lauantai 20. elokuuta 2016

Elokuun tunnelmia

Kesäloma alkaa vähitellen olla loppusuoralla - enää muutama päivä kotosalla, tiistaina taas matkalaukkujen pakkaus ja edessä vielä loman viimeinen reissu. Tällä kertaa suuntana taas vaihteeksi Madrid, Suomi ja Madrid ja ohjelmassa kolmet häät. Takaisin kotiin 11.9. ja seuraavana päivänä alkaakin sitten pikkuneidin koulu ja arki. Edessä siis taas aikaiset aamuherätykset ja päivittäiset ajot Las Palmasiin. Eipä ole sitä kaupunkia ollut ikävä - kerran tuli pikaisesti siellä käytyä koko kesän aikana.

Elokuu on meillä mennyt tosi leppoisasti kotosalla. Tavoitteena oli, että neiti oppisi leikkimään ja touhuamaan myös itsekseen ja siinä olemme onnistuneet täydellisesti. Tänäänkin sain ihan rauhassa aamulla siivota pari tuntia kotia neidin leikkiessä omia juttujaan. Aikaisemmin piti aina olla mami tai papi leikkimässä tai touhuamassa hänen kanssaan mutta nykyään siis onnistuu leikit myös yksin.- Kehittelee leikkejä, piirtää, askartelee, rakentelee majoja. Mahtavaa nähdä, että mitä mielikuvitus saa aikaiseksi kun sille annetaan mahdollisuus. Varsinaisesti leluilla hän ei kauheasti leiki vaan kehittelee ihan omia juttujaan. 


Olemme myös päässeet siitä pahasta tavasta eroon, että enää ei tarvita syömiseen lastenohjelmia. Meillähän neiti on ollut koko ikänsä aika laiska syömään eikä ruoka ole juurikaan kiinnostanut. Nälkää on tainnut koko 5 vuotisen elämänsä aikana valittaa pari kertaa. Niinpä aikoinaan sorruimme siihen, että saa sitten katsella samalla lastenohjelmia ja tuo on jäänyt pahaksi tavaksi. Mutta nyt onneksi siis siitäkin olemme pääsemässä eroon. Eikä Ipadia ole muutenkaan kauheasti käytetty tämän kuun aikana. 

Muihin tämän kuun saavutuksiin voi lukea sen, että neiti on oppinut uimaan ilman kellukkeita tai muita apuvälineitä. Ja ilman mitään uimakoulua. Eihän tässä sikäli olisi mitään ihmeellistä mutta mahtavaksi asian tekee se, että vielä vuosi sitten neiti ei suostunut edes menemään syvään altaaseen. Ei edes mamin tai papin sylissä. 


Neiti on elänyt siis rauhallista arkea. Ollut aamupäivällä mukana, kun olen käynyt treenaamassa crossfit-salilla. Ja joka kerta neiti on lähtenyt mukaan ihan onnessaan - mahtava homma! 


 



Etukäteen vähän pelotti, että miten treenausten käy kesän aikana kun ei pääse vakioboxiin treenaamaan mutta onneksi läheltä löytyi Crossfit Maspalomas-boxi, jossa olen käynyt nyt heinä-elokuun ajan 4-5 kertaa viikossa. Ja olen nauttinut ihan valtavasti treeneistä - pienet ryhmät ja siitä johtuen lähes henkilökohtainen valmennus, hyvä henki ja kaiken lisäksi 7 min ajomatkan päässä kotoa. Olen saanut treeneistä tosi paljon irti vaikka olosuhteet ovat olleet välillä aika extreme-tasoa (klo 10 aikaan välillä lämpötilat jo 40 asteen paremmalla puolella). Vielä ehdin kolmet treenit vetämään ennen lomalle lähtöä ja sen jälkeen jatkuu treenailut Las Palmasissa vanhaan tapaan.

Tänään meillä oli boxin grilli-ilta ja se olikin kiva "päätös" tälle kesälle. Huippujengiä! 







Kuntoilun lisäksi olemme sitten pikkuneidin kansa laittaneet ruokaa, leiponeet, käyneet kaupassa ja touhuilleet kotosalla. Hyvin arkisia juttuja. 


 


Näin kesäkuumalla mukavia ovat olleet erilaiset leikit jäiden kanssa. Yksi suosikeista on ehdottomasti ison jääpalan rikkominen, jonka sisälle olen jäädyttänyt erilaisia leluja. Jääpalan sulattamiseen olen laittanut erilaisia juttuja: eriväristä kimallesuolaa, erivärisiä nesteitä, pipettejä, taltta, lihanuija jne. 





Jääpalojen avulla voi touhuta vaikka mitä. Pakastaa isoja levyjä, joita voi sitten maalata. Jääpalojen avulla tehdä erilaisia "kokeita" - teimme esim. islantilaisen jäätulivuoren. Ensin neiti maalasi jääpalikan sopivin värein ja sitten teimme jäätulivuoren hedelmäsuolan avulla. 
 


Olemme myös tehneet itse muovailuvahaa maissitärkkelyksestä, hoitoaineesta, erilaisista elintarvikeväreistä sekä kimalteista. 



Päivällä ei puistoon ole ollut mitään asiaa lämpöasteiden takia mutta yleensä klo 18 jälkeen siellä on ollut jo ihan mukava olla. 
 

Ja iltapäivisin olemme myös käyneet rannalla kun pahin kuumuus on jo helpottanut. Nyt on merivesikin tosi lämmintä - ainakin 24 asteista. 




Ja tekemistä voi keksiä vaikka smartie-karkeista :-) 

 


Jotain pikkuretkiä olemme myös tehneet kuukauden aikana - kerran kävimme Angry birds-puistossa, kerran Holiday world -tivolissa, kerran dyyneillä ihailemassa auringonlaskua ja tähtitaivasta pizzojen kera :-) 





 

 

Vauhdikkaan alkukesän jälkeen tämä on tehnyt neidille varmasti myös tosi hyvää. Tärkeintä on ollut rauhoittua, nauttia yhdessäolosta  ja uudesta kodista. Kesästä, lämmöstä ja auringosta. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti