sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Suomi-koulussa tänään: Snellmanin & suomalaisuuden päivä

Tänään meillä oli Suomi-koulussa tärkeä aihe käsittelyssä eli suomalaisuus. Näille ulkosuomalaisille lapsille suomalaisuus kun avautuu aika lailla erilaisena kuin suomessa kasvaneille lapsille. Näiden lasten Suomi-kuva on muodostunut lyhyiden Suomi-vierailuiden aikana. Osa pääsee käymään Suomessa säännöllisesti parikin kertaa vuodessa mutta toiset ehkä ovat käyneet vain muutamia kertoja elämänsä aikana. Monissa perheissä myös elämä on luonnollisesti hyvin espanjalaista ja suomalaisuus tuo siihen ehkä vain oman vivahteensa. Jos sitäkään. Aika paljon perheistä siis riippuu, että miten suomalaisiksi esim. lapset itsensä tuntevat.

Suomi-koulussa sitten yritämme parhaamme mukaan ylläpitää tuota Suomi-kuvaa ja ehkä vähän laajentaakin sitä. Tässä erilaisten juhlapäivien vietto on tietysti tärkeässä asemassa. Joissakin Suomi-kouluissa opetetaan jopa ihan suomen kieltä mutta meidän pienessä koulussamme siihen ei ole resursseja. Varsinkin kun lasten kielellinen taso on hyvinkin erilainen. Esim. pienten ryhmässä on 8-vuotias joka ei osaa(tai halua edes yrittää) lukea tai kirjoittaa suomeksi ja puhuminenkin on vähän haasteellista. Sen sijaan oma kohta 5-vuotias tyttäreni puhuu sujuvaa suomea, lukee ja kirjoittaa sanoja. Sen sijaan toinen samanikäinen tyttö ei edes puhu suomea, saatikka sitten lukisi tai kirjoittaisi. Eli aika haastavaa olisi lähteä suomea edes tällä ryhmälle opettamaan. Niinpä meillä keskitytään muihin tärkeisiin aiheisiin.Ja eilen siis pohdimme suomalaisuutta. 

Tosin päivä aloitimme tutustumalla lyhyesti Snellmaniin, jonka päivää vietettiin tällä viikolla. Pienten ryhmässä tutkimme herran kuvaa ja katsoimme lyhyen videon, jossa kerrottiin lyhyesti ja ytimekkäästi Snellmanin saavutuksista. Kyseinen video löytyy Ylen oppiminen-sivustolta http://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/05/17/j-v-snellmanin-paiva-suomalaisuuden-paiva-125


Ajatuksena meillä on näissä juhlapäivissä aina se, että lyhyesti kerrotaan faktat mutta emme edes oleta että lapsille vielä jäisi jotain mieleen esim. Snellmanin elämästä. Mutta kun joka vuosi näitä asioita käydään lyhyesti läpi niin ehkäpä jossain vaiheessa lapset jo alkavat tunnistaa, että kuka on vaikkapa Aleksis Kivi tai Runeberg. Sama juttu koskee tietysti muita suomalaisia juttuja - luontoa, eläimiä, kasveja, ruokia, tapoja, asioita ja esineitä. Eli vähitellen kun niitä tuodaan esille niin ehkä lapset joskus jo muistavat, että Suomen kansallispuu on koivu.

Ja ihan hyvin tämä menetelmä ilmeisesti toimii. Siitä ovat esimerkkinä meidän isojen ryhmän konkarit, jotka ovat Suomi-koulussa käyneet jo vuosikausia. Nämä lapset jo muistavat tärkeitä merkkihenkilöitä ja kansallissymboleita.


Tänään isojen ryhmässä tehtiin myös aiheeseen liittyvä tehtävä eli näin lapset harjoittelivat myös vähän lukemista ja kirjoittamista. 

                                            

Pienten ryhmässä katsoimme muutaman suomalaisuuteen liittyvän videon, joissa tuli hyvin esille kaikenlaisia suomalaisia juttuja. Lapsista hauskin oli ehdottomasti Elisan tv-mainos: olen suomalainen. Sitä katsoimme useamman kerran ja siitä saimme myös hyvin keskustelua aikaiseksi. Video löytyy netistä: https://vimeo.com/66235476

Lisäksi luin lapsille pätkiä Fun Finland -kirjasta, jossa kerrotaan suomalaisista "erikoisuuksista". Keskityin lähinnä kertomaan erikoisista suomalaisista lajeista, joissa on mahdollisuus voittaa vaikkapa Suomen mestaruus. Näitä löytyi useita - kännykänheitto, eukonkanto, suopotkupallo, avantouinti, saunominen jne. Lapsista nämä olivat myös hauskoja juttuja. 






Katsoimme myös vähän aikaa jääkiekkoa, sillä Suomi sattui juuri samaan aikaan pelaamaan jääkiekon MM-kisoissa Ranskaa vastaan. Eli kannustimme Suomea voittoon! 

Lopuksi teimme myös pienen tehtävän, jossa harjoittelimme värejä suomeksi ja hyödynsin samalla Angry birds-teemaa. Elokuva kun sattui juuri tulemaan ensi-iltaan täällä Espanjassa eli lapsille hyvin ajankohtainen teema. Ne lapset, jotka osasivat itse lukea, tekivät tehtävän itsenäisesti ja loppuryhmälle taas minä luin sanat ja lapset vetivät sitten vain viivat. Ja paperi tietysti liimattiin Suomikoulu-vihkoon muistoksi. 

                                                        

Lopuksi molemmat ryhmät askartelivat samanlaisen teoksen eli Minun Suomi-julisteen. Lehdistä lapset etsivät kuvia ja sanoja, joista tuli Suomi mieleen. Ja niitä sitten liimasimme Suomen kartta-julisteisiin. Näistä tehdään sitten "näyttely" kun vietämme kolmen viikon päästä kevätjuhlaa koululla. 





Ja lopuksi harjoittelimme  vielä ohjelmia kevätjuhlaa varten. Tänä vuonna vietämme ihan perinteistä kevätjuhlaa koululla ja totta kai sitä varten pitää harjoitella vähän ohjelmia. Viime vuosina kevätjuhla on korvattu kevätretkillä mutta tänä vuonna teimme retken jo aikaisemmin ja nyt sitten vietämme ihan suomalaista kevätjuhlaa, jonne ovat tervetulleita tietysti myös vanhemmat, sisarukset ja mahdolliset isovanhemmat. 


Ensi kerralla onkin viimeinen virallinen opetuspäivä tältä vuodelta ja silloin meillä on teemana tietysti Suomen kesä. 

Ihanaa kesän odotusta!  






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti