sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Mukava viikonloppu takana

Tämä viikonloppu on ollut oikein mukava ja täynnä kaikenlaista puuhailua. Mutta kohokohta oli ehdottomasti eilen lauantaina kun suuntasimme ystävien kanssa pitkästä aikaa yhdessä illalliselle. Ilman lapsia. Itse asiassa ei voi edes sanoa, että pitkästä aikaa vaan ensimmäistä kertaa... 

Pitkään olemme jo suunnitelleet tätä yhteistä illanviettoa mutta sopivan hetken löytäminen ei ole ollut helppoa. Seurueen miespuoliset ovat kaikki vuorotöissä ja eivät tietenkään samassa vuorossa. Joten yhteisen vapaahetken löytyminen on aina haastavaa. Varsinkin kun tällä kertaa piti vielä olla lauantai, jotta lapsilla ei ole seuraavana päivänä koulua. Mutta vihdoin ja viimein siis sopiva hetki löytyi ja ansaittu "irtiotto" onnistui. 

Löysimme tuossa keväällä mukavan tytön, joka on silloin tällöin käynyt hoitamassa Kiaa kun olemme käyneet Jesuksen kanssa illallisella kahdestaan. Mutta nyt keräsimme lapset yhteen ja tämä Maria-lastenhoitaja sitten huolehti heistä yhdessä. Mikään ongelma tämä ei todellakaan hänelle ollut sillä päiväkodissa kun on päivätöissä niin suuremmankin lapsikatraan hoitaminen onnistuu häneltä. Jätimme siis pienet hyviin käsiin ja hyvillä mielin suuntasimme illalliselle. 

Ensin suuntasimme Gin Club Kanoon ottamat pienet alkupalat ja juomat. Ja sieltä matka jatkui Allende Triana-ravintolaan. 



Listalta löytyi paljonkin mielenkiintoista syötävää mutta paikalliseen tapaan tietysti tilasimme vähän kaikkea "para picar" eli pöydän keskelle nautittavaksi.

Parasta antia olivat mielestäni friteeratut munakoiso-viipaleet sekä ceviche passionkastikkeella.

Lapset olivat nauttinet illallisen ja sen jälkeen leikkineet ja touhunneet pitkän tovin sekä lopuksi katsoneet hetken elokuvaa, jotta kaikkia vaivannut "iltavillitys" oli saatu rauhoitettua. Niinpä hampaitten pesun ja iltasadun jälkeen pikkuväki oli simahtanut nopeaan tahtiin. 

Tämä lastenhoitaja osaa kyllä asiansa ja olemme tosi tyytyväisiä, että hänet löysimme. Ja mikä parasta, niin lapset pitävät hänestä todella paljon. Ja onhan se myös kivaa, että hän huomioi aina meidät vanhemmat myös: leikit oli kaikki siivottu, tiskit tiskattu ja kesken illan hän lähetti tämä kuvakollaasin sekä tiedon, että kaikki on mennyt hyvin. 

'

Tänään sunnuntaina vietettiin Las Palmasissa pöyräilypäivää eli rantakatu suljettiin osaksi liikenteeltä useamman tunnin ajaksi. Vaikka tapahtumaa ei sen enempää mainostettu niin väkeä oli paikalle kerääntynyt runsaasti. Täällä kun ei pyöräilyväyliä kauheasti ole niin kaikki mahdollisuudet lajin harrastamiseen muualla kuin liikenteen keskellä ovat tervetulleita.

Niinpä mekin otimme pyörät pitkästä aikaa alle ja suuntasimme rantakadulle nauttimaan kauniista ja aurinkoisesta päivästä. Tosin päätimme lopulta suunnata pyöräilemään ihan toiseen suuntaan sillä rantakadulla ruuhkaa oli vähän turhan paljon.


Tuon Avenida-rantakadun vierellä kulkee koko matkan leveä jalankulkuun & pyöräilyyn tarkoitettu kaista ja se oli tapahtuman aikana lähestulkoon autio. Joten päätimme siis ajella sitä pitkin ihan vastakkaiseen suuntaan ja se oli loistava päätös. Saimme pyöräillä rauhassa nauttien hienoista maisemista. Ilman että olisi pitänyt koko ajan katsella että mitä muut tekevät ja väistellä hitaampia pöyräilijöitä.

Teimme noin tunnipituisen pyöräilylenkin sillä tällä kertaa enempää ei ollut aikaa. Jesusta odotti iltavuoro töissä... Mutta varmasti tulevaisuudessa tulemme tekemään näitä lenkkejä useammin.






Kia istui tällä kertaa ihan istuimessa sillä neidin kanssa pyöräily on vielä vähän haastavaa. Toki Kia kaahailee taloyhtiön pihassa omalla pyörällään niin että apupyörät vain rahisee mutta liikenteen sekaan ja pidemmälle lenkille ei vielä ihan taidot riitä. Mutta neiti nautti kyllä kovasti ihan vain kyydissäkin olosta.

Sunnuntai-iltapäivä menikin sitten rauhallisemmin kotosalla. Pieni työskentelyhetkikin mahtui mukaan ja saimme tehtyä yhden kirjaimen lisää meidän kokoelmaan eli s-sateenkaari.

 

Lauantai-aamupäivällä piipahdimme myös saaren eteläosassa sillä San Agustinissa alkoi kovasti odottamamme suomi-koulu, joka kokoontuu siellä talven ajan aina joka toinen lauantai. Siellä siis saarella asuvat suomalaiset lapset pääsevät tutustumaan suomalaiseen kulttuuriin ja muihin juttuihin. Sekä tietysti samalla harjoittavat suomenkieltä. Mutta tuosta suomikoulusta kirjoittelen sitten paremmalla ajalla ihan oman jutun.

Nyt on aika rauhoittua itsekin hetkeksi ja hautautua sohvalle katsomaan taas pari jaksoa Australian masterchef-ohjelmaa. Ja huomenna sitten taas jatkuu arki...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti