lauantai 17. syyskuuta 2016

Ihana arki

Monissa blogeissa on jälleen kerran kirjoiteltu siitä, että minkälaista on arki missäkin päin maailmaa. Monissa perheissä varmasti harmitellaan loman ja leppoisien päättymistä sekä tylsän arjen alkamista mutta meilläpä ei. Vaikka lomareissut ovat aina tosi kivoja niin mikään ei ole sen mukavampaa kuin palata takaisin omaan kotiin. Etenkin nyt kun on se ikioma koti.  Vaikka edessä onkin se tylsä osuus eli laukkujen tyhjentäminen, pyykkivuoren selvittäminen, ruokaostokset ja kodin siivoaminen. 

Meidän lomat ovat aina melkoista suhaamista paikasta toiseen ja emme ehdi oikein pysähtyä, rauhoittua ja nauttia lomapäivistä joten kotiintulo tuntuu "lomalta". Yritämme aina epätoivoisesti saada mahdollisimman paljon lomapäivistä, joten aikataulu on yleensä aika tiivis. Nyt esim. meidän loma-aikataulumme oli seuraava: 2 päivää Madridissa, 2.5 päivää Porissa, 3 päivää Helsingissä, 5 päivää Porissa, 3.5 päivää Madridissa. Joten.. Ihanaa olla taas kotona. Tervetuloa ihana arki! 

Täällä koulut starttasivat tällä viikolla ja saavuimme siis viimeiseltä kesän reissulta juuri parahiksi sunnuntaina kotiin. Onneksi jo puolilta päivin, joten iltaan mennessä oli laukut tyhjennetty, kolme koneellista pyykkiä pesty ja kuivattu, pikaostokset tehty lähikaupassa seuraavaksi pariksi päiväksi, koti siivottu ja reput laitettu valmiiksi maanantaita varten. Yksi reppu meidän pienelle esikoululaiselle (alkoi viimeinen vuosi escuela infantilia eli 3-vuotista esikoulua) sekä treenireppu ja "autoreppu" itselle. Päivät kun tulee tästä eteenpäin vietetty kodin ulkopuolella niin mukana pitää olla jos jonkinlaista varustetta. Yleensä treenivaatteet sillä käyn aamulla vetämässä crossfit treenit tutulla salilla. Mutta mukaan pitää myös varata itselle lounas tupperware-purkista nautittavaksi autossa ja lisäksi kaikenlaista varavaatetta koska ikinä ei tiedä, että minkälainen sää on Las Palmasissa. Täällä saaren eteläosassa saattaa aamulla olla mitä kaunein ja lämpimin ilma mutta toisessa päässä saarta täysin pilvistä, 5 astetta vähemmän lämpöä ja sataa vettä. Eli käytännössä autossa pitää ainakin olla sadevaatteet, villatakki ja pitkät housut.  

Onneksi olemme sujahtaneet tähän arkirytmiin ihan kiitettävästi. Neiti meni heti ekana päivänä takaisin kouluun aivan innoissaan - olivathan siellä tuttu opettaja ja tutut luokkatoverit. Ei ole ollut äitiä ikävä vaikka takana on tiivistä lomailua yhdessä kolmen kuukauden verran. 




Omat päivät ovat menneet myös tosi nopeasti sillä to do-listalla on ollut monta juttua odottamassa Las Palmasissa käyntiä. Ajokortin osoitteen kävin päivittämässä (täällä tosiaan pitää käydä virastossa ilmoittamassa uusi osoite sillä mitään yhteisjärjestelmää ei ole olemassa, josta tieto kulkeutuisi kaikkien viranomaisten tietoon), pikkuneidin passikuvat piti käydä ottamassa (konsulaatti suosittelee vain yhtä ainoaa valokuvaamoa koko kaupungissa, jossa on ohjeet siitä että minkälainen kuva käy Suomen passiin), yksi mekko piti käydä palauttamassa El Corte Ingelsin tavarataloon (ostin hääjuhlia varten kolme mekkoa mutta loppupeleissä tarvitsin vain kahta), Leroy Merlinin tavaratalossa piti käydä ostamassa parit ulkovalot sekä yksi rullaverho, uusimassa pikkuneidin passi konsulaatissa ja lisäksi ohjelmassa oli useamman tunnin palaveri toisen Suomi-koulun opettajan kanssa lukuvuotta suunnitellen. Mutta varmasti parin viikon sisällä "ohjelma" vähän tasoittuu kunhan kaikki rästissä olleet jutut on saatu hoidettu. 

Tällä hetkellä normaali päiväni on aika lailla tällainen:
Herätys klo 6.50 - omat aamutoimet, aamupala, pikkuneidin aamupala & välipala mukaan otettavaksi. Pikkuneidin herätys klo 7.20 sekä aamutoimet. Lähtö Las Palmasiin klo 7.45-8.
Ajomatka kestää ilman ruuhkia 40-45 min eli koululle saavumme klo 8.30-9. Tämän jälkeen ajan yleensä Crossfit-salille, jossa treenaan klo 9.30-11.30, käyn suihkussa ja klo 11.45 olen valmiina jatkamaan matkaa. Tämän jälkeen sitten asioiden hoitoa, ruokakaupassa käynti, oma lounas yleensä autossa nauttien ja ajomatka pikkuneidin koululle, jossa olen klo 14.30.
Joskus pääsemme heti kotimatkalle mutta joskus hän haluaa jäädä vielä hetkeksi leikkimään ystäviensä kanssa, joten joskus kotiinlähtö venyy jopa klo 15.30 asti. Sitten taas 40-45 min ajoa kotiin.  Kerran viikossa, yleensä keskiviikkoisin, ajan Las Palmasiin ja sitten takaisin kotiin siivoamaan ja sitten iltapäivällä uudelleen Las Palmasiin pikkuneitiä hakemaan koulusta. Eli kilometrejä kertyy siis kiitettävästi. 

Iltapäivä on sitten pyhitetty pikkuneidille eli leikitään / pelataan / uidaan / pyöräillään / askarrellaan / luetaan jne. Ja ensi kuussa alkavat pikkuneidin tanssitunnit, joita on kaksi kertaa viikossa klo 17-18. 

Kello 18.30-19 pitää aloittaa illallisen valmistaminen, jota nautitaan yleensä klo 19-20 välisenä aikana. Sitten pikkuneidin iltatoimet, suihku ja iltasatu. Yleensä neiti nukahtaa klo 20.30-21. Tämän jälkeen sitten hetki "omaa" aikaa. Jos puoliso on iltavuorossa, niin saatan istahtaa koneelle päivittämään blogia - ellei sitten satu olemana pyykkivuorta, joka pitäisi silittää. Tai Suomi-koulutunteja valmisteltavana. Jos puoliso on kotona, niin sitten yleensä käperrymme sohvalle katsomaan Australian Masterchef-sarjaa. Ja viimeistään klo 23 on oltava sängyssä koska seuraavana aamuna kello pirisee taas 6.50.  

Viikonloppujen ohjelma riippuu aina puolison työvuoroista. Jos hänellä on esim. aamuvuorot molempina aamuina niin silloin vietämme yleensä rauhallisempaa viikonloppua ilman kummempaa ohjelmaa. Mutta jos puolisolle osuu vapaa viikonloppu, niin silloin sitten yritämme nähdä ystäviä, käydä rannalla, elokuvateatterissa/teatterissa tmv. koko perheen ohjelmaa. 

Huomenna suuntaamme Las Palmasiin katsomaan Cinderella akrobatia-teatteriesitystä. Yksi näitä Gran Canarialla asumisen hyviä puolia on se, että täällä on melko hyvin kaikenlaista "kulttuuri" tarjontaa myös lapsille ja näitä yritämme myös hyödyntää. Kesällä näitä on tarjolla vähemmän mutta onneksi syksy tuo nekin tullessaan! 

Mukavaa, aurinkoista syksyä täältä Euroopan etelälaidalta! 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti