torstai 5. maaliskuuta 2015

Montessoria matkalla

Tuleva reissu on tuo kivan tauon koulurutiineihin mutta työskentelyä jatkamme tietysti myös lomalla. Hieman eri tavalla kuin koulussa mutta ehkä jopa paljon tehokkaammin. Saahan neiti ihan henkilökohtaista opetusta. 

Ja tietysti matkustaminen jo itsessään on hieno "kasvun paikka" ja reissussa opitaan aina uusia asioita - sellaisia, joita ei kotona tai koulussa pääse aina harjoittamaan. Tavataan paljon uusia ihmisiä ja samalla neiti pääsee harjoittamaan kielitaitoa kaikilla kolmella kielellä, opitaan maantietoa (Kanarian saarilta matkataan Espanjan pääkaupunki Madridiin, sieltä Andorran ruhtinaskuntaan, sieltä Katalonian Barcelonaan ja lopulta Suomeen. Nähdään erilaisia ympäristöjä - suurkaupungin vilskettä, lumisia vuorisia, Suomen luontoa jne. Myös eri kulkuvälineillä matkustaminen tulee tutuksi - tällä reissulla matkataan ainakin omalla autolla, vuokra-autolla, linja-autolla, lentokoneella ja junalla. Reissatessa kehittyy myös maltti kun välillä pitää odotella - odotellaan lentokoneen/junan lähtöä, jonotetaan lähtöselvitykseen/autonvuokraukseen/hotellin vastaanottoon. Ja sitä taitoa elämässä jokainen tulee taatusti tarvitsemaan... Mutta ennen kaikkea matkailu avartaa - aistit tarkkoina lähdemme siis seikkailemaan: näkemään, kokemaan, kuulemaan, maistamaan ja haistamaan uusia juttuja! 

Neiti pääsee myös pakkaamaan ensimmäistä kertaa omia tavaroitaan. Olen tulostanut neidille pakkauslistat, joiden mukaan hän pääsee valitsemaan omia vaatteitaan mukaan. Tämä on tärkeää, sillä näin lapsi oppii huolehtimaan omista tavaroistaan ja toisaalta vaikuttamaan siihen, että minkälaisia vaatteita hän käyttää matkan aikana. Meillä neiti on ainakin hyvin tarkka vaatteistaan ja haluaa joka päivä valita vaatteensa itse. Paras siis ottaa hänet mukaan valintaprosessiin. Pakatessa tulee harjoiteltua myös matematiikkaa, kun pitää laskea että monetko vaatekappaleet pitää pakata. Omaan reppuunsa neiti puolestaan saa valita muutamia leluja, jotka haluaa ottaa reissuun mukaan. Mutta vain muutaman sillä kokemus on osoittanut, että hyvin harvoin neiti niillä reissujen aikana leikkii. Parhaimmat leikit tulevat aina niistä tavaroista, joita kulloinkin tarjolla on - on se sitten hotellihuoneen minibaarista löytyneet pullot, tölkit ja astiat, pöydälle kertyneet pikkukolikot tai luonnosta löytyneet "aarteet". Ja kun hotellistakin löytyy vielä ihan kunnollinen leikkihuone niin omille leluille tuskin käyttöä löytyy. 

Olemme jo valmistautuneet reissuun tutustumalla Euroopan karttaan ja etsineet paikat, joihin olemme matkalla. Ja matkakartta lähtee myös tietysti mukaan. Reissussa on myös tarkoitus harjoitella "maantietoa" erilaisten aktiviteettien avulla, joita olen kehitellyt. 

Lähes kaikki mukaan lähtevät aktiviteetit olen valmistellut itse eli tulostanut paperille ja sen jälkeen ne on laminoitu, jotta niitä voi tehdä useamman kerran. Osa jutuista on löytynyt valmiina internetistä, osaa olen itse muokannut meille sopivaksi ja osan olen tehnyt kokonaan itse. Mukaan olen koostanut erilaisia aihealueita kuten maantieto, kevät, pääsiäinen, kulkuvälineet, ympäristö ja luonto sekä suomen kieli. Kaikissa näissä on sitten erilaisia tehtäviä - lajittelua, kielitaitoa, matematiikkaa, hienomotoriikkaa jne.

Toki jotain juttuja on ihan normaalimateriaalina. Esim. tämä Euroopan kartta, jonka juuri tilasin Montessori-välinekaupasta. Maantiedon opiskelussa palapelit ovatkin erittäin hyödyllinen apuväline, sillä koskettelemalla lapsi oppii paremmin kuin vain katsomalla. 
Maantietoon ja luontoon liittyviä tehtäviä on mukana mm. seuraavanlaisia:
Tässä kerron, että minkä maan lippu on kyseessä ja neidin pitää tunnistaa ensimmäinen äänne sanasta. Näin tulee harjoiteltua käsitettä ensimmäinen äänne, harjoiteltua kirjaimia&äänteitä sekä tietysti liput ja maat tulevat tutuiksi. 

Tässä harjoitellaan maan erilaisia muotoja - tämä onkin hyvä harjoitus tällä reissulla sillä tulemme näkemään hyvinkin erilaista maastoa eri paikoissa.

Tässä yhdistellään kuvia ja sanoja samalla kun luonto- ja sääaihe tulee tutuksi

vesi, maa, ilma - eri elementit tutuiksi. Mikä elää/liikkuu missäkin. 
Näiden avulla saa myös harjoitettua hyvin vapaata kerrontaa eli voi keskustella kuvista, kehittää tarinoita jne.


Kia on tällä hetkellä koulussa siinä vaiheessa, että tunnistaa jo melko hyvin kaikki kirjaimet (isot ja pienet), tietää niiden äänteet sekä osaa jäljentää ne hiekkapaperikirjaimien avulla. Vielä toistaiseksi eivät koulussa edes yritä kirjoittaa niitä kynällä. Riittää, että osaa oman nimensä kirjoittaa. Kuitenkin hankaluuksia tuottavat pienistä kirjaimista p,b,d,q - mikä on ihan ymmärrettävää. Ovathan ne hyvin samannäköisiä ja kaiken lisäksi kolme niistä on suomen kielessä hyvin harvinaisia. Olemme siis saaneet kotitehtäväksi harjoitella kirjaimia ja äänteitä. 


Lisäksi saimme opettajalta erikoistehtävän harjoitella paljon erilaisia äänne-harjoituksia sillä jotkut espanjan äänteet ovat neidille vielä hankalia. Suomeksi en ole huomannut sen r-äänteen lisäksi muuta ongelmaa mutta espanjassa on osa äänteistä erilaisia ja nämä kaipaavat vielä harjoittelua. Neiti ilmeisesti siis puhuu espanjaa suomen äänteitä käyttäen, ainakin osittain. Mutta sitä varten saimme lainaksi kirjan, jossa on erilaisia harjoituksia ja niitä neiti voi sitten harjoitella papin kanssa. 

Numeroista ovat menossa luvut 11-20 ja niitä varten olemme juuri tilanneet kymmenhelmiketjut, joita koulussa käytetään matematiikan opettelussa. Neiti osaa kyllä aika hyvin luetella jo numerot mutta on eri asia luetella kuin että osaa myös laskea. Mukaan otamme vain helmet ja numerot, teline saa jäädä kotiin. 


 

Matematiikka-aiheisia tehtäviä olen myös valmistellut mukaan eri aihealuiden mukaan. Kaikki tulostettuja A4-sivuja, jotka on laminoitu ja näin niitä voi käyttää useamman kerran.

Kevät-aiheisia harjoituksia 



Harjoituksia Frozen-teemalla. joka on ollut neidin suosikkielokuva tämän talven ajan

Pääsiäis-aiheisia harjoituksia 

Kulkuyhteydet -aiheista materiaalia

Mukaan lähtee myös erilaisia sokkelotehtäviä, väritystehtäviä, piirustuspaperia, tarrakirjoja sekä muutamia uusia satukirjoja. Sekä tietysti mini-ipad, johon on ladattu lastenohjelmia auto- ja lentomatkojen ajaksi, äänikuvakirjoja sekä tietysti erilaisia hyöty-appseja. Mitään varsinaisia pelejä emme ole antaneet neidin pelata vaan tykkää tyytyväisenä puuhata noiden hyötyjuttujen parissa. Neidin suosikkeja ovat Fun English Videos -sarjan appsit.
http://funenglishapps.com/ . Niitä jaksaa katsoa vaikka kuinka kauan. 

Osa materiaalista on siis jo valmiina mutta vielä riittä tulostettavaa ja laminoitavaa. Reissu on pitkä, joten paljon materiaalia tarvitaan myös mukaan. Ilman niitä on vaikea tehdä mitään hyödyllistä reissun aikana. Ja Kia tykkää kovasti tehdä kaikenlaisia tehtäviä -etenkin sellaisia, joita voi tehdä yhdessä mamin & papin kanssa. Näin tulee siis vietettyä laatuaikaa lapsen kanssa ja samalla uutta oppien. 






2 kommenttia:

  1. Todella hienoa, että olet nähnyt noin paljon vaivaa materiaalin valmisteluun! Tiedäthän Suomessa myytävät Oppi&Ilo-tuotteet. Niissä on kivoja, kehittäviä ja moneen kertaan tehtäviä tehtäviä lapsille. On mielenkiintoista lukea blogiasi. Olemme viettäneet muutaman talven lasten kanssa Gran Canarialla, mutta olemme nyt Suomessa.

    VastaaPoista
  2. Meillä onkin käytössä jotain Oppi&Ilo -sarjan tuotteita. Kirjainkivaa -tekemiskortit olemme saaneet lahjaksi ja niitä jonkin verran hyödyntäneet vaikka niitä suositellaankin 5-vuodesta eteenpäin. Minä itse kerron -tarinakortit ovat käytössä ja niitä olemme käyttäneet myös suomikoululaisten kanssa. Sukkela Sokkelo-puuhakirja meni hetkessä läpi ja kiekurat koukerot olisi tarkoitus ottaa käyttöön nyt kesän aikana. Myös Aapeli Kaapeli -aapinen löytyy sekä Summanmutikka-kirjat. Lisääkin olisi kiva saada eli täytyypi yrittää tulevan Suomi-loman aikana etsiä.

    Tässä pitäisi kehitellä vähitellen myös uutta materiaalia tulevaa lomareissua varten sillä täällä koulut loppuvat tällä viikolla ja sitten suuntaamme lomalle Suomeen ja manner-Espanjaan eli vähän tekemistä pitäisi kehitellä näiden reissujen varalle.

    VastaaPoista