sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Reissussa osa 3 - Suomi

Matka jatkui Andorrasta Barcelonan kautta Suomeen, jossa odotti varsin hyiset olosuhteet. Helsinkiin saavuttaessa lämpöä (jos sellaisesta voi puhua) oli peräti 2 astetta ja kylmä tuuli puhalsi pohjoisesta. Ja aika samanlainen sää jatkui koko Suomi-loman ajan. Parina päivänä lämpö taisi nousta peräti 8 asteeseen ja ehkä muutamana päivänä paistoi aurinko mutta muuten oli kylmää, tuulista, sateista tai jopa lumisadetta tuli yhtenä päivänä. Ei siis parhaat mahdolliset säät mutta sellaista se välillä Suomessa tähän vuodenaikaan on... 



Mutta muuten loma sujui mukavasti kaikenlaista touhuten, ystäviä tavaten ja tietysti viettäen aikaa Kian mummun, pappan ja isomummun kanssa. Vajaa pari viikkoa meni nopeasti ja eilen illalla pitkän matkustuspäivän jälkeen saavuimme takaisin kotiin. Reissussa oli kivaa mutta kyllä se vaan oli ihanaa palata takaisin kotiin. Vaikka edessä olikin laukkujen purkaminen, tavaroiden järjestely paikoilleen, pyykkien peseminen, silittäminen jne. Eli se normaali reissun jälkeinen ihanuus...

Tässä vielä Suomiloman tunnelmia kuvina:

Junassa on hauska matkustaa... 


 

Sen verran talvista oli vielä paikoitellen, että Kia pääsi testailemaan talvijuttuja. Tosin luistelua harrastimme ihan jäähallissa.. Olipa kivaa, että Luvian jäähallissa oli peräti kolme yleisöluisteluvuoroa viikossa eli pääsimme peräti viisi kertaa luistelemaan Suomi-loman aikana. Laskettelukin olisi onnistunut ekalla viikolla mutta valitettavasti silloin kelit eivät oikein suosineet. Mutta murtomaahiihtoa neiti pääsi kokeilemaan - tosin siitä Kia ei oikein innostunut... 

 

 



Perinteiset pääsiäisaskartelut kuuluivat myös ohjelmaan mutta virpominen jäi tällä kertaa väliin. Sitä kun ei tuolla Porin seudulla kauheasti harrasteta. 



Kia pääsi leikkimään pikkuserkkunsa Eevin kanssa sekä monta kertaa Niilo-ystävän kanssa. Myös muita ystäviä tavattiin. On se kyllä hienoa, että neidillä on samanikäisiä ystäviä Suomessa. Ja toivottavasti nämä ystävyydet jatkuvat myös vanhempana. 

 

Poriin oli avattu talven aikana uusi Puuvilla-ostoskeskus ja siellä kävimme muutaman kerran shoppailemassa. Mutta parasta antia oli ehdottomasti HopLop-keskus, joka sinne oli avattu. Se oli Kian mielestä ihan huippupaikka ja siellä kävimmekin pari kertaa loman aikana. 

 

 

Kävimme myös tutustumassa Satakunnan museoon. Sieltä löytyi hauska vanhanaikainen kauppa, joka oli lasten leikkipaikka. Siellä neiti viihtyikin pitkän tovin. 

Myös täytetty hylje oli kovasti neidin mieleen. Ja vanhat sukset, luistimet ja kelkka olivat myös kiinnostavia. Neidin mieleen jäi myös tukinuitossa käytetty vene, joka oli museon pohjakerroksessa. Nämä olivat ilmeisesti ne "tärkeimmät" jutut museossa - tai ainakin niistä Kia kertoi papille kun tämä kyseli museovierailusta. 

 


Itselläkin oli kulunut pitkä aika edellisestä vierailusta, joten oli ihan mielenkiintoista käydä. Lapsuudesta itselleni on jäänyt mieleen Porin pienoismalli ja sieltähän se löytyi myös museon pohjakerroksesta. 






Museossa oli myös Mikä ilo, mikä valo - näyttely, joka kertoo taiteilija Akseli Gallen-Kallelan matkasta Afrikkaan v.1909-1910 sekä hänen siellä maalaamistaan tauluista. Afrikan valosta ja ilosta lumoutunut Akseli Gallen-Kallela maalasi matkan aikana useita teoksia, jotka ovat värikylläisyydessään ja ilmaisuvoimassaan ainutlaatuisia taitelijan uralla. 

Tämä vuosi on juhlavuosi sillä taiteilijan syntymästä tulee kuluneeksi 150 vuotta ja sen kunniaksi Satakunnan museossa on peräti kolme taiteilijan näyttelyä tämän vuoden aikana. Akseli Gallen-Kallelahan syntyi ja varttui Satakunnassa. Tämä ensimmäinen näyttely on esillä toukokuun loppuun asti. Tähän näyttelyyn liittyen on myös tarjolla mielenkiintoinen "Akseli Afrikassa" -konsertti, jossa taiteilijan maalaukset ja piirrokset saavat uuden elämän niihin pohjautuvassa audiovisuaalisessa konsertissa Jukka Perko Jazztetin toimesta. Tämä konsertti on 18.4. klo 19 ja 10 euron hintaisia lippuja on myynnissä Satakunnan Museon lippumyynnissä - jos jotakuta sattuu kiinnostamaan. 


 

 


Neiti pääsi myös leivontapuuhiin Suomessa - niin mummun, pappan kuin isomummun kanssa.
 

 

Paluumatkalle suuntasimme tällä kertaa Turun lentokentältä, josta lähti Tjäreborgin lomalento suoraan Gran Canarialle. Saimme edulliset yhdensuuntaiset liput (59 euroa kpl) eikä tarvinut edes matkata ensin Helsinkiin asti. Turun kentältä oli mukava lähteä - ei ruuhkia, ei jonoja, ulos voi katsella vaikka keinutuoleista ja lisäksi pieni lasten leikkialuekin löytyi kentältä. 


Lento meni mukavasti ja kuuden tunnin jälkeen olimme taas tutuissa kotimaisemissa.

 

Huomenna siis jatkuu taas ihana arki - ainakin hetken aikaa... Parin viikon päästä on nimittäin taas reissu tiedossa. Mutta sitä ennen nautitaan taas kotielämästä!! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti