torstai 12. helmikuuta 2015

Minilomalla Fuerteventuralla

Takana on mukava miniloma naapurisaarella, entisellä kotisaarella Fuerteventuralla. Nopeasti meni neljä päivää ja paljon kaikkea mukavaa taas tuli puuhailtua.  Sää oli vaihtelevaa - välillä paistoi aurinko ja oli ihan rantakelit mutta muutama sadekuurokin saatiin. Valitettavasti tuulta ei ollut tällä kertaa luvassa ollenkaan, joten jätimme suosiolla leijasurffausvälineet tällä kertaa kotiin. Ihana reissu mutta toki mukavaa kotiinkin oli palata. Tällä kertaa reissun tunnelmia kuvina:

Tulopäivä eli sunnuntai oli viileä ja pääosin pilvinen mutta toki sinistä taivastakin näkyi. 


Ensimmäisen päivän lounaspaikkana oli intialainen, jossa nautimme kanaa rogan josh ja butterchicken. 


Iltakävelyllä Corralejon keskustassa ja illallinen Asia Garden -ravintolassa. 





Maanantaina aamulenkillä Corralejon rantoja seuraten... Ei voi juokseminen nautinnollisemmaksi enää muuttua - yksin rannalla, aaltojen äänet, pehmeät pastellinvärit taivaalla ja auringonnousu. Ihan huippua! 




Aamulenkin ja suihkun jälkeen ihana aamupala Nutricious- kahvilassa. Tuoretta spelttileipää, viherpirtelöä ja kahvia. Ei voi paremmin päivä alkaa... Samaisessa kahvilassa nautimme itse asiassa aamiaisen ihan jokaisena päivänä, nam!!!

 

Aamupalan jälkeen suunta rannalle... Välillä taivaalle ilmestyi pieniä pilvilauttoja mutta kaiken kaikkiaan ihana rantapäivä. 








Lounasta Citrus-kahvilassa... kanaburrito ja nasi goreng.. 



Iltapäivän ohjelmassa kaupungilla kiertelyä, shoppailua ja leikkipuistoa.. 

 

Illallinen brasilialaisessa Boa Vida-ravintolassa, jossa 12 eurolla saa syödä niin paljon lihaa kuin jaksaa. Kanaa, nautaa, porsasta, makkaroita ja vartaita tuodaan pöytään tasaiseen tahtiin. Niin kauan kuin vain jaksaa syödä... 




 Tiistain aamulenkki jälleen rantoja seuraten mutta vaihteeksi toiseen suuntaan eli rantakatua pitkin pohjoisrannikolle. Ei ihan yhtä mahtavat lenkkimaisemat kuin maanantaina mutta eipä noissakaan valittamista ollut... 





Tiistai aamupäivän ohjelmassa oli myös hammaslääkärikäynti tutussa Bahia-hammaslääkärissä. Ja koko perheen hampaat tarkastettiin samalla kertaa. Kialla reikiä 0 !


Iltapäivällä kävimme vierailulla Lajareksen kylässä, jossa ystävälläni on åska-merkkiä kantava työhuone. Siellä myynnissä mm. 100 % käsityönä tehtyjä pussukoita ja laukkuja.





Tiistain lounaspaikkana oli Ambaradam-kahvila, jossa nautimme täytetyt ohukaiset. 

Ja illallispaikkana da Luca- pizzeria, jossa kävin Kian kanssa nauttimassa pizzat illalliseksi sillä Jesus suuntasi myöhemmin illalliselle ystäviensä kanssa. Paikka on muuten ainoa ravintola Corralejossa, jossa on leikkinurkka lapsille. Ei kummoinen mutta edes jonkinlainen paikka lapsille leikkiä. Uskomatonta, että Corralejon kaltaisessa perhelomakohteessa ei ole enempää perheystävällisiä ravintoloita. Tilaa monissa ravintoloissa kyllä olisi mutta kiinnostusta ei ilmeisesti. Eikä bisnesälyä! Voisin nimittäin veikata, että suosio olisi taattu..





Keskiviikon aamulenkki suuntautui läheiselle Montaña Roja-tulivuorelle. Korkeutta ei ole kuin reilut 300  metriä mutta maisemat huipulta mahtavat. Tälle vuorelle kiipeäminen oli suunnitteilla jo silloin kun vielä saarella asuin mutta koskaan en sinne asti päässyt. Mutta nyt tuli mahdollisuus ja hyvä niin.. Reilu tunti meni koko reissuun - ylös menin aluksi juosten, sitten reippaasti kävellen ja lopussa hyvinkin rauhallisesti kiiveten sillä viimeisin osuus oli hieman haastavampia pienten irtokivien takia. Alastulo oli helpompi kuin luulin - alussa piti edetä varovaisesti mutta sen jälkeen pääsin etenemään jo pääasiassa juosten. Toki maasto on todella kivistä eli tarkkaan piti katsoa, että mihin astuu. Mutta kiipeäminen oli vaivan arvoista! 






Lounasta nautimme tutussa "pikaruoka" ravintolassa eli Da Ulissa, jossa tarjolla hyvä valikoima valmiiksi tehtyjä ruokia italialaiseen tapaan. Päivän pasta 4 euroa ja siitä riitti hyvin sekä minulle että Kialle. Jesus toki söi ihan oman annoksen :- )




Vierailulla ystäväperheen luona. Siellä Kiaa ilahduttavat tutut koiraystävät Teo ja Ryan. 
 

Iltapäiväkävelyllä Corralejon keskustassa.. 



Ja viimeisenä iltana suuntasin vielä Corralejossa asuvien ystävieni kanssa illalliselle, joten hieno päätös minilomalle! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti