keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Joulu tulee - oletko valmis???

Niin se on taas joulukuu ja se aika vuodesta kun joulu alkaa vallata tilaa ihmisten mielissä. Suomessa taitaa olla aika lailla joulubuumi päällä mutta täällä sitä ei vielä niin huomaa. Toki kauppoihin on ilmestynyt jo joulukoristeita, näyteikkunat on sisustettu jouluisesti ja tavarataloissa leluosastot ovat vallanneet suuret tilat heti sisäänkäynnin vierestä. Ensimmäiset lelukatalogit ovat tulleet postin mukana ja jonkin verran jo joululahjamainoksiakin näkyy televisiossa. Mutta esim. joululauluja, espanjassa villancicos, en ole vielä kaupoissa kuullut. Mutta pikkuhiljaa joulukoristeet ovat ilmestyneet katukuvaan kaupungin toimesta ja myös ostoskeskukset on jo koristeltu jouluhysteriaa lisäämään. 

 





Koteja tuskin on kukaan vielä koristellut jouluisasti mutta varmasti pikkuhiljaa koristeet ja valot ilmestyvät myös koteihin. Täällähän esim. joulukuuset eivät ole kodeissa se tärkein joulukoriste kodeissa vaan jouluseimi eli belen. Näitä rakennetaan myös suurempina versioina esim. ostoskeskuksiin, kaupunkien aukiolle jne. Jopa Canterasin rannalle rakennetaan joka vuosi hiekasta sellainen. Toki joulukuusiakin on koteihin alettu vähitellen hankkia mutta niillä ei ole samanlaista merkitystä kuin Suomessa. Toimivat lähinnä koristeena ja tunnelman luojana - esim. lahjoja eivät itämaan tietäjät jätä kuusen alle vaan jokainen jättää kenkänsä esille ja lahjat laitetaan sitten niiden viereen. 





Tänään kävimme ostamassa pienet joulupaketit Suomi-koulun joulujuhlaa varten ja ainakin lelukaupoissa oli jo nyt vilinää ja vilskettä. Vaikka suurin joulusesonki alkaa vasta yleensä 8.12. jälkeen kun on vietetty joulukuun ylimääräiset pyhä- ja vapaapäivät. Täällä kun 6.12. vietetään perustuslainpäivää ja 8.12. synnittömän sikiämisen päivää - molemmat ovat pyhäpäiviä eli moni hyödyntää nämä päivä jouluostoksia tehden. Etenkin isommat ostoskeskukset ja tavaratalot ovat avoinna molempina päivinä. 

Täällä tosin joululahjojen suhteen ei ole vielä niin kiirettä sillä pääosa saa ja antaa lahjat vasta loppiaisena. Jouluaattoa toki vietetään mutta valtaosalle se on aivan normaali päivä. Toki illalla yleensä sitten kokoonnutaan perheen tai ystävien kanssa syömään normaalia juhlallisempaa illallista ja jokunen lahjakin saatetaan antaa. Mutta valtaosa lahjoista jaetaan vasta 6.1. aamulla kun itämaantietäjät eli Reyes Magos ovat tuoneet lahjat yön aikana. 




Täällä oikeastaan jouluaaton ja -päivän tärkein tapahtuma on syöminen eli aattona syödään myöhään illalla ja pitkän kaavan mukaan. Ystäviä & sukulaisia kutsutaan kotiin syömään tyypillisiä jouluherkkuja eli usein erilaisia äyriäisiä ja muita mereneläviä. Ja yleensäkin kaikkea vähän "kalliimpaa", joita ei ihan arkena pöytään välttämättä pystytä ostamaan. Ja tietysti erittäin hyvälaatuinen Jamon Serrano eli ilmakuivattu kinkku kuuluu olennaisena osana joulun aterioihin. Ja aterian päätteeksi nautitaan sitten ällömakeita jouluherkkuja, turronia (paikallista nougaata) sekä polvorones-leivonnaisia. 

                                                 Joulutunnelmia vuodelta 2013


Joulunajan suurin puheenaihe on aina joululotto, Loteria de Navidad, jonka arvonta näytetään suorana lähetyksenä televisiossa 22.12. usean tunnin ajan. Näitä jouluarpoja myydään viikkojen ajan ennen arvontaa ja yksi arvan kymmenys maksaa 20 €. Eli jos voitto osuu kohdalle, niin se jaetaan sitten kaikkien saman numeron ostaneiden kesken. Yleensä näitä ostetaan perheenjäsenten,  ystävien tai työkavereiden kesken eli mahdollinen voitto jaetaan sitten tutulla porukalla. 

Suomessa joulunviettoon liittyy valtava määrä perinteitä ja niitä noudatetaan hyvinkin täsmällisesti. Täällä taas jouluperinteet ovat itse asiassa hyvinkin perhekohtaisia - jokaisessa perheessä juhlitaan omalla tavalla. Mutta ennen kaikkea joulu on täällä Espanjassa iloinen juhla - ei niin harras ja rauhallinen kuin Suomessa. 

Meidän perheessä joulua vietetään aina vähän sen mukaan, että missä satumme olemaan. Tänä vuonna olemme joulun Suomessa eli todennäköisesti joulua vietetään melko suomalaiseen perinteiseen tapaan. Mutta jos olisimme kotona, niin silloin varmaan mukana olisi myös espanjalaisia joulujuttuja. Mutta kuitenkin niin, että meidän perheessä jouluaatto on sen tärkein päivä ja silloin joulupukki tuo valtaosan lahjoista. Ja loppiaiseen jää sitten enää vain muutama pienempi paketti. Tämä jo ihan siitä käytännön syystä, että onhan Kiankin kivempi leikkiä niillä uusilla leluilla koko joululoman ajan eikä niin, että heti loppiaisen jälkeen palataan taas normaaliin kouluarkeen ja lelut unohtuvat kaapin pohjalle. 

Joulutunnelmia vuodelta 2014
 

Olemme muutaman joulun saaneet viettää täällä niin, että koolla on ollut melkeinpä koko suku eli niin Suomen kuin Espanjan sukulaisia. Ja silloin olemme yleensä aattoa viettäneet suomalaiseen tapaan ja syöneet mm. suomalaisia jouluruokia. Tosin sillä muutoksella, että jouluateria on nautittu  paikalliseen tapaan vasta illalla. Ja joulupäivänä on ollut sitten vuorossa espanjalaiset jouluherkut, joita on nautittu lounaaksi. Eli näin olemme kunnioittaneet molempien maiden perinteitä. Tosin täytyy kyllä myöntää, että Kialle taitaa joulupukki ja tontut olla paljon tutumpi asia kuin itämaan tietäjät. Eikä neiti taida edes tietää niiden nimiä... 
                                                   
                                                  Joulupäivän lounas vuodelta 2011


Lelukaupassa myyjä sattui kyselemään, että onko Kia kirjoittanut jo toivomuslistan itämaantietäjille. Mutta siihen neiti vain topakasti vastasi, että joulupukki saa tuoda mitä haluaa - hän ottaa kaiken tyytyväisenä vastaan. Siinä olikin myyjän ilme näkemisen arvoinen :-)

Meillä ei tosiaan neiti ole toivonut tänä vuonna mitään erityisiä lahjoja. Eikä hän sitä lahjalistaakaan ole siis kirjoittanut. Hän on vain useampaan kertaan maininnut sen, että pukki saa tuoda mitä haluaa. Ja hän on iloinen siitä, mitä annetaan. Kyllä äiti on ylpeä tuosta asenteesta!

Toki lahjoja olemme neidille ostaneet mutta aika maltilla kuitenkin. Muutama lelu ja sitten enemänkin käytännöllisiä lahjoja kuten Frozen pyyheliina ja suihkusaippua sekä prinsessa-aiheinen sähköhammasharja. Näitä neiti on pyytänyt ostettavaksi tässä kuluneen vuoden aikana mutta olemme säästäneet ne joulua varten. Joten neiti on varmasti iloinen saamistaan lahjoista. Suurin osa lahjoista onkin jo ostettuna sillä joulunalushysteria suomalaisissa kaupoissa ei juurikaan houkuttele... Eli Suomessa voimme sitten vain keskittyä joulutunnelmasta nauttimiseen.  Varsinkin kun tänä vuonna jää kotikin täällä koristelematta - joulukoristeet olen nimittäin ehtinyt jo pakata muuttoa varten :-) 

                                                  Joulutunnelmia vuodelta 2014


Mukavaa Joulun odotusta kaikille - siihenhän ei ole enää kuin kolme viikkoa! 











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti