torstai 22. syyskuuta 2016

Kansainvälinen rauhanpäivä

Tiesittekö, että eilen vietettiin YK:n kansainvälistä rauhanpäivää. Veikkaisin, että moni ei ole edes kuullutkaan kyseisestä päivästä saatikka että osaisi kertoa, että milloin ja miksi sitä vietetään. Kyseessä on YK:n julistama juhlapäivä, jota on vietetty jo vuodesta 1981. Alunperin päivä oli 11.9. mutta syyskuun 11.päivän tapahtumien myötä päivä siirrettiin 10.päivää myöhemmäksi eli sitä vietetään aina 21.9. 

Muut YK:n julistamat juhlapäivät kuten naistenpäivä ja lasten oikeuksien päivä tunnetaan varmasti paremmin ja ehkä näin erilaisten sotien, levottomuuksien, terrorismin ja väkivallan aikana rauhanpäivä tuntuu jotenkin tekaistulta. Mutta rauhanpäivän tarkoituksena ei olekaan luoda maailmanrauhaa yhdessä päivässä vaan kiinnittää ihmisten huomiota rauhankulttuuriin. Asia, joka on tärkeä ihan jokapäiväisessä elämässä. 

Itselle tämän päivän todellinen sanoma avautui vasta siinä vaiheessa kun pikkuneitimme kolme vuotta sitten aloitti Montessori-koulun. Nimittäin siellä ns. rauhankasvatus on yksi tärkeimmistä periaatteista. Monihan yhdistää Montessori-menetelmän vain tietynlaisten materiaalien käyttöön opetuksessa ja lasten herkkyyskausien hyödyntämiseen mutta yksi tärkeimmistä tavoitteista on myös ns. rauhankasvatus (peace education), joka tulee esille monin eri tavoin. Ei pelkästään kerran vuodessa juhlittavana rauhanpäivänä vaan ihan jokaisena päivänä. 



Maria Montessori koki tämän rauhankasvatuksen erittäin tärkeäksi asiaksi sillä hän itse näki ja koki kaksi maailmansotaa sekä lisäksi Espanjan sisällissodan. Hän vietti toisen maailmansodan ajan Intiassa, jossa hän oli myös tekemisissä Mahtma Gandhin kanssa. Tämän rauhanvaikuttajan ajatukset näkyvät selvästi myös Maria Montessorin opetuksessa sillä totuus, väkivallattomuus ja yksinkertaisuus ovat tärkeitä perustekijöitä Montessori-menetelmässä.

Montessori-menetelmässä uskotaan, että lapsi oppii myös virheistä. Tästä syystä välineet ovat ns. itsekorjaavia, jolloin lapsi pystyy itse havaitsemaan virheen ja korjaamaan sen. Lapsia pyritään myös kannustamaan totuuteen eli rangaistuksia ei käytetä eikä esim. Espanjassa kovin suosittuja "sillas de pensar" -tuoleja, joihin monissa kouluissa opettajat laittavat ns. huonosti käyttäytyvät lapset "ajattelemaan". Käytössä on sen sijaan ns. rauhanpöytä, jonka ääreen suuttunut/vihainen/hermostunut/surullinen lapsi voi mennä. Näin saa hetken omaa aikaa tutustua omiin tuntemuksiin ja rauhoittua. Pöydällä voi olla joitakin esineitä, esim. tunne-aiheisia kirjoja, stressipallo tmv. esine, tiimalasi jne. Näitä voidaan käyttää avuksi konfliktien ratkaisussa. Mikäli kyseessä on lasten välinen konflikti, niin silloin otetaan molemmat lapset pöydän ääreen ja yhdessä keskustellen pyritään selvittämään ja ratkaisemaan tilanne. 


Muutenkin lapsia opetetaan kunnioittamaan toisia ja toisten työskentelyä. Tästä syystä luokkahuoneissa on vain yksi kappale kutakin työskentelyvälinettä eli lapset oppivat kärsivällisyyttä, muiden kunnoittamista ja jakamista. Jos joku työskentelee kyseisellä välinellä ja toinen lapsi haluisi sen, niin hän ei mene sitä toiselta ottamaan vaan odottaa rauhallisesti, että se vapautuu ja palautuu omalle paikalleen. Toki voi kysyä, että haluaako toinen tehdä yhdessä kyseisen työn mutta mikäli toinen haluaa tehdä sen yksin, niin lapset osaavat kunnioittaa päätöstä. Kukaan ei myöskään koske esim. toisten piirustuksiin tai kesken oleviin töihin vaan 

Montessori-menetelmä suosii pelkistettyä, rauhallista ja hiljaista ympäristöä, ilman turhia ärsykkeitä. Pääasiassa käytettävät materiaalit ovat puuta ja muita luonnon materiaaleja, ääniä pitäviä muovihärpäkkeitä ei löydy edes vauvojen osastolta. Ja kaikki tavarat ovat aina kauniisti ja siististi omilla paikoillaan. Normaalien päiväkotien lelu/vaate/lapsi/metelikaaosta ei tunneta. 

Kaikki nämä edellämainitut asiat ovat samoja, joita Gandhi ja Maria Montessori suosivat myös elämässään. Totuutta, väkivallattomuutta, pelkistettyä elämää, rauhaa ja hiljaisuutta. 


Olisi tietysti kaunista ajatella, että maailmasta saadaan vielä rauhallinen paikka ilman sotia, terrorismia ja väkivaltaa. Mutta valitettavasti tässä itsekeskeisessä, kiireisessä ja rahanahneessa maailmassa sen toteutuminen vaatisi melkeinpä ihmettä. Rauhasta puhutaan mutta valitettavasti koulut, perheet ja yhteiskunta eivät lapsia siihen kasvata. Sen sijaan tärkeimpänä on jatkuva kilpailu paremmuudesta. 

Mutta onneksi on asioita, joihin pystyn itse tällä hetkellä vaikuttamaan. Toivon, että lapseni oppii näiden tärkeiden lapsuusvuosien aikana (niin koulussa kuin kotona) juuri noita edellä mainittuja tärkeitä arvoja ja asioita, sillä uskon ja toivon, että tulevaisuudessa ne ovat niitä tekijöitä, jotka tekevät hänestä hyvän ja vahvan ihmisen. 

Love & peace! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti