tiistai 6. toukokuuta 2014

Missä kesä viipyy??

Olen tainnut muutamaan kertaa kuluneiden kuukausien aikana päivitellä säätilaa täällä Las Palmasissa. Olihan kyseessä monien mielestä kylmin talvi pitkään aikaan. Huonot säät alkoivat joulukuun lopussa ja ovat käytännössä jatkuneet siitä asti. Itse herättelin jo vähän toiveita, että noinkin huonon talven jälkeen tulisi varmasti aikainen ja lämmin kesä. Mutta eipä sitä näy eikä kuulu...

Toki sää on sentään muttunut hieman paremmaksi sen kahden viikon aikana mitä olimme Suomessa. Mutta ei vielä niin kesäistä, että shortseja jalkaan vetäisin.


Mutta toki sen verran ollaan edistytty että päivisin tarkenee pääosin jo ihan t-paidalla kun ennen reissua oli vähintään pitkähihainen ja monesti vielä neuletakki siinä päällä. Ja jonain päivinä vielä tuulen pitävä takki siinä päällä... ja asutaan sentään Kanarialla!!

Välillä jos sattuu kaunis päivä ja aurinko pääsee oikein lämmittämään, niin sitten kyllä lämpötila kohoaa nopeasti ihan kesäisiin lukemiin ja muutamana päivänä tässä kevään mittaan on jopa allasalueella ollut tungosta. Mutta vähissä on ne päivät kuitenkin.. ja tylsintä koko hommassa on se, että samaan aikaan 20 minuutin ajomatkan päässä nautitaan täysin toisenlaisista keleistä - aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta ja lämpöä saattaa olla jopa 5 astetta enemmän kuin Las Palmasissa.

Tämä kuva havainnollistaa ilmiön aika loistavasti. Gran Canariahan on tuo keskellä sijaitseva pyöreän muotoinen saari, jonka pohjoispuolella on runsaasti pilvimassaa. Tämä ilmiö johtuu alisio-tuulesta eli koillispasaatista, joka työntää mereltä kosteaa pilvimassaa kohti Kanarian saaria. Fuerteventura ja Lanzarote (oikeassa reunassa olevat saaret) pysyvät monesti pilvettöminä koska saaret ovat matalia eli pilvet vain puhaltavat näiden saarien yli. Kun taas Gran Canaria ja muut läntisemmät saaret ovat maastoltaan huomattavasti vuoristoisempia ja nämä vuoret sitten blokkaavat pilvet tuohon pohjoispuolelle roikkumaan. Ja valitettavasti Las Palmas sijaitsee juuri tuossa pohjoiskärjessä.


Tämä ilmiö on pahimmillaan yleensä heinä-elokuussa, jolloin varsinaiset kirkkaat & aurinkoiset päivät ovat hyvin vähissä täällä Las Palmasissa. Toki lämpöä ja kosteutta riittää silloin ja tästä johtuen nämä kuukaudet ovat monesti hyvin tukalia täällä. Kuumaa ja kosteaa mutta yllä vain roikkuu tasainen harmaa pilvimatto. Tätä kutsutaan panza de burroksi eli aasin vatsaksi. Nimi tulee siitä, että tuo pilvipeitto muistuttaa aasin harmaata vatsaa.


Kanarian saarillahan vallitsee ns. subtrooppinen välimeren ilmasto, jolle on tyypillistä lämpimät ja kuivat kesät sekä melko lämpimät mutta kuitenkin kosteat talvet. Sademäärä kuitenkin vaihtelee huomattavasti eri saarilla ja jopa yksittäisillä saarilla. Tyypillisesti saarien pohjoisosat ovat paljon pilvisempiä ja sateisempia kuin saarien eteläosat. Etenkin Gran Canariaa kutsutaan mini mantereeksi johtuen näistä suurista eroista saaren eri alueilla. Vaikka saarella on kokoa vain 1560 km2 ja pituutta / leveyttä keskimäärin vain 50 km niin erot ovat melkoiset eri puolilla saarta. Tämä näkyy myös kasvillisuudessa sillä saaren pohjoisosa on melko vehreää ja täällä harjoitetaan mm. maanviljelyä mutta eteläosa taas muistuttaa lähinnä autiomaata, jossa viihtyvät vain kaktukset ja muut vastaavat kasvit.

Las Palmasissa vuoden keskilämpötila on 20-23 astetta päivisin ja n. 17 astetta öisin. Yleensä kylmin kuukausi on tammikuu, kun taas elo-syyskuu ovat kuukausista kuumimmat. Silloin päivälämpötilat nousevat 25-29 asteeseen. Etelätuulien osuessa voi lämpötila hetkellisesti nousta jopa 40 asteeseen. Yleensä näitä kalima-tuulia osuu muutamia kesäkuukausille ja ne kestävät parista päivästä jopa viikkoon.
Meren lämpötila vaihtelee 18-23 asteen välillä ja Las Palmasissa keskimääräinen kosteus on 68 % luokkaa eikä siinä ole suuria vaihteluita kesän ja talven välillä.

Vuodessa on keskimäärin 33 sadepäivää ja sadevettä saadaan keskimäärin 133mm vuoden aikana. Tosin tässä on suuria vaihteluita ja esim. tänä talvena vettä on satanut huomattavasti enemmän ja keskimääräistä useampana päivänä.

Lunta ei ole sentään koskaan satanut Las Palmasissa vaikka sitä Gran Canarian vuorilla tänä talvena nähtiinkin ihan reippaasti.

Täällä siis edelleen odotamme kesäkelejä saapuvaksi, jotta pääsemme nauttimaan terassista ja uima-altaasta. Tänä iltana klo 20 taivas näytti tältä (lämpöä kuitenkin vielä 19 astetta):


Sääennuste näyttää pilvistä myös lähipäiville mutta ehkäpä ensi viikolla kesä olisi jo tulossa...


Eihän näistä keleistä pitäisi tietenkään valittaa - etenkin kun Suomessa tällaisista saa nauttia maksimissaan pari kuukautta vuodessa. Mutta kun on vuodesta 2001 jo tottunut ympärivuotisiin kesäkeleihin niin se vaatii ehkä aikansa tottua tähän Las Palmasin hieman erikoiseen ilmastoon. Ja jos vuoden päästä näyttää siltä, että tämä talvi ei ollutkaan vain poikkeus ja jos tuo jatkuva pilvisyys alkaa tympimään vielä enemmän, niin sitten pitää ehkä lähteä asunnon etsintään saaren eteläosasta. Sekään ei onneksi ole mikään ongelma sillä sieltä ajaa moottoritietä saman verran lentokentälle kuin täältä ja myös muutamia hyviä kansainvälisiä kouluja löytyy tuolta saaren eteläosastakin.

Nyt kuitenkin yritämme sopeutua tähän ja onneksi täältä pääsee aina ajamaan nopeasti tuonne saaren eteläosaan, jos alkaa aurinkoa kaipaamaan. Ehkäpä sinne siis lähipäivinä käy suunta...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti