keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Katsaus Kian kouluelämän alkuvaiheisiin

Tänään pääsimme jutustelemaan Kian opettajien kanssa siitä missä tällä hetkellä mennään. Pikkuneitihän aloitti "koulu"elämänsä lokakuun alussa paikallisesssa Montessori-koulussa (escuela Montessori de Gran Canaria). Kyseessä ei siis ole päiväkoti (vaikka osa lapsista ikänsä puolesta sellaisessa vielä olisi vaan koulu,  jossa noudatetaan montessoripedagogiiggaa jo pienestä pitäen.

Montessoripedagogiikkahan on uskonnoista riippumaton kasvatusfilosofia, joka perustuu italialaisen pedagogin Maria Montessorin luomaan metodiin. Menetelmän ytimenä on lapsen tarkka havainnointi ja huomioiden teko hänen kehityksestään. Tarkkailun ja tehtyjen huomioiden avulla ohjaaja saa oleellisen tiedon lapsen kehitystasosta ja siitä miten hänen tulee ohjata lasta kehittymään ja millaisia oppimisvälineitä hänen tulee lapsen oppimisen tueksi tarjota. Montessoripedagogiigasta kirjoittelen myöhemmin oman erillisen kirjoituksen koska asia on monille melko tuntematon mutta itse koen sen erittäin hyödylliseksi ja järkeväksi.



Näitä opettajien ja vanhempien henkilökohtaisia tapaamisia järjestetään lukuvuoden aikana vähintään kolme kappaletta ja tämä oli meille nyt toinen. Ensimmäinen kesti peräti 3 tuntia koska silloin meille esiteltiin mm. välineistöä, jolla lapset työskentelevät (montessorikouluissahan ei juurikaan ole tavallisia leluja vaan montessorivälineistöä, joilla lapset työskentelevät leikkimisen sijaan). Tämä toinen oli jo hieman nopeampi sillä tällä kertaa selvisimme reilussa tunnissa. Kyseessä on kuitenkin aina henkilökohtainen hetki opettajien kanssa, joten lyhyessäkin ajassa saa varsin paljon tietoa.

Kouluhan on paikallisittain todella pieni, vain neljä eri ryhmää. Pienten ryhmässä on lapsia alkaen 6 kk ja siitä eteenpäin, toisessa ryhmässä on suurin piirtein reilun vuoden ikäiset ja sitä vanhemmat, kolmas ryhmä on n. 3-4 vuotiaat (Kia on tässä ryhmässä) ja sitten on ns. esikoululaisten ryhmä, jossa on yli 4-vuotiaat. Varsinaista iän mukaista jaottelua eivät itse asiassa koulussa tee vaan siirtyminen ryhmästä tapahtuu sen mukaan, miten lapsi kehittyy. Jokaisessa ryhmässä on omat työskentelyvälineet ja periaatteessa sitten, kun kaikki hommat on hallussa, niin voi siirtyä seuraavaan ryhmään. Näin kävi esim. Kialle jo kahden päivän jälkeen. Alussa Kia laitettiin toiseen ryhmään mutta neiti oli heti kahden päivän aikana tehnyt jo kaikki tehtävät, joten opettajat olivat heti sitä mieltä, että pitää siirtää kolmanteen ryhmään. Nyt haasteellista tehtävää on tarjolla mutta kuitenkin opettajat valvovat, että tarjolla ei myöskään ole liian vaikeita asioita. Nimittäin jokainen lapsi saa työskennellä vain niillä asioilla, jotka on heille ns. esitelty. Kun lapsi sitten läpäisee kyseisen asian, niin opettaja taas esittelee seuraavan tason. Jokainen siis työskentelee itsenäisesti - hakee asian, jolla haluaa työskennellä ja vie sen pöydän ääreen. Ja työskentelyn jälkeen se pitää aina palauttaa samalle paikalle. Tämän kanssa on tietysti tehty paljon töitä. Kia kun monesti tahtoo unohtaa sen keräämispuolen ja tavaroiden viennin omalle paikalleen, kuten varmasti lähes kaikki samanikäiset lapset.. Etenkin alussa olivat tehneet kovasti töitä tämän asian kanssa mutta nyt kuulemma sujuu sekin jo paremmin. Myös kotona Kia vie aina lelut takaisin paikoilleen, joten tästä on ollut hyötyä myös kotona. Pysyy koti huomattavasti siistimpänä kun kaikilla tavaroilla ja leluilla on oma paikkansa ja ne pitää sinne myös aina palauttaa.




Koulu on siis tarkoitettu alle 6-vuotiaille eli siihen asti kun varsinainen oppivelvollisuus alkaa. Kyseessä on vasta kolmas toimintavuosi mutta melkoisen hyvin koulu jo pyörii. Ryhmät ovat pieniä ja esim. Kian ryhmässä on 14 lasta sekä kaksi opettajaa. Tai heitä kutsutaan ohjaajiksi, ei opettajiksi. Oppimistilanteissa heidän tehtävänsä ei ole johtaa toimintaa, kuten tavallisissa päiväkodeissa ja kouluissa, vaan tarjota apua kun lapsi sitä itse tarvitsee. Lapsilla on sis vapaus valita työtehtävänsä itse ja hänelle luodaan työrauha tehtävän loppuun viemiseksi. Pedagogiigan pääperiaatteena kun on: "auta minua tekemään itse". Ja tähän todellakin lapsia kannustetaan - esim. aamulla jokainen riisuu ulkovaatteet ja kengät itse sekä vie ne omille paikoilleen. Ruokailun jälkeen käyvät vaihtamassa itse puhtaat vaatteet päälle sekä tietysti pesemässä kasvot, kädet ja hampaat. Ja jos esim. jotain suttaa tai kaataa vaikka vettä lattialle, niin ne pitää myös itse siivota. Mitään ei siis tehdä valmiiksi vaan lapsia kannustetaan kaikessa omatoimisuuteen.




Opetus on pääasiassa espanjaksi mutta pyrkivät siihen, että opetuksesta n. 30 % tapahtuu englanniksi. Kyseessä ei siis ole kaksikielinen koulu, kuten meillä oli ajatuksena. Mutta tällä hetkellä koemme tärkeämmäksi kaiken sen muun, mitä Kia koulussa oppii. Kotona kuitenkin puhumme englantia ja lastenohjelmat neiti katsoo aina englanniksi, joten sitä kautta englannin kielikylpy on koko ajan menossa. Tänään itse asiassa opettajat sanoivat, että monissa tilanteissa Kialle on pitänyt puhua englanniksi koska ei ole espanjaksi jotain asiaa tai sanaa ymmärtänyt. Tämä oli meille melkoinen yllätys - toki positiivinen sellainen. Koska uskomme, että väkisinkin espanja tulee Kialle jossain vaiheessa pääkieleksi koska Espanjassa asumme ja ystävät ovat kaikki espanjankielisiä. Joten mitä paremmin saamme suomen ja englannin tällä hetkellä ajatuksiin, sitä parempi.

Alussahan Kia oli koulussa vain klo 9-12 ja sen jälkeen nautti lounaan kotona ja meni päiväunille. Joululoman jälkeen tulimme opettajien kanssa kuitenkin siihen tulokseen, että kokeilemme lounaan nauttimista koulussa. Joten tällä hetkellä koulupäivä on klo 9-13(13.30). Tämä on ollut erittäin onnistunut muutos sillä nyt Kia pääsee syömään muiden lasten seurassa ja toivottavasti näin ruokailu alkaa myös kiinnostamaan enemmän. Nämä 2.5 vuotta ovat nimittäin olleet enemmän ja vähemmän jatkuvaa taistelua syömisen kanssa. Neitiä kun ei ole koskaan syöminen ja ruoka juurikaan kiinnostanut (toisin kuin vanhempiaan..) Mutta nyt jo parissa viikossa olemme huomanneet, että syöminen on muuttunut omatoimisemmaksi ja neiti on syönyt ruokia, joita aikaisemmin ei suostunut mitenkään edes maistamaan. Koulussa heillä on periatteena, että kaikkea pitää maistaa mutta jos ruoasta ei pidä, niin sitä ei ole pakko syödä. Itse pitää hakea ruokailuvälineet hyllyköstä ja ruoka pitää syödä itse. Ketään ei syötetä. Lapset eivät myöskään käytä ruokalappua. Näin lapset oppivat syömään siistimmin ja omatoimisemmin. Ruoka on aina täydellinen ateria eli alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Alkuruoaksi on aina jotain kasviskeittoa tai sosetta. Pääruoaksi sitten vaihtelevasti lihaa, kalaa, kanaa, pastaa, riisiä, kasviksia jne. Ja jälkiruoka on yleensä jogurttia tai hedelmää. Tällä viikolla esim. menu on ollut seuraavanlainen:
ma: kasvissosekeitto - pasta carbonara - banaani
ti: kalakeitto - kalapuikot + papuja - jogurtti
ke: porkkanakeitto - kasvisrisotto - pikkurahka
to: sellerikeitto - kasvispata - hedelmä
pe: kukkakaalikeitto - pizza - jogurtti

Ruokailu on asia, jonka kanssa tehdään vielä kovasti töitä koska periaate on se, että keittoa/sosetta pitää ainakin maistaa ja jos ei maista niin pääruokaa ja jälkiruokaakaan ei tarjoilla. Nyt on sitten muutaman kerran tullut ruokasatsi  kotiinvietäväksi koska neiti ei ole suostunut edes keittoa/sosetta maistamaan. Se sitten tarjoillaan siinä vaiheessa kun nälkä alkaa tulemaan ja neiti haluaa jotain syödä. Viimeksi maanantaina tuli ateriat kotiin ja niitä nautittiin sitten klo 17 iltapäivällä (joka täällä on normaalisti välipala-aika). Mutta loppujen lopuksi sitä sosekeittoa meni omatoimisesti alas muutamia lusikoita, joten tavoite saavutettiin ja pääruokana ollut pasta menikin sitten ongelmitta alas. Mutta nuo keitot ja soseet, niitä ei Kia halua syödä eikä edes maistaa. Neiti ei ole koskaan ollut mikään suuri soseiden ystävä (edes vauvana) joten sama linja jatkuu edelleen.. Mutta ehkäpä nyt pitkäjänteisellä työllä saamme neidin edes maistamaan niitä. Pakkohan kaikkea ei ole syödä mutta maistaa pitää - ja se on ihan hyvä periaate. Näin oppii maistamaan erilaisia makuja ja asioita. Tokihan sitä myöhemminkin tämän taidon oppii - itsekin olen koko lapsuuteni elänyt melkeinpä pelkällä pastalla. Mutta mitä vähemmän oppii nirsoilemaan niin sitä parempihan se on.

Vaikka koulussa työskentely on pääasiassa omatoimista niin toki päivänä aikana on hetkiä, jolloin pääsevät harjoittamaan sosiaalisia taitoja muiden lasten kanssa. Yleensä aamu alkaa itsenäisellä työskentelyllä ja sitä harjoitetaan vähintään tunti. Sitten on yleensä piirihetki eli silloin luetaan, lauletaan tai opetellaan foneettisia aakkosia. Niiden avullahan kerrotaan, kuinka sanat äännetään. Ne kuvaavat siis kielen äänteitä, ei kirjaimia. Tämä on siis perusta, jolla lapset oppivat myöhemmin lukemaan. Tällä hetkellä ohjelmassa ei ole ollut lainkaan ulkoilua koska tammikuussa säät ovat olleet sen verran huonot. Ja oikeastaan hyvä näin, koska näin koulussa oltava aika käytetään tehokkaasti eikä esim. ulkona leikkien. Toki ulkoleikitkin ovat tärkeitä ja niitä varmasti taas sitten jatketaan kun säät alkavat ulkopuuhia suosia. Koulussahan on myös oma puutarha, jossa ryhmät käyvät yleensä kerran viikossa. Tarkoituksena on myös, että kevään mittaan aloittavat myös retkeilyn eli tekevät pieniä kävelyretkiä lähialueelle, mm. paikalliseen kauppahalliin. Näin oppivat taas uusia asioita kun pääsevät tutustumaan kasveihin, hedelmiin, mereneläviin, kukkiin jne ihan elävässä elämässä. Joka kuukausi on myös vähintään yksi keittiötuokio, jolloin lapset pääsevät sitten leipomaan tmv. Ja itsetekemät tuotokset nautitaan sitten sinä päivänä tietysti ruokailun yhteydessä.

Alussa Kialla kesti aikansa ennen kuin pääsi oikein ryhmään mukaan. Johtui tietysti osittain siitä, että neiti oli ollut kotona kanssani lähes 2.5 vuotta. Toki päivittäin näimme muita lapsia leikkipuistossa sekä tapasimme ystäväperheitä lapsineen, joten toki Kia on päässyt muiden lasten kanssa leikkimään mutta toki ryhmässä on aina erilaista. Varsinkin kun Kia meni ryhmään mukaan hieman myöhässä kun muut olivat jo koulussa aloittaneet yli kuukautta aikaisemmin. Myös kieli oli alussa ongelmana sillä Kia ei heti älynnyt sitä, että koulussa pitää puhua espanjaa. Neiti oli alussa yrittänyt tehdä tuttavuutta kaikkien kanssa mutta suomeksi tai englanniksi. Kuitenkin nyt opettajat jo kertoivat, että tilanne on muuttunut huomattavasti. Ja tämän olemme itsekin huomanneet. Kia puhuu jo sujuvasti koulutovereistaan nimillä ja osaa luetella kaikkien nimet. Myös ystäviä on koulussa jo muodostunut ja esim. vessaan ystävykset suuntaavat aina samaan aikaan. Ensi lauantaina on myös vuorossa ensimmäiset koulutoverin syntymäpäivät, joten vaikuttaa siltä että Kia on nyt hyvin ryhmän toiminnassa mukana.



Tärkein asia kuitenkin on, että Kia viihtyy koulussa hyvin. On ilo nähdä, kun aamulla neiti jää iloisin mielin kouluun ja alkaa reippaasti vaihtamaan sisävarusteita päälle. Ja sama iloisuus jälleen odottaa kun hänet käyn koulusta noutamassa. Hyppien ja pomppien matkataan aina autolle - niin iloisena tällä hetkellä koulupäivät päättyvät. Ja automatkalla kotiin käydään sitten läpi, että mitä on koulussa päivän aikana tapahtunut.

Jos montessoripedagogiikka kiinnostaa enemmän, niin siitä voi lukea esim. seuraavasta linkistä:
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/61043/Hatala_Minna3.pdf?sequence=1







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti