keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Koti luolassa ja elokuvia tähtitaivaan alla

Kyllä - nämä kaksi ovat täysin mahdollisia asioita 2000-luvun Gran Canarialla. Ja molemmat tuli nähtyä & koettua tällä viikolla. Itse asiassa ovat olleet to do-listalla jo pidemmän aikaa mutta homma on vain jäänyt muiden kiireiden ja juttujen takia. Mutta nyt kun olemme olleet lomalla ja vielä kotosalla niin on taas vaihteeksi ehtinyt "tutustumaan" tähän kotisaareen paremmin. 

Gran Canarialla alkuperäisasukkaat (siis asukkaat, jotka asuttivat saaria ennen eurooppalaisia & espanjalaisia) käyttivät asuntoinaan saaren lukuisia luolia. Näitä on paljon saaren sisäosan vuorenrinteillä ja etenkin Guayadequen alue on kuuluisa näistä luola-asunnoista. Iso osa niistä on jo hylättyjä mutta paljon asuinluolia on edelleen käytössä ja modernimpiin on vedetty sähköt, vedet ja muut nykypäivän mukavuudet. 

Joistakin luolista on tehty myös ihan virallisia majoituspaikkoja ja esim. booking.com kautta olen bongannut jotain luola-asuntoja. Eli jos haluaa lomallaan kokea jotain erilaista, niin yö tällaisessa luola-asunnossa on taatusti ainutlaatuinen kokemus. 

Ja jos ei tahdo yöpyöä niin Guayadequen luolat ovat myös kiva päiväretken kohde. Ne sijaitsevat samannimisen rotkon perällä ja maisemat sinne ajettaessa ovat upeat. Etenkin näin sateisen talven jäljiltä oli vuorenrinteet hienon vehreitä. 





Matkalla Guayadequen kylään voi myös pysähtyä vaikkapa läheisessä  Aguimes-kylässä, jossa on ihan viehättävä vanha keskusta. Vuokra-auto on tietysti suositeltava sillä julkisilla ei perille pääse ja polkupyörällä matka on melkoista ylämäkeä. 



Kannattaa pysähty myös Guayadequen museossa, joka on matkalla. Sinne ei sisäänpääsy montaa euroa maksa ja siellä selviää hienosti paikan historia. Saaren alkuperäisasukkaiden elämä avautuu ihan kivasti tuon lyhyen museokäynnin avulla (siihen kuluu n. 15-30 min). 






Vain joihinkin asuinluoliin on mahdollista päästä tutustumaan mutta alueella on paljon luolaravintoloita, joissa on mahdollista nauttia lounasta. Me söimme Tagoror-nimisessä paikassa ja saimme ihan kelpo ruokaa - söimme mm. ryppyperunoita, lammasta, possua ja kania. Tyypillistä kanarialaista ruokaa. Ravintolassa  on mahdollisuus syödä joko terassilla tai itse sisällä luolassa mutta me söimme sisällä sillä tuuli oli vierailupäivänä kylmä ja osui suoraan pihalle. 




Alueella on tiettävästi myös jonkin verran patikointireittejä, joita tuntui löytyvän esim. wikilocin sivulta. Me emme lähteneet niitä testaamaan sillä matkaseurana oli jo iäkkäät espanjan isovanhemmat. 

Mutta kiva päiväreissu kaiken kaikkiaan! 


Nämä luola-asunnot ovat edelleen varsin kysyttyjä kanarialaisten keskuudessa ja niitä on toki muuallakin kuin vain Guayadequen alueella. Jonkin verran niissä asuu ihmisiä ihan myös vakituisesti mutta pääasiassa ne toimivat kesä/viikonloppuasuntoina. 

Jos ei siis kesämökki Suomessa houkuttele niin sitten vain luola-asunnon ostoon Gran Canarialta! 


Ehkäpä tänä kesänä teemme pienen kesäretken vuoristoon ja varaamme majoituksen yhdeksi yöksi tuollaiseen luola-asuntoon. Pitähään sekin kerran elämässä kokea! 

Yksi suositeltava "kokemus" on myös Moonlight cinema, joka sijaitsee Gran Canarian eteläosassa, Melonerasin alueella. Kyseessä on ympärivuotinen ulkoilmaelokuvateatteri, jossa näytetään pari elokuvaa illassa aina auringon laskettua. 


Olemme montaa kertaa miettineet, että pitäisi mennä testaamaan mutta aina on sekin jäänyt. Kunnes tänään vihdoinkin päätimme sinne suunnata - nyt kun espanjan isovanhemmat ovat vielä lapsenvahtina. Ja onneksi menimme - olipahan mahtava juttu! 

Me menimme aikaisempaan esitykseen, joka näin talvella alkaa klo 18.40. Ostimme liput ovelta mutta niitä pystyy kai myös varaamaan puhelimitse. Ja tämä on ihan suositeltavaa sillä ainakin toiseen näytökseen näytti olevan melkoinen jono. Toki myös ensimmäinen näytös oli yllättävän täynnä vaikka keskitalvi onkin menossa. Itse ajattelin, että olisimme ehkä ainoat koko näytöksessä... No, taisimme olla ainoat "residentit" sillä asiakaskunta tuntui olevan suurimmalta osin matkailijoita. Eikä ihme sillä tämä elokuvateatteri on ainoa, jossa näytetään elokuvat alkuperäiskielellä, ei dubattuna. 


Tuoleina toimivat sohvat ja lisäksi käytössä on oma pikkupöytä, johon voi sitten tarjoilijalta tilata juomaa, pizzaa tai pikku purtavaa. Palvelu pelaa eikä sohvalta tarvitse nousta kesken elokuvan. Lämmin peitto kuuluu tietysti myös palveluun - etenkin näin talvella ehdoton juttu, sillä yölämpötilat pyörivät helposti 15 asteen tuntumassa. 


Kaakaota ja punaviiniä lämmikkeeksi. Kesähelteillä voi sitten nauttia vaikka drinkkejä.


Mutta lämpimän peiton alla tarkeni hyvin kun muuten oli lämmintä päällä. Ja siihen päälle lasi punaviiniä ja seuraksi rakas puoliso, niin mitä muutakaan sitä voi toivoa. Tähtitaivas yllä ja hyvä elokuva edessä. Hinta tälle elokuvaelämykselle oli 9 € residentti-alennuksella eli matkailijat todennäköisesti joutuvat pulittamaan pikkuisen enemmän. 


Ohjelma vaihtuu melkeinpä päivittäin ja lisäksi viikottain eli loman aikana voi käydä katsomassa vaikka useammankin elokuvan! Suosittelen. 









2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa kivalta tuo leffa tähtitaivaan alla! Olen itsekin hiukan haaveillut Kanarialle muuttamisesta, mutta työmahdollisuuksien vähäisyys mietityttää. Asuisin oikeastaan mielelläni melkein missä päin Espanjaa vaan, paitsi Gibraltarin kupeessa La Lineassa, jossa tuli vietettyä jo kuusi vuotta :) Täällä Maltalla asuessa paluu Espanjaan kuitenkin houkuttaa...

    VastaaPoista
  2. Työmahdollisuudet ovat koko ajan parantumassa sillä vihdoin työttömyys on lähtenyt laskuun. Mutta suurin osa työpaikoista on luonnollisesti matkailualaan liittyviä ja palkat täällä Kanarialla eivät päätä huimaa ainakaan palvelualan ammateissa.

    VastaaPoista