tiistai 12. huhtikuuta 2016

Loma Fuerteventuralla-osa 1

Ensimmäiset neljä päivää Fuerteventuran lomaa takana ja kaikkea kivaa olemme ehtineet jo tehdä. Vielä      saman verran lomaa edessä ja kaikkea kivaa ohjelmaa vielä tiedossa. Aika "bueno" loma, ei voi valittaa. 

Meille nämä reissut tänne naapurisaarelle ovat tällaista kotiseutumatkailua sillä koti on periaatteessa näkömatkan päässä. Tai ainakin hyvin kirkkaalla säällä on mahdollisuus bongata naapurisaari horisontissa jopa ilman mitään kiikareita 😀. No, laivalla tosin matka kestää pari tuntia hyvällä säällä ja kunnon puhurin sattuessa voi matkaan mennä jopa yli kolmekin tuntia. Lentäen pääsisi puolessa tunnissa mutta tällä kertaa tulimme laivalla koska otimme oman auton mukaan, lähinnä tavaroiden takia. Yhdensuuntainen lippu maksoi reilu 50€ residencia-alennuksella. Lentolipun olisi saanut lähes samalla hinnalla mutta silloin tietysti pitää miettiä, että mitä ottaa mukaan. Nyt kun otettiin kitesurf-varusteet ja stand up paddleboardit mukaan niin laiva+auto oli parempi vaihtoehto.

Tässä vähän kuvia näistä ensimmäisistä päivistä. Parempi reissukertomus sitten kun olemme takaisin kotosalla.

Fred Olsenin laivalta löytyy pieni leikkipaikka lapsille. Menee matka vähän joutuisammin, varsinkin jos sattuu löytymään leikkikavereita.



Fuerteventuralla suuntasimme ensimmäiseksi tapaamaan ystäviä-olipa kiva nähdä pitkästä aikaa. Ja pikkuneiti pääsi tutustumaan myös princesa-poniin. Tämän jälkeen matka jatkui kohti pohjoista.


Laiva Gran Canarialtahan saapuu Fuerteventuran eteläosaan, Morro Jableen, mutta me vietämme aina lomamme pohjoisessa eli Corralejossa, jonne on eteläkärjestä parin tunnin ajomatka. Mutta meille tämä  on ehdottomasti saaren paras paikka.


Ensimmäisenä päivänä suuntasimme läheiseen ulkoilmaleikkipaikkaan, jossa oli mm. pomppulinnoja ja trampoliineja. Hinta 5€ / tunti, ei paha.



Perjantai oli 40-vuotispäiväni ja tämä oli yksi syy siihen, että miksi lähdimme reissuun. En halunnut juhlistaa synttäreitä juhlimalla sen enempää, päivä rakkaiden seurassa riitti. Illalla kävimme syömässä La Scarpetta da Mario-ravintolassa. 




Yhden lasillisen kuohuvaa otin illallisen kera, se riitti. Oli niin mahtavaa herätä seuraavana aamuna ja suunnata aamulenkille. 8 km ympäri Corralejoa ja juoksu kulki yhtä hyvin kuin 3-kymppisenä. Ei siis hätää 😀

 

Lauantaina saarelle saapuivat myös puolison vanhemmat, veli sekä veljenpoika. Suuntasimme heti rannalle sillä sääennuste lupasi hyvää tuulta. Ja tuuli olikin hyvä joten pääsimme pitkästä aikaa leijasurffaamaan. 



Sunnuntaina suuntasimme heti aamusta valloittamaan Montaña Roja-vuorta, tai paremminkin entistä tulivuorta. Eihän tuo kovin korkea ole (reilut 300m) mutta ihan kivasta treenistä menee ja ylhäältä kivat maisemat Corralejon dyyneille. Harmi vain, että aamu oli pilvinen joten emme nähneet auringonnousua.








Iltapäivällä vielä mahtava kitesurf-sessio lähes autiolla Flag beachillä- aivan huippua! Ja päälle vielä illallinen ystävien kanssa-mitä muuta voi toivoa.






Valitettavasti lähipäiviksi ei ole luvattu tuulta, joten voi olla kitesurf-sessiot jäävät näihin kahteen kertaan. No, pääasia että edes pääsimme veteen. Mission completed! 

Maanataina suuntasimme aamupäivällä dyyneille ja siellä hiekan keskellä menikin aika mukavasti touhutessa. Ja hyvästä treenistä kävi kun juoksi dyyniä ylös ja alas.





Dyynisession jälkeen matka jatkui upeaan Coco beach-kahvila-ravintolaan, joka sijaitsee Corralejon ainoan 5* hotellin eli Bahia Realin yhteydessä. Sinne voivat kuitenkin mennä myös muut kuin hotellin asiakkaat. Suosittelen!




Nyt sattui olemaan laskuvesi mutta nousuveden aikaan ravintola on täysin veden päällä.



Iltapäivällä vielä pikatapaamiset ystävien kanssa ja lepäämään. Huomenna aikainen herätys ja matka vie naapurisaari Lanzarotelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti