keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Crossfit - vihdoin uusia haasteita

Viime vuoden loppupuolella alkoi treenailusta loppua motivaatio, joten oli kehiteltävä jotain uutta tälle vuodelle. Takana oli jo 1.5 vuotta täysin samantyylistä treenailua viikosta toiseen - pääasiassa BodyCombat ja BodyPump -tunteja ja satunnaisesti myös spinningiä. Joten kroppa ja pää kaipasivat selvästi selkeää muutosta. Ja kaiken lisäksi joulukuu meni pääasiassa flunssan parissa ja sen takia treenailut jäivät lähes kokonaan väliin. Joten uusi vuosi oli hyvä aloittaa ihan alusta.

Kävin katsastamassa pari vähän eri tyylistä salia - toinen oli todella pieni mutta tarjosi ihan mielenkiintoista funktionaalista harjoittelua todella pienissä ryhmissä. Vähän samanlaista tuli vedettyä Fuerteventuralla viimeinen vuosi ja siitä nautin todella paljon. Mutta siellä vetäjät olivat todella hyviä ja vaativia, joten treenailussa oli treenailun makua. Siellä ei laiskoteltu! Samanlaista fiilistä en kuitenkaan oikein saanut tästä salista täällä. Joten seuraavaksi suuntasin Crossfit Canarias- salille. Tai oikeastaan bunkkeriin, kuten paikkaa kutsutaan. 


Informaation ja näkemäni tunnin perusteella olin jo myyty. Tätä pitää kokeilla. Niinpä ensimmäisenä tehtävänä oli ilmoittautua ns. On Ramp- kurssille, jossa tulevat perusliikkeet tutuiksi ja huomiota kiinnitetään valtavasti tekniikkaan. Tämä on tärkeää, sillä myöhemmin tulee ongelmia jos tekniikka ei ole kunnossa. Itse asiassa jonkinlainen On Ramp-kurssi olisi suotavaa ihan jokaiselle kuntosalilla kävijälle. Nimittäin niin paljon väärällä tekniikalla tehtyjä liikkeitä sitä näkee niin salilla mutta etenkin erilaisissa ryhmäliikuntatunneilla. Mutta mikäs ihme tuo on kun BodyPump-tunnilla saattaa olla useita kymmeniä treenaajia ja yksi vetäjä ohjelmaa vetämässä. Ei siinä tekniikkaan kiinnitetä yhtään huomiota. Ja sitten treenaillaan väärällä tekniikalla ja ihmetellään kun polvet, nivelet ja selkä kipeytyy mutta lihakset eivät kehity. Mutta toki BodyPump on hyvä ja tehokas liikuntamuoto, kunhan tekee liikkeet oikein, oikeanalaisilla painoilla ja kunnon tehoilla. 

Takana on itselläni siis 1.5 vuotta yhtäjaksoista treenailua mm. BodyPumpin parissa, jossa liikkeet tehdään hyvinkin eri tapaan kuin CrossFit-tunneilla. Joten tekniikkatunnit olivat todellakin tarpeen sillä vanhat liikeradat ovat hyvin tiukassa lihasmuistissa. Oma aikansa menee taatusti, että pystyy Crossfit liikkeitä tekemään täysin puhtaalla tekniikalla. Mutta onneksi kyseessä on treenaus pienryhmissä, joten valmentaja on kyllä heti korjaamassa jos jotain tekee väärin. 

Hyvä esimerkki liikkeiden erilaisuudesta on jalkakyykky eli squat.

                                       Tätä tyyliä näkee BodyPump-tunneilla

                                      Ja näin tehdään kyykky Crossifit-salilla


Kolme kertaa kävin henkilökohtaisessa ohjauksessa ja sen jälkeen perusteet olivat sen verran hallussa, että olin valmis osallistumaan tunneille. Ja niitä on takana nyt pari kappaletta ja kyllä tuntuu... jotain on siis tullut tehtyä! Toki ensimmäisillä kerroilla homma on vielä vähän hakemista kun kaikki liikkeet eivät ole vielä tuttuja, pitää miettiä tekniikkaa, etsiä oikeita välineitä, liikkeitä jne. Mutta toisaalta parin kuukauden tauon jälkeen tekeekin ihan hyvää aloittaa vähän maltillisemmin. Onneksi tunneilla on aina eri tasoja, joiden mukaan voi liikkeitä tehdä. Eli harjoittelu sopii ihan kaikille - aloittelijoita kokeneisiin urheilijoihin. 

Mitä on CrossFit?
Lyhyesti sanottuna se on laaja-alainen voima- ja kunto-ohjelma, joka perustuu monipuolisiin ja vaihteleviin toiminnallisiin liikkeisiin. Treenit ovat lyhyitä ja intensiivisiä ja niissä yhdistellään esim. juoksua, soutua, painonnostotangolla tehtäviä liikkeitä, naruhyppelyä, kahvakuulaliikkeitä, hyppyjä, köysikiiventää jne. CrossFitin erikoisuus onkin se monipuolisuus eli tavoitteena on kehittää tasaisesti urheilijan kaikkia kymmentä fyysistä ominaisuutta:
1.hapenottokyky
2.lihaskestävyys
3.maksimivoima
4.notkeus ja liikkuvuus
5.räjähtävä voima
6.nopeus
7.koordinaatio
8.ketteryys
9.tasapaino
10.liiketarkkuus

Itse ihastuin lajissa siihen, että treenit ovat lyhyitä ja kovia. En todellakaan viitsi kuluttaa montaa tuntia salilla kun saman voi tehdä lyhyemmässäkin ajassa. Ja melkeinpä vielä tehokkaammin. CrossFitin hyväpuoli on myös se, että yksikään treeniviikko ei ole samanlainen. Treeneissä käytettäviä liikkeitä, välineitä, kestoa, vastusta, toistojen määrää ja ympäristöä vaihdellaan jatkuvasti. Näin harjoittelu pysyy mielekkäänä ja keho saa jatkuvasti uudenlaisia ärsykkeitä. Hyvä puoli on myös se, että harjoittelu tapahtuu pienryhmissä eli kontrolli on tarkempaa ja tästä syystä liikkeet tulee tehtyä huolellisesti ja tehokkaasti. 

 

 

Tältä näyttää CrossFit Canarias -bunkkeri sisältä. Yleensä CrossFit salit ovat melko pelkistettyjä tiloja koska mitään laitteita ei juurikaan tarvita. Ainoastaan muutamia soutulaitteita löytyy esim. lämmittelyä varten. Lisäksi varusteina käytetään painonnostotankoja, wallball-palloja (eri painoisia alkaen 3 kg ylöspäin), slamball-palloja eri painoisina, jumpparenkaita, kahvakuulia, köysiä, erilaisia räkkejä ja tankoja, erilaisia laatikoita jne. 

Itselleni tämä laji toi kaivatun treenimotivaation takaisin ja itse asiassa on hienoa treenata välillä lajia, joka ei ole itselle tuttu ja monet liikkeet vaativat vielä pitkään keskittymistä ja hiomista. Tänään harjoittelimme mm. köysikiipeämistä, joka oli ihan uusi juttu minulle. Mutta parilla pienellä tekniikkaniksillä pääsin jo lähes puoleen väliin. Tosin ihan kunnossa ei tekniikka taida vielä olla kun pienet hiertymät onnistuin hankkimaan jalkaan.. Mutta ei haittaa! 



Itselle mielenkiintoinen, haastava ja uusi tilanne on myös se, että suurin osa kanssatreenailijoista on paremmassa kunnossa kuin itse. Tätä ei ole kovin usein tapahtunut täällä Espanjan saleilla. Eli todellakin haastetta riittää! Mutta siitä haasteesta on otettu kiinni - tällä motivaatiolausekkeella mennään eteenpäin:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti