tiistai 13. tammikuuta 2015

Takaisin arkeen...

Tällä viikolla olemme palanneet vihdoin takaisin arkeen. Kialla alkoi koulu maanantaina lähes kuukauden tauon jälkeen ja sen myötä itselle on myös jäänyt hieman enemmän aikaa tehdä kaikenlaista. Aamupäivät ovat kuluneet lähinnä koulujuttujen parissa eli Suomi-koulun juttuja valmistellessa sekä suunnittelen tulevia projekteja Montessori-koulussa. Sain nimittäin mukavan yhteistyöehdotuksen Kian opettajilta ja tulevaisuudessa tulen kokkaushetkien lisäksi vetämään myös muita tuokiota lasten kanssa. Etenkin liikuntaan liittyen mutta varmasti myös muitakin. Eli uusia haasteita itselle. Sen vuoksi olenkin ilmoittautunut jo pariin erilaiseen koulutustilaisuuteen - ensin kuun lopussa on tiivis parin päivän Montessori-koulutus ja sitten maaliskuussa on Suomessa lasten liikuntaan liittyvä koulutus, joka järjestetään LiikUn eli Lounais-Suomen liikunta ja urheilun toimesta. Sen lisäksi olen myös etsinyt muita mielenkiintoisia koulutusjuttuja ja toivottavasti jotain kivaa löytyy vielä tälle keväälle. 

Maanantaina tuli postissa myös mukava paketti Etäkoulu Kulkurista, joka sisälsi valtavan määrän esikoulumateriaalia suomen kielen opiskelua varten. Kulkurihan on ulkomailla asuvan lapsen koulu, jossa opitaan suomen kieltä edeten omaan tahtiin. Ja itse asiassa tarvittaessa voi suorittaa vaikka koko peruskoulun oppimäärän! 





Tätä materiaalia tulen tietysti hyödyntämään täällä Suomi-koulun opetuksessa mutta ennen kaikkea tarkoitus on opetella lukemaan ja kirjoittamaan suomea Kian kanssa. Täällähän tosiaan lapset yleensä oppivat lukemaan ja kirjoittamaan jo ennen varsinaista koulun alkua eli suurin osa lapsista hallitsee nämä taidot jo 6-vuotiaana kun pakollinen oppivelvollisuus alkaa. Vaikka Montessori-koulussa tämä ei olekaan mitenkään tavoitteena, niin valtaosa lapsista oppivat nämä taidot 3-vuoden esikoulun aikana. Esim. Kia tuntee jo kaikki kirjaimet ja osaa tunnistaa, että millä kirjaimilla sanat alkavat. Tällä hetkellä harjoittelevat jo äänteitä ja niiden yhdistämistä, joka toimii luontaisena perustana lukemiselle. Kia on tällä hetkellä kiinnostuneempi kaikesta kieleen liittyvästä ja matemaattiset tehtävät eivät kiinnosta lainkaan. Eli koulussa hyödyntävät näitä herkkyyskausia ja tästä syystä Kian kanssa keskittyvät nyt siis enemmän tuohon kielelliseen puoleen. 


Tämä taas edellyttää sitä, että pikkuhiljaa on aloitettava sama puuha myös suomen kielen kanssa, jotta se ei jää jälkeen. Nimittäin se, että lapsi puhuu sujuvasti kahta kieltä, ei vielä tarkoita sitä että oppisi lukemaan ja kirjoittaaan kahdella kielellä. Eli kaikkia kieli pitää ihan yhtä lailla opiskella ja opetella. Esim. jo monien kirjaimien ääntäminen on erilaista espanjan ja suomen kielissä. Ja tietysti molemmissa kielissä on omat kielioppi-hankaluutensa, jotka on vain opeteltava. Ja tietysti molempien kielien erikoiskirjaimet kuten Suomen kielessä ä ja ö sekä espanjassa ñ. Puhumattakaan molempien kielien erilaisista tavoista painottaa sanoja jne. Eli todellakin projektia riittää tulevaisuudessa. Mutta onneksi olemme näistä haasteista tietoisia ja siksi niihin haluankin perehtyä heti pienestä pitäen.


Ei meillä elämä kuitenkaan ole missää nimessä pelkkää opiskelua ja opettelua. Pitäähän 3-vuotiaan elämään kuulua myös paljon, paljon, paljon ihan muita asioita. Normaalit leikit jäävät kyllä viikolla aina aika vähäisiksi koska iltapäivällä yritämme aina liikkua ja ulkoilla mahdollisimman paljon. Mutta viikonloput ovat sitten enemmän Kian ehdoilla menoa - joka yleensä tarkoittaa leikkimistä, pelaamista, askartelemista ja muuta rentoa yhdessä oloa. 




 

Itselleni liikunta on erittäin tärkeä asia ja huomaa kyllä, että Kiakin pitää kovasti kaikenlaisesta liikkumisesta. Tällä hetkellä ykköspuuhia ovat tanssi ja luistelu (niin rullaluistimilla kuin oikeilla). Neiti aloitti syksyllä tanssitunnit kerran viikossa ja ne ovatkin viikon kohokohta. Yritämme myös käydä säännöllisesti luistelemassa sillä se tuntuu myös Kiaa kovasti kiinnostavan. Odotamme myös kovasti, että pääsemme tällä talvella vierailulle Suomeen niin että pääsisimme oikein oikeille jäille harjoittelemaan. 





Viikonloppuna jatkui myös Suomi-koulu joululoman jälkeen ja teemana oli vuodenajat, kuukaudet ja päivät. Kävimme teemaa läpi mm. vuodenaikaympyrän ja kuvien avulla. Ympyrä oli jaettu neljään vuodenaikaan ja kävimme eri nimet läpi mm. erilaisten vuodenaika-lorujen avulla. Lisäksi keskustelimme siitä, että minkälaista Suomessa on eri vuodenaikoina, mitä voi tehdä ja mitä luonnossa tapahtuu. Sen jälkeen lapset sijoittelivat kuvia vuorotellen oikean vuodenajan kohdalle. 


Tämän jälkeen lisäsimme kuukaudet. Niihin tutustumisen aloitimme parilla kuukausilorulla sekä lauloimme kuukaudet-laulun.

tammikuu on hiihtokuu 
helmikuu on pakkaskuu 
maaliskuussa sulaa jää jää jää 
huhtikuu jo lämmittää 
toukokuu on kukkakuu 
kesäkuu on uintikuu 
heinäkuussa helle sää sää sää 
elokuuhun kesä jää 
syyskuu onkin sienikuu 
lokakuu on saapaskuu 
marraskuu taas jäätää maan maan maan 
joulukuussa juhlitaan


Eniten keskustelimme tietysti talvesta, koska sitä vuodenaikaa eletään ja se on myös lapsille niin mielenkiintoinen teema. Kaikki ovat päässeet Suomessa käymään talvella, joten omakohtaisia kokemuksia riitti jokaisella. Keskustelimme siitä, että mitä kaikkea voi talvella tehdä Suomessa, siitä miten pitää pukeutua, mitä ovat lumi ja jää. Ehkä suomalaisille lapsille hyvinkin itsestäänselvyyksiä mutta huomattavasti harvinaisempia ja siksi myös mielenkiintoisia asioita opittavaksi ulkosuomalaisille lapsille. 

Tarkastelimme myös päivän säätä Suomessa ja keskustelimme siitä, että mitä tarkoittaa esim. pakkanen, pakkassää, suojasää jne. 

Lopuksi oli vuorossa vielä "helpoin" teema eli viikonpäivät. Tai itse asiassa siinäkin monilla vielä haastetta riittää. Toki espanjaksi oli kaikilla päivät hallussa mutta suomeksi ei vielä kovinkaan hyvin. Tästä lähin laulammekin viikonpäivä-laulut joka kerta Suomi-koulun tapaamisessa. Ehkäpä näin jäävät paremmin mieleen... 

Itse olen kehitellyt espanjalaisten lasten viikonpäivä-laulusta suomalaisen version sillä tutulla sävelmällä päivien nimet jäävät varmasti paremmin mieleen. Maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai, lauantai, sunnuntai. Viikossa onpi seitsemän päivää, viisi koulussa ja kaksi kotona. 

Mutta suomeksi on myös hauska laulu:
Maanantaina mamma meni, mansikoita ostamaan. 
kertosäe: Se päivä oli iloinen vaan nyt se on jo eilinen. 
Tiistaina toi talitintti, teetä teidän naapuriin. Se päivä....
Keskiviikon keskipäivä kesäkuussa kukoistaa. Se päivä...
Torstaina soi torvisoitto kaupungista kaupunkiin. Se päivä... 
Perjantaina pikkulintu meni piiloon pensaaseen. Se päivä... 
Lauantaina lounasaikaan leijonia laulattaa. Se päivä... 
Sunnuntaina suukon antaa susiäiti lapsilleen. Se päivä... 

Kotona jatkoimme vielä vuodenaika -teemalla ja askartelimme Kian kanssa puu eri vuodenaikoina -teoksen. Puu oli tehty Kian käden mukaan ja sitten sormiväreillä neiti koristeli puut eri vuodenaikojen mukaan. 


Ennen seuraavaa Suomi-koulua pitäisi vielä vähän suunnitella paremmin tämän kevään ohjelmaa ja sen toteutusta. Eli mitä teemoja haluamme kevään aikana käydä läpi lasten kanssa, mitä niihin liittyviä asioita voimme kehitellä jne. Itselläni tuntuu olevan tällä hetkellä menossa joku ideariihi-kausi sillä ajatuksia, ideoita ja juttuja on koko ajan mielessä. Mutta mukavaa vain kun on paljon kaikenlaista puuhaa! 

Joulukuun treenitauon jälkeen olen nyt parin viikon ajan keskittynyt peruskunnon parantamiseen, lähinnä juoksemalla ja pyöräilemällä. Ja huomenna onkin sitten vuorossa ensimmäinen treeni uudella crossfit-salilla. Homma alkaa ns. on ramp-kurssilla, jossa kolmen kerran ajan käydään puhtaasti tekniikkaa läpi ja sen jälkeen voi sitten vapaasti osallistua tunneille. Itselläni jäi maanantain tunti väliin mutta onneksi lupasivat järjestää minulle yksityistunnin huomenna ennen normaalia tuntia eli tiukka aloitus heti ensimmäisellä kerralla. Ja toivottavasti sitten ensi viikolla pääse jo normitunneille mukaan. Treeni-innostus on jälleen palannut joten odotan kovasti huomista! 


Toivottavasti ei mitään hirmutreenejä ole luvassa sillä torstaina saan hyvän ystävän vierailulle Fuerteventuralta ja tarkoitus olisi viettää tehokas shoppailupäivä alennusmyyntien parissa. Ja illalla tietysti johonkin mukavaan paikkaan illalliselle. Perjantaina suuntaamme ehkä elokuviin Jesuksen kanssa, jos saamme lastenhoitajan paikalle. Ja lauantaina on puolestaan vuorossa Kian kouluystävän syntymäpäivät. Eli mukavaa ohjelmaa siis tiedossa loppuviikolle. 

Mukavaa teho-tammikuuta kaikille! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti