sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Ihana viikonloppu Fuerteventuralla

Otsikko tiivistää tämänhetkiset tunnelmat täydellisesti - takana lyhyt mutta niin antoisa viikonloppu naapurisaarella. Perjantaiaamulla suuntasimme kohti Las Palmasin satamaa, josta Fred Olsenin laiva starttasi klo 9 kohti Fuerteventuraa. Ja kahden, melko keinuvan tunnin jälkeen saavuimme vihdoin Morro Jablen satamaan eli Fuerteventuran eteläisimpään kärkeen. Sieltä meitä odotti vielä kahden tunnin ajomatka kohti Corralejoa mutta sinne saapuminen oli kaiken matkanteon arvoista. 

Las Palmasista lähtiessä keli oli tällainen... 

Ja tämä näky odotti Corralejon dyynialueella... 

Majoituspaikaksi valitsimme Corralejo beach -hotellin, joka sijaitsee aivan kylän keskustassa. Siis parhaalla mahdollisella paikalla, pääkadun varrella ja kaikkien palveluiden ympäröimänä. Ja lisäksi keskustan pikkuranta vieressä. Varasimme yhden makuuhuoneen huoneiston eli enemmän tilaa kuin studiossa ja lisäksi kaikki nämä huoneistot sijaitsevat sisäpihan puolella (allasnäkymä ja huomattavasti hiljaisempi kuin kadun varrella olevat huoneet). Hinta oli kahdelta yöltä 120 €, aamiaisen kera. Ihan kohtuuhinta siis.. Toki halvemmallakin olisi Corralejosta huoneiston saanut (halvimmat taisivat olla 30 € / yö) sillä kesäkuu on yleensä low season -aikaa Kanarialla ennen heinä-elokuun kiireistä kesäsesonkia.

 



Kia bongasi huoneen parvekkeelta heti uima-altaan ja sinnehän oli päästävä. Joten ei muuta kuin tavarat kaappiin ja rantavarusteet mukaan. Pikainen uinti altaalla ja sitten hakemaan lounasta lemppariravintolasta eli Da Ulista. Kyseessä on pieni italialaisravintola, josta väki hakee ruokaa lähinnä mukaanvietäväksi. Ja niin teimme myös me. Kolmea eri pastaa ja niiden kera suunnattiin kohti Flag beachin rantaa. 


Ainoastaan perjantaille windgurun tuuliennuste lupasi sopivia tuulia (tai edes jonkinlaista tuulta) leijasurffaukseen, joten pakkohan rannalle oli suunnata. Pastat nautimme rannalla ja mikäs siellä on syödessä kun maisemat ovat mitä parhaimmat. 


Ja sitä tuultakin riitti juuri sen verran, että molemmat pääsimme hetkeksi veteen. Mahtavaa!!! Viime kerrasta olikin jo aika monta kuukautta... Ja mikä parasta - vedessä ei käytännössä ketään muita, meri lähes tyyni ja aivan upean värinen. Lyhyt mutta ihan huippu sessio vedessä. Jo pelkästään sen hetken ansiosta jaksan tarvittaessa vaikka seuraavat 7 kk ilman leijasurffausta. Mutta toivottavasti ei tarvitse niin pitkää odottaa, sillä 29.6. kutsuu Fuerteventura uudemman kerran ja toivottavasti silloin luvassa vähän enemmän vedessä oloa..



Myös Kia nautti rannalla olosta - mukana oli hiekkalelut mutta puuhaa riitti myös ilman niitä. Tällä kertaa piirtelimme hiekkaan mm. numeroita, kirjaimia sekä muotoja. Mutta hauskinta neidistä oli kuitenkin seurata pienen liskon touhuja, joka ilmaantui kiven kolosta. Sen verran kesystä yksilöstä oli kyse, että se antoi meidän katsella sen touhuja ihan läheltä. Kia tarjosi sille myös vettä hiekkalelustaan ja sehän hyppäsi sinne kylpelmään. 


Happy!!!!!

Rantaelämän ja suihkun jälkeen suuntasimme vielä iltakävelylle. Olipa ihanaa kävellä ja katsella Corralejoa näin "lomalaisen" silmin. Siellä asuessa asioita piti niin itsestään selvyytenä että niistä ei huomannut enää loppuaikana edes nauttia. Mutta nyt jo pelkästään "paseo" pääkadulla ja rantakadulla oli nautinto.

       

Ja loistava ilta päättyi vielä dinneriin ystävän kera. Olipa kiva nähdä taas pitkästä aikaa, nauttia muutamat coronitat ja juoruilla viime aikojen tapahtumista.


Lauantaiaamu aloitettiin hotellin aamupalalla, jonka jälkeen Jesus suuntasi ystävänsä kanssa merelle SUP (stand up paddle surf) - lautojen kera. Me vietimme Kian kanssa ensin tunnin verran hotellin uima-altaalla ja sen jälkeen suuntasimme lähirannalle. Ja siellä menikin mukavat pari tuntia vedestä ja hiekkaleikeistä nauttien. 




Lounaan, siestan ja suihkun jälkeen suuntasimme taas kaupungille iltapäiväkävelylle. Ja siinä vierähtikin kolmisen tuntia kun vastaan tuli monia vanhoja tuttuja, joiden kanssa piti tietysti päivittää kuulumiset.  Ja nautimme myös ihanista maisemista ja drinkeistä Agua-kuppilassa rantakadun varrella. 

                    
 Illallisen päätimme nauttia lemppari-kiinalaisessa eli Slow Boatissa, jonka noutopöytä on kerta kaikkiaan loistava. Moista valikoimaa emme ole nähneet missään muualla, edes täällä Gran Canarialla. Etenkin sushipöytä on aina suuri houkutus sillä tarjolla on loistava valikoima erilaisia susheja. Yleensähän noutopöydissä laatu kärsii kun valikoimaa on paljon mutta tässä paikassa ei tarvitse koskaan pettyä. Sushit ovat aina tuoreita ja muutenkin valikoima todella hyvää tasoa. Ja mikä parasta, hinta vain 12 euroa per aikuinen.


Sunnuntaina päätimme jättää hotellin tylsän aamiaisen väliin ja suuntasimme ystäviä tapaamaan Waikiki-ravintolaan. Ehdottomasti paras tapa aloittaa päivä - upottaa varpaat hiekkaan ja nauttia aamupalaa upeissa maisemissa. Jesus valitsi espanjalaisen aamiaisen eli  paistettuja munia ja jamon serranoa paahdettujen leipien kera. Itse puolestaan nautin pohjoismaalaisen aamiaisen eli kylmäsavulohta paahtoleipien kera. Lisäksi tuoreista appelsiineista puristettua mehua. Nam, nam. Voi kun näin saisi aloittaa päivän vähän useammin...



Aamiaisen jälkeen oli aika pakata laukut ja sanoa hyvästit Corralejolle. Sillä ennen paluumatkaa suuntasimme vielä ystävien luokse vierailulle saaren keskiosaan. Kia ja Noelia pääsivät pitkästä aikaa leikkimään yhdessä. Ja mikä parasta niin leikit sujuivat suomeksi. Molemmille neideille suomi on toinen kotikielistä mutta monesti ainakin meillä kotona leikit tahtovat kääntyä espanjankielelle. Mutta nyt kun seurana oli toinen espanjalais-suomalainen niin leikit onneksi sujuivat suomenkielellä. Tämä on lapsille tosi tärkeää harjoitusta - päästä puhumaan suomea muidenkin kuin aikuisten kanssa.


Vierailun jälkeen suunta kohti saaren eteläkärkeä ja sieltä klo 17 lähtevällä laivalla palasimme takaisin nykyiselle kotisaarelle. Viikonloppu oli raskas laiva- ja ajomatkoineen mutta siitä huolimatta ehdottomasti vaivan arvoinen. Pieni breikki arjesta täysin erilaisissa maisemissa. Tekee hyvää!! Nyt edessä pari viikkoa arkea täällä Las Palmasissa ja sitten odottaakin jo pidempi loma. Sitä odotellessa - hyvää alkavaa viikkoa!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti