maanantai 8. syyskuuta 2014

Viimeisen lomaviikon touhuilut

Olemme käyttäneet viimeisetkin lomapäivät hyödyksi ja touhuilleet kaikenlaista kivaa yhdessä Kian kanssa. Mutta tietenkään unohtamatta aamupäivien työskentelyhetkiä. Tällä viikolla tosin suurin osa niistä on tehty ulkosalla sillä pitäähä näistä aurinkoisista päivistä nauttia pitkän pilvijakson jälkeen

Uusia kirjaimia on tällä viikolla kertynyt jälleen kolme kappaleta eli P niinkuin pupu, H niinkuin hevonen ja J niinkuin joulupukki.






Varsin hieno kokoelma kirjaimia löytyy jo seinältä mutta toki monta kirjainta on vielä jäljellä. Niiden askartelu ja työskentely jatkuu toki koulun alkamisesta huolimatta. Ehkä tahti ei ole enää yhtä tiivis mutta eiköhän vuoden loppuun mennessä saada kaikki kirjaimet käytyä läpi. 


Kirjainjuna-palapelin parissa  
 

Kirjainpuu, jossa Kian tehtävänä oli laittaa isot kirjaimet paikoilleen vastaavan pienen kirjaimen päälle. Haastetta lisäsin sillä, että sanoin kirjaimet satunnaisessa järjestyksessä eli ei aakkosten mukaan. Hauska tapa tutustua kirjaimiin ja tätä olemme käyttäneet aikaisemminkin. 



Kian ehdotuksesta kaivoimme myös pitkästä aikaa vesivärit esille ja neiti jaksoihin touhuta niitten parissa pitkän tuokion. Alussa neiti maalasi ihan vapaalla tyylillä omia kuviaan ja lopuksi maalasimm väristyskirjan kuvia vesiväreillä.

Kia halusi myös tehdä kortit kouluystävilleen - tässä ensimmäinen erä eli ystävät, jotka jatkavat luokalla viime vuodesta. Myös opettajat saivat omat piirustuksensa. Maria ja Isabel (opettajat) saivat omat prinsessakuvat, Jorge sai iloisen madon, Mario kalan, Ruben etanan, Tomas auton sekä kaksoset Luna ja Celeste saivat kukkaset.


Ruokakauppareissun päätteeksi kävimme myös kukkakaupassa, josta mukaan lähti kimppu edullisia kukkia (2.90 €). En edes tiedä, että mitä kukkasia ovat mutta näyttävät hieman krysanteemeilta. Mutta tuskin niitä ovat. Joka tapauksessa edullisia ja pitkäkestoisia. Kiasta on kiva leikata varret ja asetella kukat sitten maljakkoon. Ehkä ihan samanpituisia ei kukista tullut mutta väliäkös sillä. Joka tapauksessa piristävät kivasti olohuonetta. 


Huomenna on siis loma ohi ja alkaa taas arki. Eli kuntosali kutsuu ahkerasti ja myös syömispuoleen täytynee taas kiinnittää vähän enemmän huomiota. Mutta tänään vielä nautimme loman päättymisen kunniaksi vähän sushia.

Kotiintuonti palvelu pelaa loistavasti täällä monenkin ravintolan kanssa ja yksi meidän suosikeista on ollut Gran Palacio, josta saa niin kiinalaista kuin japanilaista. Kotiin tuotuna tämä setti maksoi 20 euroa, joten ei ole hinnalla pilattu.


Huomenna siis alkaa ihana arki: aikainen aamuherätys ja Kia koululle klo 9. Sen jälkeen matka vie tuttuun tapaan taas kuntosalille, jossa olisi tarkoitus ainakin mennä crosswellness- tunnille. Kyseessä on kiertoharjoittelu-tyyppinen tunti, jossa tehdään tasapuolisesti lihaskuntoa ja aerobista. Olin viime viikolla kyseisellä tunnilla ensimmäistä kertaa ja pidin kovasti sillä haastetta oli juuri sopivasti, Itse kun en ole mikään suuri juoksunystävä niin tällä tunnilla sitä tulee tehtyä ihan kiitettävästi. Ja kivaa vähän saada vaihtelua tuttuihin bodypump, bodycombat ja spinnig rutiineihin.

Hyvää alkanutta viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti