torstai 25. kesäkuuta 2015

Reissusuunnitelmia

Viime aikoina kaikki ylimääräinen vapaa-aika on mennyt matkasuunnitelmia tehden. Meillä kun puolison lomat jakautuvat aika tasaisesti pitkin vuotta niin pystymme tekemään vuoden aikana useampia lyhyempia reissuja. Toki niistä suurin osa tällä hetkellä on "sukuloimis" reissuja eli käymme tapaamassa sukulaisia joko Suomessa tai manner-Espanjassa. Mutta tämä sopii tällä hetkellä meille ihan mainiosti sillä Kia on kuitenkin vielä sen verran nuori, että mitään pidempiä reissuja ei kannata tehdä sillä muistot niistä ei välttämättä kanna aikuisikään asti. Sitten kun ikää ja ymmärrystä on jo enemmän, niin reissujen luonnekin varmasti alkaa muuttua. Pitäähän pikkuneidinkin päästä näkemään maailman ihmeitä. Toki myöhemmin lomien järjestäminen esim. koulusta tulee olemaan aina vaikeampaa mutta toivomme ettei se kuitenkaan olisi mahdotonta. 



Mutta tämän vuoden reissut siis suuntautuvat pääasiassa Suomeen ja manner-Espanjaa! Ensimmäinen reissu meillä onkin jo kohta lähdössä käyntiin kun maanantaina suuntaamme Kian kanssa Suomeen peräti kolmeksi viikoksi. Tällä kertaa lennämme SAS:lla Oslon kautta sillä ne olivat ainoat "järkevän" hintaiset liput jotka löysimme. Hintaa tuli 180 € / suunta / hlö. Näin kesällä yhteydet täältä Kanarialta Suomeen ovat paljon rajoitetummat kuin talvella sillä suoria lentoja ei ole tähän vuodenaikaan. Ja tämä tietysti nostaa myös hintoja.. Mutta näillä mennään - lokakuusta lähtien on sitten taas suoria lentoja tarjolla ja esim. joulukuun lennot Suomeen ostimme koko perheelle yhteishintaan 350 €. 

Tällä kertaa olemme Suomessa pikkuneidin kanssa peräti kolme viikkoa - kunnon kielikylpy tulee jälleen tarpeeseen! Ohjelmassa on tietysti sukulaisten ja ystävien tapaamista mutta myös kummityttöni rippijuhla, vierailu muumimaailmassa (vaikka Kia ei niin muumien ystävä olekaan), yö Turun Caribia-kylpylähotellissa, Pori Jazz (lippu ostettuna, toivottavasti sää suosii niin että pääsemme konserttiin torstaina), Pori Jazz kids, viiden päivän uimakoulu Porin maauimalassa Niilo-ystävän kanssa (toivottavasti sää suosii...), Lukion-luokkakokous (siitä on jo 20 vuotta kun saimme valkolakit...) ja mahdollisesti myös vierailu Särkänniemeen (jos vaan sää suosii). Tietysti myös mökillä pitäisi piipahtaa ja olisihan se kiva viettää edes yksi aurinkoinen päivä Yyterissä. Mutta kaikki suunnitelmat riippuvat aina vähän säästä, joten sen kummempia päiväsuunnitelmia emme ole vielä tehneet. Joka tapauksessa kaikkea kivaa on taas tiedossa! 

Viime vuoden tapaisia hellesäitä en edes odota mutta jos ei nyt vettä sataisi joka päivä niin olisimme ihan tyytyväisiä. 

Tässä muutamia tunnelmakuvia viime kesän helteiseltä Suomen vierailulta... 




Suomireissun viimeiseksi viikoksi saamme myös isännän Suomeen eli jotain mukavaa ohjelmaa kehitellään sille viikolle. Ja sitten matka jatkuukin kohti Helsinkiä, josta lennämme 21.7. Madridiin ja sieltä seuraavana päivänä matka jatkuu kohti Espanjan pohjoisinta kärkeä. Jesuksen vanhemmilla on kesäasunto Galiciassa, pikkuruisessa O Vicedon kylässä ja he viettävät siellä aina kesäkuukaudet, jolloin Madridissa on turhankin kuuma. Galician kesä on aika lailla samanlainen kuin Suomessa - välillä paistaa aurinko ja on lämmintä mutta aika usein on myös pilvistä ja sateista. Mutta toisaalta maisemat ovat myös sitten kauniin vehreät. 



Tuollaisissa maisemissa vietämme vajaan viikon verran. Varsinaisia aktiviteetteja ei tuolla kauheasti ole tarjolla mutta toivottavasti pääsemme ainakin vähän melomaan ja SUP-lautailemaan. Varmasti pääsemme herkuttelemaan myös tuoreilla merenelävillä sillä tämä seutu on niistä erityisen kuuluisa.

Reissumme jatkuu sitten kuun lopussa ja lennämme pohjoisesta suoraan takaisin kotisaarelle. Löysimme Vueling-lentoyhtiön edulliset lennot A Coruñasta Gran Canarialle, hintaa vain 50 € / hlö. Ei paha hinta ollenkaan kun Kanarian saarten sisäisistä lennoistakin pitää monesti maksaa saman verran. 

Kotona emme todennäköisesti ole kuin pari päivää ja sitten jatkamme matkaa entisen kotisaaren maisemiin. Olemme varanneet hotellin jo alustavasti viidelle yölle ja vielä lento- tai laivaliput pitäisi varata, jotta reissuun päästään. Toivottavasti on hyvät tuulet silloin tiedossa sillä viimeisesta leijasurffauskeikasta on jo ihan liian pitkä aika... No, elokuussa normaalisti tuulet puhaltaa melko hyvin eli hyvät mahdollisuudet ovat olemassa ;.) 

Elokuun loppuosa meneekin sitten ihan kotosalla. Toivottavasti taloyhtiön uima-altaat on saatu siihen mennessä korjattua ja pääsemme nauttimaan rennoista päivistä kotosalla & uima-altaalla. Tämä on itse asiassa ensimmäinen kesäni täällä Kanarialla ilman että olisi uima-allas vapaassa käytössä. On ollut aika outoa... Aikaisemmin itse asiassa ajattelin, että ei uima-allas ole niin tärkeä asia mutta nyt kun sitä ei ole ollut niin kummasti on mielipide muuttunut. On se kuitenkin aika tärkeä asia täällä... Vaikka onhan meillä ranta tuossa lähellä mutta jos aikaa on vain pari tuntia niin harvemmin sitä tulee rannalle lähdettyä mutta samassa ajassa uima-altaalle suuntaisimme ehdottomasti. Kyllähän se on mukavuuskysymys - ei tarvitse ajella minnekään eikä etsiä parkkipaikkaa, eikä kävellä kaikkien rantavarusteiden kanssa sieltä autolta rannalle ja takaisin eikä lopuksi ole sitä ärsyttävää hiekanpoisto-operaatiota. Olen siis nykyään ehdottomasti enemmän allas- kuin rantaihminen. Paitsi ehkä jos se ranta olisi vaikka sellainen kuin entisellä kotisaarella Fuerteventuralla - silloin voisin kyllä vaivautua vaikka sen parin tunnin takia ;-)

                                         Flag Beach, Corralejo - Fuerteventura


Syksyllä suunnitelmissa on vielä reissu jonnekin Välimerelle - ehkä Malagaan, ehkä Mallorcalle, ehkä Kroatiaan.. Riippuen siitä, että miten saamme aikataulut sopimaan ja minne löytyy edullisia lentoja sekä kohtuuhintaista majoitusta. Mutta tätä reissua emme ole vielä edes miettineet sen enempää... Onneksi vaihtoehtoja on paljon tarjolla. Syyskuu on monesti mukavaa aikaa reissata Välimerellä kun on vielä lämmin mutta ei niin kuuma kuin heinä- ja elokuussa. Myös vedenlämpötilat ovat monesti vuoden huippulukemissa juuri syyskuun alkupuolella - kuuman kesän jälkeen, ennen syyssateiden alkamista... Väkeä ei myöskään lomakohteissa ole enää ruuhkaksi asti kuten heinä- ja elokuussa. Katsotaan, että minne päädymme vai olemmeko laiskoja kaiken reissaamisen jälkeen ja pysymme kotimaisemissa. Saa nähdä! 

Joka tapauksessa vuoden viimeinen reissu on sitten edessä Joulukuussa kun suuntaamme Joulun viettoon Suomeen!! Jesus sai töistä lomaa juuri joulun ajalle ja pitäähän tämä mahdollisuus hyödyntää - sillä seuraavaan "joululomaan" voi helposti mennä 5-6 vuotta. Niinpä haluamme suunnata Lappiin - tapaamaan joulupukkia, ajelemaan moottorikelkoilla & poroilla, lumilautailemaan sekä tietysti ihmettelemään Lapin taikaa. Jesuksen kanssa olemme itse asiassa käyneet pariin otteeseen jo Lapissa, kerran Ylläksellä ja kerran Rukalla. Nyt suuntaamme Leville. Majoitus on jo varattuna mutta muuten suunnitelmat ovat vielä avoinna. Kiakin oli viime reissulla mukana mutta neiti oli silloin niin pieni, että ei reissusta muista mitään. Toivottavasti nyt jää jotain muistoja. 







Tarkoitus olisi myös jatkaa Kian viime talvena aloitettua laskettelu-uraa. Viime talven laskettelureissulla  neiti osallistui hiihtotunneille ensimmäistä kertaa eli nyt tietysti tarkoitus olisi, että harrastusta sitten jatketaan. Neiti nimittäin tykkäsi todella paljon ja vanhempienkin pieneksi yllätykseksi suoriutui puuhasta todella loistavasti. Eli kyllähän sitä pitää antaa mahdollisuus lajia jatkaa myös tulevaisuudessa. 

 

Mukaan olemme houkutelleet myös mummua ja pappaa eli ehkä pääsemme Jesuksen kanssa testaamaan myös Levin afterski-menoa jonain iltana... Samalla Lapin reissulla olisi tarkoitus tietysti piipahtaa myös Rovaniemellä Joulupukkia tapaamassa. Voi olla, että siellä on aika kaaos juuri Joulun alla mutta pitäähän siellä nyt käydä kun "nurkilla" ollaan. Itse Joulua suuntaamme viettämään Poriin, jossa saamme nauttia myös ystävien ja sukulaisten seurasta. 


Eli tällaisia reissusuunnitelmia tällä kertaa.. Toivottavasti kaikki menee suunnitelmien mukaan ja pääsemme näistä reissuista nauttimaan! Nyt edessä on kuitenkin matkalaukkujen pakkaaminen tätä ensimmäistä "kiertomatkaa" varten ja se onkin tarkkaa puuhaa, sillä mukaan haluan ottaa vain yhden matkalaukun verran tavaraa meille kahdelle ja sillä pitäisi pärjätä sitten koko kuukausi reissussa. Ehkäpä laukkuun pitää pakata myös aimo ripaus aurinkoa ja lämpöä tuliaisina Suomeen - tuskinpa kenelläkään on mitään sitä vastaan.... 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti