perjantai 7. maaliskuuta 2014

Kohti viikonloppua

To do- listalla on taas paljon reseptejä, joita pitäisi päästä testaamaan mutta valitettavasti tällä viikolla ruokapuoli on jäänyt taas hieman taka-alalle. Mutta varmasti huomisesta alkaen siihenkin jää taas paremmin aikaa kun Jesuksen vanhemmat saapuivat tänne viikon lomalle. Eli Kialle riittää seuraa, joten saan itse keskittyä muihin puuhiin. Ainakin Jesuksen syntymäpäiväksi pitää jotain leipoa (isännän toive oli joko suklaakakku tai passionhedelmäkakku). Lisäksi täytyy tehdä vielä toinen koe-erä pikasämpylöistä, joita on tarkoitus leipoa ensi viikolla Kian koulun kokkailutuokiossa.  Ja tuttuun tapaan tuli jo tehtyä yksi setti muffinsseja, valkosuklaa-lime oli tällä kertaa makuyhdistelmä. Kia kun oli huolissaan, että mahtaako mummu saada lainkaan syntymäpäiväkakkua joten päätimme leipoa mummun kunniaksi muffinsseja. Ei ne taida säilyä Suomen vierailuun asti mutta ajatushan on tärkeintä. Leivotaan sitten Suomessa lisää!


Liput Suomeen on muuten jo varattu - loma odottaa 14.4. Paluulippuja ei ole vielä varattuna sillä paras reititys ja hinta on vielä etsinnässä. Vaikka yhteydet täältä Gran Canarialta ovat paremmat kuin Fuerteventuralta, niin lentojen löytäminen ei aina ole niin helppoa. Varsinkin näin huhtikuussa kun suorat lennot ovat jo loppumaisillaan. Lisäksi täällä on paljon suomalaisia "talvipakolaisia", jotka juuri näin huhtikuussa palailevat Suomeen. Ja kaiken lisäksi tällä kertaa myös pääsiäinen ajoittuu samaan ajankohtaan ja tämä tietysti nostaa hintoja - etenkin jos aikoo lentää manner-Espanjan kautta. Yleensähän lennämme Madridin kautta ja yövymme siellä Jesuksen vanhempien luona. Näin matka jakautuu mukavammin useampaan osaan. Mutta tällä kertaa lennämme Norwegianilla suoraan Tukholmaan ja sieltä lentäen Poriin. Ja voipi olla, että paluulentokin on samaa reittiä. Hyvä juttu, että Poristakin saadaan taas suoria lentoja muuallekin kuin Helsinkiin. Ja vielä ihan kohtuuhintaan sillä Tukholma-Pori lento tuli meille kahdelle maksamaan 100 euroa.

Tämä viikko on meillä mennyt ilman suurempi ohjelmia sillä Jesus on ollut paljon töissä. Ja tietysti näinä päivinä olen nauttinut lounasta ihan yksinäni - Kia kun syö lounasta koulussa. Tämä on kuitenkin ollut ihan mukavaa vaihtelua sillä olen käytännössä koko viikon elänyt erilaisilla keitoilla. Jesus ei niin keitoista välitä (paitsi tulisesta tomaattikeitosta), joten niitä ei normaalisti tule kauheasti kokkailtua. Mutta tällä viikolla olen nauttinut sienikeittoa, kurpitsakeittoa ja tomaattikeittoa. Kevyttä, hyvää ja niin helppoa! Täällä kun kevät edelleen antaa odottaa itseään, niin nämä lämpimät ja täyteläiset keitot ovat loistavaa lounasruokaa.




Toki Jesukselle tuli parina päivänä kokattua ihan "kunnon" ruokaa eli tulista tonnikala-simpukkapastaa sekä täytettyjä munakoisoja. Nämä kuuluvat meidän ihan vakioruokiin, joita tulee kokattua joka kuukausi. Munakoisot laitoin tällä kertaa ensin 20 min mikroon ihan kokonaisina ja vasta sen jälkeen halkaisin, täytin ja laitoin uuniin. Näin tuntuivat valmistuvan nopeammin eikä makukaan tästä kärsinyt. Ja pastakastikkeeseen käytin ihan tölkkitonnikalaa ja tölkkisimpukoita - näin arkisin kun ei aika riitä siihen, että alkaisin simpukoita putsailemaan. Mutta hyvää tulee näinkin - ainakin maistui Jesukselle ja sen työkavereille. Kaipa se sitten työpaikkaruokalan tarjonnan voitti :-)



Tänään iltapalaksi nautimme epäterveellisesti suolaista pannaria sillä piti keksiä jotain todella helppoa ja nopeata syötävää. Jesuksen vanhemmat syövät iltaisin yleensä vain jotain pientä, joten normaali illallinen piti unohtaa. Jääkaappi näytti myös aika tyhjältä mutta täytteeksi sentään löytyi ilmakuivattua kinkkua. Valitettavasti paprikat ja tomaatit olivat loppu, joten pannari jäi vähän köyhän näköiseksi. Jotain väriä olisi selvästi kaivannut - edes vähän oreganoa päälle. Mutta sekin kiireessä unohtui. Ihan hyvältä kuitenkin maistui ja Jesuksen vanhemmat pitivät kovasti - mitään tällaista kun ei Espanjassa tunneta.

Jesuksella on viikonloppu vapaata, joten varmaankin ainakin toisena päivänä suuntaamme rannalle. Mitä todennäköisesti pitää taas suunnata tuonne saaren eteläosaan sillä sääennuste ei kovin aurinkoista edelleenkään lupaa. Mutta jos vaikka saisimme edes vähän tuulta, niin voisimme joku päivä suunnata leijasurffaamaan. Siitä on nimittäin ikuisuus kun olen viimeksi päässyt veteen!! Toki rannat täällä ei kauheasti houkuttele mutta nyt alkaa olla jo sen verran kova himo päästä vesille, että melkein mikä tahansa ranta jo kelpaa. Tässä vertailun vuoksi pari kuvaa, jotka varsin hyvin kertovat eron saarien välillä..

                                          pozo izquierdon surffiranta, Gran Canaria

                                         Flag Beachin surffiranta, Fuerteventura

Huomen aamulla kuitenkin ensin salille sillä vuorossa uusien body pump ja body combat -ohjelmien lanseeraus! Tai siis jos kroppa vaan siihen pystyy... Nimittäin tänään pääsin kokeilemaan uutta body tec-harjoittelua, jossa päälle puetaan erikoinen liivi ja sähköantureita pitkin johdetaan sitten sähköimpulsseja ympäri vartaloa. Niin että tuntuu... joka puolella... ja samalla pitäisi vielä tehdä lihaskuntoliikkeitä.


Olipahan aika mielenkiintoinen kokeilu ja aikaa meni "treenaamiseen" vaivaiset 20 minuuttia. Sanovat, että tämän avulla treenaus pitäisi siirtyä seuraavalle tasolle ja kiinteytystä pitäisi tapahtua ihan näkyvästi. No, katsotaan onko mitään hyötyä - itse suhtaudun aina näihin juttuihin hieman epäilyksellä. Uskon enemmän ihan perinteisen urheilun voimaan - cardiolla hoidetaan peruskuntoa ja sitten riittävä määrä lihaskuntotreeniä päälle. Mutta pakkohan tätä on kokeilla, joten kuukauden päästä voin sitten kertoa että oliko tästä mitään hyötyä. Mukavaa harjoittelu ei todellakaan ollut sillä koko kroppa sai kunnolla kyytiä kun sähköä johdettiin kerralla joka lihasryhmään - jalat, peppu, vatsalihakset, alaselkä, yläselkä, rintalihakset ja kädet saavat jokainen osansa. Ja kyllä hiki lensi ihan kiitettävästi jo 20 minuutin treenin aikana. Vähän jäi harmittamaan, että en pystynyt kaikkia liikkeitä tekemään niin hyvin kun olin ajatellut mutta varmasti ensi kerralla treeni sujuu jo paremmin nyt kun ensi "shokki" on jo ohi.

Nyt kuitenkin aika päästä kroppa lepäämään, joten hyvää yötä! Ja hyvää  alkavaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti