perjantai 19. kesäkuuta 2015

Koulun päättäjäiset ja muita tämän viikon touhuja

Tämä viikko on ollut eräänlainen siirtymäviikko koulusta kesälomalle - Kia on ollut muutamana päivänä koulussa mutta muuten sitten kotosalla. Osittain siitä syystä, että koulussa alkoi  viime viikolla jonkinlainen täiepidemia mutta osittain myös siitä syystä, että neiti on ollut hieman kipeänä. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä nousi pieni kuume ja sitä on seurasi pari yötä kestänyt yskä. Siis sellainen oikein kunnon yskä, että vähän kauhistutti naapureitten puolesta että ovatko saaneet nukuttua lainkaan.. Molempina öinä yskiminen alkoi heti sänkyyn mennessä ja jatkui noin klo 2 asti lähes tauotta ja sitten muutaman tunnin tauon jälkeen jatkui taas aamulla n. klo 6. Onneksi Jesuksella oli yövuorot molempina öinä eikä esim. aamuvuoroja... Toki itselläkin jäi unet vähiin kahtena yönä mutta koska normaalisti nukun melko hyvin niin parin yön univaje ei niin haittaa. Enemmän harmittaa se, että kurkkukipu ja yskä tuntuu nyt tarttuneen minuun. Mutta onneksi ei sentään ole kuumetta eikä nuhaa.. Ja Kiakin tervehtyi nopeasti - itse asiassa molempina aamuinakin heräsi täysin pirteänä, ihan kuin ei olisi yskiminen haitannut hänen öitään ollenkaan... Mutta tämä viikko on siis otettua suunniteltua rauhallisemmin! 

Kia oli maanantain kotosalla mutta iltapäivällä jo normaalisti englannintunnilla, koska itse halusi sinne mennä ja oli täynnä energiaa. Ei paljon yön yskiminen ja kuume siis painanut... Sillä aikaa itse kävin vähän ostoksilla eli ostamassa muutaman sisustusjutun neidin leikkimökkiin, jota sitten sisustettiin tiistai-iltapäivällä.

Tällainen siitä sitten tuli:



 

 '
Mitään suuria summia en halunnut käyttää sisustukseen eli käytimme lähinnä purkkeja ja purnukoita, joita löytyi jo kotoa. Seinälle ostin kaksi settiä pattereilla toimivia valosarjoja, jotka maksoivat 5 euroa / setti. Seinätaulut ovat itse asiassa pöytätabletteja, jotka maksoivat 1.50 € / kpl. Astiat meillä oli jo valmiina. 

Matot lattialle ostin Ikeasta, kuten myös ikkunalla olevat kukat. Matoiksi olisin halunnut räsymatot mutta sopivankokoisia ja -hintaisia ei löytynyt joten tyydyimme näihin edullisiin Ikean eteismattoihin. Ovatpahan helppoja pitää puhtaana! 



Minikeittiökin meillä oli jo valmiina sillä Kia sai sen aikoinaan 2-vuotislahjaksi. Tosin se oli ulkokäytössä jo päässyt aika huonoon kuntoon ja olin sitä heittämässä roskikseen. Kunnes sitten keksein purkaa sen osiin ja kasasin sen uudelleen hyödyntäen vanhaa Ikean Lack-hyllyä, joka sekin oli autotallissa valmiina. Näin saimme toimivan ja ihan ilmaisen ratkaisun ainakin hetkeksi aikaa. 

Mielestäni mökki näyttää nyt paremmalta kun se maalattu valkoiseksi. Etenkin sisällä on paljon enemmän valoa. Ja maalaus oli myös käytännöllinen ratkaisu sillä mökki oli käsittelemätön eli ilman mitään suojausta se olisi aika nopeasti mennyt huonoon kuntoon. Mutta nyt maalattuna toivottavasti kestää vuosikausia. 


 

Mökin edessä on pihapöytä, jonka ostimme Kialle jo viime kesänä. Ja palanen tekonurmikkoa ostettiin paikallisesta Leroy Merlinin rautakaupasta, tuo palanen maksoi 10 euroa. 


Olemme erittäin tyytyväisiä tähän hankintaan - tällä hetkellä ehdottomasti suosituin leikkipaikka meidän kodissa!




Tiistaina neiti oli koulussa sillä ohjelmassa oli retkipäivä Granja Tio Isidro- nimiselle maatilalle, joka sijaitsee naapurikaupungissa Teldessä. Koko aamupäivän lapset viettivät siellä tutustuen erilaisiin eläimiin ja kasveihin. Ja tietysti retken lopuksi lapset nauttivat retkieväät ulkosalla. Huippupäivä! 


 

 






Keskiviikkona pidimme taas kotipäivän. Ohjelmassa olisi ollut koulun uintipäivä mutta Kian yskän vuoksi päätimme jättää menemättä. Mutta iltapäivällä neiti oli normaalisti englannintunnilla sillä kyseessä oli lukuvuoden päätöspäivä. Tosin ensi viikolla siellä järjestetään kesäleiri ja Kialle on varattu paikka siihen. 

Kialle nämä englannintunnit ovat olleet  yksi koko vuoden kohokohdista. Melkeinpä joka aamu neiti on tarkistanut,  että onko tänään Busy Bee-päivä? Busy Bee on siis tuon kielikoulun nimi. Iso kiitos innostuksesta kuuluu varmasti Abigail -opettajalle, joka on ihan superpositiivinen ihminen ja huipputyyppi pienten lasten kanssa. Hänen iloisuutensa tarttuu taatusti myös lapsiin! Eikä se ole mitään tekopirteyttä vaan ihan aitoa sellaista. 



Ensi viikkolla tiedossa siis englantia Busy Beessä Abigailin johdolla päivittäin klo 9-13. Sitä neiti odottaa jo kovasti sillä ryhmä muista lapsista on tullut myös hyviä ystäviä vuoden aikana ja suurin osa jatkaa myös tuolle "kesäleirille". 

Täällä Espanjassahan kesäkuun lopusta aina elokuun alkuun on tarjolla valtavasti erilaisia kesäleirejä eli campus de veranoja, joissa lapset voivat viettää päivät vanhempien ollessa töissä. Täällähän lomat ovat keskittyneet pitkälti elokuulle eikä tapana ole esim. jakaa lomia vanhempien kesken niin että toinen olisi lapsen/lasten kanssa heinäkuun lomalla ja toinen elokuun lomalla. Eli heinäkuussa on iso tarve tällaisille leireille. Tarjolla on erilaisia: osa tarjoaa erilaisia aktiviteetteja mutta tarjolla on myös erikoisleirejä kuten englanninkielinen leiri, liikuntaleiri, taideleiri, tennisleiri, vesiurheiluleiri, tanssileiri, ruoanlaittoleiri, surffileiri jne.

Nämä eivät ole leirejä niiden varsinaisessa merkityksessä eli lapset eivät yleensä yövy niissä vaan viettävät ainoastaan päivät kun vanhemmat ovat töissä. Mutta toki tarjolla on myös sellaisia, joissa on mahdollisuus yöpyä. Esim. puolisoni on lapsuudessaan ollut useana kesänä leirillä jossain maaseudulla tai vuoristossa ja näissä on vietetty useampia viikkoa yhteen mittaan. Eli kaikenlaisia versioita on siis olemassa! 

Ehkäpä ensi vuonna pitää neiti ilmoittaa jollekin telinevoimistelu-leirille... 




Torstaina suuntasimme aamupäivällä rannalle, tällä kertaa Las Canterasin rannalle. Siellä on kiva lasten leikkipaikka rannalla, joten päätimme suunnata sinne koska keli oli hieman pilvinen eikä uiminen varsinaisesti houkutellut. Mutta vietimme mukavan aamupäivän rannasta nauttien.






 

Muuten päivä meni taas vaihteeksi leipomispuuhissa sillä piti kehitellä jotain syötävää perjantaiseen koulun päätösjuhlaan. Kian avustuksella leivoin mini-mustikkamuffinsseja sekä suklaa-mascarponebrownieta. 


 


Päivän mittaan ehdimme tehdä myös erilaisia tehtäviä.


 


 

Tänään perjantaina oli sitten vuorossa Kian koulun eli escuela Montessori Gran Canarian kevätjuhla ja lukuvuoden päättäjäiset. Sitä vietettiin ihan rennoissa tunnelmissa koulun pihamaalla. Paikalla oli lähes kaikkien lasten vanhemmat ja jokainen toi tullessaan jotain ruokaa tai juomaa jaettavaksi eli nyyttäri-periaatteella mentiin. Ruokaa oli tarjolla valtava määrä ja noutopöytiä oli pihamaalla peräti neljä kappaletta! Aina kummasti sitä siis ohi kävellessä oli pakko ottaa jotain pientä purtavaa... huh, huh... onneksi ehdin aamupäivällä vetäistä 6 km juoksulenkin ennen juhlan alkua :-)


 

Kian opettajat olivat myös valmistelleet hienon kuvaesityksen kouluvuoden tapahtumista, tyyliin 10 kk tapahtumat tiivistettynä 10 minuuttiin. Opettajilla on nimittäin kamera aina luokassa ja pitkin viikkoa napsivat aina kuvia sopivista tilanteista. Myös kaikki erikoishetket kuten museovierailut, retket sekä lukuisat yhdessä viettämämme kokkaus/leivontatuokiot olivat ikuistettuina. Oli kiva nähdä, että mitä kaikkea luokassa on vuoden aikana touhuttu! 

 

Tämän jälkeen lapset saivat myös kauniit kiitoskortit opettajilta kukkasten kera - yksi kukka äidille, yksi isälle ja yksi lapselle. Kaunis ele ja vielä kauniimpia olivat sanat, jotka Kialle oli kirjoitettu. Siinä lukee pelkistettynä näin:

Olemme nähneet hänen kasvavan ja aina kasvoillaan valtava hymy. Se hymy on "clase azulin" (luokan nimi) koska Kia on luottanut meihin ja me häneen. "Kia, älä koskaan lopeta tanssimista sateessa" 

Tuo viimeinen fraasi on jotenkin niin sopiva sillä Kia rakastaa tanssimista yli kaiken ja opettajat ovat monta kertaa vuoden aikana nauraneet, että miten Kia tanssii lähes koko ajan liikkellä olleessaan. Ei tarvita edes musiikkia. Ja on aina hyvällä tuulella! Kuten joku viisas on todennut:  La vida no es esperar a que pase la tormenta, es aprender a bailar bajo la lluvia eli elämässä ei kannata odottaa sitä, että myrsky mene ohi vaan kannattaa opetella tanssimaan sateen alla.  


Koulun päätösjuhla oli tällä kertaa viime vuotista haikeampia sillä jouduimme hyvästelemään molemmat opettajat. Olemme olleet todella tyytyväisiä sillä he ovat antaneet itsestään 110 % näille lapsille. Ja olemme saaneet jakaa hienoja hetkiä heidän kanssaan. Heitä tulee ikävä! 

Itse asiassa emme vielä tiedä, että mitä tulee syksyllä tapahtumaan sillä odottelemme koulun johdon tietoa siitä, että ketkä tulevat olemaan opettajia ensi syksynä ja missä luokassa Kian olisi tarkoitus olla. Vasta sitten teemme päätöksen siitä, että jatkaako Kia koulussa vai etsimmekö toisen koulun. Haluamme ensin varmistua siitä, että uudet opettajat ovat todellakin päteviä ja yhtä paljon työtään rakastavia sillä heillä on kuitenkin iso osa lapsemme elämässä. Ja jos emme ole tyytyväisiä niin sitten aloitamme kartoituksen muista vaihtoehdoista. Onneksi pari hyvää vaihtoehtoa on tarjolla joten sikäli tilanne on ihan hyvä. Tietysti parasta olisi, että Kia saisi uudet ja yhtä pätevät opettajat sekä voisi jatkaa samassa luokassa myös ensi vuonna. Sillä ystäväpiiri on kuitenkin jo luotu ja Kia on koulussa viihtynyt erittäin hyvin eli toivotaan parasta! 

Varsin tunnerikas päivä on siis takana - niin Kialla kuin itsellä. Opettajista kun on parissa vuodessa tullut melkeinpä ystäviä. Ehkäpä otan lasin kuohuvaa sen kunniaksi! Ja myös sen, että Suomessa vietetään tänään juhannusaattoa! Täällähän sitä ei vielä vietetä vaan vasta ensi keskiviikko on juhannuspäivä eli San Juan.

Hyvää viikonloppua kaikille sekä mukavaa Juhannusta sitä juhliville! 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti