sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Viinipäiväntasaus

Lauantaina 13.9. vietettiin viinipäiväntasausta, joka on etenkin ruoka- ja viinibloggaajien keskuudessa saanut paljon suosiota. Kyseessä on erään blogipariskunnan aloitteesta lähtenyt tapahtuma, jossa ikäänkuin vaihdetaan viinin väriä vuodenaikojen mukaan. Toisin sanoen nyt syksyllä kohotetaan valkoisella malja menneelle, puhdistetaan aistit samppanjalla ja kohotetaan punaisella malja tulevalle. Niinhän se yleensä menee, että kesällä maistuu raikas ja viileä valkoviini paremmin kun taas syksyn tullen punaviinit lämmittävät tunnelmaa ihanasti. Ja keväällä sitten tehdään toisin päin! 

Oikein innostuneet harrastajat tietysti kokkailevat teemoihin sopivan menun ja sitten vain herkutellaan! 



Tällä kertaa en lähtenyt ihan täysillä vielä mukaan tähän sillä meillä ei vielä oikein ole tuota syystunnelmaa eli toistaiseksi mennään valkoviini ja kuohuvalinjalla. Silloin kun tekee mieli lasi viiniä nautiskella. Ja täytyy myöntää, että aika vähiin se on kyllä viime vuosina jäänyt. Mutta toki aina silloin on kiva nauttia lasi hyvää viiniä hyvän ruoan kera. Ja tällainen hetki oli lauantaina meillä.

Satuin nimittäin kaupasta löytämään tuoretta sushi-direktiivit täyttävää tonnikalaa, joten pakkohan sitä oli ostaa. Melkein olin jo valmistamassa siitä sushia mutta sitten ajattelin kokeilla jotain uutta ja niinpä lautaselle päätyi tartar-tyylinen tonnikala aasialaisittain maustettuna.


Leikkasin tonnikalan ja avokadon pieniksi palasiksi ja laitoin kulhoon, johon lisäsin limemehua, tuoretta chiliä, seesamöljyä, kookosmaitoa, tuoretta korianteria, tuoretta inkivääriä sekä soijakastiketta maun mukaan. Ja ei muuta kuin jääkaappiin odottamaan tarjoilua. Tällä kertaa laitoin tarjolle valmiina annospaloina ja salaatinlehdiltä tarjottuna. Niistä tuli mukavaa tuoreutta ja rapsakkuutta mukaan. Tarjoiluhetkellä lisäsin vielä hieman mustia seesaminsiemeniä annoksen päälle. Suussasulavaa herkkua!

Lisäksi tein lohesta cevicheä, johon lohen lisäksi laitoin mangoa ja avokadoa. Sitten vain limemehua, punasipulia, chiliä ja  ripaus suolaa. Ja tarjoiluhetkellä lisäsin päälle vielä hieman korianteria. Cevichen tarjoihin kotitekoisten maissinachojen kera.



Ja nämä herkut nautittiin alas kylmän proseccon kera, joka on italialaista kuivaa tai erittäin kuivaa kuohuviiniä. Prosecco on ehdottomasti oma suosikkini kuplajuomien osalta sillä maku on erittäin miellyttävä kuivaksi kuohariksi ja ehkä hieman hedelmäinen. Mielestäni sopii nautittavaksi ihan sellaisenaan kuin myös ruoan kera.


Viikon päästä vietetään syyspäiväntasausta, jolloin aika auringonnoususta auringonlaskuun on 12 tuntia koko maapallolla (kertoo wikipedia...). Itse asiassa ihan näin yksiselitteinen asia ei kuitenkaan taida olla. Mutta joka tapauksessa ehkäpä silloin voisimme viettää täällä varsinaista viinipäiväntasausta - tai ainakin jonkinlaista illanviettoa olemme suunnitelleet ystäväperheiden kanssa. Tai jos nämä kesäsäät tässä nyt vielä jatkuvat niin ehkäpä vietämme päivää vasta lokakuun lopussa kun vaihdetaan kellot talviaikaan.

Joka tapauksessa näin sunnuntai-iltana on hyvä ottaa pieni lasillinen kuohuvaa (eilisen pullon jämiä..) ja nostaa lasi alkavalle viikolle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti