sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Sateisen viikonlopun touhuja...

Täällä Kanarialla on ollut todella sateinen viikko ja samoissa merkeissä on jatkunut viikonloppu. Välillä on aurinko vähän pilkahdellut mutta pääasiassa on ollut pilvistä, erittäin tuulista ja sateista. Ja vettä on tullut ihan reippaasti. Kuten pohjakerroksen katosta näkyy...




Kialla jäi viime viikolla koulu vähiin kun ensin oli vieraita ja sitten iski silmätulehdus. Ensin oikeaan ja sitten myös vasempaan silmään. Onneksi lääkärin määräämät silmätipat alkoivat nopeasti tehota ja nyt ovat silmät siinä kunnossa, että huomenna neiti pääsee jo kouluun.

Mutta viikonloppu on mennyt mukavasti kaikenlaista touhuten. Ja sateista huolimatta olemme onneksi päässeet joka päivä edes hetkeksi ulkoilemaan. Perjantaina oli jopa ihan aurinkoinen aamupäivä, joten vietimme mukavat pari tuntia Juan Pablo-puistossa.





 Perjantai-illalla satoikin sitten vettä ihan kaatamalla joten iltapäiväksi suunniteltu ulkoiluhetki vaihtui ostoskeskukseen. Las Palmasin satamassa on El Muelle -ostoskeskus, jossa emme ole koskaan käyneet. Joten päätimme lähteä katsomaan, että mitä sieltä löytyy... No, aika pettymys oli paikka. Kauppoja oli avoinna vain muutamia kymmeniä ja valtaosa liiketiloista oli tyhjillään. Joten tuskinpa toiseen kertaan sinne suuntaamme. Mutta toki iltapäivä siellä meni ihan mukavasti ja jopa Jesus (joka ei yleensä shoppailua harrasta) sai täydennettyä vaatevarastoaan. Ihailimme myös tovin hienoa Belen-joulukuvaelmaa, joka oli juuri rakennettu.



Myös itselleni löysin uuden käsilaukun Paco Martinez-kaupasta, hinta 25 euroa. Eihän se mitään aitoa nahkaa ole mutta hintansa puolesta juuri sopiva arkilaukuksi.


Ja Kialle löytyi puolestaan neidin kovasti toivoma Frozen-ilmapallo. Neiti sai samanlaisen kun olimme Madridissa mutta valitetavasti jouduimme jättämään sen sinne koska eihän palloa voinut lentokoneeseen ottaa. Ja siitä lähtien on neii pyytänyt uutta palloa.



Lauantaina touhuilimme aamun kotosalla sillä Kia halusi ehdottomasti askarrella jotain. Ensin neiti harrasti kivimaalausta ja tuotoksena oli angry birds kokoelma.


Ja lisäksi askartelimme hauskoja lumiukko-joulukortteja. Kian vastuulla oli lumiukon painaminen, jotka toteutimme pompom-pallojen ja askartelumaalin avulla. Kun lumiukot olivat kuivuneet, liimasimme lumiukoile tarranenät ja lopuksi piirsin loput.


Sunnuntaina aamupäivällä pidimme pienen kotileivontahetken. Ensi viikon perjantaina olen taas lupautunut pitämään kokkaushetken Kian koulussa, joten piti vähän testailla eri reseptejä sitä varten. Tähän asti pää on lyönyt tyhjää sillä ensi kerralla pitäisi valmistaa jotain suolaista. Ja itse leivon enemmän makeaa kuin suolaista.

Ensimmäisenä mieleen tuli tietysti sämpylät, joita leivoimme jo viime vuonna. Mutta koulussa leipovat jo muutenkin joka aamu tuoretta leipää, joten vaihteeksi olisi kiva tehdä jotain muuta. Mielessä kävivät suolaiset muffinssit, täytetyt minimunakkaat muffinssivuokiin tehtynä, kinkkuhyrrät, minipizzat ja lämpimät voileivät. Sen pitäisi siis olla jotain sellaista, minkä lapset voivat viedä myöhemmin kotiin ja syödä sitten iltapäivän välipalana kotosalla.

Tänään testasimme suolaiset muffinssit ja lämpimät voileivät. Kaikki tähän asti kokeilemani suolaiset muffinssit ovat olleet jotenkin outoja, en vain ole pitänyt mausta tai koostumuksesta. Mutta tällä kertaa tein aika perusjuttuja eli juustomuffinsseja. Ja näistä tuli ihan hyviä. Tosin työvaiheita oli sen verran paljon, että ehkäpä jätämme ne seuraavaan kertaan.

Yhden tai kahden lapsen kanssa näitä olisi vielä helppo valmistaa mutta kun kerralla on kahdeksan lasta pöydän ääressä, niin homma on jo hieman haastavampaa.

Juustontuoksuiset muffinssit (n. 8 kpl)
5 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
½ tl paprikajauhetta
2.5 dl juustoraastetta (voimakasta)
-> sekoita keskenään
2 munaa
-> vatkaa munat toisessa kulhossa kuohkeaksi
2 dl maitoa
1 dl rypsiöljyä
-> Lisää munavaahtoon

Käännä jauhoseos varovasti taikinaan. Annostele taikina vuokiin ja ripottele päälle juustoraastetta ja unikonsiemeniä. Paista 200 asteessa n. 20 min.



Lämpimät voileivät teimme ihan paahtoleivästä, josta leikkasimme muotilla ympyröitä. Päälle margariiniä, ketsuppia, kinkkusuikaleita, ananasta, oreganoa ja juustoraastetta. Ja eikun uuniin...


Nämä lämpimät leivät olisivat lasten kanssa sopivia leivottavia mutta jos ne syödään vasta 4 tuntia valmistamisen jälkeen, niin maku ei tietenkään ole enää sama kuin tuoreena. Joten reseptikehittelyt jatkuvat alkuviikolla... Onneksi kokkaustuokio on vasta perjantaina eli vielä on aikaa kehitellä jotain sopivaa.

Ja leivonnan jälkeen tietysti siivottiin jäljet. Ostin tällä viikolla pikkusiivouksia varten kätevä Boschin mini-imurin, hinta 109 euroa. Kiakin on imurista ihan innoissaan!


Onneksi puolenpäivän aikaan sade loppu hetkeksi ja pääsimme vähän ulkoilemaan. Lähes 2 tuntia menikin mukavasti taloyhtiön piha-alueella touhutessa. Kialle haimme kaveriksi naapurien 4-vuotiaan Blanca-tytön, jonka kanssa Kia tykkää kovasti leikkiä.


Ja samalla seurassa vietimme myös iltapäivän kun sadekuurot taas alkoivat. Niinpä sohva kutsui ja vietimme elokuvahetken Frozenin (Huurteinen seikkailu) parissa. Tämä on tällä hetkellä ihan Kian ykkössuosikki ja sitä olemme katsoneet jo varmaan kymmeniä kertoja. Ja oikein kiva elokuva onkin kyseessä - sellainen animaatio, jota aikuinen katselee ihan mielellään. Ainakin pari kertaa...



Varsin mukava viikonloppu meillä siis takana. Mutta ihanaa palata takaisin normaaliin arkeen huomenna ja ihan mukavaa päästä taas treenaamaan. Taitaa parasta lääkettä treenimotivaation puutteeseen olla tuo "pakkotauko" sillä lähes viikon tauon jälkeen kroppa kaipaa jo salille pääsyä.

Mukavaa alkavaa viikkoa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti