin "isolta" jutulta. Että viimeistään silloin nuoruus olisi ohi ja olisin tylsä keski-ikäinen. No, onneksi ei se sitten loppujen lopuksi ollutkaan mikään kummallisempi juttu. Koen edelleen olevani yhtä "nuorekas" kuin vaikkapa 35-vuotiaana. Ja fyysisesti kaiken lisäksi paljon paremmassa kunnossa kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Kiitos kaksi vuotta jatkuneen crossfit-harrastuksen. Yksi parhaimpia juttuja, joita elämääni on tullut ulkomaille lähtemisen, puolison ja tyttären lisäksi. Suosittelen kokeilemaan! Kyllä tekee itsetunnolle hyvää kun joka päivä " kisaa" puolta nuorempien kanssa ja usein pystyy vielä niitä parempaan suoritukseen. Ja tsemppiä pitää yllä saman salin yksi 5-kymppisistä leideistä, joka saavutti juuri 1.sijan Espanjassa,  Crossfit open -kisojen Master 50-55 sarjassa. Siinä on itselle hyvä esimerkki ja tavoitteenani on olla yhtä hyvässä kunnossa 5-kymppisenä. Eli yksi tämän vuosikymmenen tavoitteistani on ehdottomasti pysyä terveenä ja hyvässä kunnossa.  

Ja toisena tavoitteena voisi sitten olla sen "unelma-ammatin" opiskelu. Sun suhteen ajatukset ovat edelleen samanlaiset kuin vuosi sitten eli en vieläkään ole saanut selvyyttä siitä, että mitä haluan tehdä tulevaisuudessa. Mutta ajatukset ovat ehkä aavistuksen verran selkeämmät. Uskoisin, että tulevaisuuden työjutut tulevat löytymään nimenomaan urheilun/hyvinvoinnin parista. Se on itselle niin tärkeä asia elämässä.

Satuin tänään lukemaan myös Life in English-blogia, jossa Australiassa asuva Anu kirjoitti omia tuntojaan juuri syntymäpäivänään. Tässä hänen tunnelmiaan: http://lifeinenglish-australia.blogspot.com.es/2017/04/elaman-merkkipaaluja-tuplasti-aikuinen.html
Oli hauskaa lukea noita elämän merkkipaaluja sillä tykkään lueskelle tarinoita siitä, että miten ihmiset ovat maailmalle päätyneet. 

Tämän inspiroimana ajattelin kirjotella myös "oman elämäni merkkipaalut". 

18-vuotiaana sain ajokortin ja ostin ensimmäisen oman autoni, jonka maksoin kesätöistä säästämilläni rahoilla. Pari kesää istuin postivirkailijana Porin postissa ja myöhemmin jatkoin samoissa töissä toisaalla. Työ ei ollut järin innostavaa mutta tykkäsin kuitenkin työstä asiakkaiden parissa. 

19-vuotiaana kirjoitin ylioppilaaksi. Homma sujui varsin leppoisasti ja ilman kummempaa lukemista ja stressiä. Pääsytodistuksen keskiarvo oli päälle 8 mutta hajuakaan ei ollut, että mitä sillä olisi tehnyt. Opiskelemaan hain merikapteeni-linjalle merenkulkuoppilaitokseen mutta en sinne tietenkään päässyt koska en ollut lukenut pitkää matikkaa. Loppujen lopuksi päädyin lukemaan markkinointia ja matkailua ammattikorkeakouluun. Sinnekin suuntasin vasta jälkihauassa kun en muutakaan keksinyt. Samana vuonna muutin vielä tulevalle opiskelupaikkakunnalle silloisen puolison kanssa. 



22-vuotiaana valmistuin tradenomiksi ja päädyin töihin paikallisradioon myynti- ja markkinointihommiin. En tykännyt. Joten palasin takaisin matkatoimistoon, jossa olin ollut jo opiskeluaikana kesätöissä ja tykkäsin kovasti. Tämä oli vielä sitä aikaa kun matkatoimistobisnes kukoisti ja asiakkaita riitti. Tykkäsin valtavasti työstä ja sen haasteista. Vapaa-aika meni urheiluharrastusten parissa - ringette oli vaihtunut jääkiekon kautta kaukalopalloon ja samaa lajia harrasti myös silloinen puoliso. Eli jäähalli oli toinen kotimme. Valmistumisvuonna ostimme myös rivitaloasunnon 1800-luvun lopulla rakennetusta ihanasta puutalosta. Sitä puoliso ja hänen isänsä remontoivat kaikki vapaahetket ja loppujen lopuksi pääsimme muuttamaan "uuteen" ja omaan kotiin. Mutta remonttiaika oli tehnyt tehtävänsä ja parisuhde tuli tiensä päätökseen. Itselle alkoi kirkastua ajatus siitä, että halusin lähteä ulkomaille töihin mutta puolisoa se ei kiinnostanut. Niinpä lusikat menivät jakoon. 



25-vuotiaana yksi unelma sitten toteutui. Olin laittanut täysin ex tempore paperit Aurinkomatkojen opashakuun ja sinne minut valittiin. Syyskuussa 2001 kurssi päättyi ja samalla New Yorkissa kaksoistornit romahtivat. Niitä tapahtumia katsoimme opaskurssin viimeisinä päivinä Turkissa. Taskussa oli "matkalippu" tulevan talven kohteeseen Marokkoon mutta koskaan en sinne sitten päässytkään lähtemään. Kurssin jälkeen tuli kirje kotiin, jossa ilmoitettiin että tällä hetkellä töitä ei pystytä tarjoamaan kenellekään sillä matkailualan tilanne oli sillä hetkellä niin herkkä ja ihmiset peruivat matkojaan. No, onnetar oli matkassa sillä vain muutamaa viikkoa myöhemmin sain puhelinsoiton pääkonttorilta ja minulle tarjottiinkin töitä. Suuntana oli Fuerteventuran saari, Kanarialla. Olin onnellinen ja kiitollinen. Lokakuussa 2001 alkoivat työt, jotka muuttivat loppuelämäni suunnan. 


31-vuotiaana tapasin nykyisen puolisoni ja se oli menoa. Tapailimme kuusi kuukautta enemmän & vähemmän tiiviisti sillä työt veivät minut kesäksi Malagaan mutta onneksi puoliso pystyi siellä vierailemaan lähes parin viikon välein. Loppukesällä suuntasin jo tulevia appivanhempia tapaamaan ja myöhemmin muutimme yhteen asumaan. 



35-vuotiaana syntyi rakas tyttäreni Kia. Elämäni valo. En ollut koskaan aikaisemmin unelmoinut omasta lapsesta enkä ollut mikään lapsirakas. Mutta niin se oma lapsi vain muutti ajatusmaailman. Paras asia elämässäni! 


37-vuotiaana muutimme meille rakkaalta saarelta Fuerteventuralta tänne nykyiselle asuinsaarelle Gran Canarialle. 


39-vuotiaana ostimme oman asunnon ja remontoimme siitä meille ihanan kodin. Juuri meidän näköisen. Samana vuonna aloitin crossfit-harrastuksen, josta on parissa vuodessa tullut tärkeä osa elämääni. 


Ja nyt 41-vuotiaana elämä tuntuu hyvältä. Kaikki asiat ovat elämässä hyvin ja voin vain toivoa, että tulevaisuus tuo vielä paljon yhtä hyviä vuosia. Syntymäpäivääni olen viettänyt parhaalla mahdollisella tavalla - oman perheen kesken. Lounaaksi sushia ja synttärikakkuna pikkuneidin kanssa yhdessä valmistamamme snickers-raakakakku, ilman sokeria & jauhoja.  
I´m happy :-) 







2 kommenttia: