lauantai 29. lokakuuta 2016

Miniloma Corralejossa

Nämä lokakuun lomat ovat meille aina vähän hankalia sillä sopivaa kohdetta ei ikinä tahdo löytyä. Lunta ei ole vielä oikein missään että voisi suunnata kunnon lumilomalle. Suomeen ei kannata suunnata sillä vastassa on vain pimeätä ja märkää. Tuulta ei ole varmuudella missään lähialueilla että voisi lähteä kitesurflomalle. Euroopan kaupunkilomallekin tahtoo olla jo vähän epävarmat kelit. Mutta kotonakaan ei viitsisi koko lomaa olla... joten ei muuta kuin suunta minilomalle naapurisaarelle Fuerteventuralle. Entiselle kotisaarelle, pikkuneidin syntymäsaarelle, paikkaan joka on meille rakas ja tärkeä. Hyvällä tuurilla voi olla tuulta leijasurffausta varten mutta jos ei ole niin tekemistä on kyllä muutenkin. Ja kivaa nähdä aina ystäviä.

No, tällä kertaa ei tuulta ollut. Ollenkaan. Ei edes yhden yhtä päivää... No, sen tiesimme jo etukäteen eli emme ottaneet edes varusteita mukaan. Mutta mukavasti nuo neljä päivää kuluivat muutenkin. Otimme rauhallisesti, kävimme rannalla, kävelyillä, pienillä retkillä, söimme hyvin, tapasimme ystäviä ja vietimme laaatuaikaa perheen kera.

Corralejossa on aina mukavaa käydä. Vaikka jotain on kyllä muuttunut viime vuosien aikana. Kyseessä ei ole enää se sama paikka kun ennen. Ja syykin on kyllä tiedossa. Nimittäin italialaiset. Minulla ei ole mitään heitä vastaan mutta siinä vaiheessa kun pienen 10 000 asukkaan kylän asukkaista iso osa alkaa olla italialaisia niin on selvää, että jotain muuttuu. He ovat ostaneet kahvilat, baarit ja ravintolat. Kaduilla kuulee enemmän italiaa kuin espanjaa. Outoa. Eikä niin kivaa. Olemmehan kuitenkin Kanarialla, emme Sisiliassa.

No, joka tapauksessa vietimme kivan miniloman. Tässä tunnelmia kuvamuodossa.

Majapaikkana tällä kertaa apartamentos Serenada, joka on pieni kompleksi pääasiassa yksityisomistuksessa tai pitkäaikaisvuokrauksessa olevia asuntoja mutta vuokraavat jotain huoneistoja myös lyhyemmäksi aikaa. Itse asuin kyseisessä paikassa yhden talven joskus 8 vuotta sitten joten paikka oli tuttu. Maksoimme 60€ / yö, yhden makkarin huoneistosta. Halvempaa oli lähes mahdotonta löytää, kaikki Corralejon hotellit ovat täysiä ja jopa ylibuukattuja..

Mutta olimme tosi tyytyväisiä - sijainti mitä parhain aivan keskustassa mutta kuitenkin tosi hiljainen ja rauhallinen. Huoneisto oli siisti ja yllättävän hyvässä kunnossa.


Ekan päivän lounaan nautimme Coco beach- rantaravintolassa, joka on ollut meidä to do-listalla jo pitkän aikaa. Tilasimme simpukkapastaa, katkarapupastaa ja mustekalaa. Ei kummoisia makuelämyksiä ja hinnat n. 15€ / annos. En voi paikkaa kyllä suositella. Palvelu huonoa, annokset pieniä ja hinnat kalliit. Mutta paikka itsessään tosi mahtavalla paikalla...



Iltakävelyllä Corralejossa...




Toisena päivänä leikimme turisteja ja kävimme ajelulla saaren sisäosissa. Morro Velosan näköalapaikka, Betancuria, Casa Santa Maria-kotiseutumuseo, Pepen vuohitila jne. Siitä onkin 5 vuotta vierähtänyt kun noissa paikoissa olen viimeksi käynyt ja silloin vielä opasvaatteet yllä... niin se aika vierähtää! Mutta muistivat vielä - saimme ilmaiset juustot mukaan tilalta ja Casa Santa Mariaan pääsimme maksutta sisälle. Ihan kiva yllätys että vielä muistivat!










Ja retken päätteeksi vähän wrappeja lounaaksi Lajareksessa, Canela Cafessa. Nam.

Ja taas iltakävely keskustassa..





Aamupalaa Secreto del sur-kahvilassa

Rantapäivä 



Illalla suuntasimme El  Cotillon kylään lasten halloween-juhliin. Kia oli onnessaan kun sai pukeutua ja lisäksi leikkikavereina oli pari luokkakaveria Las Palmasista, jotka ovat täällä juuri nyt myös lomalla. Lapsilla oli superhauskaa ja me aikuiset saimme istua, syödä ja jutella rauhassa.









Neljäs lomapäivä meni tosi rauhallisesti. Aamupala La Ola -kahvilassa ja sen jälkeen rannalla kivien keräilyä, kävelyä, leikkiä, lepäilyä hotellilla, lounas ja iltapäivällä leikkipuiston kautta kavereiden luo ja sieltä yhdessä illalliselle.


Lepäilyä hotellin altaalla. Oli jotenkin väsynyt olo koko päivän ja niinhän siinä kävi, että illalla alkoi sitten flunssaa pukkaamaan... mutta siitä huolimatta suuntasimme vielä "kylille".






Illallinen Boardriders-ravintolassa. Hyvää oli ja mukavan tulista! 





Viimeisen päivän aamupala taas Secreto del Sur-kahvilassa. Aina loistava paikka!

Ja ennen lentokenttää vielä sisämaan kautta ystäviä tapaamaan. Pääsin jopa ratsastamaan pitkästä aikaa. Perheeseen tuli nimittäin muutama kuukausi sitten uusi perheenjäsen, 6-vuotias Leon, ja pitihän se testata. Itse en ole enää juurikaan ratsastellut mutta eipä nuo taidot onneksi ihan heti unohdu.


Hasta luego, Fuerteventura.

Kiva reissu mutta vielä kivempaa on olla taas kotona. Huomenna jatkuu taas arki! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti