lauantai 28. toukokuuta 2016

Suomi-koulussa tänään: kesä ja vuodenajat

Se on sitten lukuvuoden viimeinen Suomi-koulupäivä takana ja jäljellä on enää kevätjuhla, jota vietetään viikon pääästä 4.6. Koska meidän kouluvuoden päätöksemme osui samaan päivään kuin Suomessa niin päätimme juhlistaa päivää ihan perinteisen kevätjuhlan merkeissä. Yleensä olemme yhdistäneet kevätretken- ja juhlan mutta tällä kertaa mennään siis viikon päästä hyvin perinteisissä tunnelmissa. 

Tänään saimme vuodenaika-projektin päätökseen sillä ohjelmassa oli Suomen kesä. Ja näin ehdimme vuoden aikana käydä läpi kaikki Suomen erilaiset vuodenajat. Itse asiassa joka vuosi näitä teemoja aina kerrataan ja vähitellen mennään teemoissa aina "syvemmälle". Tänä vuonna pienten kanssa olemme keskittyneet lähinnä vuodenaikojen nimiin sekä siihen, että minkälaista Suomessa on eri vuodenaikoina. Sekään ei ole aina itsestäänselvyys näille pienille ulkosuomalaisille, jotka elävät täällä ikuisen kesän Kanarialla. Ensi vuonna sitten lähdemme tutustumaan paremmin siihen, että mitä luonnossa tapahtuu eri vuodenaikoina sekä opettelemme kuukausien nimet suomeksi. 

Tällä kertaa meillä oli kuva-tehtävä, jossa lasten piti tunnistaa että mistä vuodenajasta kuvassa oli kysymys. Kuvia oli erilaisia ja näin 10 kpl jokaisesta vuodenajasta. Kesä ja talvi tunnistettiin hyvin mutta kevät ja syksy olivat joidenkin kuvien osalta hankalampia. Mutta mielenkiintoinen tehtävä! 




Pelasimme myös ulkona vuodenaika-peliin, tyyliin maa-meri-ilma. Eli pihalla eri alueet olivat eri vuodenaikoja ja sitten luin lapsille lauseita, joista heidän piti päätellä että mikä vuodenaika on kyseessä ja juosta sitten oikeaan paikkaan. Tyyliin: Hui, miten kylmä - ainakin 20 astetta pakkasta. Lumi sulaa ja ensimmäiset leskenlehdet ilmestyvät katujen varsille. Vettä sataa aivan kaatamalla ja salamoi mutta silti on tosi kuuma. Onpas pellolla paljon lintuja, jotka ovat lähdössä muuttomatkalle etelään. Mukava lähteä retkelle sienimetsään. Nyt ei kannata lähteä enää pilkkimään sillä jäät ovat jo sulamassa. Nyt mennään torille ostamaan mansikoita, nam. 





Toimi tosi hyvin ja lapset pääsivät samalla vähän liikkumaan. Ehkäpä tästä voisi kehitellä myös jonkun ryhmäleikin, että isommat olisivat kirjoittaneet noita lauseita ja pienemmät olisivat sitten hoitaneet tuon leikkipuolen. 

Tämän jälkeen juttelimme vähän siitä, että millaista on Suomessa kesällä. Isommat tekivät tehtävän, jossa he kirjoittivat kesätoiveitaan paperille ja ne talletettiin sitten koulun kaappiin odottamaan syksyä. Sitten katsellaan, että miten on lasten kesäsuunnitelmatoiveet onnistuneet. Pienemmät tekivät vastaavan piirtämällä. 


 

Samalla kuuntelimme Papunetin äänipankin kautta erilaisia kesäisiä ääniä ja lapset yrittivät tunnistaa, että mistä äänestä on kysymys. Ääniä oli mm. laineiden liplatus, ampiaisen surina, uimisen ääni, löylyn sihahdus, porkkanan rouskuttaminen, lintujen laulu, tuulen humina, ruohonleikkurin surina, moottoriveneen pärinä, lehmänkellon kilinä, matonpesu vedellä ja harjalla, puiden hakkaaminen, sateen ropina ja ukkosen jyrinä. Tämäkin toimi tosi hyvin, lapset tykkäsivät ja tunnistivat tosi hyvin ääniä.   

Tämän jälkeen kuuntelimme Miina ja Manu -sadun, kesäaiheisen tietysti. Tällä kertaa emme käyttäneet kuitenkaan satukirjaa vaan suljimme silmät, sammutimme valot ja kuuntelimme äänikirjan Miina ja Manu, riimejä ja loruja. 



Esittelimme lapsille myös ensi vuoden "projektin" eli sail for good -projektin. Tulemme seuraamaan suomalaisen Meretniemen perheen maailmanympäripurjehdusta. Kerroimme lapsille hieman perheestä ja siitä, että miten he lähtevät toteuttamaan unelmaansa. Tutustuimme myös heidän matkareittisuunnitelmaansa. Perheen tarkoituksena on myös pysähtyä täällä Gran Canarialla joskus joulukuussa ja toivottavasti saamme heidät vaikkapa Suomi-koulumme vieraiksi. 

Tästä Sail for good- purjehduksesta kirjoittelinkin erikseen jo aikaisemmin eli sieltä voi paremmin tutustua projektiin, jos ette siitä ole vielä kuulleet. 



Lopuksi askartelimme lasten kanssa yhdessä kevätjuhlaesityksen rekvisiittaa sekä harjoittelimme tietysti esityksiä. Viikon päästä sitten kevätjuhla vanhempien, isovanhempien, sisarusten, serkkujen ja muiden mahdollisten sukulaisten kera :-) 












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti