lauantai 16. huhtikuuta 2016

Pikavinkit Fuerteventuralle

Jälleen kerran onnistunut Fuerteventuran reissu takana - ihan mahtavat 9 päivää. Niin paljon ehdimme jälleen tehdä kaikenlaista ja tavata ystäviä. Sekä tietysti viettää samalla aikaa puolison perheen kanssa. Pikkuneidille reissun parasta antia taisi olla 7-vuotias serkkupoika Pedro. Kaksikko sai kerrankin viettää paljon aikaa yhdessä ja hauskaa oli molemmilla. Ja tietysti isovanhemmat eli abuela & abuelo olivat myös onnellisia saadessaan viettää aikaa molempien lastenlasten kanssa. Meille nämä vierailu ovat äärimmäisen rakkaita koska kyseessä on ns. "meidän" saaremme. Siellä tapasimme ja siellä myös syntyi rakas tyttäremme. Eli haluamme hänen myös tutustuvan tähän erityislaatuiseen saareen sillä hän oli niin pieni kuin siellä asuimme ettei muistoja noista vuosista ole jäänyt. Ja kyllä hän onneksi aina ylpeänä muistaa mainita syntyneensä Fuerteventuralla! 

Mutta nyt vielä pikavinkit Fuerteventuralle - jos sinne olette joskus suuntaamassa! 



SÄÄ
Fuerteventuraa kutsutaan tuulten saareksi ja yleensä tämä pitääkin paikkansa. Etenkin saaren pohjoisosa eli Corralejo on normaalisti varsin tuulinen paikka. Tämä sopii tietysti loistavasti, jos sattuu tykkäämään tuulta vaativista lajeista kuten leija- ja purjelautailusta. Toki välillä on tuulettomampia aikoja, yleensä esim. syys-lokakuu on tällaista aikaa. Parhaimmat tuulet osuvat yleensä heinä- ja elokuulle mutta silloin esim. Suomesta ei saarelle pääse suorilla lennoilla. Talvella taas säät ovat vaihtelevia - riippuen aika lailla vuodesta. Joskus on hyvä talvi ja aurinko jaksaa paistaa lämpimästi koko talven mutta joskus taas osuu huonompi talvi ja silloin saattaa olla, että aurinkoa ei näy kuin parina päivänä. Sateet ovat harvinaisia mutta toki talvella niitäkin saattaa tulla. Kesä (touko-syyskuu) on säitten puolesta parasta aikaa vaikka tuuli silloin puhalteleekin. Mutta silloin aika varmasti paistaa aurinko myös kirkkaalta taivalta. Päivälämpötilat ovat talvella yleensä 18-24 asteen välillä ja kesällä 22-28 asteen välillä. Jos haluaa Fuerteventuralla aurinkovarmemman lomakohteen niin silloin kannattaa suunnata saaren eteläosaan eli Jandiaan. Siellä ei talvella tuuletkaan yleensä häiritse samalla tavalla kuin pohjoisessa. 

Vaikka Fuerteventura on vähäsateisin kaikista Kanarian saarista niin siitä huolimatta näinkin voi joskus käydä jos voimakas matalapaine sattuu saapumaan Kanarian ylle



MITEN PERILLE
Talvisin Suomesta pääsee saarelle helpoimmin eri matkanjärjestäjien mukana sillä suoria reittilentoja ei ole toistaiseksi tarjolla. Mutta välilaskun (tai kahden) kautta pääsee sitten ympäri vuoden. Yleensä lomalennot alkavat lokakuun puolessa välissä ja jatkuvat huhtikuun alkuun asti. 

LOMAKOHTEET
Saarella on neljä päälomakohdetta eri puolilla saarta. Corralejo saaren pohjoiskärjessä, Costa Caleta tai Caleta de Fuste itärannikolla, Costa Calma saaren eteläosassa ja Jandia aivan saaren etäkärjessä. Näistä Costa Caleta ja Costa Calma ovat aika lailla rakennettuja lomakohteita eli niissä ei juurikaan asu paikallista väkeä ei niissä ole mitään ns. kylää. Vaan kaikki on rakennettua matkailualuetta. Costa Caleta on etenkin englantilaisten suosima kohde, Costa Calma ja Jandia ovat taas saksalaisten suosimia alueita. Jandia on myös matkailua varten rakennettu alue mutta sen kupeessa on Morro Jablen kylä, joka on sitten ihan paikallisten asuttama. Pohjoiskärjen Corralejo on puolestaan yhdistelmä matkailua ja paikallisasutusta - pienestä kalastajakylästä on vuosikymmenien kuluessa kasvanut n. 10 000 asukkaan pikkukaupunki. Asukkaita on sinne muuttanut oikeastaan joka puolelta - paikallisten lisäksi manner-espanjasta tulleita, italialaisia, saksalaisia, englantilaisia, belgialaisia, ranskalaisia, etelä-amerikkalaisia, portugalilaisia jne. Ja siihen vielä päälle matkailijoita eri puolilta Eurooppaa. Hyvä sekoitus siis! Sopiva yhdistelmä paikallisuutta ja matkailun mukanaan tuomia palveluita. Sekä tietysti surffareiden luomaa rentoa rantafiilistä!



Corralejo mereltäpäin 

Corralejon pääkatu 

Pääkohteiden lisäksi on sitten pari pienempää lomakohdetta kuten esim. Las Playitas, joka on tullut tunnetuksi urheilijoiden lomakohteena saaren eteläosassa. Siellä en ole käynyt vuosikausiin mutta aikoinaan pienen kalastajakylän yhteyteen rakennettiin iso hotellikompleksi ja tämä on tiettävästi vain laajentunut vuosien aikana. Kylän ranta on pieni, tummahiekkainen poukama mutta lukuisat urheilumahdollisuudet ovat ilmeisesti tämän paikan valttikortti hyvän sään lisäksi. Siellä nimittäin harvemmin tuulee. 

RANNAT
Fuerteventuralla on ehdottomasti Kanarian saarten parhaimmat rannat sillä hienohiekkaisia rantoja on kymmenien kilometrien edestä. Corralejosta alkaa lähes 10 km pitkä dyynien vaaleahiekkainen ranta, joka on ainutlaatuinen. Rantaa on sen verran paljon, että edes vilkkaimpina kesäkuukausina ei rannalla tarvitse maata "sillit suolassa" vaan tilaa riittää runsaasti jokaiselle. Sama fiilis löytyy saaren eteläosasta, sillä Jandiasta alkaa toinen 10 km pitkä vaaleahiekkainen ranta. 

Costa Caletan ja Costa Calman rannat ovat hieman vaatimattomampia mutta puolestaan matalia ja suojaisia eli sen puolesta sopivat esim. pienten lasten kanssa matkustaville.

Costa Caletan ranta 


Kannattaa huomioida, että nudismi on sallittu Fuerteventuran rannoilla ja etenkin Corralejon dyyneillä sekä etelän Sotaventon rannalla näky on varsin yleinen. Mutta esim. keskustan rannoilla ei nudisteja juurikaan näy. 

Waikiki beach eli Corralejon keskustan pikkuranta 



Rannoilla ei ole juurikaan palveluita, lukuunottamatta muutamia paikkoja jossa voi vuokrata aurinkotuolin ja -varjon. Näitä ovat Corralejon keskustan pikkuranta, dyyneillä rantaosuus RIU-hotellien luona, Costa Caletan ja Costa Calman rannoilla sekä Jandian rantaosuudella. Mitään rantabaareja ei juurikaan löydy muuta kuin keskustan rantojen läheisyydestä. 





Yksi viehättävimmistä rannoista on länsirannikolla (noin 20 km Corralejosta) sijaitsevan El Cotillo-kylän laguunirannat. 




MAJOITUSMAHDOLLISUUDET
Joka kohteessa on tarjolla luonnollisesti vaihtoehtoja 2 tähden apartamentos-hotelleista aina 4-5 tähden hotelleihin. Etenkin 2-3 tähden apartamentos-huoneistohotellit ovat yleensä aika perustasoa eli mitään luksusta on turha odottaa. Vielä neljä tähteäkin tahtoo olla aika normitasoa, ei mitään luksusta. Vasta 5-tähden hotelleissa voi odottaa jo jotain spesiaalia. Mutta jokaiselle jotakin. 

Jandian ja Costa Calman hotellit ovat pääasiassa isompia hotellikomplekseja ja esim. mitään kivoja pikkuhotelleja tai huviloita ei näiltä alueilta juurikaan löydy. Näistä monet toimivat myös ns. all inclusive- periaatteella koska sijaitsevat kauempana keskustan palveluista.

Costa Caletassa on puolestaan enemmän edullisempia huoneistohotelleja ja Corralejossa ehkä laajin valikoima. Siellä on vielä muutamia keskitason huoneistohotelleja vielä jäljellä mutta onneksi paljon on jo remontoitu ja esim. tällä hetkellä neljä isoa huoneistohotellia oli juuri valtavan remontin alla. Eli vähitellen taso nousee. Kaupungissa on vain muutama 4 tähden hotelli ja sen lisäksi yksi 5 tähden hotelli. Mutta lisäksi löytyy melko kivasti esim. loma-asuntoja tai huviloita, jos sellaisen haluaa vuokrata. Tosin matkanjärjestäjillä näitä ei kauheasti taida olla tarjolla. 


URHEILUMAHDOLLISUUDET 
Etenkin vesiurheilumahdollisuudet ovat suosittuja. Tuulien ansiosta kitesurf- ja purjelautailu ovat erittäin suosittuja lajeja etenkin Corralejossa sekä saaren eteläosan Sotaventon rannalla. Sotaventon surffikohde on kuitenkin keskellä ranta-aluetta eikä lähellä ole kuin yksi ainoa hotelli, Melia los Gorriones. Lähin lomakohde Costa Caleta on n. 5 min ajomatkan päässä ja Jandia puolestaan n. 10-15 minuutin ajomatkan päässä. Sotaventon rannalla tuulet ovat melko takuuvarmoja mutta toisaalta monesti hyvinkin voimakkaita ja erittäin puuskaisia. Mutta purjelautailuun alue sopii erinomaisesti. Sotaventolla kisataan yleensä myös heinä-elokuun vaihteessa purje- ja leijalautailun maailmancupin kisä. 


Leijasurffauksen harrastajille Corralejon Flag Beach on ehkä parempi vaihtoehto ja sieltä löytyykin lukuisia surffikeskuksia. 



Fuerteventura on myös yksi Euroopan parhaimpia surffi- eli lainelautailupaikkoja. Etenkin talvisin aaltoja riittää surffattavaksi pohjoisrannikolla. Eteläosassa saarta ei lajia pysty harrastamaan juuri lainkaan. 

SUP eli stand up paddle surf on myös tullut suosituksi viime vuosina ja lautoja voi vuokrata monista paikoista. Corralejossa tuulisina päivinä homma voi olla aloittelijoille turhan hankalaa mutta tuulettomina ja aallottomina päivinä mitä mahtavin laji harrastaa. 




Fuerteventuralla on mahdollisuus myös sukeltaa ja snorklata. Kaikista lomakohteista löytyy sukelluskeskuksia ja ainakin Corralejossa järjestetään myös snorklausretkiä. Ne yleensä suuntautuvat läheiselle Loboksen saarelle, jossa on suojaisia poukama lajin harrastamiseen tuulisina päivinä. 

Fuerteventuralta löytyy myös lukuisia golfkenttiä ja golffareille paras lomakohde on ehdottomasti Costa Caleta, josta löytyy kaksi kenttää aivan vierekkäin ja niiden lähistöllä on myös hotelleja. 

Pyöräily (niin kilpa- kuin maastopyöräily) on suosittua Fuerteventuralla vaikka teitä ei olekaan suunniteltu lajia varten (kapeat ja mutkaiset tiet). Mutta saarella käy paljon kilpapyöräilijöitä harjoittelemassa. Maastopyöräilyyn sopii esim. Corralejon lähistön upeat tulivuorimaisemat.


Luonnollisesti lenkkeily ja patikointi ovat myös suosittuja lajeja sekä tietysti kuntosaleja löytyy kaikista lomakohteista. 

NÄHTÄVYYDET 
Fuerteventura ei ole kuuluisa lukuisista nähtävyyksistään koska saarella ei juurikaan ole mitään rakennettuja nähtävyyksiä. Oikeastaan Corralejon pieni vesipuisto (suljettu talvisin) ja eteläosan Oasis Park -eläinpuisto ovat ainoita ns. teemapuistoja. Näistä tosin Oasis park on kyllä vierailun arvoinen lasten kanssa. 

Parasta nähtävää saarella on nimenomaan luonto, upeat rannat sekä saaren sisäosan pienet, uinuvat kylät. Näihin pääsee parhaiten tutustumaan esim. vuokra-autolla tai jonkun retken mukana. 

Saaren sisäosan erilaisia maisemia 



HYVÄ TIETÄÄ 
Fuerteventura on Kanarian saarista kaikista vanhin ja tämä näkyy ennen kaikkea siinä, että saari on erittäin matala ja tästä syystä myös hyvin karu. Sadepilvet purjehtivat usein saaren yli. Kuivuutta ei kuitenkaan kannata pelästyä sillä omalla "karulla" tavallaan saari on myös äärimmäisen kaunis. 

Fuerteventura on varsin rauhallinen lomakohde eli mitään bilelomaa ei sinne kannata lähteä viettämään. Toki yöelämää on jonkin verran tarjolla ja esim. Corralejossa etenkin viikonloppuisin on väkeä paljon liikenteessä. 

Hintataso on hieman Suomea edullisempi niin ruokakaupoissa kuin ravintoloissa. Mutta mitään puoli-ilmaista ei lomailu kuitenkaan Kanarialla enää ole. 

All inclusive-hotelleja on tarjolla mutta niiden taso vaihtelee. Mutta se on tietysti täysin normaalia. Onhan palveluissa ja ruoan tasossa oltava jotain eroa, jos majailee parin tähden tai neljän tähden hotellissa. Mitään luksusta eivät all inclusivet kuitenkaan yleensä tarjoa. 

Saari ei ole mikään jetset-paikka vaan enemmänkin rauhasta ja luonnosta nauttivien rento lomakohde. Eli merkkivaatteet ja korkkarit voi matkalaukussa korvata varvastossuilla ja surffityylillä. Niillä voi lähteä myös yöelämään. 

Lapsiperheetkin viihtyvät Fuerteventuralla vaikka varsinaisia teemapuistoja ei juurikaan ole tarjolla. Mutta jos haluaa viettää rauhallisen perheloman rantaleämästä nauttien,  ilman suurempaa stressiä, niin se taatusti onnistuu. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti