sunnuntai 10. elokuuta 2014

Tämän viikon touhuiluja...

Viikko on jatkunut meillä tuttuun tapaan - aamupäivällä aktiviteetteja kotosalla ja iltapäivä uima-altaalla tai leikkipuistossa, riippuen keleistä. Aurinkoa ei edelleenkään kauheasti ole näkynyt, joten pääasiassa olemme käyneet puistoissa touhuilemassa. No, hyvä puoli on se että eipä ole ollut liian kuuma siihen puuhaan. Lämmintä toki on, pilvisenäkin päivänä keskimäärin 25 astetta. Mutta toisaalta sitten kun aurinko tulee esille niin sitten onkin jo todella kuumaa. Ja silloin ei todellakaan jaksa leikkipuistossa paahtua. No, onneksi niitä hetkiä varten on sitten tuo taloyhtiön uima-allas. Tosin sitä on kyllä tullut käytettyä huomattavasti vähemmän kuin viime kesänä. Silloin aurinkoa sentään paistoi yleensä iltapäivisin vaikka aamupäivät olivatkin aina tosi pilvisiä. Mutta tänä kesänä nuo aurinkoiset hetket tuntuvat olevan kortilla. Odottelemme nyt, että josko kelit sitten muuttuisivat syyskuussa kun panza burro yleensä vähän helpottaa.. Saapa nähdä... 

Eilen kävimme taas saaren eteläosassa rantapäivää viettämässä ja katselemassa sinistä taivasta. Ihanaa päästä hetkeksi pois täältä Las Palmasin harmaudesta. Ja moni muukin oli suunnannut Amadoresin rannalle päivää viettämään. Eipä ihme, aurinkoa ja sinistä taivasta riitti - lämpöä varjossa 29 astetta. Mukaan otimme tietysti taas meidän pumpattavan SUP-laudan ja sillä kävimme vuorotellen melomassa. Myös Kia uskaltautui ensimmäistä kertaa laudalle ja neiti kävi tekemässä lenkin papin kyydissä. Hauskaa oli! 

 

Tänään meillä oli puolestaan ystäväperheitä lapsineen viettämässä päivää. Nautimme lounasta terassilla (Caprin salaattia ja lasagnea) lasten leikkiessä keskenään. No joo, tokihan ne lapset ruokittiin ensimmäisenä jotta ei tarvitse sitten leikkejä keskeyttää ruokailua varten. Oli mukavaa istuskella taas ihan aikuisten kesken ja nauttia hyvästä ruoasta. Ja toki ruoan kera nautittiin pari lasia kylmää proseccoa... Lapset ovat jo kaikki onneksi siinä iässä, että leikkivät hyvin keskenään. Ja mikä parasta niin leikkien lopuksi kaikki tavarat oli kiltisti kerätty ja laitettu paikoilleen ilman että asiasta piti edes mainita. 

Etukäteen jo eilen illalla valmistin lasagnet ja tänään jäi ohjelmaksi enää salaatin teko ja tietysti laatikoiden lämmitys. Hyvä ratkaisu sillä aikaa jäi myös seurusteluun eikä kenenkään tarvinut touhuta ruoanlaittopuuhissa. Kolmesta isosta laatikosta riitti hyvin 15 hengen seurueelle ja ruokaa jäi vielä jäljellekin. Etukäteen olin suunnittelut hampurilaisten tekoa mutta loppupeleissä menin helpomman mukaan. Onhan se mukavampaa istua pöydässä vieraiden kanssa kuin seisoa grillin ääressä hampurilaisia valmistamassa... 

 
Jälkiruoaksi olin suunnitellut tiramisua mutta eilen vieraat ilmoittivat, että tuovat jotain kakkuja mukanaan joten jätin sitten jälkkärit valmistamatta. Ja hyvä näin sillä yhdet vieraat toivat porkkanakakkua, toiset suklaakakkua ja kolmannet omenakakkua jäätelön kera. Eli varsin täydellinen kakkupöytä kahvien kanssa nautittavaksi. Huh! 

Iltapäivällä koko seurueemme suuntaasi vielä uima-altaalle sillä pilvisestä päivästä huolimatta lämpöä on tänään ollut n. 30 astetta. Eli pieni pulahdus uima-altaaseen teki hyvää - niin lapsille kuin aikuisille. 


Tällä viikolla meillä oli myös hieman normaalista poikkeavaa ohjelmaa sillä yhtenä aamupäivänä leivoimme lasten kanssa muffinsseja. Kia ja ystävänsä Blanca leipoivat prinsessa muffinsseja ja Blancan isoveljet Jorge ja Jacobo puolestaan örkkimuffinsseja. Tyyli koristelussa oli vapaa :-)

Hauskaa oli vaikka keittiö olikin leivontatuokion jälkeen täydellisessä siivouskunnossa. Mutta sekään ei haitannut yhtään sillä tärkeintä oli, että lapset nauttivat puuhasta kovasti. 

 

Pitkästä aikaa valmistimme tällä viikolla myös kotitekoista jäätelöä, tällä kertaa mansikkaa ja vaniljaa. Ja niistä sitten teimme yhtenä iltapäivänä herkullisen välipalan eli banana split -annoksen. Mansikka- ja vaniljajäätelöä, banaania (neiti tietysti itse kuori ja paloitteli banaanin), kermaavaahtoa ja suklaakastiketta. Hyvää oli!


Tuttuun tapaan olemme taas askarrelleet paljon sillä siitä puuhasta Kia nauttii kovasti. Ja sitä eivät koulussa niin kauheasti harrasta, joten kivaa tarjota vähän erilaisia elämyksiä sitten näin kotosalla. Yhtenä päivänä luimme ensin Kian kanssa Kuopusprinsessan omenapuu-sadun ja sen jälkeen askartelimme omenapuuoksan, johon itsetehdyllä maalausvälineellä (pyykkipoika ja pehmopallo) maalasimme lehtiä ja omenoita. Maalauksen jälkeen Kia halusi kuulla vielä sadun uudelleen ja sen jälkeen neiti kehitteli siitä vielä oman, lyhennetyn version.

 

Olemme myös jatkaneet aikaisemmin aloittamallamme eläinaskartelu-teemalla. Tällä viikolla eläintarhaamme on tullut mm. etanoita ja riikinkukkoja. Nuo riikinkukot olivat ihan hauskoja tehdä sillä ensin piirsimme käsistämme kuviot kartongille ja leikkasimme ne irti. Sitten pariin sormeen liimasimme erivärisiä höyheniä, liimasimme nokan ja silmän sekä teimme pyykkipojista jalat.


Etanat piirsin ihan suoraan kartongille ja leikkasine yhdessä Kian kanssa. Sitten neiti leikkasi itse pienemmät ympyrät, jotka koristeltiin erilaisilla kuvioilla. Ja lopuksi liimasimme silmät, piirsimme suun ja teimme piippurassista tuntosarvet.

Yhtenä aamupäivänä teimme värikokeita eli sekoittelimme erilaisia väriyhdistelmiä. Kia oppi miten tehdä perusväreistä vihreää, violettia ja oranssia. Itse asiassa tämä värien sekoittelu oli sen verran mielenkiintoista, että sitä on tällä viikolla tehty toisenkin kerran. Ja todennäköisesti neiti tulee pyytämään tätä aktiviteettia myös tulevaisuudessa. Mutta sehän onnistuu.. tähän ei tarvita kuin vettä ja vähän elintarvikeväriä.

 


Huomenna meillä jatkuu taas "loma-arki" eli Jesuksella jatkuu työt vapaapäivien jälkeen ja me puolestaan touhuamme omia juttujamme Kian kanssa. Tiedossa siis jälleen askartelua, Montessori-työskentelyä, kirjaimia ja numeroita, lukemista, laulamista, tanssimista sekä ulkoilua. Tosin miniviikko tällä kertaa sillä perjantaina suuntaamme jo naapurisaarelle eli Fuerteventuralle pitkää viikonloppua viettämään. Ihanaa!! Toivottavasti tiedossa on paljon aurinkoa ja lämpöä, hyviä tuulia leijasurffaukseen, ihania hetkiä ystävien kanssa, kävelyretkiä vanhassa kotikylässä, herkuttelua vanhoissa suosikkiravintoloissa ja paljon, paljon muuta.

Nyt kutsuu kuitenkin sohva ja USA:n Masterchef... Mukavaa alkavaa viikkoa!!!!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti