torstai 1. toukokuuta 2014

Kotona jälleen - ihana arki!

Kyllähän se on aina mukava reissata mutta vielä mukavampaa on kyllä palata takaisin kotiin. Ihana arki ja normirutiinit. Vaikka tämä vappu vähän sekoittikin tätä arkeen paluuta. Tämä 1.5. kun on pyhäpäivä myös täällä Espanjassa. Ei täällä tosin vappua juhlita mutta työläisten päivä se on vapaa täälläkin. Sen verran vapputunnelmaa oli meillä että aamulla väsäsin pikamunkit eli uunissa paistetut ja taikinassakaan ei ollut kuin 3 ruokalusikallista steviaa, ei lainkaan sokeria. Vähän kevyempi versio siis.. Ei ne nyt mitään superherkkuja olleet eivätkä kovin kauniita mutta asiansa ajoivat. Munkit nautittiin tietysti terassilla kun aamupäivällä jaksoi aurinkokin vähän pilkahtaa.



Herkkulinjalla jatkettiin myös iltapäivällä kun testasin uuden jäätelökoneen. Ensimmäisenä kokeiluun pääsi passionhedelmä-jogurttijäätelö ja oikein hyvää tuli. Reseptejähän on netti tulvillaan ja vaikea on päättää, että mistä aloittaisi kokeilun. Tapoja tuntuu olevan monia erilaisia. Mutta tällä kertaa ajattelin mennä helpoimman kautta eli jogurttijäätelöpohjalla. Pari munankeltuaista ja hieman sokeria (20g)  vaahdotettiin yhdessä kulhossa ja toisessa jogurtti (200g) ja kuuden passionhedelmän sisältö. Koska ainekset olivat valmiiksi viileitä niin ei muuta kuin seos jäätelökoneeseen ja 10 minuutissa oli valmista jäätelöä.


Nyt kyllä hieman harmittaa, että tuli ostettua vain tuo halvempi malli jossa kulhot pitää aina esijäädyttää. Eli käytännössä päivässä ei voi tehdä kuin yhden satsin ja sehän on nopeasti syöty. Tai pitäisi ainakin olla kaksi settiä noita kulhoja. Mutta ne taas vievät jo sen verran tilaa ettei pakkaseen paljon sitten muuta mahtuisikaan. No, ehkä tämä kesä mennään tällä koneella ja harjoitellaan parhaita reseptejä. Ja sitten ostetaan sellainen kalliimpi kompressorilla varustettu malli.

Tänään kasattiin myös Kian uusi terassipöytäsetti, joka käytiin eilen Ikeasta ostamassa. Nyt kelpaa syödä ja touhuta pihalla. Kia kun tykkää esim. maalata vesiväreillä ulkosalla, niin siihenkin puuhaan tämä on loistava ratkaisu. Ja sen äärelle mahtuu hyvin neljäkin pientä lasta istumaan, joten ystävätkin voi kutsua piknikille.



Pyhäpäivän kunniaksi sekä Jesus että Kia ottivat mukava 1.5 tunnin siestaunet sohvalla. Itse touhusin sillä aikaa maalauspuuhissa terassilla.

Keittiössä ollut bambumatto päätyi tuunaukseen eli tarkoitus olisi maalata se valkoiseksi. Valitettavasti maali vain loppui kesken joten projekti jatkuu huomenna. Katsotaan, että mikä on lopputulos mutta alku ainakin näyttää hyvältä. Meillä kun on keittiön lattia ruskea laattaa, josta en pidä yhtään - sitä on ihan mahdoton pitää siistin näköisenä ellei sitten imuroi ja pese pari kertaa päivässä. Niinpä olen sitä yrittänyt peittää jollakin matolla mutta vielä en ole oikein ollut tyytyväinen. Täällä ei mattoja kauheasti käytetä joten valikoima kaupoissakin on aika rajattu. Olisin halunnut ostaa valkoisen bambu-maton mutta eihän sellaista tietenkään löytynyt joten kokeillaan josko luonnonvärisestä saisi nyt maalaamalla sellaisen. Näin saisi vähän lisää valoa ja pirteyttä tuohon hieman tylsään keittiöön. Kerran jo kokeilin yhtä valkoista mattoa mutta valitettavasti sisalkuitu ei ollut parhain materiaali keittiöön sillä tahroja siitä on tosi vaikea poistaa. Mutta valkoiseen väriin olin jo silloin erittäin tyytyväinen koska valkoisten seinien sekä pöydän&tuolien kanssa se tuo vähän raikkauta tuohon tunkkaiseen värimaailmaan.

Huomenna jatkuu taas arki yhden päivän ajan. Kia kouluun ja itse suuntaan salille. Sitten onkin taas edessä viikonloppu. Tällä hetkellä ainoa suunnitelma on lauantain lasten teatteri, johon tänään varasimme liput. Kian ensimmäinen teatterivierailu oli sen verran positiivinen kokemus että jatkamma samalla linjalla. Onneksi bongasin ajoissa nämä tämän viikonlopun teatteriesitykset sillä liput olivat jo lähes loppuunmyyty.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti