sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Arjesta kiinni

Niin se kesä sitten vierähti ja tuntuu, että vauhdilla menikin. Kaksi ja puoli kuukautta kesälomaa on kummasti kadonnut jonnekin.  No, toisaalta emme kauheasti ehtineet edes kotona olla joten ei kai mikään ihme, että kesä meni vauhdilla. 

Pikkuneiti lopetti koulussa juuri juhannuksen alla ja samana päivänä suuntasimme kesälomareissulle nro 1 eli entiselle kotisaarelle Fuerteventuralle, josta jatkoimme myöhemmin vielä Madridiin. Sieltä tulimme kotiin heinäkuun alussa. Siinä vaiheessa ehdimme sentään kolme viikkoa nauttia kesästä kotona ja kesärutiiniti menivät ihan mukavasti. Aamupäivät neiti oli kesäleirillä, itse kävin treenaamassa ja hoidin kotihommat ja iltapäivät sitten vietimme käytännössä uima-altaalla. 

Heinäkuun 24.päivä suuntasimme sitten pikkuneidin kanssa Suomeen ja siellä menikin mukavasti kolme viikkoa. Elokuussa ehdimme olla reilun viikon kotona kunnes alkoi kesälomareissu nro 3 eli suuntasimme kiertomatkalle Roomaan, Montenegroon ja Kroatiaan. Josta sitten saavuimme kotiin muutama päivä ennen koulun alkamista syyskuun alkupuolella. Niin, siinäpä se kesä sitten olikin... 

No, onneksi säiden puolestahan täällä kesä vielä jatkuu - hellettä pukkaa ja lämpötilat pysyvät edelleen 28-34 asteen välissä päiväsin. Yöllä sentään laskee tuonne 22-25 asteen välille eli siitä huomaa, että syksy on tulossa. Mutta ihan uima-allaskeleistä nautimme edelleen.



Koulut alkoivat vajaa pari viikkoa sitten. Tai ainakin meidän pikkuneidin koulu. Eri kouluissa ja eri luokka-asteilla koulut ovat alkaneet hieman eri aikoihin. Meillä rutiineihin on palattu aika vauhdilla sillä heti ensimmäinen päivä koulussa oli ihan normaalin pituinen - päivä alkoi klo 8.45 ja koulu loppui klo 15.45. Vanhemmat saivat saattaa ekaluokkalaiset jonoon asti mutta portilta eteenpäin ei ollut enää asiaa. Adios ja iltapäivällä nähdään! Sinne pikkuneiti lähti hieman surumielisenä itkua pidätellen mutta klo 15.45 minua oli vastassa iloinen ja tyytyväinen pikkuneiti. Päivä oli sujunut hyvin, opettajat olivat olleet mukavia, luokkakavereista oli jo löytynyt muutama suosikki ja mikä parasta, niin naapurinpoika pääsi samalle luokalle eli yksi ystävä oli jo valmiina. Ja hänen avullaan neiti varmasti pääsikin nopeasti kuvioihin mukaan.

Muutoshan oli melkoinen. Kolme esikouluvuotta neiti vietti pienessä Montessori-koulussa, joka oli kuin perhe. Kaikki tunsivat toisensa ja lapset saivat melko vapaasti työskennellä, liikkua ja leikkiä. Nyt koulu on valtava usean sadan oppilaan "tehdas", joista nuorimmat ovat vauvoja ja vanhimmat jo täysikäisiä. Käytössä on kirjat ja luokissa pääasiassa pitää ihan istua paikallaan ja "tehdä" hommia. Kaikki menee tietyn aikataulun mukaan ja homma mielestäni muistuttaa aikalailla tehtaan toimintaa. Klo 8.45 pitää lyödä kellokortti sisään, klo 10.20 tauolle ja saa syödä välipalan (itsetuodun), klo 13.40 lounastauolle ja kellokortin saa uloskirjata klo 15.45. Sama toistuu joka päivä - vain opettajat ja aineet vaihtuvat päivien aikana.

Mutta olen yrittänyt pitää positiivisen mielen vaikka itse olisin halunnut neidille vähän toisenlaisen koulun. Mutta sellaista nyt ei valitettavasti ollut tarjolla.. Mutta tärkeintä on, että neiti on itse tykännyt ja tuntuu viihtyvän ainakin tällä hetkellä hyvin. Lapsethan tunnetusti sopeutuvat todella nopeasti - itselle taitaa olla vaikeampi pala. Ja toisaalta hyvä juttu on se, että neiti on viettänyt esikouluvuodet aivan erilaisessa ympäristössä niin nyt koulu on jotain uutta ja erilaista. Eli homma on mielenkiintoista ja sopivan haasteellista. Koulua on nyt siis takana kaksi viikkoa ja pikku hiljaa alkavat koulussakin päästä arjen pariin. Saapa nähdä, että koska tulevat ensimmäiset kotiläksyt :-) 

Arki on pyörähtynyt siis varsin mukavasti käyntiin eivätkä 6.50 aamuherätykset tunnu mitenkään pahalta. Saan nauttia oman rauhallisen aamuhetkeni kahvin ja aamupalan parissa ennen kuin herätän pikkuneidin klo 7.20. Sitten neidin aamutoimet, aamupala ja kouluun lähdemme kotoa viimeistään klo 8.20 eli olemme koululla klo 8.30 aikaan. Lapset saatetaan koulun aidatulle piha-alueelle mutta sinne eivät vanhemmat pääse. Siellä he menevät oman luokkansa paikalle jonoon, josta opettajat noutavat heidät klo 8.45. 


Tämän jälkeen suuntaan itse treenaamaan eli crossfit-tunnille klo 9. Aikaisemmin on tullut treenattua helposti viisi kertaa viikossa 2 tuntia kerrallaan mutta nyt käytännössä aikaa on vain tunnin verran + venyttelyt. Eli kauheasti tavoitteita ei kehityksen suhteen ole tänä talvena mutta kunhan nyt tulee kuntoiltua ja pidettyä itsestä huolta.Treeneistä sitten kotiin joskus klo 10.30 aikaan. Suihku, välipala ja päivän "askareiden" pariin. 

Tällä hetkellä päiväni kuluvat varsin hyvin opiskelujen parissa. Aloitin syyskuun alussa liikuntalääketieteen opinnot Itä-Suomen yliopistoon verkko-opintoina ja päivittäin pitäisi ainakin 2-3 tuntia löytää aikaa opiskeluun. . Heti aluksi meinasi itseltä vähän uskoa loppua kun ensimmäisenä eteen hyppäsi fysiikan laskutehtäviä. Niitähän on tullut laskettua joskus lukiossa viimeksi eli sellaiset 20 vuotta sitten. Ja voin kertoa, että ihan takaraivosta eivät laskentakaavat mm. kiihtyvyyteen, keskinopeuteen, kiihdyttävään voimaan jne löytyneet. Mutta kun aiheeseen oli pakko perehtyä niin kyllähän ne oikeat vastauksetkin sieltä onneksi löytyivät. Tällä hetkellä menossa on siis liikuntafysiologian ja biomekaniikan perusteet ja tentti olisi edessä viikon päästä. Apua. 



Tekemisen puutetta ei siis tule tästä eteenpäin olemaan sillä opiskelujen lisäksi pitäisi myös ehtiä hoitamaan kaikki kotihommat - kaupassakäynnit, ruoanlaitot, siivoukset, pyykkihuolto jne. Ja tietysti ne pikkuneidin kuljetukset kouluun ja harrastuksiin. 

Kello 15.00  pitää nimittäin taas lähteä ajamaan koululle neitiä hakemaan sillä siellä on melkeinpä pakko olla klo 15.15 mennessä tai muuten ei saa enää parkkipaikkaa. Koulu on mäen huipulla ja lähes kaikki lapset viedään ja haetaan autolla. Jos ei sitten ole koulubussikuljestusta. Eli ruuhkat ovat melkoiset ja parkkipaikkoja vain kourallinen. Eli pakko olla ajoissa paikalla ja siellä parkkiksella sitten viettää puolisen tuntia odotellen. No, onneksi voi aina ottaa vaikka oppikirjan mukaan ja sitä lueskella siinä odotellessa. Ja klo 15.45 lapset sitten tuodaan takaisin pihalle, josta opettaja luovutta lapsen vanhemmalle / isovanhemmalle / tai muulle luvan saaneelle aikuiselle. Lapset eivät todellakaan pääse koulusta lähtemään ilman aikuisen seuraa.

Iltapäivät meillä on toistaiseksi olleet vapaita sillä harrastukset eivät ole vielä alkaneet. Tai itse asiassa vielä viime viikolla oli vähän epävarmaa, että mitä neiti tulee harrastamaan koska aikaisempien vuosien alkeistanssiryhmä on vain alle 6-vuotiaille. Vaihtoehtoina olivat saman paikan "street dance" tai sitten toisen paikan etsintä. Emme olleet kovin innokkaita tuosta street dance-vaihtoehdosta sillä mielestäni se ei ole paras mahdollinen tanssimuoto tuonikäisille. No, onneksi pienen etsinnän kautta löysimme alkeisbalettiryhmän, jossa neiti lähtee kokeilemaan. Moderni tanssi olisi ollut hänen ykkösvaihtoehtonsa mutta sellaista ei tällä hetkellä ole tarjolla. Mutta baletti on hyvä pohja. Tunnit tulevat olemaan 2-3 kertaa viikossa eli muita harrastuksia ei sitten todellakaan enää tarvita sillä kerran viikossa käyvät koulusta myös uimassa. Huono puoli näissä uusissa tanssitunneissa on se, että ne alkavat aina klo 16 eli pitäisi suoraan koulusta kiiruhtaa sinne. Mutta ehkäpä se on parempi - sitten voi loppupäivän rentoutua, levätä, leikkiä tai touhuta kotona. 



Koulupäivinä nautimme illallista yleensä klo 19.30 koska tuntia myöhemmin neidin pitäisi olla jo sängyssä. Tosin yleensä silloin luemme vielä iltasatuja. Mutta viimeistään klo 21 on oltava nukkumassa, joten neiti jaksaa herätä hyvällä tuulella taas aamulla klo 7.20. 

Illalla sitten on oma "lepohetkeni". Tai riippuen vähän päivästä - jos opiskelut ovat jääneet päivällä jostain syystä väliin niin sitten illalla on tartuttava kirjaan. Ja lisäksi pitäisi tätä blogiakin joskus päivitellä. Ja Suomi-koulun tunteja valmistella. Ja tietysti parisuhdettakin pitäisi hoitaa. No, onneksi meillä on puolison kanssa meidän "masterchef australia" hetkemme iltaisin - silloin kun puoliso ei ole töissä... Ja joskus pulahdamme illalla myös porealtaaseen, jonka hankimme tässä kesän aikana. Pieni arjen luksus ja hyvä hetki rauhoittua illalla puolison kanssa ja viettää hetki laatuaikaa rentoutuen ja jutellen. 


Viikonloput sitten vähän tuovat vaihtelua arkeen tosin niidenkin sisältö riippuu paljon puolison töistä. Vuorotöissä kun arkea ei kauheasti tunneta... Mutta jos vapaa viikonloppu löytyy eikä ohjelmassa ole Suomi-koulua niin silloin saatamme sitten suunnitella jonkun pikkuretken tai jopa lyhyen viikonloppuloman jollekin naapurisaarelle. 

Viime viikonloppuna kävimme Las Palmasissa - Museo Elderin tiedo- ja teknologiakeskusessa sekä ystävien luona viettämässä Egypti-aiheisia synttäreitä. Myös Holiday World-tivolissa piipahdimme.  Tänä viikonloppuna saimme puolestaan vieraita entiseltä kotisaarelta. 





 


Näin ne päivät, viikot ja kuukaudet sitten kuluvat. Mutta onneksi elämä tuntuu mukavalta ja mielekkäältä, jopa se arki. 












tiistai 12. syyskuuta 2017

Ahdistaako saarella asuminen?

Eikö saarella asuminen ahdista? Tähän kysymykseen olen vastannut aika monta kertaa elämäni aikana. Kun on 15 vuotta asunut n. 1600km2 kokoisella maapläntillä keskellä Atlanttia niin väkisinkin sitä on muutaman kerran miettinyt, että voisivatko asiat olla toisin. 

Moni varmasti ajattelee, etenkin Suomessa, että miten mahtavaa olisi asua vaikkakin juuri tääällä Kanarialla, jossa aurinko paistaa käytännössä ympäri vuoden ja lämpöä riittää kylmänäkin päivänä enemmän kuin keskimääräisenä suomalaisena kesäpäivänä. 

Toki elämä täällä Kanarian saarilla on aika mahtavaa. Olen onnellinen, että saan melkeinpä joka aamu herätä auringonpaisteeseen mutta harvemmin on kuitenkaan mitenkään tukahdutavan kuuma (paitsi silloin tällöin kesällä...). Lähimmälle rannalle pyöräilee alle 10 minuutissa ja taloyhtiön pihassa on valtava uima-allas. Sen puolesta ei voi kyllä valittaa.   Jokainen saarista on myös aika erilainen eli jos matkustaa naapurisaarelle niin pääsee varsin erilaisiin maisemiin. Ja jopa täällä Gran Canariallakin on hyvin erilaisia maisemia eri puolilla saarta - tätä kutsutaan jopa minimantereeksi. 



Mutta ei tämä paikka missään nimessä ole mikään paratiisi eikä elämä täällä todellakaan sovi kaikille. Toki saari on sen verran iso, että ihan heti elämä ei ala ahdistamaan mutta pidemmän päälle kyllä monet asiat saavat vähän väliä kiristelemään hampaita. Vielä ei ole ahdistanut niin paljoa että olisi muutto mantereelle tullut mieleen. Eikä se tosiasiassa ole edes mahdollista koska puolison työt pitävät meidät täällä ainakin toistaiseksi - halusimme tai emme. Mutta aina välillä tulee kyllä mieleen, että miten paljon helpompaa olisi elämä mantereella... 

Tässäpä muutamia juttuja, jotka saavat Kanarialla elävän välillä kiristelemään hampaitaan.

1. Liikenneruuhkat
Kun saarella on noin 800 autoa tuhatta asukasta kohden ja pinta-alaa vain 1560km ja siitäkin vain murto-osa asumiseen kelpaavaa niin on luonnollista, että ruuhkia syntyy. 
Saaren pääkaupunki on rakennettu "pahimpaan" mahdolliseen paikkaan, ahtaaseen nurkkaukseen saaren pohjoisrannikolla. Ja sinne kun on tungettu sellaiset 380 000 asukasta 100 km2 alueelle niin ruuhkia riittää. 

Ja kaiken lisäksi saaresta suuri osa vuoristoa joten käytännössä ainoa päätie kulkee etelästä pohjoiseen rannikkoa seuraten. Ja sitten kun tiellä sattuu joku onnettomuus (kuten aika usein käy) niin sittenhän koko tie on tukossa. Muita teitä kun ei ole... 




Google mapsin liikennekarttaa tuli aikaisemmin vilkaistua joka aamu - näyttääkö tie vihreätä, oranssia vai punaista. Siitä tiesi, että kestääkö matka Las Palmasiin 35 minuuttia vai pitkälti yli tunnin. 




2. Matkustaminen vie paljon aikaa ja rahaa
Täältä ei niin vain tehdä viikonloppumatkoja esim. Euroopan kaupunkeihin sillä lentoyhteydet ovat edelleen aika rajoitetut. Ja edes kaikille menner-Espanjan lentokentille ei ole täältä suoria lentoja. Madridiin ja Barcelonaan pääsee sentään joka päivä ja yleensä ainakin pari lentoa on päivässä. Mutta eivät nekään yhteydet aivan loistavat ole - tämän saimme kokea juuri kun viime reissulta kotiin saavuimme. Myöhästyimme aamupäivän lennolta ja seuraava lento lähti vasta 9.5 tunnin päästä. Eli mukava lentokenttäpäivä tuli vietettyä... 

Ja lento kestää n. 3 tuntia, hyvillä myötätuulilla 2.5 tuntia. Eli tämä käytännössä tarkoittaa sitä että aina pitää varata pari ylimääräistä päivää matkoihin. Ja aika harvoin lentoyhteydet sopivat jatkolentoihin, ainakaan ne kaikista halvimmat,  joten hotelliyöpymiset ovat usein pakollisia. Eli aikaa ja rahaa menee turhaan. 

Onneksi sentään kilpailu on hieman laskenut lentolippujen hintoja joten lentäminen on nykään sentään ihan kohtuuhintaista. Ennen kaikkea koska saarten asukkaat saavat lento- ja laivalipuista noin 50 % alennusta. Tämä koskee siis Kanarian saarten sisäisiä lentoja / laivamatkoja sekä matkoja manner-Espanjaan. Eli jos haluat esim. ostaa lennon mantereen kautta jonnekin muualle niin sitten et saa lennosta enää alennusta tai joudut ostamaan lennot erikseen, jolloin on se riski että jos myöhästyt lennolta niin menetät rahat ja joudut ostamaan uudet liput omalla kustannuksella. 

Tässä käytännön esimerkki. Puolisolla oli tasan 10 päivää lomaa ja halusimme lentää Roomaan. Ensimmäisenä lomapäivänä ei ollut suoraa lentoa joten jouduimme lentämään Barcelonan kautta. Ensimmäinen mahdollinen lento lähti aamulla klo 11 ja maksoi meidän perheeltä vajaa 200 €. Lento Barcelonasta Roomaan lähti illalla klo 19.30 eli vietimme päivän kentällä ja yksi näin olimme jo menettäneet yhden lomapäivän. Sama paluumatkalla. Lähdimme Dubrovnikista aamulla klo 9 mutta lensimme Barcelonaan koska suoria lentoja ei ole Kanarialle. Lentomme oli myöhässä joten myöhästyimme aamupäivän lennolta. Tästä syystä menetimme aikaisemmin ostetut 200 € lennot ja jouduimme ostamaan uudet, joille tuli hintaa 150 €. Ja lisäksi vietimme kentällä mukavat 9.5 tuntia. Taas yksi lomapäivä meni hukkaan. 

Lentokoneet ovat tulleet pikkuneidille tutuiksi heti syntymästä lähtien. Ensimmäisenä vuonna jo pelkästään 20 lentomatkaa, 


3. Aduana eli tulli
Vaikka Kanarian saaret kuuluvat Espanjalle ja Espanja kuuluu Euroopan Unioniin niin siitä huolimatta täällä eivät päde samat verot. Kanarialla ei tunneta arvonlisäveroa vaan saarilla on oma IGIC -veronsa ja lisäksi omat tullisäädökset. Näistä syistä esim. monet nettikaupat eivät suostu toimittamaan tuotteita tänne Kanarialle. Ja jos toimittavat niin sitten saattaa tulli lisätä omat kulunsa päälle. Esim. ystävälle kävi niin, että tilasi nettikaupasta tuotteen, jonka arvo oli 29 € ja kun se toimitettiin ovelle, niin tulli oli lätkäissyt saman verran kuluja päälle. Ei niin kivaa... 

Nyt viime vuonna sentään tilanne vähän helpotti kun yli 150 € arvoiset nettikauppojen tilaukset tulivat tullittomiksi. Mutta edelleen sitä pienemmistä summista pitää nuo tullikulut maksaa. Mutta edelleen ehkä yksi nettikauppa kymmenestä (tai ehkä jopa harvempi) suostuu toimittamaan tänne tuotteita. Ja jos jostain onnistut tilaamaan niin todennäköisesti tuotteiden toimitus kestää ainakin 2-4 viikkoon. 



4. Tuotteiden saatavuus
Nykyään valinnanvaraa on jo ihan mukavasti sillä laiva- ja lentoyhteydet ovat parantuneet eli nykyään saarille tulee paljon sellaista tavaraa, joista vielä 10 vuotta saattoi vain haaveilla. Esim. tuoreita marjoja sai vielä 5 vuotta sitten etsimällä etsiä ja jos niitä löytyi esim. Las Palmasin kauppahallin hedelmämyyjiltä niin hinta oli huikea (100g mustikoita saattoi maksaa 7 €). Pienemmiltä saarilta niitä oli edes turha etsiä. Nykyään mustikoita saa melkein kaupasta kuin kaupasta ja usein jopa vadelmia.

Sama ongelma on monien muiden tavaroiden ja elintarvikkeiden suhteen eli valikoima saman ketjun kaupassa mantereella on aika erilainen kuin täällä Kanarialla. Ja jos joku tuote loppuu niin voipi olla, että saa odottaa kuukauden päivät ennen kuin sitä taas löytyy kaupan hyllyltä. 

5. Elinkustannukset
Kun saarella on kokoa 1600km2, asukkaita vajaa 840 000 ja siihen vielä miljoonat turistit päälle niin on ymmärrettävää, että tilaa ei ole tarjolla "tuhlattavaksi". Varsinkin kun iso osa saaresta on vuoristoa ja sieltä vaikkapa töihin kulkeminen on aika haastava juttu. Maa on rannikkolla kallista ja kaiken lisäksi rakentamistakin rajoitetaan monissa paikoin. Eli mitään hyvää ja halpaa asuntoa on täältä lähes mahdotonta löytää. Ja kaiken lisäksi rakennusten laatu on monesti hyvinkin heikkoa eli on hyvin todennäköistä maksaa pienestä, homeisesta ja huonon äänieristyksen omaavasta asunnosta paljon enemmän kuin mantereella mutta koska jossain on asuttava niin minkäs teet. Ja etenkin matkailualueilla tilanne alkaa olla lähes katastrofaalinen airbnb ja muun yksityismajoituksen suosion seurauksena. Pidempiaikaisia vuokra-asuntoja normaaliin hintaan ei tahdo enää löytyä. Tästä taas on seurauksena se, että esim. opettajia, hoitohenkilökuntaa ym. on vaikea saada houkuteltua saarelle töihin koska järkevähintaisia asuntoja ei ole tarjolla.



6. Vesi
Mantereella hanavesi on monin paikoin juomakelpoista vaikkei välttämättä aina kovin hyvänmakuista. Mutta täällä Kanarialla juomavedet pitää kantaa kanistereissa kotiin. Tai pyytää vettä myyvää firmaa tuomaan ne kotiin. Ja lämpimän ilmaston takia sitä vettä kuluu etenkin näin kesällä varsin kiitettävät määrät.

7. Matkailijat 
Etenkin tällaisella suositulla matkailusaarella matkailijoita ei voi välttää. Niitä on aina ja kaikkialla. Toki ilman niitä ei täälläkään todennäköisesti olisi kauheasti elämää sillä talous perustuu pitkälti matkailulle mutta siitä huolimatta välillä matkailijoiden määrä hieman ärsyttää varsinkin kun niitä et pääse milloinkaan minnekään karkuun - täällä kun matkailukausi jatkuu tasaisen menestyksekkäänä ympäri vuoden. 


Tykkäsimme tai emme niin täältä emme todennäköisesti pääse pitkään aikaan lähtemään. Puolison työt tulevat pitämään meidät todennäköisesti tällä saarella vielä pitkään. Jos saisimme valita niin todennäköisesti asuinpaikkamme löytyisi mantereelta, Malagan lähistöltä. Se olisi meille se "unelmallisin" asuinkohde - puolison veli asuu siellä, olisi mahdollisuus leijasurffaukseen ja lumilautailuun suhteellisen pienellä ajomatkalla, olisi paremmat yhteydet ympäri maailmaa sekä mahdollisuus matkustella näppärästi ympäri Espanjaa ja Portugalia. Ja tietysti mantereella houkuttelee myös se, että koulumahdollisuudet ovat siellä toista luokkaa kuin täällä saarilla. Puoliso on kotoisin Madridista mutta sinne muutto ei meillä välttämättä ole ajatuksena mutta ei sekään tietenkään tulevaisuudessa ole mikään poissuljettu juttu. Mutta tällä hetkellä siis täällä, Kanarian saarilla. Onnellisten saarilla (islas afortunadas) kuten täällä näitä saaria joskus myös kutsutaan. 








keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Ekalle luokalle Espanjassa

Kyllä on suomalaisen ja espanjalaisen ekaluokkalaisen elämä aika erilaista. Olen päässyt seuraamaan koulun aloitusta elokuussa Suomessa kun ystäväni poika lähti elokuun alussa koulutielle. Lisäksi luen aktiviisesti alkuopettajien blogeja, joten aika hyvä käsitys on siitä että mitä Suomessa ekaluokkaisille nykyään opetetaan ja miten. Ja nyt tänään alkoi sitten meidän 6-vuotiaan pikkuneidin virallinen koulu-ura primariassa eli espanjalaisessa alakoulussa. 

Lähtökohdat pitkälle koulu-uralle ovat aika erilaiset. Suomessa lapset saavat 7-vuoteen asti viettää aikaa huoletonta, päiväkotilapsen elämää. Täällä taas koulun alkaessa on lapsilla takana jo 3-vuotta esikoulua, jossa on sosiaalisten taitojen lisäksi opeteltu jo lukemista, kirjoittamista ja matematiikkaa. Päiväkotielämän espanjalaiset lapset ovat jättäneet taakseen jo 3-vuotiaana. 

Kumpi on sitten parempi, niin siitä voidaan olla montaa mieltä. Tiedän, että Suomessa moni on ylpeä kun heidän 5-vuotiaansa osaa jo lukea ja kirjoittaa vaikka näitä taitoja aletaan käytännössä vasta harjoittelemaan esikoulussa ja aakkosetkin käydään läpi vielä alakoulun ekalla luokalla eli kyseiseisiä taitoja ei todellakaan lapsilta edellytetä koulun alkaessa. Täällä taas käytännössä lasten tulee osata vähintään kirjoittaa, lukea ja laskea / vähentää koulun alkaessa eli perustaidot pitäisi olla jo hallussa. Ja esim. lapset, jotka ovat olleet esikoulussa yksityiskoulussa ovat aloittaneet jo englannin ja saksankin opiskelun vuosia sitten. Eli Espanjassa kiire oppia on kova. Itse olen kyllä suomalaisen järjestelmän kannalla vaikka siinäkin on omat heikkoutensa. Esim. kielten opiskelu pitäisi mielestäni ehdottomasti Suomessakin aloittaa kaikilla lapsilla viimeistään 1.luokalla, mielummin jo aikaisemmin. Kielellinen herkkyys nimittäin alkaa heiketä siinä 9-10 vuotiaana kun Suomessa vasta aloitetaan vieraiden kielten opiskelu. Mutta muutenhan suomalainen koulujärjestelmä on aika eri planeetalta kuin täällä Espanjassa. Valitettavasti. 

Miten espanjalainen ekaluokkalainen sitten eroaa suomalaisesta muuten kuin siinä, että ikää on vuosi vähemmän? No, tässäpä muutama huomio. 

Ystäväni poika on saanut olla villi, vapaa ja huoleton melkeinpä 7 vuoden ajan. Vielä hetki sitten hän eli päiväkotilapsen elämää, jossa hänet vietiin ja haettiin vanhempien toimesta, päiväkodissa odotti aamiainen ja elämä oli pääasiassa leikkiä ja touhuamista. Mutta nyt yhtäkkiä hänen pitääkin olla jo "iso" ja tulla toimeen omillaan. Pitää osata herätä aamulla, huolehtia oikeanlaiset vaatteet ja varusteet päälle, syödä aamupalaa ja lähteä kouluun ajoissa. Ja muistaa vielä ottaa se koulureppukin mukaan. Ja kulkea itsenäisesti matka koululle. Aika paljon vastuuta noin yhtäkkiä annettuna. Toisaalta, vastuu kasvattaa. Ja näin on Suomessa aina tehty ja hyvin on pärjätty. Ja hyvin se ystäväni poika kuulemma aamurutiineista suoriutuu ihan itsekseen. 

Oma lapseni taas on kuljetettu koululle ja haettu sieltä jo koko kolmevuotisen esikoulun ajan ja sama meno jatkuu tulevaisuudessa. Meilläpäin alakouluikäiset eivät saa kulkea koulumatkojaan itsekseen vaan aikuisen on vietävä ja haettava lapsi koululta. Muutos esikoulun ja koulun välillä ei ole niin valtava kuin Suomessa. Täällä varmasti saisi poliisit kannoilleen jos antaisi alakouluikäisen lapsen kulkea yksinään koulumatkat! Niin vain ei täällä tehdä. Ja kuten aikaisemmin totesin, niin vaadittavien taitojen puolesta mennään erilaista "kaavaa". Täällä ei ekalla luokalla todellakaan aloiteta aakkosten opiskelusta vaan mennään suoraan asiaan. 

Koulukirjathan pitää aina itse ostaa niin julkisissa kuin yksityisissä koulussa. Ja niihin ekaluokkalaisen osalta menee sellaiset 200-300 €, koulusta riippuen. Meillä lasku oli 268 €. Ensi vuonna summa on todennäköisesti samaa luokkaa mutta siitä se sitten alkaa vähitellen nousemaan. En edes halua miettiä, että mitä kirjat maksavat vaikkapa yläkoulussa... Kirjoja ei kierrätetä vaan ne ovat kertakäyttöisiä. Melkoinen bisnes siis..

Tässä vähän esimakua pikkuneidin kirjoista


 Englannin kirjat - mitä nopeasti selailin, niin aika hyvät perustiedot oletetaan lapsilla jo olevan. Kirja ei todellakaan ala mistään Hello, my name is Jack -tyylisistä jutuista vaan ihan täyttä asiaa ja lisäksi on englanninkielisiä kirjoja luettavaksi. 






 Natural science ja Social science -oppiaineiden kirjat ovat englanniksi ja vastaavat Suomessa varmaankin ympäristö- ja yhteiskuntaoppia. 




Koska koulu on kaksikielinen niin espanjan ja englannin lisäksi tunnit on tosiaan jaettu niin että osa aineista opiskellaan englanniksi ja osa espanjaksi. Esim. matematiikka näyttää ainakin ensimmäisellä luokalla olevan espanjaksi. 


Espanjan kielessä lapsilla on erilaisia kirjoitus- ja lukukirjoja sekä luetunymmärtämiskirjoja. Kaikki kirjoittaminen tapahtuu kaunolla, vasta myöhemmin opetellaan tekstauskirjaimet.  

Saksan oppikirja ei ala myöskään ihan alkeista koska koulun omassa esikoulussa opiskelleet lapset ovat jo saksaa opiskelleet parin vuoden ajan. En tiedä, että miten ryhmä sitten jaetaan koska luokassa on kuitenkin myös ihan uusiakin oppilaita. 



 Englannin, espanjan ja saksan lisäksi ekaluokkalaiset pääsevät tutustumaan myös kiinankieleen. Heti tänään neiti tulikin kotiin ja esitteli kiinankielentaitoaan. Wǒ jiào - minun nimeni on... 

Näiden lisäksi myös musiikissa sekä arts&crafts -aineissa on omat oppikirjat. 



Kirjoja on paljon, painoa yhteensä 5 kg. Ei siis mikään ihme, että koulureppu ei saa olla selässä kannettavaa mallia vaan ns. perässä vedettävä. 



Entäpä sitten koulupäivän pituus. Suomessa lapset menevät kouluun joskus 9-10 aikaan ja pääsevät koulusta joskus klo 13-14 aikaan. Ja siinä ajassa on jo ehditty syömään lounasta! Espanjassa koulu alkaa joka päivä samaan aikaan, yleensä koulusta riippuen klo 8.30-9.00 välillä. Meidän pikkuneidin päivä alkaa klo 8.45 joka ikinen päivä. Ja päivä päättyy klo 15.45 joka ikinen päivä. Siinä välissä on ollut  yksi 45 minuutin lounas+välitunti. Ja ehkä joku muu lyhyt tauko. Suomessahan lapset pääsevät ulkoilemaan 15 min ajaksi joka tunnin päätteeksi. Ei Espanjassa.

Myös koulujen piha-alueet ovat aika erilaisia. Alakouluikäisille ei ole enää mitään leikki- ja kiipeilyjuttuja tarjolla vaan piha-alue on aika pelkistetty. No, eipä niitä taukojakaan ole niin kauheasti...


Luokkahuoneet eivät ole mitään kovin viihtyisiä mutta vuoden aikana toki seinät saavat vähän väriä kun lasten töitä laitetaan seiniä koristamaan. Liitutaulua ei sentään luokissa enää ole vaan digitaaliset taulut ovat ne jo korvanneet ainakin meidän pikkuneidin koulussa.



Kouluruokailu on vuorossa klo 13.40-14.25 eli siinä vaiheessa kun Suomessa valtaosa ekaluokkalaista  lapsista on jo päättänyt koulupäivänsä. Koska ruokailu on myöhään niin jokainen lapsi ottaa jonkun pieneen evään kouluun, joka syödään klo 10.15 välitunnilla. Eli se siitä tauosta ja mahdollisesta leikkimisestä ja liikkumisesta... Kouluruoka syödään tarjottimelta, jonne ruoka laitetaan henkilökunnan toimesta valmiiksi. Vasta kolmannella luokalla syövät astioista. Tämä kuulemma siksi että eivät lapset osaa astioita käsitellä. Julkisissa kouluissa ruokailu ei muuten edes kuulu "palveluun" vaan koulupäivä loppuu sitä ennen. Maksua vastaan on sitten mahdollisuus ruokailla.

                                      

Koulun loppumisen jälkeen on mahdollisuus osallistua koulunjälkeisiin aktiviteetteihin, joita on tarjolla joka päivä ja erilaisia. Osa maksuttomia, osa maksullisia. Riippuen koulusta. Pääasiassa nämä ovat erilaisia liikunnallisia juttuja mutta myös muita aktiviteetteja on yleensä tarjolla. Näitä on tarjolla ilmeisesti jopa klo 18 asti. 

Meidän pikkuneidin koulu on melkoinen laitos eli siellä on satoja oppilaita - vauvasta aina täysikäisiin asti. Eli kaikki on todella tarkasti organisoitua ja järjestettyä. Lapset pitää tuoda aamulla tiettyyn aikaan ja tietylle paikalle sekä heidät noudetaan iltapäivällä tietystä paikasta ja tiettyyn aikaan. Lapset pääsevät välitunnilla leikkimään vain omalle pihalleen eli alue on hyvinkin rajattu. Ja yleensäkin koko koulu on aidattu ja tarkasti vartioitu. 

Lapsilla on koulupuvut ja niiden käyttö on tarkasti määrättyä. Urheiluasua valkoisten urheilukenkien kanssa käytetään lokakuun puoleen väliin asti, sen jälkeen käytetään virallista koulupukua helmikuun puoleen väliin asti ja sen kanssa käytetään ballerinoja tmv. Pojilla puolestaan suorat housut. Ja sitten taas keväällä hetkeksi vaihdetaan urheiluasuihin ja sitten taas viralliseen koulupukuun. Paitsi tietysti urheilupäivinä (3 x vko) pitää olla urheilupuku mukana. Ja melkoinen bisnes myös nuo koulupuvut. Meidän pikkuneidin vaatevarasto (näin alkuun..) tuli maksamaan 338 €, sisältäen urheiluasun (verryttelytakki ja housut, urheilumallinen shortsihame 3 kpl + t-paidat 3 kpl) ja virallisen asun (2 kpl hameita, 3 kpl pikeepaitoja ja neuletakki). Ja sitten vielä ne kengät eli valkoiset urheilukengät ja siniset ballerinat tmv. 

Eli pelkästään kirjoihin ja vaatteisiin meni mukavat  606 € ja siihen sitten muut koulumaksut vielä päälle. 

Muuten koulumaksut ovat seuraavanlaiset:

Koulunvarausmaksu 901 € (maksetaan kerran) ja lisäksi vuosittain varausmaksu 391,85 €. Kuukausimaksu on syyskuussa 491,90 € ja tämän jälkeen lokakuu-kesäkuu 379,55 €/ kuukausi. Näiden lisäksi maksetaan kouluvakuutus kerran vuodessa, joka on 26,50 € ja muita kuluja 88 €. 


Tällaisina hetkinä todellakin käy kateeksi suomalaista koulujärjestelmää, sen tasa-arvoisuutta, maksuttomuutta ja hyvää tasoa. Toki täälläkin varmasti on hyviä julkisia kouluja ja iso osa kanarialaisista laittaakin lapsensa ihan julkiseen kouluun. Osaksi luonnollisesti siitä syystä, että eihän tuollaisiin koulumaksuihin ole kaikilla perheillä millään varaa. 

No, onneksi sillä rahalla toivottavasti saa myös sitten vähän vastiketta. Ainakin koulun tarjoamat mahdollisuudet ovat ihan hienot ja esim. uimaan lapset pääsevät usean kuukauden ajan ainakin kerran viikossa. 




Olen myös erittäin tyytyväinen pikkuneidin tämänvuotiseen opettajaan. Ainakin näin alkuun vaikuttaa, että kyseessä on mukava ja rauhallinen nuori opettajatar. Tosin tämä ns. luokanopettaja opettaa vain aineet, joita opetetaan englanniksi. Toinen opettaja vastaa espanjankielisistä aineista ja lisäksi saksassa, kiinassa, liikunnassa ja taideaineissa on omat opettajansa. Luokka on myös tänä vuonna sopivan pieni, olisiko lapsia joku 15-18 kpl. Eli tämä on ihan paras juttu! 

Tärkeintä on kuitenkin se, että pikkuneiti on tyytyväinen. Ensimmäisenä aamuna kouluun lähti hieman hermostunut tyttö mutta koulusta haimme todella iloisen pikkuneidin. Hän on samalla luokalla naapurinpojan kanssa, joka on ollut koulussa jo useamman vuoden ajan ja he tulevat tosi hyvin toimeen. Eli yksin ei ole tarvinut olla. Ja opettajankin mukaan päivä sujui hyvin ja neiti on kuulemma todella sosiaalinen. Eli uskoisin hänen sopeutuvan kouluun varsin hyvin. Äidille paikka taitaa olla kovempi... Toki on odotettavissa, että varmasti jossain vaiheessa tulee entistä koulua ja koulukavereita ikävä mutta onneksi heitä voi käydä tapaamassa sitten vapaa-ajalla. 





Hyvää koulunaloitusta kaikille ekaluokkalaisille (ja tietysti myös muillekin) ympäri maailmaa! 









sunnuntai 3. syyskuuta 2017

10 päivää, 4 maata ja mukana 6-vuotias lapsi

Kesän viimeinen reissu on saatu päätökseen. Paluumatka ei tietenkään sujunut aivan ongelmitta sillä lentomme Dubrovnikista Barcelonaan oli myöhässä ja näin myöhästyimme myös jatkolennolta. Edessä oli uusien lippujen osto (150€) koska lennot oli ostettu erikseen. Miksi näin niin ihan siitä syystä, että vain erikseen ostettuna Kanarian saarten asukkaat saavat lennoista 50% alennuksen. Jos siis lennot olisivat olleet samalla varauksella, olisimme maksaneet lennoista enemmän mutta toisaalta taas lentoyhtiö olisi korvannut menetetyt liput. Eli +-0 meni tällä kertaa.. Vaikka onhan se mielestäni väärin, että meitä saarilla asuvia "rangaistaan" tällä tapaa koska aina joudumme joka tapauksessa lennot ottamaan että pääsemme sieltä saarelta edes pois. No, aina ei voi voittaa... 

Muuten reissu meni onneksi loistavasti ja taskussa on iso kasa muistoja. Olin jo pitkään toivonut pääseväni takaisin vanhoihin maisemiin ja nyt 10 vuoden jälkeen mahdollisuus tuli. Halusimme odottaa lähinnä sitä, että neiti olisi vähän isompi ja jaksaisi kävellä paremmin sekä osaisi nauttia tällaisesta reissusta. Ja sen puolesta menikin nappiin! Hienosti jaksoi pitkät jatkolentojen odotukset kentillä, kävelyt Roomassa ja Dubrovnikissa, autoajelut Kroatiasta Montenegroon ja takaisin sekä jäätävät jonotukset rajoilla. Niin ja tietysti kuumuuden sekä ihmispaljouden. Mahtava pimu ja on sen kanssa hienoa matkustaa.


Osa 1- Rooma, Italia
Alunperin meillä oli tarkoituksena käydä vain Kroatiassa ja Montenegrossa mutta pikkuneidin toivomuksesta teimme välilaskun Roomassa ja vietimme siellä kolme yötä. Ihan sopiva aika eli ehdimme nähdä kaiken tarpeellisen, nauttia italialaisesta elämästä ja herkuista. Tämän osuuden ehdoton onnistuminen oli hotellin valinta sillä valitsimme hotellin täysin sijainnin mukaan eli sen piti sijaita lyhyen kävelymatkan päässä Pantheonista, Trevin suihkulähteestä sekä Colosseumista niin että saisimme mahdollisimman paljon irti kahdesta perilläolopäivästä. Hotelliksi valikoitui Panthéon Inn niminen pikkuinen hotellin vain muutamansadan metrin päässä Pantheonista. Ihan huippusijainti! Huone maksoi n. 100€/yö eli kohtuuhintainen ja sillä saimme siistin ja kivan huoneen aamiaisella. 

Lentokentältä hotellille menimme yksityiskuljetuksella sillä lentomme saapui myöhään eikä muutenkaan mikään junaseikkailu keskustaan houkutellut. Varasimme etukäteen ja kuski odotti meitä terminaalissa kyltin kanssa. Ja täsmällisesti nouti myös lähtöaamuna. Homma maksoi yhteensä 70€, ihan kohtuuhinta siis. Ja niin vaivaton! 

Ensimmäiseksi aamuksi olimme varanneet liput Colosseumillle heti klo 9.30 eli lähdimme matkaan ennen kuin pahin kuumuus iski. Liput tosiaan kannattaa varata etukäteen koska näin välttyy lipputiskin jonolta, joka on suorassa auringonpaisteessa aika ikävä paikka. Etenkin lapsen kanssa. Nyt pääsimme suoraan tiskille vaihtamaan voucherin lippuun ja sen jälkeen turvatarkistusjonoon, joka meni onneksi aika nopeasti. Eli hyvin suunniteltu! 



Olimme varanneet ns. audioguide-kuulokkeet, joista sai hyvin tietoa. Toki oppaan avustuksella olisimme saaneet varmasti paremmin tietoa mutta halusimme mennä omaan tahtiin. Ehkä ensi kerralla kuitenkin palkkaisin oppaan koska tarinat tekevät kierroksesta paljon vivahteikkaamman.

Colosseumille menimme ihan kävellen ja matka meni mukavasti, kesti ehkä joku 20-30 min rauhalliseen tahtiin. Myös takaisin kävelimme. Koko tämä osuus keskustasta oli liikenteeltä suljettu. Syytä en tiedä mutta isot armeijan autot oli jokaisen tien päässä sulkuna. Ehkä viime aikaiset tapahtumat ovat syynä näihin rajoituksiin. Joka tapauksessa hyvä juttu. Muutenkin tuntui aika turvallisesta sillä poliiseja ja tiesulkuja oli tosi monissa paikoissa ja muutenkin poliisit vartioivat joka puolella ja helikopterit pyörivät ilmassa.


Colosseumin jälkeen kävimme ihastelemassa maisemi Vittorio Emanuele-rakennuksen kattoterassilta käsin. Tämä massiivinen rakennus sijaitsee Colosseumin ja vanhan keskustan välissä eli jää kävelymatkan varrelle. Hissiin piti ostaa liput mutta ylhäältä käsin oli kyllä ihan kivat maisemat. Tämän jälkeen suuntasimme 10 min kävelymatkan päähän katsomaan 4D Time Elevator-esitystä Rooman historiasta. Liput ostimme suoraan sieltä eikä jonoakaan ollut. Kiva, pieni tauko ja pikkuneiti tykkäsi kovasti. Sen avulla avautuu myös vähän Rooman historia jopa pienelläkin lapselle.

Lounasta nautimme hotellin kulmilla ja ihan hyvät pastat söimme reilulla 10 eurolla. Siestan jälkeen matka jatkui Pantheonille.



Ja Pantheonin jälkeen tietysti lähellä sijaitsevaan legendaariseen gelateria della Palma-jäätelöbaariin, jossa tarjolla on 150 eri jäätelömakua. Keskikokoinen purkki kahta eri jätskiä maksoi 3€ eli hyvin normihintainen paikka vaikka kuuluisa onkin. Illalla vielä kävely Trevin suihkulähteelle sekä illallinen lähipizzeriassa. Luomupizza 7€, ihan loistava. 





Toisena aamuna suuntasimme lähellä sijaitsevaan Chiesa di Sant Ignazio di Loyola-kirkkoon, jonka kattomaalaus on ihan näkemisen arvoinen. Tasakattoon on maalattu kupoli ja se todella näyttää aivan kupolilta, ei tasakatolta. Matka jatkui espanjalaisille portaille, josta hyppäsimme taksiin ja Vatikaaniin. Näin pääsimme siis piipahtamaan maassa nro 2. Vatikaanin museon jätimme tällä kertaa väliin mutta kirkossa kävimme. Sisälle jono on aika pitkä mutta menee onneksi varsin nopeasti. Mukaan kannattaa laittaa polviin ulottuvat vaatteet sekä olkapäät peittävä paita tai huivi-muuten sisälle ei ole asiaa. Turvamiehet olivat tosi tarkkoja. 

 

Kierroksen jälkeen jatkoimme taksilla Piazza Navona-aukiolle. Hinta 7€. Suosittelen, säästyy jalat ja hermot. Etenkin lapsen kanssa. Siellä söimme lounasta ja matka jatkui takaisin hotellille. 






Siestan jälkeen taas matka vei kohti tuttua jäätelöbaaria ja illan vietimme kierrellen vailla sen kummempaa päämäärää. Ja illallista söimme hotellin kulmilla, hyvää pizzaa oli. 

Meillä oli sikäli tuuria, että pahimmat helteet Roomassa olivat jo helpottaneet. Toki päivällä lämpötilat nousivat 30 asteen paremmalle puolelle mutta ihan hyvin jaksoimme. Ja tarvittaessa viilensimme oloa vesilähteiden avustuksella, joita on joka puolella kaupunkia. Ei muuta kuin vettä niskaan, hiuksiin & vesipulloon ja matka jatkui! 


Hyvin nukutun yön jälkeen matka jatkui aamulla kohti Kroatiaa ja Dubrovnikin lentokenttää. Reilun tunnin lento ja olimme perillä.

Osa 2 : Montenegro

Olimme etukäteen varanneet auton kolmeksi päiväksi sillä halusimme suunnata Kroatian eteläiseen naapurimaahan Montenegroon. Olen näillä seuduilla ollut töissä yhteensä 6 kesän ajan eli maisemat ovat tuttuja. Tästä syystä myös auton rattiin oli helppo hypätä. Matka Dubrovnikin lentokentältä Montenegron rajalle ei vie kuin 15-20 min mutta etenkin näin high season aikaan jonot rajalla ovat aika jäätävät ja kahden rajan ylitykseen menikin sellaiset pari tuntia. Onneksi pikkuneiti jaksoi hyvin ja auton ilmastointi toimi hienosti.


Rajan jälkeen tie vei Kotorinlahden hienoissa maisemissa, pienten kylien ja kaupunkien läpi. Maisemat ovat täysin erilaisia kuin Kroatian puolella. Me ajoimme n. 40 min matkan Kamenarin kylään, josta ajoimme auton lossille ja ylitimme lahden 10 minuutissa. Tämän jälkeen oli vielä puolisen tuntia ajoa että pääsimme perille Budvaan.

Hotelliksi valitsin vanhan tutun perhehotellin, jonka omistaja on tuttu opasajoilta. Mikään halpa ei majoitus ollut (100€/yö) mutta sijainti on loistava rantakadulla ja 5 min kävelyn päässä Budvan vanhasta kaupungista. Majoituspaikan sijainti on mielestäni tärkeä tekijä kun kohteessa ollaan vain muutama päivä. Näin aikaa ei mene turhaan vaan saa ajasta mahdollisimman paljon irti. Huoneemme oli tilava ja rakennuksen ylimmässä kerroksessa ja hintaan sisältyi aamupala. Ei kummoinen mutta kuitenkin.

Budvan vanhakaupunki on aika pieni ja ns. uudelleen rakennettu vanhakaupunki sillä iso osa siitä tuhoutui vuoden 1979 maanjäristyksessä. Mutta upea joka tapauksessa! 




Heti ekana iltana suuntasimme vanhaan kaupunkiin nauttimaan tunnelmasta ja siellä söimme myös hyvän illallisen. Mustekalaa tai jättikatkarapuja, hinta reilut 10€ / annos. Oma suosikkini on ehdottomasti grillatut pikkumustekalat (calamar) jotka on täytetty juustolla ja ilmakuivatulla prsut-kinkulla. 



Montenegro on vielä varsin lompakkoystävällinen kohde etenkin ruokailujen suhteen. Kävelykadun varrella on lukuisia katuruokapaikkoja, joista saa esim. kanagiroksen ja valtavan letun suklaatäytteellä yhteensä 5 eurolla. Ei muuten ole tuon setin jälkeen nälkä vähään aikaan... 





Ja toki majoitustakin löytyy edullisesti jos on valmis tinkimään sijainnista. Kaupunki on täynnä pieniä perhehotelleja, jotka eivät tarjoa mitään luksusta mutta edullista ja siistiä majoitusta. Myös mummot "sobe" kylttien kanssa ovat tien varrella tuttu näky eli tarjoavat huoneita ja huoneistoja vuokrattavaksi. Jos sitten kaipaa luksusta, neljän tai viiden tähden hotellia ja uima-allasta niin siitä saa sitten jo maksaa satoja euroja yöltä. Luksus ei ole halpaa edes Budvan kaltaisessa kohteessa.

Lomailijat ovat pääasiassa slaaveja eli kohde poikkeaa paljon muista Välimeren alueen lomakohteista. Jenkkejä ei näe, eikä muutenkaan kauheasti edes "eurooppalaisia". Serbejä, venäläisiä ja muita lähimaiden lomailijoita sitäkin enemmän. Mutta toisaalta tämä tekee myös paikasta hyvin erilaisen ja omalla tavallaan kiehtovan. Budva on myös heinä-elokuussa melkoinen bilekeskus eli jos haluaa viettää vauhdikkaan ja edullisen bileloman niin ei muut kuin suunta Montenegroon. Rantakadun ulkoilmabaareissa juhlitaan varsin vauhdikkaasti. Mutta high seasonin ulkopuolella on onneksi rauhallisempaa. Mutta etenkin rannan lähellä olevissa hotelleissa voi varautua siihen, että heinä-alokuussa musiikki pauhaa varsin kovalla volyymilla noin klo 02:00 asti joka ikinen yö. Onneksi ei sentään sen pidempään.

 


Me emme kuitenkaan suunnanneet yöelämään vaan pienen iltakävelyn jälkeen nukkumaan sillä seuraavana päivänä odotti Montenegron kiertoajelu.

Ensimmäisenä ajoimme Kotorinlahden pohjukassa sijaitsevaan Kotorinlahden kaupunkiin. Ja muutama muukin oli sinne vissiin menossa sillä noin puolen tunnin jono odotti meitä ennen kuin saimme auton parkkiin. Teimme pienen kävelyn vanhassakaupungissa mutta se oli niin täynnä risteilymatkustajia että alkoi vähän ahdistamaan. Nuo isot risteilyalukset eivät vielä 10 vuotta sitten pysähtyneet kaupungissa ja silloin siellä olikin ihanan rauhallista ja tunnelmallista. 

Nyt väkeä riittää Kotorissa, etenkin jos siellä sattuu olemaan risteilyaluksia. 

 


Kotorista lähdimme nousemaan vuorille ja edessä oli n. 30 serpentiinimutkaa ja nousua n. 1000 m korkeuteen. Tie on aika kapea ja liikenne kaksisuuntaista eli bussin sattuessa tulemaan vastaan, on henkilöauton annettava tietä. Ja pariin otteeseen jouduimmekin peruuttelemaan alaspäin kunnes sopiva ohituspaikkoja löytyi. Maisemat ovat kyllä mahtavat! 


Ylhäällä onkin sitten aika erilaiset maisemat sillä rannikolta siirrytään täysin toisenlaisiin vuoristomaisemiin. Njegushin kylässä pitää ehdottomasti pysähtyä välipalalle eli paikalliselle sandwichille, jonka välissä savustettua, ilmakuivattua prsut-kinkkua sekä Njegushin juustoa. Nam! Suolaista mutta niin hyvää. Näitä kahviloita on useita mutta me pysähdyimme entisessä vakipaikassamme Kafana Kod Pera na Bukovica-kahvilassa, joka sijaitsee ylhäisessä yksinäisyydessään laakson perällä. Valtava leipä ja juoma, yhteensä 4€. 



Pientä lisäjännitystä (ja odotusta) tuli matkaan sillä ylhäällä oli menossa melkoiset tietyöt ja paikoitellen tie oli poikki kunnes kiviä saatiin siirrettyä pois tieltä. Eli muutaman kerran jouduimme odottelemaan vartin verran että pääsimme jatkamaan matkaa. Mutta Montenegrossa ei kenelläkään ole koskaan kiire, ovat hyvin tunnettuja varsin verkkaisesta asenteestaan...

 

Selvisimme kuitenkn ongelmitta entiseen pääkaupunkiin Cetinjeen mutta siellä emme jaksaneet enää pysähtyä vaikka pikkuneiti olisikin halunnut vierailla vanhassa kuninkaanpalatsissa. Montenegrollahan on pitkä historia itsenäisenä valtiona ja maan entiset hallitsijat ovat olleet hyvin rakastettuja. Jugoslavian myötä maa menetti itsenäisyytensä kunnes sai sen takaisin vuonna 2006. 

Matka takaisin alas rannikolle Cetinjesta Budvaan on paljon leppoisampi ajettava kuin tie Kotorista ylös vuori ja sujuukin paljon nopeammin. Ja kannattaa myös käydä katsomassa Sveti Stefanin hotellisaarta vaikka sinne ei pääsekään enää vierailemaan. 


Kokopäiväreissu tuli siis tehtyä ja iltapäivällä suuntasimme sitten enää rauhalliselle kävelylle rantakadulle ja illalliselle. Montenegrolainen olut sekä paikalliset viinit ovat muuten erinomaisia. Kuten myös Kroatiassa! 





Jos aikaa olisi ollut enemmän niin olisimme todennäköisesti käyneet myös pidemmällä vuoristossa ja olisin ehkä puolisolle varannut rafting-retken Tarajoella mutta nyt aikaa ei ollut tämän enempää. Kahden päivän jälkeen oli aika palata takaisin Kroatiaan ja ajoimme tällä kertaa ympäri Kotorinlahden. Matka kestää hieman kauemmin kuin lossilla mutta maisemat ovat ajamisen arvoiset sillä tie kulkee paikoitellen aivan rantaviivaa seuraten.





osa 3 - Kroatia, Dubrovnik
Rajalla oli taas tutut jonot mutta tällä kertaa selvisimme ehkä reilun tunnin jonotuksella. Sitten vain 45 ajo ja olimme perillä Dubrovnikissa. Majoituksen olimme varanneet aivan vanhankaupungin vierestä sillä emme halunneet taaskaan tuhlata aikaa turhiin siirtymisiin. Suurin osa Dubrovnikin hotelleista sijaitsee ns. Lapadin niemellä, josta on vanhaankaupunkiin n. 15 min bussimatka. Seudulla on kuitenkin valtavasti yksityismajoitusta ja tällaisen mekin varasimme. Paikallisen Kalasin perheen talosta olimme varanneet studion parvekkeella ja tämä oli ihan hyvä valinta sijaintinsa puolesta. Rannalle alle 5 min kävely ja vanhaankaupunkiin saman verran. Muutamat portaat alas ja sieltä löytyi minimarket. Myös taksiasema alle 5 min päässä. Eikä portaitakaan ollut kiitettävästi kuin muutama kymmenen. Tämä nimittäin kannattaa Dubrovnikissa huomioida - korkeuserot ovat valtavat ja jos ei huomaa tarkkaan katsoa majoituspaikan sijaintia niin voipi olla, että edessä on satoja portaita kiivettäväksi. Joka kerta, ylös ja alas. Käy kyllä kuntoilusta! 


Ihan kivat näkymät terassilta... 


Koska meillä oli vielä auto käytössä ja se piti illalla palauttaa toiselle puolelle kaupunkia (Lapadin alueelle, jossa suurin osa hotelleista sijaitsee) niin ajoimme samalla sitten läheiselle Cobacabanan rannalle, jota pitää yksi tuttavistani. Vaihdoimme pikaiset kuulumiset ja kävimme pulahtamassa viileään Adrianmereen. Täällä tosiaan meri on aika viileä verrattuna mutta toisaalta kesän kuumuudessa on vain ihan mukavaa, että uinti edes virkistää. Toki varmasti jotain 25-26 asteista merivesi on näin loppukesästä eli tarkenee. 

Cobacanan ranta





Kaikki Dubrovnikin rannathan ovat pientä kiveä eli hienohiekkaisia rantoja on turha kaupungista etsiä. Tästä syystä uimakengät ovat ihan ehdoton juttu sillä muuten jalanpohjat saavat melkoista kyytiä. Mutta vesi on uskomattoman puhdasta ja kirkasta! 

                                     

Illasta nautimme Lapadin rannalla sillä se on yksi parhaimmista paikoista auringonlaskusta nauttimiseen. Vai mitä olette mieltä!

                                     


Illallista nautimme Lapadin kävelykadun varrella, jossa on vieri vieressä kahviloita, baareja ja ravintoloita. Tunnelma on kuitenkin tosi rauhallinen. Alue on hyvin lapsiystävällistä sillä kävelykatu on mukava paikka lasten kanssa liikumiseen ja lisäksi sieltä löytyy kaksi pientä leikkipuistoa. Mutta kuten muuallakin kaupungissa, niin täälläkin majapaikka kannattaa valita ns. maantasosta sillä korkeuserot ovat melkoiset eli jos majapaikka sijaitsee rinteessä niin melkoista rappusten ravaamista on tiedossa koko loman ajan. Alueelta löytyy kahviloiden, ravintoloiden ja baarien lisäksi myös yksi isompi supermarket sekä pienempiä miniminimarketteja sekä joitakin pikkuputiikkeja, joista saa mm. rantatavaraa jne. Eli varsin hyvä paikka viettää lomaa sillä paikallisbussilla pääsee näppärästi vanhaankaupunkiin n. 10 minuutissa ja lippu maksaa vajaa 2 € / suunta ( myös lapsilta) Eikä taksikaan huikeita maksa, n. 10-12 euroa per suunta. Tosin Lapadin ranta ei ole kovin lapsiystävällinen sillä se syvenee nopeasti eli pienten lasten kanssa ei välttämättä paras mahdollinen. No, ehkä aivan pienten lasten kanssa en muutenkaan lähtisi Dubrovnikiin mutta jo kouluikäisille kohde sopii loistavasti. 

Koska meillä oli takana jo varsin vauhdikas ja aktiivinen loma niin Dubrovnikin loman halusimme ottaa rauhallisesti. Aamupäivät rannalla, lounaan jälkeen pieni siesta huoneistossa ja vasta illalla suuntasimme vanhaankaupunkiin. Tämä myös siitä syystä, että keskikesän kuumuudessa vanhakaupunki ei ole mukava paikka päivällä ja lisäksi aamupäivisin ja päivisin se on niin täynnä väkeä, että siellä liikkuminen on paikoitellen aika rasittavaa. Mutta klo 17 eteenpäin on juuri täydellinen hetki. 

 


 

 

Ensimmäisenä aamuna päätimme mennä läheiselle Banje beach- rannalle, joka oli majapaikastamme vain vajaan 5 min kävelyn päässä. Käytännössä muutamat portaat alas, tien yli, 20 m kävelyä ja toiset portaat alas rannalle. Juuri tällaista kaipaa kun on mennyt monta lomapäivää vauhdilla suuntaan ja toiseen. Vietimmekin rannalla käytännössä koko päivän klo 16.30 asti. Emme yleensä ole mitään rantaihmisiä eikä meitä huvita grillata ihoa auringossa vaan rannalla viihdymme varjon alla. Tästä syystä vuokrasimme päiväksi ns. balilaisen aurinkovuoteen, jossa oli katos ja verhoseinämät. Näin saimme nauttia leppoisasta rantapäivästä. Hinta oli aika hurja - 53 € / päivä, johon sisältyi pari pulloa vettä ja rantapyyhkeet. Tosin yhden yksittäisen rantavuoteen hintakin oli 20 € (varjon kera) eli mitään halpaa ei Dubrovnikissa todellakaan ole. 





Kanootin sai vuokrattua puoleksi tunniksi vajaalla 10 eurolla. Kannattaa sillä rantamaisemat ovat upeat! 


Kompensoimme kallista hintaa kuitenkin sillä, että kävimme nauttimassa lounaan huoneistossa ja 5 € sain kaupasta pasta carbonara -ainekset kolmelle hengelle joten siinä säästimme melkoisesti. 


Kyseinen Banje beach on siis ainoa ranta Dubrovnikin vanhankaupungin kupeessa ja tietysti tästä syystä hinnat ovat ehka hieman korkeat. Mutta eivät ne paljon halvempia olleet muuallakaan. Dubrovnik ei todellakaan ole mikään halpa kohde, päinvastoin. Kaikki paljon kalliimpaa kuin esim. Roomassa. Mutta sitä se suosio teettää... ja onhan Dubrovnik kyllä aika ainutlaatuinen paikka! 



Illalla suuntasimme vanhaankaupunkiin. Vedin puolisolle ja pikkuneidille pienen kaupunkikierroksen ja aika hyvin vanhasta muistista jutut tulivat. No, tulihan tuolla Dubrovnikissa opasteltua aika monta vuotta... Mutta niinkin monen vuoden jälkeen kaupunki jaksaa edelleen ihastuttaa. 



 


Toisena aamuna suuntasimme bussilla Gruzin satamaan, josta hyppäsimme Jadrolinjan laivaan ja sillä Kolocepin saarelle. Kroatian rannikko on täynnä toinen toistaan upeampia saaria ja Dubrovnikista pääsee myös näppärästi useammalle. Aivan kaupungin lähellä ovat ns. Elafiittisaaret: Kolocep, Lopud ja Sipan. Näille saarille tehdään paljon ns. kolmen saaren risteilyitä mutta myös ihan omatoimisesti pääsee, jos ei halua koko päivää merellä viettää. Laivaliput Kolocepille ja takaisin maksoivat 2 aikuiselle ja lapselle yhteensä n. 15 €, ei paha. Menimme klo 10 laivalla, olimme saarella klo 10.30 ja palasimme takaisin klo 12.30 lähtevällä veneellä. Myöhemminkin olisi ollut mahdollista mutta halusimme vain viettää muutaman tunnin rannalla. Kyseisellä saarella on nimittäin hienohiekkainen ja tosi suojainen ranta eikä ihmisvilinästä tietoakaan. Eli aika paratiisi! 

 



Toinen hienohiekkainen ranta löytyy Lopudin saarelta mutta siellä yleensä väkeä on enemmän ja kävelymatkaakin satamasta tulee jonkin verran. Mutta monien paikallisten mielestä tuo Sunjin ranta on kuitenkin saarten ykkönen. 

Lounasta söimme jälleen huoneistossa ja siestan jälkeen suuntasimme cablecar-hissillä kaupungin laidalla kohoavalle SRD-vuorelle. Sieltä on upeat näköalat alas Dubrovnikin kaupunkiin ja lisäksi olimme varanneet pöydän auringonlaskun aikaan Panorama-ravintolasta. Upeista näköaloista saimmekin nauttia illallisen kera. Paikka on todella mahtava, ruoka oli hyvää mutta toki myös hinnatkin sen mukaiset. Pasta- tai risottoannos maksoi n. 18 €, pihvi n. 35 €. Mutta täysin hintansa arvoisia! 







                                     




Ylhäältä oli lähes mahdoton erottaa, että missä on horisontti. Uskomaton näky! 

                    

Kolmantena päivänä tarkoitus oli suunnata Cobacabanan rannalle sillä tuttavani lupasi meille maksuttomat luxus-aurinkovuoteet mutta laiskuus iski ja suuntasimme taas lähirannalle ja maksoimme kiltisti 53  € aurinkokatosvuoteestamme. Mutta tasapainoksi säästimme sitten siinä, että kävimme lounaalla huoneistossa, 5 eurolla taas pasta-annokset koko perheelle :-) 

Iltapäivällä suuntasimme sitten pakolliselle muurikierrokselle eli vanhaakaupunkia ympäröivien muurien päälle pääsee kiertämään koko kaupungin ympärin. Ihan must-juttu Dubrovnikissa. Liput ovat toki aika arvokkaat eli lähes 20 € / aikuinen mutta ilman tuota kierrosta jää paljon näkemättä ja kokematta. Meillä kävi tosin  hyvä tuuri sillä entinen kollegani on muurien lipputoimistossa töissä joten saimme vapaaliput koko perheelle. Jee! On noista vanhoista työsuhteista jotain hyötyäkin! 



 Muureilla on pituutta parisen kilometria ja matkalla on paljon portaita. Ei siis ihan korkokengillä kannata matkaan lähteä... 




Vanhassakaupungissa ei kauheasti ole paikkoja, joissa voisi ihailla Dubrovnikin upeaa auringonlaskua. Mutta yksi paikka löytyy - pieni rantabaari muurien ulkopuolella. Paikalle kannattaa kuitenkin mennä ajoissa, jos haluaa istumapaikan saada! 


Illallisen ja jäätelöiden jälkeen oli tarkoitus suunnata ajoissa nukkumaan sillä seuraavana aamuna odotti aikainen herätys. Puoliso kuitenkin tunsi itsensä huonovointiseksi illallisen jälkeen ja niinpä hän kiiruhti nopeasti taksilla kaupungin sairaalaan. Dubrovnikissa ei ole ympärivuorokautisia yksityisklinikoita mutta julkinen sairaala toimii hyvin. Yksi ihminen oli ollut jonossa ennen puolisoa joten tosi nopeasti hän pääsi lääkärin puheille. Tuttu virtsakivivaiva taas iski joten ei muuta kuin kipulääkettä suoraan suoneen, vahva kipulääkeresepti lentomatkaa varten mukaan ja ei kun taksilla takaisin huoneistolle. Vajaa 1.5 tuntia ja homma hoidettu. Onneksi lääke alkoi heti vaikuttamaan ja kipu helpottui. 

Meidän 3.5 päivää Dubrovnikissa menivät nopeasti mutta aikaa oli ihan riittävästi kaupungin näkemiseen. Jos aikaa olisi ollut enemmän olisimme varmasti käyneet myös Mostarissa, Bosnian puolella. Mutta pitäähän sitä näkemistä jättää myös tuleville reissuille, jos joskus vielä seudulle palaamme. 



Niinpä aamulla hyppäsimme klo 7.15 taksiin (n. 30 €) ja kentälle. Kone oli vähän myöhässä joten tiesimme odottaa ongelmia jatkolennon kanssa. Siitä huolimatta Barcelonassa karautimme juoksuksi ja yritimme ehtiä koneeseen mutta niinhän vain oli portit laitettu kiinni 10 min aikaisemmin. Eli ei muuta kuin ostamaan uudet liput kotisaarelle ja viettämään mukavat 9 tuntia lentokentällä. Ihanaa... No, olisimme toki voineet viedä laukut jonnekin säilytykseen ja lähteä vaikka kaupungille katselemaan mutta koska puoliso ei ollut aivan täysin kunnossa niin päädyimme ottamaan rauhallisesti ja odottelemaan kentällä. Onneksi saimme sentään menetetystä lennosta korvaukseksi lounaan joten pientä hyvitystä sentään. Mutta aika pitkä päivä oli ja 2.5 tunnin lento kotisaarelle tuntui ikuisuudelta. 


Mutta hattua täytyy nostaa pikkuneidille joka ei kertaakaan päivän aikana valittanut siitä, että on tylsää kun ei ole tekemistä tai että pitää odottaa. Kiersimme läpi kaikki lentokentän eri leikkipisteet ja onneksi aina oli jotain leikkiseuraa tarjolla. Neitihän tekee tuttavuttaa tosi helposti muiden lasten kanssa joten monta tuntia saimme kulumaan näin. Ja onneksi oli ipad mukana, jossa elokuvia ja pelejä pelattavaksi. 


Loppu hyvin siis ja nyt jo olemme kotona. Todella hyvin nukuttu yö takana, ruokakaupassa on käyty ja jääkaappi taas täytetty, laukut purettu ja pyykit pesty. Tai eihän noissa kauheasti hommaa ollut sillä olimme matkassa vain kolmen käsimatkalaukun voimin. Ja todella loistavasti pärjäsimme eikä kaikkia vaatteita tullut edes käytettyä! 

Nyt nautimme viimeiset lomapäivät ihan täällä kotosalla. Tiistaina suuntaamme pikkuneidin koululle vanhempien tutustumispäivään ja keskiviikkona alkaa sitten koulu. Vähän pikkuneitiä jännittää ja hermostuttaa mutta eiköhän kaikki mene hyvin. Yritämme itse suhtautua asiaan mahdollisimman tyynesti ja positiivisesti - toivottavasti asenne siirtyy myös sitten pikkuneidille. 

Tulevien viikkojen aikana arki tulee hakemaan varmasti muotoaan sillä edessä on nyt aikalailla erilainen arki. Enää ei tarvitse ajella joka päivä toiselle puolelle saarta viemään pikkuneitiä kouluun vaan koulu on tuossa vajaan 10 min ajomatkan päässä. Itselle tulee siis arjesta hieman helpompaa mutta toisaalta tekemisen puutetta ei varmasti tule olemaan. Omat liikutalääketieteen opiskelut alkavat nimittäin myös tällä viikolla eli 20 vuoden jälkeen palaan opiskelijaelämään :-)