tiistai 12. toukokuuta 2015

Hyvää Snellmanin päivää ja suomalaisuuden päivää

Voisin melkein veikata, että harva suomalainen tietää mitä liputetaan 12.5. No, kyseessä on Snellmanin päivä ja suomalaisuuden päivä. Mutta kuka oikeastaan oli Snellman ja mitä hän sai aikaiseksi? Rehellisesti voin myöntää, että ainakin itse piti faktoja ihan paremmin etsiä kun aloin valmistelemaan Suomi-koulun ohjelmaa kyseiselle päivälle. Varmasti monelle tutumpia ovat esim. Runeberg ja Lönnrot. Itse asiassa Snellman kuului samaan "sakkiin" näiden herrojen kanssa sillä he olivat aikansa eli 1800-luvun  "kulttuuriväkeä" ja ehdottomasti vaikuttivat kukin omalla tavallaan suomenkielen, suomenkielisen kirjallisuuden, suomalaisen kulttuurin ja identiteetin kehittymiseen. 



Johan Vilhelm Snellman itse asiassa syntyi Ruotsin puolella (12.6.1806) mutta perhe muutti kuitenkin Suomeen jo Snellmanin lapsuusvuosina.  Perhe asui Kokkolassa mutta jo 8-vuotiaana Snellman muutti Ouluun opiskelmaan. Hän oli varsin pätevä oppilas ja etenikin opinnoissaan nopeaa vauhtia. Oulussa opiskellessaan hän oppi myös suomen kielen. 16-vuotiaana hän aloitti opinnot Turun Yliopistossa, josta hän siirtyi myöhemmin Helsinkiin ja  valmistui 10 vuotta myöhemmin filosofian maisteriksi. Helsingissä hän tutustui myös Runebergiin, Lönnrotiin ja Topeliukseen. 

Myöhemmin Snellman lähti ulkomaille opiskelemaan ja tänä aikana hänen tavoitteensa alkoivat selkiintyä: hän halusi herättää suomalaisen kansallishengen. Vaikka sivistyneistö puhui Suomessa ruotsia, hänen mielestään suomen kielestä piti tulla maan virallinen kieli. Snellman halusi myös edistää tavallisen kansan kouluttamista ja sivistämistä. Hän piti tärkeänä myös suomenkielisen kirjallisuuden julkaisemista sekä oman rahan saamista. 

Saavuttuaan takaisin Suomeen hän alkoi julkaista kahta sanomalehteä, Maamiehen ystävää ja Saimaata. Maamiehen ystävä oli maan ainoa suomenkielinen sanomalehti ja se oli tarkoitettu etenkin tavallisen kansan taitoja ja tietoja lisäämään.

Ensin Snellmanin ajatukset suomalaistamisesta eivät saaneet kannatusta mutta vähitellen suhtautuminen muuttui myönteisemmäksi ja lopulta hän sai aatelisarvon ja pääsi näin osallistumaan silloisen eduskunnan eli valtiopäivien päätöksentekoon. Sitä kautta Snellman vaikutti mm. siihen, että Suomi sai oman rahan, markan, vuonna 1860. 

Snellmanin toinen saavutus koski kielipolitiikkaa. Snellmanin mukaan Suomen kansan kehitys kansakuntana oli mahdollista ainoastaan suomen kielen kautta mutta tuohon aikaan ruotsin kieli oli kuitenkin käytännössä ainoa virallisissa yhteyksissä ja kulttuurissa käytetty kieli eikä senaatti osoittanut suurta kiinnostusta asian muuttamiseen. Niinpä Snellman vetosi suoraan keisariin ja hän onnistui saamaan keisarin allekirjoituksen kielisäädökseen, joka mahdollisti suomen käyttöönoton virallisissa yhteyksissä käytettynä kielenä. 

                                                               J.V. Snellman 
J. V. Snellman 1870-luvulla
                                                                      kuva wikipedia

Samalla kun lueskelin tietoja Snellmanista niin mieleeni tietysti tuli kysymys siitä, että mitä suomalaisuus merkitsee? Suomalaisuus - mitä se edes nykypäivänä on? Onko oikeutettu sanoa olevansa suomalainen, jos on syntynyt muualla mutta saanut myöhemmin Suomen kansalaisuuden? Onko suomalainen, jos toinen vanhemmista on suomalainen mutta itse on syntynyt ja asunut koko ikänsä ulkomailla? Vai onko suomalaisuus jotain, mikä tulee sisältäpäin? Kasvetaanko siihen, opitaanko se? Mitä on olla suomalainen? 

Itseni koen edelleen suomalaiseksi vaikka nykyään vakituisesti ulkomailla asunkin. Ehkä suomalaisuus minussa on jopa lisääntynyt sen jälkeen kun muutin ulkomaille. Suomessa asuessani en todellakaan sanonut olevani suomalainen ja ylpeä siitä mutta nykyään voin niin rehellisesti sanoa.Ja esim. kansallisuutta en todellakaan menisi vaihtamaan vaikka sellaiseen olisi mahdollisuus.  Suomalaiseksi olen syntynyt ja sellaisena pysyn. Ja lapseni pyrin myös kasvattamaan niin suomalaiseksi kuin se täällä on mahdollista. Puhun lapseni kanssa pääasiassa suomea (joskus toki myös englantia, koska se on perheemme kieli), osallistumme Suomi-koulun toimintaan ja juhlimme monia juhlia suomalaisin perintein. Pyrin kertomaan lapselleni mahdollisimman paljon Suomesta - kulttuurista, luonnosta, tavoista, perinteistä ja toivottavasti tulevaisuudessa myös historiasta, maantiedosta jne. Luemme joka päivä kirjoja suomeksi. Ja joskus katsomme myös suomenkielisiä lastenohjelmia. Vierailemme säännöllisesti Suomessa ja saamme myös aika ajoin Suomesta vieraita tänne. Toivottavasti nämä riittävät siihen, että lapseni tuntee olevansa edes osaksi suomalainen. Ainakin toistaiseksi hän kertoo sujuvasti olevansa espanjalainen ja suomalainen sekä puhuvansa espanjaa ja suomea. Eli Suomi ja suomalaisuus ovat osa hänen identiteettiään. 

Monesti täällä kysellään, että minkälaista on Suomessa? Mitä siellä syödään? Minkälaista elämää siellä vietetään? Ja minkälainen kansa pystyy elämään sellaisissa olosuhteissa? Ja miten Suomessa eletään? Minkälaisia suomalaiset oikein ovat? Kun aloin miettiä suomalaisuuden käsitettä, niin ensimmäisenä mieleeni tuli kuva tyypillisestä suomalaisesta vähäsanaisesta jörömiehestä, joka ei turhaan puhu mutta kun suunsa avaa niin puhuu pelkkää asiaa. Sellaista henkilöä kun ei täällä Espanjassa kovin usein tapaa.. Täällä puhutaan ja paljon,  monesti jopa aivan liikaa.. Kenelläkään ei välttämättä ole mitään järkevää sanottavaa mutta puhuttava on, koska hiljaisuutta pidetään kiusallisena. Toisin on Suomessa, jossa puhutaan silloin kun on sanottavaa eikä niinkään puhumisen itsensä vuoksi. Ehkä tämä tapa on juurtunut suomalaisiin jo kauan, kauan sitten kun pitkien välimatkojen takia ei ollut aina ketään kenellä lörpötellä. Toisin on ollut täällä Espanjassa, jossa kyläyhteisöt ja suvut ovat aina olleet hyvin tiiviitä ja näin ollen kanssakäymistä on ollut enemmän. 

Hyvä esimerkki on esim. suomalainen sananlasku: kun väki vähenee, niin pidot paranee. Täällä Espanjassa sekin on toisinpäin: mitä enemmän väkeä, sitä paremmat on pidot. 

Suomalaisuuteen kuuluu ehdottomasti myös tietynlainen varautuneisuus ja etäisyyden pitäminen. Etenkin vieraiden seurassa. Mutta tämäkin luonteenpiirre varmasti johtuu menneisyydestä - onhan maata valloitettu vuoroin mistäkin suunnalta. Kukapa ei siitä muuttuisi hieman epäluuloiseksi vieraita kohtaan. 

Täällä annetaan poskisuudelmia ihan joka päivä ja muutenkin kosketellaan ihmisiä enemmän. Jopa melko vieraita. Ja poskisuudelmat eivät ole tarkoitettu vain perheenjäsenille - niitä jaetaan lähes kaikkien kanssa. Yleensä jopa silloin kun tavataan joku henkilö ensimmäistä kertaa. Toki tilanteesta riippuen - jos kyseessä on esim. ystävien tai tuttavien ystävät/sukulaiset tmv. niin silloin poskipusut ovat paikallaan mutta esim. virastoissa tai muissa virallisemmissa paikoissa en lähtisi niitä jakelemaan. Tosin miehet harvoin antavat poskipusuja toisille miehille ellei sitten kyse ole sukulaisista tai ystävistä. Monet suomalaiset karttavat tällaista "lähentelyä" ja se tuntuu vieraalta ajatukselta. Mutta täällä täysin normaalia ja arkipäiväistä toimintaa. 

Mutta toisaalta sitten kun suomalaisen "jään" saa sulatettua, niin hänestä saa tosiystävän, jonka sanaan voi luottaa. Asia, joka ei ole niin itsestäänselvyys espanjalaisille. Esim. puolisollani ei ole yhtään tosiystävää, siis sellaista jolle voisi kertoa huoletta kaikki surut ja murheet. Mutta muuten kyllä hyviä ystäviä hänellä on useita kymmeniä ja niiden kanssa hän on todella tiiviisti yhteydessä. Mutta sellaista tosiystävää ei kuitenkaan löydy, jonka kanssa voisi jatkaa siitä, mihin on jäänyt edellisellä kerralla vaikka siitä edellisestä kerrasta olisi kulunut pitkäkin aika. 

Yleensä kun espanjalaisille pitää selventää suomalaisuutta, niin yritän selittää heille käsitettä "sisu".  Ja sitä sanaa ei edes sanakirja muuten tunne! Mutta periaatteena on se, että mennään vaikka läpi harmaan kiven, ....kele! Siinä on mielestäni se suomalaisuuden ydin. Ei luovuteta vaan jatketaan sitkeästi eteenpäin, sattui mitä sattui tai tuli vastaan mitä tahansa. Suomessa ei taatusti ole aina ollut helppo asua mutta siitä huolimatta suomalaiset ovat siitä selvinneet ja voisinpa sanoa jopa melkoisen onnistuneesti. Eihän Suomikaan mikään paratiisi ole mutta olosuhteet huomioon ottaen on Suomessa kuitenkin asiat harvinaisen hyvin.

Minulle suomalaisuus on kaikkia noita edellä mainittua asioita mutta niiden lisäksi myös suoraselkäisyyttä ja rehellisyyttä. Siitä olemme myös maailmalla kuuluisia.  Olemme sanamme mittaisia miehiä ja naisia - sen minkä sanomme tekevämme, sen myös teemme. Sellaiseksi minut on kasvatettu ja sen tahdon myös eteenpäin välittää tyttärelleni.

Toki suomalaisiakin on monenlaisia ja 2000-luvulla syntyneet suomalaiset ovat taatusti erilaisia suomalaisia kuin vaikkapa 50 vuotta aiemmin syntyneet suomalaiset. Eli suomalaisuus myös muuttuu ajan mukana. Mutta olkaamme ylpeitä niistä kaikista asioista, joita suomalaisuus tuo mukanaan. Olimme sitten minkälaisia suomalaisia tahansa - eiköhän se suomalaisuus kuitenkin lähde sieltä sydämestä... 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti